Archives For elokuu 2015

Koulu ei ole markkinointikanava mutta koulussa opitaan markkinoinnin ja yrittämisen pelisäännöistä. Koulutyöhön sisältyy toimintamuotoja, joissa tarjoutuu tilaisuus oppia tuntemaan erilaisia ammatteja ja yhteisöaloja sekä yritystoimintaa. Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot ovat osa tulevaisuuden peruskoulussa opittavaa laaja-alaista osaamista. Oppilaita ohjataan tarkastelemaan kulutustottumuksiaan kestävän tulevaisuuden näkökulmasta, tarkastelemaan mainosviestintää analyyttisesti ja toimimaan kriittisinä ja vastuullisina kuluttajina.

Perusopetus on maksuton hyödyke, johon kaikilla on mahdollisuus osallistua markkinoinnista vapaana mutta tulla siitä tietoiseksi.

Yritysten ja yhteisöjen kanssa tehtävä yhteistyö on jo vakiintunutta opetussuunnitelmien mukaista toimintaa kouluissa. Yhteisistä pelisäännöistä keskustellaan aina uuden kouluvuoden ja vuosisuunnitelmien laadinnan yhteydessä. Koulu- ja oppilaitossponsorointi on yrityksen markkinointia, joka perustuu sponsorin ja koulun tai opetuksen järjestäjän väliseen yhteistyösopimukseen. Sponsoroinnista on kyse silloin, kun jokin taho rahoittaa tai tukee taloudellisesti koulun tai oppilaitoksen hanketta tai oppimisympäristöä. Sponsorin ei pidä vaikuttaa hankkeen tavoitteisiin tai sisältöön, eli toiminnan tulee perustua opetussuunnitelman tavoitteisiin ja opetuksen tarkoituksiin.

Sponsorointi = jokin taho rahoittaa tai tukee taloudellisesti koulun tai oppilaitoksen hanketta tai oppimisympäristöä, mutta ei vaikuta hankkeen tavoitteisiin tai sisältöön.

Opetustilan on oltava tarkoituksenmukainen koulun opetussuunnitelman mukaiselle toiminnalle. Sponsorilla on oikeus saada tunnistettava logonsa näkyviin yhteisen hankkeen yhteydessä, mutta suoraa tai epäsuoraa tuotemarkkinointia koulutiloissa ei sallita. Tuotemarkkinoinnin kielto koskee niin koulun ja oppilaitoksen ilmoitustauluja, luokkahuoneita ja muitakin tiloja, kuin myös liikunta- ja juhlasaleja sekä terveydenhuoltoon tarkoitettuja tiloja. Yritys tai yhteisö voi omassa viestinnässään kertoa, että on sponsoroinut ko. koulua.

Yrityksen materiaalin käyttäminen opetuksessa on eri asia kuin materiaalin pelkkä jakaminen oppilaille ja opiskelijoille tai materiaalin esillä olo tai saatavilla oleminen koulun tiloissa Vanhemmilla on lastensa kasvattajina oikeus päättää, minkälaisen markkinoinnin kohteeksi heidän lapsensa joutuvat. Siksi oppilaille ei saa jakaa markkinointimateriaalia, kuten mainoksia, tuotenäytteitä tai mainoslahjoja koulujen ja oppilaitosten kautta tai järjestää markkinointitilaisuuksia ilman huoltajien suostumusta.

Materiaalin opetuskäytössä opettaja vastaa materiaalin käsittelytavasta ja käyttääkö sitä opetuksessaan oppimateriaalina ja tällöin ei tarvita huoltajien lupaa. Jos kaupallista materiaalia päätetään käyttää opetustarkoituksessa, opettajan tulee selvittää oppilaille ja opiskelijoille,

  • mitä aineisto on
  • kuka aineiston on tuottanut
  • miten markkinointiviestintä näkyy aineistossa
  • mitkä ovat markkinointiviestinnän tavoitteet.

Mainosmateriaalin erottaminen muusta aineistosta voi olla oppilaille ja opiskelijoille vaikeaa. Opettajan tehtävänä on ohjata oppilaita ja opiskelijoita käyttämään erilaisia materiaaleja kriittisesti ja monipuolisesti. Aineistojen arviointi on osa media-, kuluttaja- ja yrittäjyyskasvatusta ja opettajan ammatillista kuluttajaosaamista.

Piilomainonta = mainonnasta ei ole selkeästi tunnistettavissa sen kaupallinen tarkoitus, esimerkiksi jos mainos puetaan lehtiartikkelin, tehtävän, kilpailun, tarinan tai sarjakuvan muotoon.

Koulua ja opetusta ei saa käyttää kaupallisen vaikuttamisen kanavana. Piilomainontaa tai muuta peiteltyä mainontaa ei saa käyttää. Piilomainonnasta on kyse silloin, kun mainonnasta ei ole selkeästi tunnistettavissa sen kaupallinen tarkoitus. Markkinoinnista on aina käytävä selkeästi ilmi sen kaupallinen tarkoitus eli mainos on voitava tunnistaa mainokseksi. Mainonnan tunnistettavuus hämärtyy, jos mainos puetaan lehtiartikkelin, tehtävän, kilpailun, tarinan tai sarjakuvan muotoon. Jos oppilaat osallistuvat yritysten järjestämiin markkinointia sisältäviin kilpailuihin tai tapahtumiin, heille tulee selittää, mistä on kysymys. Alaikäisten oppilaiden ja opiskelijoiden vanhemmilta tulee lisäksi pyytää osallistumislupa. Kodeissa pitää voida luottaa siihen, että koulussa opetus on markkinoinnista vapaata. Perusopetus on maksuton hyödyke, johon kaikilla on mahdollisuus osallistua markkinoinnista vapaana mutta tulla siitä tietoiseksi.

Artikkelin kirjoittaja opetusneuvos Marjaana Manninen toimii Opetushallituksessa opetussuunnitelmatyön ja kotitalousopetuksen asiantuntija –tehtävässä. Työtehtäviin kuuluu myös yleissivistävän koulutuksen kuluttajakasvatuksen, kouluruokailun ja tapakasvatuksen kehittäminen sekä kestävän kehityksen aihekokonaisuus.

Opetushallituksen ja Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) yhdessä laatima muistio Koulujen ja oppilaitosten sekä yritysten ja yhteisöjen välinen yhteistyö, markkinointi ja sponsorointi.

Moni opettaja pohtii juuri nyt vuosisuunnittelua tehdessään mitä kaikkea ja miten kuluttajuudesta pitäisi opettaa. Miten ajankohtaisesti järjestää kestävän kulutuksen opetusta niin, että kaikki kestävän kehityksen neljä ulottuvuutta, ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys tulevat huomioon otetuksi.

Odotuksia ja vaateita riittää erityisesti yhteiskuntaopin ja kotitalouden opettajille, koska kuluttaminen käsitteineen ja ilmiöineen muuttuu ja elää koko ajan.

Kaukana ovat ne ajat, jolloin kulutusta käsittelevän opetuksen lähtökohtina oli jätteiden lajittelu, hintavertailut sekä itse tekemisen ja ostamisen eron pohtiminen. Nykyisin tavaroiden ja palveluiden yhteiskäyttö, vaihtaminen, lainaaminen, vuokraaminen, lahjoittaminen ja myyminen ovat yhä useammalle luonteva tapa kuluttaa. Käsitteet ympäristöystävällisyys ja eettisyys ovat saaneet rinnalleen laajemmat käsitteet kiertotalouden ja jakamistalouden. (Jakamistalousblogi)

Nuorille itsepalvelukulttuurissa eläminen on itsestäänselvyys ja sen moninaistuminen jatkuu. Interreilaaja hankkii toiselta kuluttajalta majapaikkansa Airbnb:n tai muun vastaavan palvelun kautta. Kodin sisustuksen voi hankkia verkkohuutokaupasta. Ruokaostokset sujuvat kätevästi sosiaalisessa mediassa toimivissa ruokapiireissä.

Verkko on mahdollistanut kuluttajien omaehtoisen toiminnan kaupallisten palveluiden rinnalle. Liiketoiminta ja kaupallisuus ovat läsnä niin jakamis- kuin kiertotaloudessakin. Ongelmallista se on silloin, kun kaupallisen ja ei-kaupallisen toiminnan raja hämärtyy.

On selvää, että oppitunnilla kuluttajuutta käsiteltäessä on tarpeen pohtia syvemmin sitä, miten käsitys hyödykkeiden tuottamisesta, kuluttamisesta kuin omistamisestakin muuttuu ja on muuttumassa.

Riippumatta siitä, ketkä ovat kaupan osapuolia ja millä tavoin ja missä kauppaa tehdään, nuoria kuluttajia ja tulevia innovatiivisia yrittäjiä on autettava hahmottamaan, mikä on sopimisen merkitys ja mitkä ovat kunkin osapuolen vastuut ja oikeudet. Tämä auttaa reagoimaan tarkoituksenmukaisesti muun muassa erilaisissa virhetilanteissa.

Kuluttajuus on ostamista, myymistä, vaihtamista, vuokraamista. Tässä toiminnassa on ”elinkaari”, jossa kuluttajana pitää osata toimia:

  • mainonnan tulkinta, tarpeen syntyminen
  • tiedon hankinta
  • kauppakumppanin tunnistaminen, tuotteen tai palvelun tuottaja, valmistaja, välittäjä tai vertaiskauppias
  • sopimuksen tekeminen
  • maksaminen eri muotoineen
  • mahdolliset peruutukset ja virheestä valittamiset
  • tuotteen tai palvelun käyttäminen
  • kierrätys, hävittäminen

Verkko-ostosten tekeminen yleistyy. Tilastokeskuksen tutkimuksen (2014) mukaan yli puolet 16–24-vuotiaista käytti 100 euroa kolmessa kuukaudessa verkkokauppaostoksiin. Vaikka verkkokaupassa asiointi on parhaimmillaan helppoa ja vaivatonta, vaatii verkossa ostaminen erilaista osaamista kuin perinteisessä kaupassa. Millaista opetusta koulun tulisi antaa ostamisesta, mihin taitoihin tulee tähdätä? Tärkeitä sisältöjä opetuksessa ovat

Opettajan ja opetuksen kannalta on oleellista pysyä ajan hermolla. Nuoret ovat näppäriä tekniikan käytössä ja valmiimpia ottamaan uudet sovellukset ja toimintatavat käyttöön. Jatkuvasti muuttuvassa kulutusympäristössä on tärkeää oppia kriittiseksi ja aikaansa seuraavaksi kuluttajaksi. Tällä on suora yhteys oman talouden hallintaan, esimerkiksi kun verkkokaupan palautussäännöt muuttuivat, on nykyisin erikseen tehtävä tilauksesta peruuttamisilmoitus, jollei tuotetta halua. Pelkkä paketin palauttaminen ei enää riitä saadakseen rahansa takaisin. Kiinnostava opetus on ajankohtaisiin asioihin tai oppilaan omiin kokemuksiin liittyvää ja toisaalta sopii voimassa olevaan opetussuunnitelmaan.

Miten onnistuu verkko-ostamisen sisällyttäminen koulun tieto- ja viestintätekniikan opetukseen samalla, kun puhutaan älypuhelimesta, tabletista tai tietokoneesta ja internet-yhteydestä? Tärkeintä on keskustelu, kokemustenvaihto ja ajassa eläminen. Älylaite sovelluksineen on osattava päivittää ja tietoturvasta on huolehdittava. Mobiililaitteet oppitunnilla ovat siirtyneet ”kieltolistoilta” opetuksen sisällöksi. Oppijaa pitää aktivoida arvioimaan tieto- ja yksityisyydensuojaansa aina verkosta ostettaessa. Hyvä opetus kannustaa oppilasta tarkkuuteen itseään koskevien tietojen luovuttamisessa sekä antaa tietoa, miten taloudellisesta ja henkilökohtaisesta turvallisuudesta huolehditaan käytännössä. Koulussa on hyvä oppia pohtimaan, mihin tarkoitukseen tietoja kysytään ja mitä merkitystä tietojen luovuttamisella on. Koulussa on tärkeää oppia, että jos tarjous näyttää liian hyvältä ja houkuttelevalta ollakseen totta, se on yleensä huijausta tai tietojen kalastelua.

Liittymäsopimuksen hankinta, sopimuksen kesto ja liittymänopeudet ovat oppilaiden elämään liittyviä ilmiöitä ja kuuluvat yhteiskuntaopin ja kotitalouden opetukseen. Alle 18-vuotiaiden sopimuksista on vastuussa huoltaja, mutta koulussa opitaan näiden asioiden perusteet. Taloustaitojen kivijalka on tänä päivänä sopimuksen tekeminen ja merkitys erityisesti verkossa asioitaessa. Sopimusehdot pitää lukea, mutta vielä tärkeämpää on ymmärtää mihin sitoutuu. Kokonaiskustannusten selvittämiseksi pitää tietää, mitkä hintaan liittyvät tiedot pitää tarkistaa ennen tilaukseen sitoutumista. Kerrotussa hinnassa ei välttämättä ole mainittu kaikkia toimitus- ja muita kuluja. Jos tilaa EU:n ulkopuolelta, yllätyksenä voivat tulla tullimaksut. Opetettaviin asioihin kuuluu verkossa maksaminen ja maksutavat sekä tietysti se, että myös maksutapa voi vaikuttaa ostoksen lopulliseen hintaan.

Verkkokaupassa on itse otettava vastuu taloudellisesti turvallisesta verkko-ostamisesta. Tässä auttaa viranomaisten yhdessä kokoama  tietopaketti turvallisesta verkko-ostamisesta.

Mitä sinä olet opettanut verkkokaupasta oppilaillesi?

Opeta toisin. Tämä oli sanoma, kun viime keväänä osallistuin Helsingin yliopiston kotitalousopettajan koulutuksen ainedidaktiseen kehittämisprojektiin. Pohdin sitä, millainen työtapa on innovatiivinen ja uusi sekä ennen kaikkea oppilaille mielekäs? Onneksi en ollut pähkäilyjeni kanssa yksin, sillä toteutimme opetuskokeiluja ryhmissä. Tässä blogikirjoituksessa kuvaan yhden helsinkiläisessä peruskoulussa toteutetun opetuskokeilun, kaikkiin töihin voit tutustua täältä.

Ideoinnissa lähdimme liikkeelle uusista opetussuunnitelman perusteista, joissa kannustetaan projektioppimiseen ja monipuolisten työtapojen käyttöön. Ajatuksena olikin, että emme opeta yksittäisiä tiedonsirpaleita, vaan kehitämme nuorten työelämävalmiuksia. Muuttuvassa työelämässä multitasking ja projektin hallintataidot ovatkin keskeisessä osassa.

Idea ei syntynyt heti, mutta lopulta välähti. Miten olisi koulun oma ravintolapäivä, jossa oppilaat myisivät suunnittelemiaan ja valmistamiaan välipaloja koko koululle? Toteutuksen lähtökohtina olivat oppilaslähtöisyys ja oppilaiden osallisuus. Pala palalta idea jalostui tuntisuunnitelmiksi yhdessä didaktikon ja kenttäkoulun opettajan kanssa. Lopulta kokeilu toteutettiin kotitalouden oppitunneilla yhdelle 7.luokan ryhmälle kolmen opetuskerran kokonaisuutena.

kuva (7)

Miten onnistunut myyntitapahtuma järjestetään? Tätä kysymystä pohdimme oppilaiden kanssa ja saimmekin hyviä vastauksia – tuotetta tulee mainostaa, hinnan pitää olla sopiva ja tuotteen houkutteleva esillepano on tärkeää. Lisäksi työskentelyn sujuvuuden varmistamiseksi työnjaon tulee olla selkeä. Oppilaat kirjasivatkin ”ravintolan perustamiseen vaadittavaan sertifikaattiin” tarvittavia tietoja perusteluineen.

Ravintolapäivänä oppilailla oli hyvä tilaisuus harjoitella työelämässä sopivaa käyttäytymistä, yhteistyötaitoja ja projektin hallintaa. Myös uusissa opetussuunnitelman perusteissa työelämätaidot ja yrittäjyys ovat yksi laaja-alaisen osaamisen osa-alueista. Tavoitteenamme oli myös saada oppilaat pohtimaan heidän kulutusvalintojaan ja erityisesti välipalan valintaan vaikuttavia tekijöitä. Koulukulttuuri voi osaltaan ohjata näitä valintoja ja vastuullisten kulutuspäätösten tekemistä.

Oppilaat vaikuttivat innostuneilta etenkin tuotteita myydessään, mutta itse suunnitteluprosessi näytti olevan osalle haastavampaa kuin mihin he olivat normaalisti tottuneet. Toisaalta ajattelen, että tällainen työtapa oli monelle uusi ja vaatii vain harjoittelua. Koulukulttuuriin muutokseen tarvitaan rohkeutta kokeilla ja uskallusta epäonnistua.

Projektin toteutus oli mahdollista yhteisopettajuuden myötä. Myös uusissa opetussuunnitelman perusteissa kuvatut monialaiset oppimiskokonaisuudet edellyttävät entistä enemmän opettajien yhteistyötä. Projektin voikin toteuttaa laajempana kokonaisuutena eri oppiaineiden kanssa yhteistyössä. Budjetin suunnittelu ja annoshinnan laskeminen, mainosten tekeminen sekä perehtyminen myyjän ja ostajan oikeuksiin ja vastuisiin soveltuvat luontevasti matematiikkaan, kuvataiteeseen ja yhteiskuntaoppiin. Lisäksi oppilaat voivat harjoitella reklamaation tekemistä ja kuluttajaneuvonnasta avun hakemista tarpeen vaatiessa. Kuluttajakasvatuksen aihealueet soveltuvat hyvin näihin oppimiskokonaisuuksiin, sillä kuluttajana oleminen ja kuluttaminen ovat osa yhteiskunnallista toimimista laajemminkin, eivät vain ostamista tai myymistä. Miten kuluttajakasvatusta toteutetaan teidän kouluissanne?