Archives For maaliskuu 2017

Ensi vuonna Suomessakin mitataan ensimmäistä kertaa myös nuorten talousosaamista Pisa-kokeessa. Tämä aiheuttaa luonnollisesti paineita koulujen talousasioiden opetukselle: mitä ja miten taloudesta pitäisi nuorille opettaa tilanteessa, jossa itsenäinen ja vastuullinen rahankäyttö on vielä vähäistä? Peruskoulu on kuitenkin hyvä vaihe opettaa taloudesta, koska siellä tavoitetaan koko ikäluokka.

Professori Panu Kalmi on tehnyt talousosaamisesta tutkimusta, jossa koeasetelmassa nuoret saivat taloustietoa käytännön tekemisen kautta. Tutkimuksessa nuorten taloudellinen tietotaso mitattiin ennen ja jälkeen koeasetelman. Ennen koeasetelmaa tyttöjen taloudellinen tietämys osoittautui olevan poikia heikommalla tasolla, mutta koeasetelman jälkeen tytöt pääsivät tietämyksessään poikien kanssa samalle tasolle. Tämä tieto on tarpeen ottaa huomioon opetusta suunniteltaessa: oikein tarjottuna tytöt sisäistävät taloustietoa yhtä hyvin kuin pojatkin.

Tyttöjen heikompaan taloustietämykseen voi vaikuttaa erilaiset tekijät. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että poikien taloudelliseen sosialisaatioon panostetaan enemmän kuin tyttöjen. Professori Terhi-Anna Wilskan lasten viikkorahoja käsitelleet tutkimukset ovat osoittaneet, että pojille annetaan keskimäärin noin viidennes enemmän rahaa. Tämä on kiinnostava yksityiskohta: syntyykö miesten ja naisten palkkaero jo ennen työuraa? Poikia myös motivoidaan parempiin suorituksiin rahan avulla ja ylipäätään heille korostetaan taloudellista pärjäämistä myös tulevaisuudessa.  Wilska onkin ottanut esille kysymyksen siitä, osaavatko pojat vaatia enemmän rahaa vai opetetaanko heitä siihen? Miehet kun taitavat osata aikuisenakin pyytää naisia reippaammin korkeampaa palkkaa.

Taloudellisella tietämyksellä ei sinänsä tehdä mitään.

Tärkeämpää on se, kuinka tietämys näkyy taloudellisessa käyttäytymisessä. Panu Kalmin ja Olli-Pekka Ruuskasen taloudellista lukutaitoa käsittelevässä tutkimuksessa on ilmennyt, että vaikka naisten taloudellisessa lukutaidossa oli miehiin verrattuna puutteita, heillä taloudellinen käyttäytyminen oli miehiä paremmalla tasolla. Vuoden 2015 Nuorisobarometrissa ei tutkittu taloudellista tietämystä, mutta sen sijaan taloudellista käyttäytymistä. Siinä nähtiin, että 15–29-vuotiaat naiset olivat miehiä huolestuneempia omasta taloudestaan. He myös pyrkivät miehiä aktiivisemmin ehkäisemään tai mahdollisimman pian korjaamaan talouttaan uhkaavia ongelmia esimerkiksi vähentämällä kulutustaan tai hakemalla tukea vanhemmiltaan. Jos nuoret miehet toimivat naisia harvemmin näin, näkyykö tämä siinä, että nuorilla miehillä on naisia selvästi enemmän maksuhäiriöitä?

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin Nuoret ja velka -tutkimuksessa peräänkuulutettiin huomion kiinnittämistä nuorten elämässä kriittisiin siirtymävaiheisiin, 15 ja 18 vuoden iässä, jolloin syntyvät talousongelmat voivat ulottua pitkälle muussa elämässä. Tässä tutkimuksessa ilmeni myös, että opiskelijat eivät juurikaan joudu velkaongelmiin. He osaavat sopeuttaa kulutuksensa rajallisiin tuloihin, koska tietävät tämän elämänvaiheen olevan väliaikainen. Sen sijaan alhainen koulutus ja huono työmarkkina-asema lisäävät todennäköisyyttä maksuhäiriöille.

Summa summarum – tyttöjen ja poikien tasapuoliseen kohteluun talousasioiden opetuksessa kouluissa sekä kotona käytäntöihin ohjattaessa on kiinnitettävä huomiota. Niin ikään myös nuorten elämän riskitekijöiden tunnistaminen talousongelmien syntymisessä on tärkeää.

Kirjoittaja Anu Raijas on kuluttajaekonomian dosentti, joka on vuosia opettanut Helsingin yliopistossa kuluttajakäyttäytymistä ja erityisesti kotitalouksien taloudellista käyttäytymistä.

Mun Talous -verkosto järjestää ensi viikolla (27.3.–2.4.) Puhu rahasta -viikon toista kertaa. Teemaviikko on tällä kertaa myös osa kansainvälistä Global Money Week’ia.

Raha teema on siis esillä mediassa ja kouluissa ensi viikolla. Kuka kasvataa ketä ehdottaa jutun juureksi seuraavia teemoja: rahasta on hyvä puhua ja sopia kodeissa, viikkorahoista sopiminen, viikkorahojen käyttämisen säännöt ja milloin ostoksiin tarvitaan vanhempien lupa. 

Toisaalta sopimusten tekemisen taito on raha-asioiden hoitamisen perusasia.

Yhtä tärkeää kuin sopiminen on se, että osaa käyttää maksuvälineitä. Ottakaa koulussa puheeksi uudet maksamisen tavat. Etsikää eri puolilta tietoa, mitä ja miten maksamista mainostetaan ja miten uusista maksutavoista kansalaisille kerrotaan.

 

Monet vanhemmat ovat epäonnistuneet talouskasvatuksessa, sanoo varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi.  Helsingin Sanomien kirjoituksessa 6.3.2017

Vanhemmuus on kuitenkin muutakin kuin onnistumista tai epäonnistumista kasvatuksessa. Olen työkseni pohtinut kuluttajakasvatusta jo kohta 15- vuotta. Samalla olen kasvattanut oman lapseni aikuiseksi. Olen itse siis en vielä isovanhempi-ikäinen, mutta en enää alaikäisenkään vanhempi.

Talous, raha ja kuluttaminen ovat helposti moraalisia, häpeän, ylpeyden tai onnistumisen aiheita. Kuitenkin syvimmiltään kyse on elämästä. Siihen kuuluu se kulttuuri jossa elämme, ja jota me ihmiset yhdessä luomme. Lapsi tai perhe ei ole saareke tämän ulkopuolella. Sen sijaan, että puhumme epäonnistuneesta vanhemmuudesta, meidän kannattaisi puhua maailmasta, taloudesta, kuluttamisesta ja rahan käytön monista eri tavoista.

Tähän maailmaan kuuluu kaikki innovaatiot, kaikki digiloikat ja kaikki mediailmiöt. Se on meidän kulttuuriamme.  Olemme monessa kulutukseen ja rahankäyttöön liittyvässä asiassa uuden edessä, joka päivä – myös vanhempina. Emme voi toimia ja kasvattaa niin kuin meitä itseämme on kasvatettu, vaan jokaisen vanhemman on keksittävä itse, miten reagoi uutuuksiin oman lapsensa kanssa. Tänä päivänä vanhemman on esimerkiksi päätettävä antaako lapselle käyttöön mobiilimaksamiseen liittyvän palvelun tai missä iässä sellaisen antaa?

Kestävä kulutus on välttämätöntä tulevaisuuden kannalta. Säästeliäisyys on osa sitä, miksi siis puhua erikseen kolikoiden possuun laittamisesta ja siitä, että ruokaa ei kannata heittää hukkaan, vaatteet kannattaa käyttää, siihen asti kunnes ovat epäsopivia tai rikkinäisiä.

Säästämisen siemen on omien tarpeiden tunnistamisen ja niiden tyydyttämisen keinojen oppimisessa. Lapselle ei siis kannata ostaa lohdutukseksi lahjoja, vaan mieluummin antaa aikaa ja syliä. Aikuistenkin yli varojen kuluttaminen saattaa johtua ennemmin tunteiden käsittelyn puutteesta kuin siitä, ettei ymmärtäisi mitä rahalla saa. Kestävyyden taustalla on oppi onnellisuudesta.

Entäpä, jos tänä päivänä onkin karhunpalvelus korostaa lapselle sitä, että tekemällä palveluksia saa vastineeksi rahaa? Kotitöistä maksettu palkkaraha kun tulee kuitenkin perheen omasta pussista. Entäpä jos talouskasvatuksessa keskitymme siihen ajatukseen, että monia asioita on maailmassa rajallisesti, aikaa, rahaa ja ruokaa jne. Niitä kannattaa käyttää vastuullisesti. Toisaalta meillä on paljon asioita, jotka eivät jakamalla hupene, kuten ystävällisyys, onnellisuus ja yhteisöllisyys. Niitä ei voi koskaan tuhlata.

Voisiko vanhempia kannustaa enemmän, vahvistaa ihmisten ymmärrystä siitä, että he itse luovat osaltaan sitä maailmaa, jossa eletään. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta on tärkeää oppia hahmottamaan miten maailma toimii. Lapsi oppii parhaiten tekemällä ja harjoittelemalla. Oleellista taloustaitojen syntymisen kannalta on se, että tehdään lapsen kanssa yhdessä. Kun aikuinen itse toimii rahan kanssa vastuullisesti, kertoo, näyttää mallia ja perustelee toimintaansa. Se on jo ”onnistunutta” talouskasvatusta.

Visuaalisesti vahva ja vaikuttava dokumenttielokuva Machines vie katsojansa keskelle intialaisen tekstiilitehtaan koneiden pauhua ja kemikaalihuuruja. Rahul Jainin ohjaamassa, suomalais-saksalais-intialaisena yhteistuotantona toteutetussa elokuvassa seurataan Intian Gujaratissa sijaitsevan tekstiilitehtaan toimintaa. Tehtaassa tuotetaan materiaalia myös Suomessa tunnetuille vaatemerkeille ja elokuva tekeekin näkyväksi yhden osan kansainvälisen vaateteollisuuden kasvottomasta ketjusta.

Elokuvasta näkökulmia eettiseen kuluttamiseen
Elokuva näyttää tehtaan karut olosuhteet toteavaan sävyyn, se jättää tilaa katsojan oivallukselle ja ajatuksille. Paljon puhuvien kuvien lisäksi ääneen pääsevät myös työläiset ja pomokin saa sanoa sanansa. Kuvat uhkuvat höyryä, likaa ja kosteutta, tehtaan huurut melkein haistaa elokuvanteatterin penkissä. Työn raskaus tulee iholle ja työn ääressä nuokkuvan työntekijän väsymys on käsin kosketeltavaa. Elokuva avaa samastumispintoja ja ymmärrystä kulutushyödykkeiden tuotantoprosessiin.

Aineenopettaja ja elokuvakasvattaja Maria Lehtosen laatima ja Koulukinon tuottama oppimateriaali tarjoaa laajasti välineitä elokuvan näkökulmien avaamiseen. Oppimateriaali käsittelee kestävän kehityksen, kuluttamisen, työntekijöiden oikeuksien ja dokumenttielokuvakerronnan teemoja. Oppimateriaalissa elokuvan teemojen käsittelyä laajennetaan elokuvan maailman ulkopuolelle. Esimerkiksi kestävän kehityksen teemaa lähestytään sitomalla se laajemmin ympäröivään mediamaisemaan ja oppilaiden omaan arkeen.

Elokuva antaa vahvan, elämyksellisen taustan keskustelulle kuluttajan oikeuksista ja velvollisuuksista
Oppimateriaalissa tehdään muun muassa tutkimusmatka omaan vaatekaappiin ja pohditaan omia kulutustottumuksia, niiden eettisyyttä ja kestävyyttä. Pohdintaan innostetaan tutkivan ja kysyvän otteen kautta rakentaen uudenlaista suhdetta kuluttamiseen ja vahvistaen tietoisuutta omista valinnoista. Elokuva näyttää palasen todellisuutta ja herättää ajatuksia, mutta ei syyllistä. Myös oppimateriaalissa pyritään aktiiviseen otteeseen, jota passivoiva syyllistäminen ei edistä. Elokuvasta haetaan oivalluksia ja sitä kautta pontta muutoksiin. Eettisen kuluttamisen kysymyksiin kietoutuu myös kuluttaja-aktivismi ja vastamainonta, joihin oppimateriaalissa myös perehdytään.

Vaikka intialainen tehdas voi työpaikkana tuntua kaukaiselta, koskevat työntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvät kysymykset jossain vaiheessa lähes kaikkia. Elokuvan kuvaaman karun tehdastodellisuuden kautta päästään käsiksi myös työmarkkinakysymyksiin, ammattiliittojen rooleihin ja toisaalta kuluttajan vastuuseen työntekijöiden aseman parantamisessa.

Dokumentaristi Jouko Aaltonen on todennut, että ”dokumenttielokuvaa on kuvattu vasaraksi ja aseeksi. Sen avulla voidaan vaikuttaa ihmisiin ja muuttaa maailmaa.” Rahul Jainin dokumentti toteavasta ja lakonisesta ilmaisustaan huolimatta pyrkii vaikuttamaan katsojaan. Sen lisäksi, että elokuva on itsenäinen ilmaisuvoimainen taideteos, se toimii myös kuluttajakasvatuksena pyrkimyksenään saada katsoja kiinnittämään huomiota ostamiensa kulutushyödykkeiden alkuperään. Elokuva ja elokuvakasvatus voivatkin olla erittäin tärkeässä roolissa myös eettiseen kuluttamiseen tähtäävässä kuluttajakasvatuksessa.

Linkki oppimateriaaliin. Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön lähimpään elokuvateatteriin Koulukinon kautta.

Marjo Kovanen toimii tuottajana Koulukino – Skolbio ry:ssä. Koulukino on valtakunnallinen elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö, joka edistää elokuvakasvatusta muun muassa tuottamalla oppimateriaalia elokuvateatterilevityksessä oleviin elokuviin.

”Nykyään kuluttaminen on kauhean helppoa. Netissä tehdyt ostokset ja vaikkapa Netflixin kaltaisten palvelujen kuukausimaksut ovat pieniä puroja, joista helposti yhteensä kertyy isoja summia.” toteaa viime vuoden 2016 Talousguruvoittaja Maija Löyskä  Helsingin Sanomien haastattelussa 3.3.2017

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomas Niskakangas katsoo kolumnissaan tärkeimmiksi taidoiksi perinteisen säästämisen ja sijoittamisen. Näitä taitoja hän perustelee sillä, että koron käsitteen ja korkolaskun ymmärtäminen estää velkaantumista. Samassa kolumnissa puhutaankin sitten jo riskin ottamisesta ja sijoittamisesta, joka on usein jo kaukana tavallisen koululaisen tai lukiolaisen tai heidän perheidensä elämästä.

Ostosten tekeminen kellon ympäri ja lompakon muuttuminen digitaaliseksi muuttaa vahvasti lasten ja nuorten oppimisympäristöä. Olemme tilanteessa, jossa vanhat kasvatusperinteet eivät enää toimi. Ilmiö on tunnettu mediakasvatuksessa, ja nyt toimintaympäristön muutos rynnistää taloustaitoihin.

Tämä haastaa myös taloustaitokilpailut, jotka ovat perinteisesti olleet pankkien tapa tehdä yritysyhteistyötä koulujen kanssa. Pian markkinoilla on kuitenkin myös uusia toimijoita ja uudenlaisia rahoituspalveluita, ja nuoret voivat hankkia erilaisilla puhelinsovelluksilla toimivia tilejä perinteisten suomalaisten pankkien sijaan.

Taloustaito ei sinällään muutu, se vain monipuolistuu toimintaympäristön muuttuessa. Se on yhdistelmä perinteistä taloustaitoa sekä kuluttajan oikeuksien tuntemista, siinä on myös aimo annos medialukutaitoa ja paljon arjenhallintaa.

Taloustaidoissa on kysymys osaamisesta, joka näkyy kykynä toimia kuluttajana digitaalisissa ympäristöissä. Se on uudenlaista osaamista joka osaltaan vaikuttaa kuluttajien taloudelliseen hyvinvointiin.

Talouttaan taitavasti hoitava ihminen käyttää voimavaroja tarkoituksenmukaisesti ja hallitsee talouttaan yrittäjämäisellä tavalla. Hän ottaa vastuun taloudellisesta tilanteestaan sekä ymmärtää kulutuksensa suhteessa kokonaistalouteensa.

Taloudenpitoon tarvitaan kykyä ymmärtää digitaalisia markkinointi- ja mainoskäytäntöjä. Erityisen tärkeäksi nousee kyky hallinnoida verkossa tapahtuvia sopimuksia ja maksutapahtumia. Yksi uusi taloustaidon laji on hahmottaa digitaalisen tietojen keräämisen ja kasvavan vuorovaikutustalouden riskit ja hyödyt.

Tutustuin talousguru 2017 kysymyksiin ja jään odottamaan talousguru-kilpailun digiloikkaa, jossa verkossa tehtävät sopimukset ja sopimusehdot, maksamisen uudet menetelmät ja digitaalisen ajan taloudenhallinnan haasteet ja innovaatiot pääsevät samalle viivalle perinteisten korkojen ja sijoituspohdintojen rinnalle.