Palvelumuotoilusta yritysten kilpailuvaltti yhteiskuntavastuussa

Vieraskynä —  17.11.2016

Kanadassa on tehty mielenkiintoinen tutkimus siitä, kuinka digitaaliset viestit edellyttävät 21 prosenttia enemmän kognitiivista ponnistusta kuin perinteinen viestintä.

Jo aiemmin on tutkimuksissa todettu, kuinka maksukorttien käyttäminen madaltaa päätöksentekokynnystä verrattuna käteisen käyttöön ja kuinka pankkien sähköisiä tiliotteita on hankalampi hahmottaa kuin paperisia.

Teknologia on tuonut uusia mahdollisuuksia  – ihminen vaan ei ole muuttunut.

Kuluttajien uudentyyppisiä haasteita yritetään ratkoa tekemällä uudenlaisia apuvälineitä, hyvänä esimerkkinä Takuusäätiön Penno ja lisäämällä kouluissa talous- ja mediakasvatusta. Lainsäädäntöä tulee lisää, se on välillä liiankin yksityiskohtaista, mutta se ei useinkaan kampita ajoissa ongelmia.

Yllä olevat tutkimustulokset eivät tarkoita sitä, että pitäisi palata takaisin paperiin ja konkreettiseen päätöksentekoympäristöön, vaikka sitä mainonnan tehokkuuden vuoksi tutkimustulosten esittelyn yhteydessä ehdotetaankin. Sen sijaan voidaan perustellusti kysyä, eikö yrityksillä ole vastuu uusiin toimintatapoihin siirtyessään ottaa huomioon ihmisen todellinen kyky toimia digitaalisessa ympäristössä?

Yritysten yhteiskuntavastuu on sitä, että kun digitaalisuus tuo yritykselle kiistatta etuja ja säästöjä, otetaan tarjonnassa huomioon myös ihmisten käyttäytymisrajoitukset. Esimerkiksi:

  • netissä tarjouksen muotoilun ja sopimusehtojen esittelyn pitää perustua kuluttajan todellisiin toimintatapoihin: pääviesti tuodaan selkeänä näkyviin. Ei niin, että kuluttajan päätöksentekoa kiirehditään keskittymällä vain myönteisiin asioihin esimerkiksi tyyliin,”saat rahat tilille parissa minuutissa.”
  • kun tiliote on sähköinen, eräät pankit esittävät kuluttajalle helposti hahmotettavan kuvan kuukauden menoista. Se on hyvä esimerkki tavasta helpottaa kuluttajan elämänhallintaa sähköisessä ympäristössä.
  • erityisesti Fintech –yritykset pitävät kilpailuetuna kuluttajien toimintamahdollisuuksien edistämistä ja onnistuvat  markkinoilla yksinkertaisilla kuluttajien tarpeista lähtevillä palveluilla.

Digitaalisen palvelun tulisi lähteä kuluttajan todellisen käyttäytymisen tuntemuksesta. Kun meissä olevat, tutkimuksissa havaitut käyttäytymistavat eivät muutu, eikö kaikkien yritysten lojaliteettivelvollisuuden nojalla tulisi ottaa ne jo huomioon? Silloin ei tarvitsisi kirjata lakiin itsestäänselvyyksiä, kuinka verkkosivustoilla tiedot on esitettävä selkeästi tai että sopimusehdot on esitettävä keskitetysti. Kuluttajista tulisi vahvempia toimijoita markkinoilla ja sehän edistää kaikkien hyväksi toimivaa kilpailua.

Kun yritykset saavat digitalisoitumisesta säästöjä, niin miksi muiden tahojen kontolle jää ratkaista miten kuluttajien kyky toimia digitaalisessa ympäristössä olisi yhtä hyvä kuin perinteisessä fyysisessä ympäristössä? Yrityksen yhteiskuntavastuuseen kuuluu toteuttaa kaikin puolin onnistunut käyttäjäkokemus.

Tutkimustulosten valossa voi miettiä:

  • Mitä kouluissa opitaan meistä ihmisistä toimijana digitaalisessa ympäristössä?
  • Miten koulussa harjoitellaan digitaalisessa ympäristössä toimimista?
  • Kun digitaalisessa muodossa olevat viestit kerran vaativat kongitiivista ponnistelua enemmän, edesauttavatko digitaaliset oppimisalustat talousasioiden oppimista?

Artikkelin kirjoittaja Anja Peltonen toimii kansainvälisten kuluttaja-asioiden johtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.