Archives For marraskuu 2016

Tunteet saavat meidät toimimaan ei-rationaalisesti. Tai oikeastaan kyse on silloin siitä, ettemme osaa tunnistaa ja nimetä tunteitamme. Lapsuudessa ja nuoruudessa opimme tavan reagoida, kokea, tuntea ja käyttäytyä. Kun lapsuudesta tuttu tuntemus tulee vastaan, alamme toimia tiedostamatta lapsuudessa opittujen selviytymismallien mukaisesti.

Tunteet eivät ole varsinainen ongelma, vaan se, miten lapsen kaltaisesti myös aikuisena toimimme. Se voi järjellä ajateltuna olla erikoista, valitsemme helpon ratkaisun, tunteisiin vetoaminen vaikuttaa ja muiden ihmisten valinnat ohjaavat meitä. Ostamme jouluksi, maksamme juhannuksena tai uskomme ihovoiteen nuorentavaan voimaan.Print

Lapsenomaiset selviytymiskeinot voivat olla aikuisiällä haitallisia ja toimia itseämme vastaan. Ei siis ole yhdentekevää arjen taitojenkaan kannalta millaiset tunnetaidot lapselle kehittyvät.

Lapsuudessa syntyvät mielen mallit siitä, miten jokin asia tehdään. Nämä mallit käynnistyvät, kun olemme vastaavassa tilanteessa. Erityisesti tunteisiin liittyvät toimintamallit tulevat usein lapsuudesta.

Kulutus ja tunteet ovat vahvasti yhteydessä. Meille kaikille on varmaan tuttua sisäinen puhe, jossa käymme dialogia itsemme kanssa. ”ostaisinko?”, ”et ole ansainnut”, ”et saa haluta”, ”sinulla ei ole varaa”, ”kaikilla naapureillakin on”. Silloin kun puheesi on sinä-muodossa puhuttelevaa, on se niitä asioita, joita kasvattajasi ovat sinulle opettaneet.

Mitä opetamme tuntemaan?

Aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, miten reagoimme ja koemme tunteita. Tunteet taas kertovat tarpeistamme ja miten ne tyydyttyvät. Jos emme osaa tulkita tunteitamme, saatamme toimia itsemme kannalta haitallisella tavalla. Siksi on tärkeää oppia jo varhain tunnistamaan ja nimeämään niitä. Kun tarpeemme tyydyttyvät, koemme positiivisia tunteita kuten levollisuutta, iloa ja innostusta.

Lasten kanssa kannattaa tutkiskella fysiologisia tarpeita, kuten lepoa ja ravintoa. Voimme pohtia miten pitkä nälän tunne voi johtaa siihen, että syö liikaa. Vaikeampaa on ymmärtää emotionaalisten tarpeiden ja tunteidemme yhteyttä, mutta niitäkin voi alkaa harjoitella.

Lasten kanssa voi keskustella millä tavalla tarpeet ja halut ovat eri asioita. Me emme aina tarvitse sitä mitä haluamme. Tarpeiden tyydytys johtaa onnellisuuteen. Halujemme tyydytys tuottaa mielihyvää. On tärkeää oppia erottamaan nämä kaksi toisistaan. Kulutus tuottaa yleensä mielihyvää, se on hetkellistä halun tyydyttämistä. Ohimenevänä hyvänolon tunteena se ei kestä pitkään. Makean syöminen on siitä hyvä esimerkki.

Monet asiat tuottavat mielihyvää. Lapsen kanssa voi jutella siitä, miten herkut tai pelaaminen tuottavat mielihyvää. Emme kuitenkaan tarvitse niitä välttämättä, saatammekin tarvita syliä ja huomiota. Siinä, että lapsi tavoittelee mielihyvää, ei kuitenkaan ole mitään väärää. Todellisia lapsen tarpeita tyydyttää usein aineettomat yhdessä tekemiseen liittyvät asiat. Näitä varten ei tarvitse kuluttaa ja ostaa uutta.

Kun haluan, mitä tarvitsen?

Lapsen kanssa voi ottaa puheeksi, miten haluamme asioita, joita meillä ei juuri nyt ole. Pahinta on, että kuvittelemme onnellisuutemme olevan kiinni siitä, saammeko haluamamme vai emme. Kun aikuisena haluamme uuden auton, tarvitsemmekin ehkä arvostusta. Haluamme matkalle, mutta saatamme tarvita lepoa jne. Kun lapsi haluaa uutta lelua, hän saattaa kaivata leikkiseuraa. Lapsen halutessa karkkia, hän saattaakin tarvita rakkautta ja huomiota.

Jos emme opi jo varhain tunnistamaan tunteitamme ja tarpeitamme vaan opimme tukahduttamaan ne, meille syntyy haitallisia käyttäytymismalleja, selviytymiskeinoja, joita on viime aikoina käsitelty behavioural economics –ajattelussa (käyttäytymisen taloustiede).

Kuluttajakasvatuksessa tulee vahvasti esiin lapsen arjessa olevat erilaiset haluamiset. Lapset kohtaavat myös paljon lastenkulttuuriin kietoutunutta kaupallista vaikuttamista.

Lasten haluamisia ja pyrkimystä mielihyvään ei pidä väheksyä tai lakaista maton alle. On mentävä pintaa syvemmälle, lapsen ilmaisuun on kätkettynä paljon luonnollisia tarpeita, joita ei tunne-elämän kehittymisen kannalta pidä ohittaa. Lasta voi ohjata

  • hyväksymään tunteensa
  • antamaan niille nimiä
  • opettaa, että ikävä tunnekaan ei ole ”vaarallinen”, sillä se menee ohi

Aikuisen tulee vastata lapsen tarpeisiin – fyysisten tarpeiden tyydyttämisen ohella läsnäolo, yhdessä tekeminen ja leikit ovat keinoja siihen.

Kuluttajakasvatuksessa voimme käsitellä tunteita, olla läsnä, auttaa lasta kehittämään itselleen sisäistä puhetta, joka kertoo halujen sijaan omat sen hetkiset tarpeet.

Kanadassa on tehty mielenkiintoinen tutkimus siitä, kuinka digitaaliset viestit edellyttävät 21 prosenttia enemmän kognitiivista ponnistusta kuin perinteinen viestintä.

Jo aiemmin on tutkimuksissa todettu, kuinka maksukorttien käyttäminen madaltaa päätöksentekokynnystä verrattuna käteisen käyttöön ja kuinka pankkien sähköisiä tiliotteita on hankalampi hahmottaa kuin paperisia.

Teknologia on tuonut uusia mahdollisuuksia  – ihminen vaan ei ole muuttunut.

Kuluttajien uudentyyppisiä haasteita yritetään ratkoa tekemällä uudenlaisia apuvälineitä, hyvänä esimerkkinä Takuusäätiön Penno ja lisäämällä kouluissa talous- ja mediakasvatusta. Lainsäädäntöä tulee lisää, se on välillä liiankin yksityiskohtaista, mutta se ei useinkaan kampita ajoissa ongelmia.

Yllä olevat tutkimustulokset eivät tarkoita sitä, että pitäisi palata takaisin paperiin ja konkreettiseen päätöksentekoympäristöön, vaikka sitä mainonnan tehokkuuden vuoksi tutkimustulosten esittelyn yhteydessä ehdotetaankin. Sen sijaan voidaan perustellusti kysyä, eikö yrityksillä ole vastuu uusiin toimintatapoihin siirtyessään ottaa huomioon ihmisen todellinen kyky toimia digitaalisessa ympäristössä?

Yritysten yhteiskuntavastuu on sitä, että kun digitaalisuus tuo yritykselle kiistatta etuja ja säästöjä, otetaan tarjonnassa huomioon myös ihmisten käyttäytymisrajoitukset. Esimerkiksi:

  • netissä tarjouksen muotoilun ja sopimusehtojen esittelyn pitää perustua kuluttajan todellisiin toimintatapoihin: pääviesti tuodaan selkeänä näkyviin. Ei niin, että kuluttajan päätöksentekoa kiirehditään keskittymällä vain myönteisiin asioihin esimerkiksi tyyliin,”saat rahat tilille parissa minuutissa.”
  • kun tiliote on sähköinen, eräät pankit esittävät kuluttajalle helposti hahmotettavan kuvan kuukauden menoista. Se on hyvä esimerkki tavasta helpottaa kuluttajan elämänhallintaa sähköisessä ympäristössä.
  • erityisesti Fintech –yritykset pitävät kilpailuetuna kuluttajien toimintamahdollisuuksien edistämistä ja onnistuvat  markkinoilla yksinkertaisilla kuluttajien tarpeista lähtevillä palveluilla.

Digitaalisen palvelun tulisi lähteä kuluttajan todellisen käyttäytymisen tuntemuksesta. Kun meissä olevat, tutkimuksissa havaitut käyttäytymistavat eivät muutu, eikö kaikkien yritysten lojaliteettivelvollisuuden nojalla tulisi ottaa ne jo huomioon? Silloin ei tarvitsisi kirjata lakiin itsestäänselvyyksiä, kuinka verkkosivustoilla tiedot on esitettävä selkeästi tai että sopimusehdot on esitettävä keskitetysti. Kuluttajista tulisi vahvempia toimijoita markkinoilla ja sehän edistää kaikkien hyväksi toimivaa kilpailua.

Kun yritykset saavat digitalisoitumisesta säästöjä, niin miksi muiden tahojen kontolle jää ratkaista miten kuluttajien kyky toimia digitaalisessa ympäristössä olisi yhtä hyvä kuin perinteisessä fyysisessä ympäristössä? Yrityksen yhteiskuntavastuuseen kuuluu toteuttaa kaikin puolin onnistunut käyttäjäkokemus.

Tutkimustulosten valossa voi miettiä:

  • Mitä kouluissa opitaan meistä ihmisistä toimijana digitaalisessa ympäristössä?
  • Miten koulussa harjoitellaan digitaalisessa ympäristössä toimimista?
  • Kun digitaalisessa muodossa olevat viestit kerran vaativat kongitiivista ponnistelua enemmän, edesauttavatko digitaaliset oppimisalustat talousasioiden oppimista?

Artikkelin kirjoittaja Anja Peltonen toimii kansainvälisten kuluttaja-asioiden johtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.

Mun talous- verkoston Puhu rahasta -messuilla oli mukavaa kuin matkasaarnaajalla, kun verkosto järjesti perinteisen asiantuntijaseminaarin sijaan kaikille avoimet messut.

Messuilla kuultiin lyhyitä napakoita puheenvuoroja pitkien luentojen sijaan, ja työskenneltiin työpajoissa penkeillä istumisen sijaan. Mukavinta oli se, että messuilla oli mukana nuoria eri oppilaitoksista. Toden totta, uudella työtavalla saatiin esiin enemmän tietoa nuorten taloudenhallinnasta ja vuorovaikutusta toimijoiden välille.

Tällainen toimintatapa vahvistaa ja kirkastaa entistä paremmin verkoston jäsenten näkemystä talouskasvatuksen kokonaisuudesta. Samalla vahvistetaan yhteisöä, joka tuottaa tietoisesti ja tavoitteellisesti yhteistä käsitystä nuorten talousosaamisen kehittämistä varten. Tällaisen yhteisön jäsenyys on osaamisen jakamista parhaimmillaan.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto oli myös mukana Mun talous -verkoston Puhu rahasta -messuilla. Aiheena pitämässämme työpajassa oli maksamisen uudet tavat.kune_fb_kortti_kanny

Eri toimijoilla on omat vahvat osaamisalueensa, ja messut tekevät sen näkyväksi, jolloin voidaan myös jakaa selkeämmin vastuuta. Näin yhteisön jäsenten resurssit tulevat hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla. Hienoa, ”Mun talous”- verkosto !

Tässä vielä koosteena kesän ja syksyn aikana blogissa julkaistut postaukset, tutustu myös maksamiseen liittyviin videoihin KKV:n YouTube – kanavalla

Mitä yhteistä on rahalla ja henkilökohtaisilla tiedoilla?

Hävikin uudet muodot

Asumisen taidot ovat itsestä huolehtimisen ja arjen taitoja

Älylaitteet mukaan talouskasvatukseen

Maksutapojen viidakko – millä tavalla maksaisin?

Lompakko, älylaite vai sormenjälki – millä oppilaasi maksavat 2020

Yhteiskuntaopissa ja kotitaloudessa kehitetään maksamisen taitoja

Mitä on mobiilimaksaminen?

Maksusovellusten ihmeellinen maailma

Lähimaksaminen

Lapsi oppii taloudellisuutta, kohtuutta ja ymmärrystä rahasta aikuisilta

Onnenongintaa ja arjen hallintaa – kuluttajakasvatuksen kulmia elokuvaan