Opettajat toivovat kuluttajakasvatukseen lisäkoulutusta

Taina —  14.4.2015

Tulevaisuudessa tarvitaan sellaista tietotaitoa, joka tukee kykyä toimia muuttuvassa yhteiskunnassa, sanoo tutkijatohtori Olli Vesterinen. Kuluttajataitojen puutteet näkyvät jo kuluttajaviranomaisten tietoon tulevissa kansalaisten kuluttajaongelmissa.  Myös mainonnan muodot ovat jatkuvassa muutoksessa. Tuotteet ja palvelut monimutkaistuvat, niiden raja hämärtyy ja jakelukanavat monimuotoistuu. Kuluttajilla voi olla vaikeaa suhteuttaa omia tarpeitaan tarjontaan. Sopimukset syntyvät yhä enemmän verkossa ja asiakaspalvelu sähköistyy. Samalla asiointi ja sopimusten tekeminen verkossa aiheuttaa yllätyksiä. Ongelmia tulee kun omassa osaamisessa oikeuksista ja velvollisuuksista, tietoturvasta tai tekniikasta on puutteita.

Tulevaisuudessa kuluttajat tarvitsevat uudenlaisia valmiuksia, jotka auttavat selviytymään eteen tulevista valinnoista. Tarvitaan taitoa oppia jatkuvasti uutta, tarvitaan kykyä kommunikoida ja toimia sähköisten palveluiden kautta. Tämä aiheuttaa haasteita myös erityisopetukselle. Erityisryhmät ovat markkinoilla haavoittuvia ja tarvitsevat yhä enemmän valmennusta pystyäkseen toimimaan nopeasti muuttuvilla markkinoilla tasavertaisesti.

Opetuksessa kuluttajuuteen liittyvät ilmiöt ovat hyviä opetuksen teemoja käsitellä arkea ja yhteiskunnallisia asioita monesta eri näkökulmasta. Menetelmäksi sopii hyvin esimerkiksi tutkiva oppiminen, ongelmalähtöinen oppiminen ja TVT:n hyödyntäminen sekä yhteistyö eri yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa.

Opettajille on suuri haaste pysyä perillä pitkän aikavälin muutoksista, uusista ilmiöistä ja niiden vaikutuksista. Opettajan taidot eivät pysy ajan tasalla ilman jatkuvaa lisäkoulutusta. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan opettajat ja kasvattajat toivovat itsekin täydennyskoulutusta tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen, kuluttajakasvatukseen ja erityisopetetukseen.