Archives For heinäkuu 2016

Edellisessä teemapostauksessa käsittelimme mobiilimaksamista. Tällä kertaa perehdymme maksusovelluksiin.

Maksusovelluksia ovat älypuhelimeen ladattavat sovellukset, joiden kautta rahaa voi siirtää maksajalta saajalle. Sovelluksissa voi myös tarkastella omia tilejä ja omaa taloutta.

Monesti sovelluksilla pyritään helppokäyttöisyyteen, jolloin esimerkiksi tilinumeroa ei tarvitse maksun yhteydessä joka kerta kirjoittaa erikseen. Suomessa maksusovelluksia ovat lanseeranneet niin pankit kuin liittymien tarjoajat. Tunnettuja maksusovelluksia ovat Danske Bankin Mobile Pay, OP-ryhmän Pivo ja Elisan Elisa lompakko. Sovelluksia voivat useimmiten käyttää kaikkien pankkien ja liittymien asiakkaat.

Maksusovelluksissa mahdollistetaan maksaminen sähköisesti älylaitteella. Sovelluksessa voi maksamisen lisäksi yleensä suunnitella myös omaa talouttaan ja rahan käyttöä sekä siirtää rahaa esimerkiksi kaveriporukan kesken. Toimintona se on tilisiirron kaltainen, ja usein toteutettu korttimaksupohjaisesti, eli sovellukseen on liitetty maksukortin tiedot.

Koska nuorten käyttämät älypuhelimet täyttyvät sovelluksista, on todennäköistä, että myös maksusovellukset ovat heidän aktiivisessa käytössä. Opetuksessa on hyvä tarkastella sekä tapoja käyttää sovelluksia että rahankäyttöä sovellusten kautta. Koska maksusovelluksia voidaan käyttää monissa eri tilanteissa, niiden käyttö on syytä hallita.

Olemmeko tulevaisuudessa talousrannekkeen käyttäjiä?

Tulevaisuudessa sovellusten avulla maksamisen kautta kertyy yhä enemmän dataa. Samalla nähdään myös mahdollisuuksia oman talouden hallinnan oppimiseen. Nyt suosittujen aktiivisuusrannekkeiden sovellusten tapaan älypuhelin ja ranneke voisivat muistuttaa kuluttajaa hänen omista tavoitteistaan.

Taloustaitojen kokonaisuuden hahmottamisen taito korostuu

Pelkkä taloudenhallinnan sovelluksen käyttö ei tietenkään riitä. Tarvitaan myös taitoa asettaa sovellukseen omiin tuloihin ja menoihin perustuvat reunaehdot ja tavoitteet. Suosituiksi tulleiden aktiivisuusrannekkeiden sovellusten tapaan älypuhelin ja ranneke voisivat muistuttaa kuluttajaa hänen omista tavoitteistaan. Parhaimmillaan ranneke voisi väristä tai piipittää paikkatietojen avulla suosikkikahvilassa, mikäli viikon herkuttelukiintiö olisi täynnä. Samoin se voisi ilmoittaa vaikkapa verkkokaupassa, että mikäli ostat nyt vaatteita, ensi kuun vuokran maksu voi olla hankalaa. Kehityksessä voi nähdä mahdollisuuden oman talouden hallinnan oppimiseen.

Mitä maksu- ja taloudenhallinnan sovelluksista pitäisi koululaisille sitten opettaa? Vastaus on myös kirjoittajatiimillemme vielä epäselvä, mutta päätimme ottaa haasteen vastaan ja kokeilla sovelluksia. Kokemuksista voit lukea lisää elokuussa.

Ensi viikolla kirjoitamme lähimaksusta, joten pysy sähköisen maksamisen teemaviikoilla mukana!

Mobiilimaksu, verkkomaksu, lähimaksu, maksusovellusmaksu… ja mitä vielä? Lista on loputon, kun luetellaan uudenlaisia maksutapoja ja -vaihtoehtoja.3D Cloud computing symbol in smartphone

Kun uudenlaiset maksutavat alkoivat yleistyä verkkopankkitunnuksilla tehtävien verkkomaksujen ohessa ja älypuhelinta pystyi käyttämään maksamisessa, mobiilimaksamisella tarkoitettiin monenlaisia digitaalisia maksutapoja. Mobiilimaksaminen on yleiskäsite kaikenlaiselle mobiilille maksamiselle. Yksi mobiilimaksamisen muoto on hyödykkeen maksaminen puhelimen avulla niin, että maksu lisätään puhelinlaskuun. Mobiilimaksu sekoitetaan herkästi eri maksumuotoihin, eikä sen käyttö ole vielä kaikille tuttua. Käymme seuraavaksi hieman enemmän juuri mobiilimaksua läpi.

Mitä mobiilimaksussa tapahtuu?

Yritys voi ilmoittaa maksutavan vaihtoehdoksi mobiilimaksun ja sen valittuasi, puhelinoperaattori veloittaa ostoksen hinnan puhelinlaskussa. Käytännössä mobiilimaksaminen on siis luotolla ostamista. Mobiilimaksamista voi käyttää muun muassa lippujen ostamiseen Helsingin seudun joukkoliikenteen matkalippusovelluksella, latauksiin Windows Phone -kaupasta tai digilehtien tilauksiin.

Kun maksat mobiilimaksulla, saat itsellesi ilmoituksen tulevasta veloituksesta, siinä ilmoitetaan samalla myös maksun hinta. Tämän jälkeen maksu vielä erikseen hyväksytään. Tarvittaessa kaupan voi vielä peruuttaa tässä vaiheessa. Suurin mahdollinen mobiilimaksulla veloitettava summa on 60 euroa.

Mobiilimaksu johtaa siis suoraan veloitukseen liittymältä puhelinlaskun yhteydessä ja sitä voi käyttää kaikissa liittymissä, joissa on sim-kortti. Suomessa mobiilimaksu toimii kaikkien suurimpien operaattoreiden verkossa.

Mobiilimaksut voidaan myös estää liittymässä. Eston voi asettaa esimerkiksi lapsen käytössä oleviin liittymiin. Vaikka lapsi on liittymän käyttäjä, aikuinen toimii sen haltijana. Käytölle on siis hyvä sopia pelisäännöt. Lisäksi on hyvä tunnistaa, että myyjällä ja teleoperaattorilla on yhteisvastuu velotetuista ostoksista, ongelmatilanteissa voi kääntyä myös siis operaattorin puoleen. Alusta alkaen on hyvä myös opetella puhelimen huolellinen käyttö ja turvallinen suojaaminen.

Mobiilimaksamiseen tutustuminen on osa raha-asioiden opettamista

Koska yhteiskuntaopissa ja kotitaloudessa käsitellään raha-asioita, opetuksessa on hyvä auttaa oppilaita hahmottamaan mobiilimaksamisen periaatteita. Oppilaiden olisi hyvä tuntea oikeutensa ja vastuunsa maksutilanteessa. Puhelinta ei voi esimerkiksi jättää reppuun urheilukentän laidalle, jos suojaukset eivät ole kunnossa. Maksutapoihin perehtyminen ohjaa osaltaan oppilasta talouden perusteiden ymmärtämiseen, oman talouden hallintaan ja vastuulliseen kuluttamiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Ota selvää millä oppilaasi maksavat ja tutustu uusiin maksutapoihin. Oppilaasi saattaa kertoa vaikkapa maksusovellus Mobile Pay:sta ja sen avulla velkojen maksamisesta kaverille. Ai mikä se Mobile Pay sitten on? Lisää maksusovelluksista seuraavassa postauksessa!

Kouluissa opetussuunnitelma määrittää mitä opetuksessa tapahtuu. Vuosiluokilla 4–6 yhteiskuntaopissa tuetaan oppilasta ymmärtämään oman rahankäytön ja kulutusvalintojen perusteita sekä harjoittelemaan niihin liittyviä taitoja. Opettajien tulee siis opettaa maksuvälineiden ja -tapojen käyttöä. Rahankäyttöä opitaan tutustumalla ”arkielämään ja oman elämän hallintaan”. Raha on yhteiskunnallinen ilmiö, jota lähestytään yksilön, perheen ja muiden lähiyhteisöjen näkökulmasta. Aiheena on oman rahan käyttö ja talouden hoito sekä vastuullinen kuluttaminen arjen tilanteissa. Millaista on lasten oma raha vuonna 2016? Se on älypuhelimessa, se voi olla maksukortilla ja edelleen seteleinä ja kolikkoina. Opetussuunnitelma edellyttää perehtymistä rahankäyttöön ja ansaitsemiseen sekä säästämiseen ja kestävään kuluttamiseen.

4–6-luokilla harjoitellaan oman lompakon hallintaa – lompakon, joka voi olla sekä sähköinen että perinteinen. Maksutapavaihtoehtojen tarkastelun voisi rajata siihen toimintaympäristöön, jossa lapset toimivat maksajana, eli oppilasta tulisi harjaannuttaa kaikissa niissä maksutavoissa, joissa ostokset tapahtuvat reaaliajassa ja joissa tehdään vähäisiä maksuja. Opetuksessa tulisi näin ollen käsitellä paitsi käteistä rahaa myös maksukortin käyttöä ja lähimaksamista sekä mobiilimaksamista. Esimerkiksi mobiilipelejä ostetaan useimmiten vanhemman luottokortilla tai mobiilimaksuna. Vanhempi on tällöin liittymän haltija ja lapsi sen käyttäjä.

Maksamisen näkökulmasta se tarkoittaa lompakon ymmärtämisen lisäksi koko maksujärjestelmän hahmottamista. 7–9-luokilla yhteiskuntaopissa oppilasta ohjataan jo laajempiin kokonaisuuksiin talouden perusteiden ymmärtämiseen, oman talouden hallintaan ja vastuulliseen kuluttamiseen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Opetuksessa perehdytään maksamisen peruskäsitteisiin, talouden ilmiöihin ja keskeisiin toimijoihin sekä tarkastellaan taloutta kestävän kehityksen ja erilaisten taloudellisten toimijoiden näkökulmasta.

Kotitalouden oppiaineessa puolestaan harjaannutaan vastuulliseen päätöksentekoon ja ajankohtaisen tiedon hankintaan sekä evästetään oppilasta tunnistamaan kotitalouksien rahankäyttöön liittyviä tilanteita ja ongelmia. Maksutavat ja niiden harjoitteleminen ovat näin ollen keskeisiä kotitaloudessa.

Ensi viikolla aloitamme tutustumisen erilaisiin maksutapoihin. Ensimmäisenä perehdymme mobiilimaksamiseen.

Jo kohta kolmekymmentä vuotta opetuksessa on pohdittu maksanko nyt vai ostanko velaksi – ja keskusteltu vaikeudesta havainnoida omaa kulutusta, kun maksaa kortilla.

Kun raha siirtyi sähköiseen muotoon, lompakkomme täyttyi muovikorteista. Jo isoisän aikaan käytettiin yleisesti luottokorttia, mutta pian pankkikortti korvasi kolikot ja setelit. Myös maksukortit ovat kehittyneet, magneettiraidat korvattiin siruilla ja nyt myös lähimaksaminen on mahdollista.

Kännykän kehitys toi mukanaan puhelinlaskun yhteydessä maksamisen. Se on velaksi ostamista. Tuolloin alettiin opetuksessa käsitellä tekstiviestein tapahtuvia ostoksia ja esimerkiksi soittoäänikerhoihin sitoutumista. Se oli ensimmäinen kerta kun lompakon rinnalle tuli taskuun toinen, aktiivisesti maksamiseen käytettävä laite – uusi maksutapa. Tästä kehittyi operaattoreiden tarjoama mahdollisuus mobiilimaksamiseen.

Kehitys jatkuu ja opetuksessa pohdittavat asiat monimuotoistuvat. Älylaitteella voidaan käyttää digitaalista tai sähköistä lompakkoa. Niihin käyttäjä voi ladata sovelluksia, jotka antavat käyttöön erilaisia maksutapoja. Samalla tavalla kuin lompakossamme voi olla monenlaisia maksukortteja erilaisin ominaisuuksin.

Untitled design(2)

Älylaitteelle voi ladata sovelluskaupasta maksusovelluksia. Niihin voi tallentaa oman tilinumeron, jolloin on mahdollista siirtää rahaa toiselle tilille. Älylaitteella olevia maksusovelluksia kehitetään koko ajan kohti reaaliaikaista maksamista. Uutta on myös se, että maksutapoja eivät tarjoa enää ainoastaan pankit, vaan voidaan puhua maksupalveluita tarjoavista yrityksistä. Tämä tekee opettamisesta haastavamman. Ennen opettaja saattoi pyytää pankista luennoitsijan puhumaan maksamisesta. Riittäkö se tulevaisuudessa kun mobiililompakko on sovellus tai sovellusryhmittymä, joka integroi kuluttajan tekemän valinnan, vertailun, ostoksen sekä kuitin ja takuun samaan mobiililompakkoon?

Mitä osaamista kuluttaja tarvitsee maksamiseen, joka integroituu ostoprosessiin ja häipyy huomaamattomaksi taustatoiminnoksi kulutettaessa? Mitä kouluissa opetetaan oman talouden hallinnasta? Onko ratkaisu käyttötaito ja tottumus aktiivisuusrannekkeen kaltaisille laitteille, joissa on sovelluksia kuluttajan omalle taloushallinnalle? Tekeekö digitalisoituminen maksamisesta liian helppoa ja huomaamatonta vai helpottavatko maksamissovellukset arkielämää?

Heinäkuun postauksissa otamme selvää erilaisista maksutavoista ja maksamisen muodoista. Paneudumme samalla siihen, mitä opettajan pitäisi näistä asioista tietää ja mitä niistä kannattaa opettaa oppilaille. Tulevaisuuden visioista, vaikkapa miten autolla on lompakko, voit lukea esimerkiksi Suomen Pankin julkaisusta.

Sosiaalisen median verkostoissa on yleensä tietty ikäraja liittymiselle. Snapchat on viimeisin laajan suosion saavuttanut sovellus. Siellä ikäraja on 13 vuotta, mutta on tavanomaista, että tätä nuoremmatkin innostuvat näistä palveluista.

Niinpä 8-vuotias kirjautui kaverien suosituksesta Snapchatiin – siinä piti lapsen saaman evästyksen mukaan ”pikkasen valehdella” – ja liittyi seuraamaan kummisetäänsä, kun tätä tarjottiin puhelinnumerotietojen perusteella. Kummisedän tarinat ovat ihan jotain muuta kuin 8-vuotiaalle soveltuvia. Niinpä kummisetä blokkasi lapsen ja kertoi asiasta vanhemmille. Vanhemmat sopivat lapsen kanssa Snapchat-profiilin poistamisesta.

Useat vanhemmat kokevat ikärajat turhina, kun kaikki muut kuitenkin ovat palvelussa. Ikärajoilla on kuitenkin oikeasti merkitystä, sillä ne eivät ole vain amerikkalaisten firmojen varautumista joukkokanteisiin. Aineisto ei ole aina lasten silmille tarkoitettua, saatikka sopivaa.

Toinen puoli asiassa on lasten henkilötietojen käsittely ja käyttäminen markkinointitarkoituksiin. EU:n vuonna 2018 voimaantuleva tietosuoja-asetus lähtee siitä, että vanhemmat päättävät, haluavatko suojata lastensa henkilötietoja. Lapsi itse ei päätä. Lapsen henkilötietoja saa käsitellä vain, jos vanhemmat ovat antaneet suostumuksensa. Ikäraja on 16 vuotta, mutta kansallisesti voidaan säätää alemmasta ikärajasta – se ei saa kuitenkaan olla alle 13 vuotta.

Lapset eivät ole perillä henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä riskeistä, seurauksista, asianomaisista suojatoimista tai omista oikeuksistaan. Asetuksen mukaan rekisterinpitäjän pitää toteuttaa ”kohtuulliset toimenpiteet” tarkistaakseen, että lapsen huoltaja on antanut suostumuksen henkilötietojen käsittelyyn ”käytettävissä oleva teknologia huomioon ottaen”. Jos jatkossakin on mahdollista, että lapsi voi itse ilmoittaa ikänsä, eikä sitä tarkisteta, tietosuoja-asetuksen tavoite ei toteudu. Kun EU:n uusi tietosuoja-asetus tulee todeksi, on mahdollista vaatia, että lapsuudessa kerätyt tiedot poistetaan. Kun ikä on jo alun perin ilmoitettu väärin, syntyy tästä kiva soppa.

Tähän mennessä ei ole ollut vielä mahdollisuutta todentaa lapsen ikää luotettavalla tavalla verkossa. Vaikka teknologia on kehittynyt hurjasti, ikärajakysymykset ovat jääneet ratkaisematta. Iän todentaminen on kuitenkin olennaista sekä tietosuojasyistä että myös lapsen suojaamiseksi sopimattomalta aineistolta. Iso-Britannia on lähtenyt toimiin, jotta iän todentaminen toimisi verkossa. Syynä aloitteeseen on ensisijaisesti pornografisten sivustojen sulkeminen alaikäisiltä. Lähtökohtana on, että pelkästään syntymäajan kirjoittaminen sivuille ei jatkossa riitä. Ehdotus on ollut lausuntokierroksella. Valmisteilla on yhteenveto ja johtopäätökset lausunnoista.

Toivottavasti helposti toteutettava malli löytyy, jotta netissä voitaisiin tarvittaessa varmistaa palvelun käyttäjäksi haluavan ikä. Sitä ennen vanhempien on syytä seurata lastensa käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa ja miettiä, onko hyvä, että lapsi oppii iän valehtelemisen olevan ihan ok.

Artikkelin kirjoittaja Anja Peltonen toimii kansainvälisten kuluttaja-asioiden johtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.