Archives For

Kuluttajuus on aina ollut osa kodin arkea. Arjen rutiineissa tottumukset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Nyt olemme vedenjakajalla, enää emme voi kasvattaa niin kuin suvussa on ollut tapana, vaan päätelaitteet, palvelut ja sovellukset ovat läsnä kodissa koko ajan ja niiden kanssa elämään oppiminen vaatii kasvattajalta tietoista kasvattajuutta ja vahvaa vanhemmuutta. Seuraavassa 90-luvulla syntynyt Ella Airola pohtii yhdessä elämisen muutosta oman sukupolvensa näkökulmasta.

Sosiaalinen media kotitaloudessa – lisääkö vai vähentääkö se sosiaalisuutta?

Sosiaalisen median käyttö kotona nähdään sekä uhkana että mahdollisuutena. Mediasta voi lukea, että ’’Sosiaalinen media auttaa ehkäisemään kotona asuvien vanhusten yksinäisyyttä’’ ja toisaalta ’’Näin sosiaalinen media voi aiheuttaa masennusta’’. Kaikkia sosiaalisen median tuomia muutoksia on myös vaikea arvottaa entiseen nähden parempina tai huonompina. Tavat toimia ovat vain erilaisia kuin ennen.

Vuorovaikutuksen rytmi on aivan uudenlaista ja siitä irrottauduttuakseen täytyy jopa keksiä tekosyitä.

Perheen yhteiset hetket

Omassa lapsuudessani perheemme vaihtoi päivän kuulumiset kokoontuessamme yhteen iltaruoan äärelle. Nykyisin päivän tapahtumia kerrotaan pitkin päivää perheen yhteisessä ryhmäkeskustelussa WhatsAppissa tai Messengerissä. Toki kuulumisten oikea-aikainen vaihtaminen olisi ollut mahdollista myös ennen älypuhelimien pikaviestipalveluita, ihan perinteisellä tekstiviestillä. Pikaviestipalvelut ovat kuitenkin tekstiviesteistä poiketen ilmaisia ja mahdollistavat juurikin ryhmien luomisen.

Toisaalta aina ei edes tarvitse osoittaa viestiään erityisesti perheelleen tai tietylle kaverille, vaan päivän kohokohta tulee helposti jaettua visuaalisessa muodossa Instagramissa tai Spanchatissä tai tarinan muodossa Facebookissa. Keskustelu tapahtumasta käydään julkaisun yhteydessä eikä siihen välttämättä enää palata kasvotusten.

Ruokailun lisäksi perheen yhteisiin hetkiin kuului aikaisemmin illan tv-visan tai perheystävällisen sarjan seuraaminen koko porukalla. Nykyisin tv-kanavien ja tilausvideopalveluiden omat sovellukset mahdollistavat ohjelmien katsomisen lähes miltä tahansa älylaitteelta minä hetkenä hyvänsä. Harva siis enää kiirehtii tv:n ääreen tietyllä kellon lyömällä, vaan vetäytyy mieluummin omaan rauhaansa itselleen parhaalla hetkellä.

Naapureiden yhteisöllisyys

Lapsena vapaa-aikani kului pitkälti naapurin lasten kanssa. Meillä oli tapana mennä koputtamaan kaverin ovelle ja kysyä ’’Voiko Katariina olla?’’. Kerran onnistuimme menemään niin ristiin, että olimme yhtä aikaa toistemme kotien ovella kysymässä samaa kysymystä. Enää tätä erehtymisen vaaraa ei ole, sillä olen kuullut, että myös kaverusten huoltajat hyödyntävät pikaviestipalveluiden ryhmä-ominaisuutta. Ryhmässä voi helposti kysyä lapselleen luistelu- tai hiekkalaatikkoseuraa.

Sosiaalinen media on muuttanut kanssakäymistä naapureiden kanssa muutenkin kuin leikkiseuran haussa. Asuinalueen Facebook-kirppikset ja Naapuriapu-ryhmät ovat jopa aktivoineet mahdollisesti muuten niin omaan asuntoon sulkeutunutta elämää. Sosiaalinen media madaltaa kynnystä ja tekee yksinkertaisemmaksi kysyä kiinnostaisiko jotain käyttämättömäksi jäänyt leipäkone tai saisiko lampun vaihtoon apua.

Liika on liikaa

Sosiaalisesta mediasta voi inspiroitua, mutta se voi myös luoda paineita ja kateellisuutta. Kun et millään keksi, mitä tekisit lounaaksi, on sosiaalinen media täynnä ruokabloggaajia, -vlogaajia ja -instagrammaajia. Kun lähdet etsimään sopivaa reseptiä, haasteena on oikeastaan enää valinnan vaikeus. Asukuvat, juuri remontoidut asunnot ja puhtaan valkoinen lemmikkikoira saattavat nekin inspiroida, mutta monesti niistä saattaa syntyä tunne, että itseltä puuttuu jotain tai on ihmisenä riittämätön.

Julkisuudessa on ollut erilaisia tempauksia sosiaalisen median käytön rajoittamiseksi. On ehdotettu offline-aikaa klo 22 jälkeen ja sosiaalisesta mediasta vapaata kuukautta. Kaverini kertoi, että hänen kotonaan on tällä hetkellä käynnissä ’’Yksi laite kerrallaan’’ -haaste. He yrittävät siis esimerkiksi välttää selaamasta puhelintaan samalla kuin katsovat ohjelmaa läppäriltä. Havahduin siihen, että tähän on todella tultu. Vuorovaikutuksen rytmi on aivan uudenlaista ja siitä irrottauduttuakseen täytyy jopa keksiä tekosyitä.

Miten sinä koet sosiaalisen median muuttaneen elämääsi? Jatketaan keskustelua KukaKasvattaaKetä -facebookryhmässä.

Väite: Palvelumuotoilu ja ’’tavallinen’’ palveluiden kehittäminen tarkoittavat samaa asiaa. Palvelumuotoilu-käsite on luotu vain kaupallistamista varten.

Palvelumuotoilu on käyttäjälähtöistä. Sen keskiössä ovat käyttäjän ääni ja arkikokemus. Palvelumuotoilussa on kyse tiimityöskentelystä ja siinä korostuu empaattisuus käyttäjää kohtaan. Perinteisessä palveluiden kehittämisessä usein keskitytään liikaa haluttuun lopputulokseen. Unohdetaan joustavuus muutosta tavoitellessa. Ei huomioida todellisia asiakkaita. Saatetaan jopa suunnitella muutosta yksin, oman koneen ääressä.

Opettaja palvelumuotoilukurssilla

Osallistuin palvelumuotoilun kurssille ja minulle, opettajataustaiselle, se näyttäytyi seuraavasti:

Kun tiedossa on ongelma, johon halutaan parannusta, tiimi lähtee seuraamaan palvelumuotoilun työvaiheita: tutki, tarkenna, kehitä ja toteuta. On tärkeää, ettei etukäteen päätetä miten ongelma halutaan ratkaista. Keskeistä kuitenkin on, että ongelmalle halutaan ratkaisu.

On tärkeää, ettei etukäteen päätetä miten ongelma halutaan ratkaista. Keskeistä kuitenkin on, että ongelmalle halutaan ratkaisu.

Tutki-vaiheessa laajennetaan ymmärrystä ja luodaan kokonaiskuva valitusta ongelmasta. Haastatellaan ja havainnoidaan, jotta käyttäjien todelliset kokemukset saadaan esille. Tässä vaiheessa on vielä sallittua haaveilla kaikesta, ennen kuin aihetta aletaan fokusoimaan. Mielestäni ensimmäinen vaihe on tärkeä myös tiimiin tutustumisen ja yhteisen sävelen löytämisen kannalta.

Tarkennusvaiheessa valitaan tavoitteet ja rajataan ongelma, johon keskitytään. Muistetaan huomioida käyttäjien tarpeet, mutta myös omat tavoitteet. Vaikka palvelumuotoilu onkin hyvin käyttäjälähtöistä, ei sen tarkoituksena ole, että asiakkaat sanelevat miten ongelma ratkaistaan.

Palvelumuotoilun neljää työvaihetta voidaan kutsua kaksoistimantiksi.
Kuva: Anni Leppänen, D9-digitiimi

Kehitysvaiheessa edellisessä vaiheessa valituista ongelmista muotoillaan muotoilukysymykset (Miten voisimme…?), jonka jälkeen ratkaisuvaihtoehtoja lähdetään ideoimaan esimerkiksi ideointikasin avulla. Ideointikasissa kukin tiimin jäsen tuottaa kahdeksan ideaa kahdeksassa minuutissa, joten myös hulluimmatkin ajatukset tulee kirjattua tai vaikkapa piirrettä ylös. Palvelumuotoilu ei ole suoraviivaista. Tässä kohtaa harjoitustamme minusta alkoi tuntua siltä, että jo kerran rajattua ongelmaa lähdetään taas ratkaisemaan alusta. Lopussa kuitenkin ymmärsin toiston merkityksen.

Toteutusvaihe on lempivaiheeni ja palvelumuotoilussa minua eniten kiehtova osa. Ideointikasin tuloksista valitaan yksi ratkaisuvaihtoehto, josta luodaan konkreettinen tuotos luovasti ja visuaalisesti. Työvälineinä voi olla sakset ja liimaa, värikyniä ja muovailuvahaa. Miksei ratkaisuvaihtoehtoa voisi konkretisoida myös rakentamalla legoista tai vaikka lumesta. Kuinka vapauttavaa!

Koko prosessi voi edetä hyvin pitkälle jopa viikon aikana. Moniammatillinen tiimi voi vetäytyä pois arjen muista ärsykkeistä ja työstää ongelmaan ratkaisua ilman luovuuden rikkoutumista viiden arkipäivän ajan. Tärkeä huomio on, että liian pitkään kestävä prosessi voi kuolettaa idean. On siis tärkeä päästä kokeilemaan ideaa pian käytännössä. Tämä on hyvä malli esimerkiksi ilmiöviikolle.

Tämä on hyvä malli esimerkiksi ilmiöviikolle.

Palvelumuotoilu on siis mielestäni totta, eikä vain kaupallistamista varten luotu käsite. Se on yksi tämä hetken ja tulevaisuuden työkaluista. Vaikka ilman palvelumuotoilu-termin käyttämistäkin voi palvelumuotoilla, auttaa käsitteen hahmottaminen pitämään fokuksen luovassa ja leikkisässä, ihmislähtöisessä tekemisessä.

Palvelumuotoilua perusopetuksessa?

Palvelumuotoilun periaatteista kannattaa opettaa jo perusopetuksessa kahdesta syystä. Ensinnäkin uskon palvelumuotoilun yleistyvän entisestään kouluvaiheessa olevien siirtyessä työelämään. Tämä vaihtoehto kehittää palveluita kannattaa tuoda heidän tietoisuuteensa jo nyt. Toiseksi, muotoiltuja palveluja on oppilaiden elämässä läsnä koko ajan, joten on tarkoituksenmukaista tietää, miten uusia innovaatioita syntyy. Esimerkiksi Helsingin keskustakirjasto Oodin suunnittelussa on otettu huomioon palvelumuotoilu.

Kokeilkaa palvelumuotoilua oppilaiden kanssa yhdessä, esimerkiksi kehittäkää kotitehtävien tarkistusta luovemmaksi tai ratkaiskaa ruokailun meluisuus. Koulun todellisia ongelmia voi lähteä selvittämään tutki-vaiheen haastatteluiden ja havainnoimisen avulla.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty Valtiovarainministeriön ja HAUS kehittämiskeskus Oy:n järjestämää Palvelumuotoilu-seminaaria.

Hyvät blogin lukijat,

On aika kiittää kuluneesta vuodesta ja palata ensi vuonna taas uusin kujein. Vuonna 2017 blogissa puhututti erityisesti digitaalisuus, älyn tuleminen koteihimme ja sosiaalinen media. Kolmen luetuimman julkaisun kärjessä ovat:

1.Opettaja, hyödynnä tubettajia opetuksessa!

”Opettajan tehtävä on auttaa oppilasta arvioimaan YouTubesta saamansa tiedon luotettavuutta.”

2. Uusi kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankki on julkaistu

”Näissä kotitehtävissä pureudutaan nimenomaisesti omaan arkeen.”

3. Tunnistavatko oppilaasi mainoksen somessa?

”Nuorten some-käyttäjien onkin tärkeä oppia tunnistamaan mainonta muusta sisällöstä – milloin kyseessä on mainos, milloin aito bloggaajan suositus.”

Jos joku näistä jäi julkaisuhetkellä lukematta, niin laita villasukat jalkaan, ota gögilasi käteen ja käypä kurkkaamassa.

Rauhallista joulun aikaa!

Toivottaa KKK-blogitiimi

Ei tullut 15 vuotta sitten mieleen, että auton voisi tilata Überilla tai yöpymispaikan vuokrata Airbnb:n kaltaisen palvelun kautta. Tänä päivänä digitaalisten alustojen kautta se on mahdollista. Alustat jaotellaan yleensä kolmen tyyppisiin; ne voivat olla markkinapaikkoja, kohtaamispaikkoja ja viihdekeskuksia. Kaikissa niissä on kyse uudenlaisesta taloudellisesta toiminnasta, jota kutsutaan alustataloudeksi.

Alustat tuovat meidän saataville uusia palveluita, lisää valinnanmahdollisuuksia ja alhaisempia hintoja. Kuluttajat kertovat käyttävänsä alustoja myös niiden yhteisöllisyyden ja kokemuksellisuuden takia sekä ajan säästämiseksi.

Suosituimpia alustoja ovat hakukoneet, joita käyttävät 97% kuluttajista ja kommunikaatioalustat, joita käyttävät 77-82% kuluttajista. Kuluttajista 2/3 käyttää useampaa kuin yhtä alustaa samaan tarkoitukseen eli esimerkiksi matkailuun liittyvää tietoa etsitään tavallisesti useamman alustan kautta. Vain yhtä alustaa samaan tarkoitukseen käyttävät kuluttajat ovat kokeneet juuri tietyn alustan parhaiten omiin tarpeisiinsa sopivaksi.

Jos kuluttajan pääsy alustoihin on estynyt, hän jää monien uusien palveluiden ulkopuolelle. Esteenä palveluihin pääsyyn voi olla käyttäjän puutteelliset digitaaliset taidot, taloudellinen tilanne, joka estää hankkimasta vaadittavia laitteita, puuttuvat verkkopankkitunnukset, heikko verkkoyhteys tai geoblokkaus, jolloin pääsyä palveluun on rajoitettu maantieteellisin perustein. Tutkimusten mukaan 10-15% kuluttajista ei pysty hoitamaan asioitaan verkossa.

Kuluttajat ovat huolissaan alustojen turvallisuudesta ja yksityisyyden suojasta. Kuluttajia mietityttää, jos tilattu tuote ei vastaakaan tuotetta, josta he ovat maksaneet tai jos alustaan liittymisen jälkeen siitä onkin mahdoton päästä irti.

Haastavaksi alustatalouden riitatilanteet muodostuvat silloin, kun kauppaa on käyty kahden yksityishenkilön välillä, jolloin kuluttajansuoja ei päde. Kuluttajansuojalakihan pätee vain tilanteissa, joissa myyjänä on elinkeinonharjoittaja ja ostajana kuluttaja. Huolet alustojen haittapuolista eivät kuitenkaan ole olleet kuluttajille este käyttää alustoja.

Jos elinkeinonharjoittaja myy palveluitaan alustalla, hän ei toimi kuluttajana. Vaikka kyseessä olisi käytetty tavara, kuluttajalla on kuluttajansuojalain mukainen suoja tehdessään kauppaa alustalla elinkeinonharjoittajan kanssa.


Tällä alustalla myyvät elinkeinonharjoittajat tunnistaa ’’Kauppa’’-merkistä.

Perusopetuksessa kannattaa ottaa nuorten käyttämät digitaaliset alustat osaksi opetusta. Opetuksen (tvt, yhteiskuntaoppi ja kotitalous) avulla voidaan varmistaa, ettei kukaan jää palveluiden ulkopuolelle puutteellisten taitojen vuoksi ja oppilaat ovat tietoisia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan alustoilla – olivat he sitten myyjiä tai ostajia. Kerrothan meille kaikille, jos sinulla on hyviä keinoja käsitellä alustatalouksia nuorten kanssa!

Vlogissa kerron, miten kuluttajuutta on käsitelty kotitalousopettajan koulutuksessa ja miten harjoitteluni Kilpailu- ja kuluttajavirastossa on syventänyt tietouttani kuluttajuudesta ja kuluttajakasvatuksesta.

 

Vlogissa mainittuihin materiaaleihin pääset tutustumaan alle olevista linkeistä:

Kuluttajakompetenssien oppiminen – kuluttajakasvatuksen strategia
Kuluttajien digitaalisen osaamisen puiteet
Älykoti-tilaisuus

 

Tutustu myös seuraaviin kuluttajakasvatusaiheisiin materiaaleihin:

Opettajan sivut
Kuluttajan sivut opettajan tukena
Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöstä
Tietoa kaupallisen viestinnän ilmiöstä
KukaK@svattaaKetä -facebook
KKV:n YouTube -kanava

 

Miten sinun tietoutesi kuluttajakasvatuskesta on syventynyt vuosien aikana?

Tekniikan etiikka tuli koteihin sähkön mukana. Oli päätetty, että on kaikkien kansalaisten oikeus saada nauttia sähkön tuomista eduista. Ihmisille tuli myös antaa oikeanlaista tietoa järkiperäisestä ja taloudellisesta sähkön käytöstä. Sähkölaitosten tuli toimia puolueettomina ja rehellisinä neuvonantajina.

Tekniikkaan liittyvät eettiset ja kestävän kehityksen kysymykset ovat sitten sähkön tulon laajentuneet ja monimutkaistuneet. Menneinä aikoina tavarat ja laitteet hankittiin loppuelämäksi, eikä esimerkiksi kierrätys ollut tuolloin keskeinen näkökulma.

Ympäristöarvot mukaan tekniikan kehitykseen
Nykyään ympäristöasiat ovat hyvin näkyvästi esillä tekniikan kehityksessä. Suurin osa elektroniikan tuotannosta tapahtuu maissa, joissa ympäristöstä huolehtiminen on heikkoa, ja joissa on pulaa puhtaasta vedestä. Kehitysmaissa elektroniikkajäte aiheuttaa suuria ympäristöongelmia. Sen lisäksi, että sitä syntyy kehitysmaissa, sitä myös kuljetetaan sinne muista maista epävirallisissa järjestelmissä kierrätettäväksi.Blonde girl looks at TVs in supermarket

Elektroniikan valmistukseen kuluu paljon erilaisia raaka-aineita. Esimerkiksi useiden kodin älylaitteiden sisältämien mikrosirujen valmistukseen tarvitaan fossiilisia polttoaineita, kemikaaleja, harvinaisia mineraaleja ja vettä. Monet elektroniikkaan käytetyt raaka-aineet ovat vaarassa loppua lähivuosina. Raaka-aineista voi tulla myös terveyshaittoja.

Ollaan kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Uusien innovaatioiden kohdalla pyritään arvioimaan niiden ympäristövaikutuksia. Erilaiset ympäristösertifikaatit ovat yleistyneet tehtaissa ja elektroniikkajätteen kierrätykseen on kiinnitetty huomiota. On myös syntynyt tekniikan aloja, jotka ensisijaisesti keskittyvät haittojen vähentämiseen ja jo olemassa olevien ongelmien korjaamiseen. Tavoitteena on kiertotalous, jossa kestävyys ja korjattavuus otettaisiin jo suunnitteluvaiheessa huomioon.

Ympäristöarvojen noudattaminen kaikessa asuntorakentamisessa merkitsee huomion kiinnittämistä asuntojen laatuun ja kestävyyteen, materiaalien kierrätettävyyteen, terveellisyyteen ja energiatalouteen. Nämä arvot kannattaisi muistaa myös remontoidessa. Esimerkiksi keittiöremontissa syntyy paljon kaatopaikkajätettä, vaikka osa materiaalista olisi kierrätettävissä.

Älylaitteiden lyhyt käyttöikä ei tue kestävää kehitystä
Laitteet kulkevat pitkän matkan valmistusmaista käyttömaihin. Tähän kuluu paljon energiaa, mutta taloudellisesti laitteet kannattaa valmistaa kaukomaissa, koska valmistuskustannukset ovat pienemmät.

Kaupan hyllyltä älykotiin päästyään älylaitteen käyttöikä ei ole kovin pitkä. Tuotteet vikaantuvat herkästi ja valmistaja saattaa lakata tekemästä laitteeseen päivityksiä 2-3-vuoden jälkeen laitteen valmistuksesta. Päivittämättömästä laitteesta tulee turvaton ja näin ollen käyttökelvoton. Tämä ei lisää kuluttajien luottamusta tuotteiden laatuun. Laitteiden lyhytikäisyys kuitenkin pakottaa kuluttajia tekemään jatkuvasti uusia hankintoja.

Kodin elektroniikkalaitteet voivat olla suurikokoisia ja vievät paljon tilaa kierrätyksessä. Laitteita on haastava purkaa osiin ja osia on näin hankala uudelleen käyttää. Älylaite joutuu usein siis jätteeksi sellaisenaan. Elektroniikkajätteen määrä kasvaa koko ajan. EU:ssa syntyy noin kymmenen miljoonaa tonnia tietokonejätettä vuodessa.

Vastauksena kuluttajien ärsytykseen EU:n sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta on esittänyt parlamentille päätöslauselmaa, jonka tarkoitus on pidentää tuotteiden käyttöikää ja parantaa korjattavuutta. Tämä helpottaisi myös jätteen määrää.

Älylaitteet valtaavat markkinat laite laitteelta. Mitkä tahansa kodin esineet voivat olla verkkoon kytkettyjä älylaitteita, niin kodinkoneet kuin lelut, lattiat ja sängyt. Samalla kun ostat laitteen, ostat myös palvelun. Älykodin laitteiden ja palveluiden taustalla on kasa sopimuksia. Kuten palvelut, myös sopimukset ovat pääasiassa verkossa.

Ennen sopimuksen hyväksymistä kuluttajalla on vapaus valita ja kilpailuttaa palveluita. Kuluttajan vapaus valita erilaisten laitteiden ja palveluiden kirjosta on kuitenkin näennäinen, jos tarjolla on ainoastaan älylaitteita. Lopulta tulemme siihen, ettei kuluttajalla ole muuta vaihtoehtoa kuin ostaa älylaite, joka on kytketty internetiin.

Sopiminen uudenlaisena kotitaloustaitona
Kodin älylaitteet eivät ole henkilökohtaisia samalla tavalla kuin älypuhelin. Älyjääkaapit, älypesukoneet ja muut älylaitteet hankitaan usein kodin yhteiskäyttöä varten. Asukkaiden tulee päästä sopuun siitä, kenen kanssa ja millaisin käyttöehdoin yhteiset sopimukset solmitaan.

Älylaitteet voidaan hankkia yksittäin tai pakettina, joka sisältää useampia laitteita ja palveluita. Ennen sopimuksen hyväksymistä on hyvä selvittää uuden palvelun yhteensopivuus muiden kodin laitteiden kanssa.

Valintojen tekeminen ja sopimusviidakon hallinta on osa arjen hallintaa. Kuluttaja on seuraavien kysymysten äärellä:

  • Mitä tarvitsen aktiiviseen käyttöön?
  • Mistä kaikesta kannattaa sopia?
  • Minkä suuruinen on kuukausibudjettini?
  • Mihin kaikkeen on varaa?
  • Mitä seurauksia on sillä, jos päivittäiseen elämään vaikuttava palvelu lakkaa yllättäen toimimasta?

Tarvitseeko kuluttaja avukseen sopimusavustajan?
Sopimus on sitoumus käyttöehdoista. Tiedosta ensin omat tarpeesi ja käyttötapasi ja vasta sen jälkeen voit aidosti arvioida sopiiko älylaite ja palvelu sinulle.

Yksi keskeinen asia sopimuksessa ovat palvelun hinta ja maksamisen ehdot. Sopimuksen seurauksena tulee lasku perässä tai maksu veloitetaan välittömästi.

Palveluiden käytöstä ei välttämättä veloiteta rahaa, vaan myös data voi olla vaihdon väline. Sopimuksissa pitäisi olla maininta siitä, jos älylaite kerää käyttötietoja, joita valmistaja hyödyntää jatkossa analytiikassa ja markkinoinnissa. Kerätyn datan avulla valmistajat voivat tehdä yksilöllisempiä ja paremmin kuluttajan tarpeita vastaavia laitteita.

Vakioidun tuotteen sopimus on sama kaikille. Personoitujen, jatkuvasti muuntuvien palveluiden sopimukset ovat monimutkaisempia, kuten jääkaapin, joka tuntee ruokailutottumuksesi.

Kuluttajan kannattaa katsoa sopimuksesta, kenellä on vastuu tietoturvasta ja palvelun päivityksistä. Näillä on vaikutusta laitteen turvallisuuteen. Kuluttajan on myös tärkeä ottaa selvää miten, milloin ja millä hinnalla sopimus on mahdollista irtisanoa ja palvelu vaihtaa toiseen. Määräaikaisessa sopimuksessa on omat erityispiirteensä. Määräaikaista sopimusta ei voi muuttaa eikä irtisanoa sen voimassa ollessa.

Kuluttajalla tulee olla taito tulkita sopimusehtoja. Sopimusten lukutaitoa on mahdollista sisällyttää koulun opetukseen (esim. laaja-alaisen osaamisen arjen taitojen kokonaisuudessa L3) tai sitä voi oppia huoltajilta. Monimutkaisten sopimusten kanssa niin nuoret kuin kokeneemmatkin kuluttajat saattavat tarvita ulkopuolista apua. Kaikilla apua ei löydy lähipiiristä – voisiko sopimusavustaja olla tulevaisuuden ammatti?

Hei lomalainen,

Täällä kirjoittaa jälleen Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajakasvatuksen kesäharjoittelija.

Pengoin KukaKasv@ttaaKetä -blogin arkistoja ja kokosin tähän kolme juttusuosikkiani. Ne ovat hyvää kesälukemista niin rannalle kuin sadepäiville.

Jatketaan Älykoti-teemaisilla kirjoituksilla taas ensi viikolla. Olethan jo merkannut kalenteriisi 2.10.2017 järjestettävän tilaisuuden ÄLYKOTI – osaaminen, kuluttaja ja äly. Tule mukaan kuuntelemaan asiantuntijoita ja osallistumaan keskusteluun. www.kkv.fi/alykoti

1. Kuinka vähennämme jätteen määrää? Oppimateriaali jätteen synnyn ehkäisystä.

Älykotihypetyksen keskellä on hyvä pohtia digitalisaation eettisyyttä ja yhteyttä kestävään kehitykseen. Useimpien älylaitteiden myynti-ikä on 1-2-vuotta, jonka jälkeen valmistaja ei enää tee päivityksiä ja laitteesta tulee turvaton. Jos tämä pitää paikkansa, elektroniikkajätettä tulee syntymään entistä enemmän.

Kuinka vähennät jätteen määrää? –opetusmateriaali sisältää neljä teemaa: jätteen synnyn ehkäisy, vaatteet, ruoka ja elektroniikka. Materiaalin mukaan elektroniikan kasvavaan jätemäärään pyritään löytämään ratkaisua erityisesti länsimaissa. Tehtävissä oppilaat pääsevät pohtimaan, mitä eri materiaaleille tapahtuu käytön jälkeen ja kuinka elektroniikkajätteen määrää voisi vähentää.

2. Ohjattuna kohti itsenäistä kuluttajuutta

Vastuu nuoren älylaitteiden käytöstä on aikuisilla. Jos vietät kesää yhdessä nuorten kanssa, ota älylaitteiden etiketti puheeksi kesälomavieton yhteydessä. Tässä kirjoituksessa kerrotaan konkreettisesti, miten voit ohjata nuorta käyttämään erilaisia laitteita ja palveluita turvallisesti. Ole tietoinen nuoren käyttämistä sovelluksista ja kannusta häntä toimimaan vastuullisena kuluttajana myös älylaitteilla.

3. Lapsi ja logojen maailma

Lapsille suunnattu markkinointi kasvaa koko ajan ja sen myötä lapset näkevät markkinointia päivittäin. Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijat tekivät pienimuotoisen tutkimuksen siitä, kuinka hyvin päiväkodin lapset tuntevat eri logoja: automerkkejä, suomalaisia yrityksiä, ruokapaikkoja sekä kauppoja. Tulos oli yllättävä, sillä lapset tunnistivat logoista vain noin puolet.

Esineiden internetillä (Internet of Things, lyhennettynä IoT) tarkoitetaan internet-verkon laajentumista laitteisiin ja koneisiin. Sen seurauksena asunnot muuttuvat esine esineeltä älykodeiksi.

Älykoti syntyy kun kodin älyominaisuuksia sisältävät laitteet alkavat kerätä tietoa asukkaiden liikkeistä ja oppivat siitä. Palvelun tuottajat hyödyntävät kerättyä tietoa laitteiden edelleen kehittämisessä ja markkinoinnin kohdentamisessa.

Yksilöllistetty älykoti reagoi ennen sinua
Älylaitteiden myötä kotitalouksien ruokahuolto ja syöminen, puhtaanapito sekä yhdessä eläminen palvelullistuvat ja yksilöllistyvät. Älykoti voidaan suunnitella siten, että digitaaliset toiminnot tapahtuvat huomaamatta. Jääkaappi tekee kauppaan tilauksen ostotottumusten perusteella ja valot sammuvat ja syttyvät automaattisesti sen mukaan, miten huoneissa liikutaan. Kun asukas alkaa ajatella, että jotain pitäisi tapahtua, on älykoti jo reagoinut siihen.

Internetiin kytketyt laitteet saadaan viestimään ja vuorovaikutukseen myös keskenään. Esimerkiksi kun sängyn päiväpeiton ottaa pois, samaan aikaan himmenevät valot ja tabletin kirja-sovellus aukeaa siitä kohtaa mihin viimeksi jäi.

Koti on ainoastaan yksi osa ihmisen normaalia sosiaalista ympäristöä. Hyvin suunniteltu älykoti kommunikoi asukkaan muidenkin datalähteiden kanssa. Sillä voi olla pääsy esimerkiksi asukkaan sähköiseen kalenteriin, auton navigointitietoihin ja sosiaalisen median palveluihin. Kun älykoti tuntee toimintamme myös kodin ulkopuolella, se pystyy organisoimaan asioita puolestamme.

Tiedot verkkoon kytkeytyneiden kotitalouksien kulutustottumuksista ja muu elämisestä kerätty tieto ovat esineiden internetin valuuttaa. Kuka omistaa tämän datan ja kuka myöntää siihen käyttöoikeuden?

Heikko digiosaaminen voi johtaa kyberhyökkäykseen
Jos älykodissa laiteympäristöä ei ole asianmukaisesti suojattu, voidaan esineiden internetiä väärinkäyttää. Hakkerit ovat kiinnostuneita mahdollisuuksista käyttää väärin heikosti suojattuja laitteita.  Tietojen varastaminen ja väärentäminen, turvallisuudesta vastaavien esineiden ja järjestelmien häirintä ja sabotaasit ovat mahdollisia ilkitekoja.

Tärkeiden tietojen suojaamiseen kannattaa käyttää ajoissa aikaa ja vaivaa. Tietosuojasta huolehtiminen ei pitäisi olla yksin kuluttajan vastuulla, vaan kulutustavaroiden valmistajien ja ohjelmistosuunnittelijoiden on huolehdittava tietoturvasta omalta osaltaan. Älykodin kyberturvallisuutta edistää erityisesti valmistajan tuki ja ohjelmistopäivitykset. Kuluttajan kannattaa muistaa huolehtia kotiverkon suojaamisesta ja oletussalasanojen vaihtamisesta sekä pohtia ovatko toimenpiteet turvallisia etäyhteydellä tehtäväksi.

Nopeasti muuttuvassa ympäristössä vaaditaan sopeutumiskykyä ja jatkuvaa uudelleen oppimista. Kaikki tarvitsevat vähintään perustaidot digiosaamisesta. Uusille sukupolville älykoti tulee olemaan elämäntapa. Oppilaiden tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kehittäminen peruskoulussa on haastavaa, sillä opettajien käsitys tieto- ja viestintäteknologiasta ei välttämättä ole samalla tasolla kuin nuorilla itsellään. Kuka tällöin kasvattaa ja ketä?

Vuoden päästä tulee voimaan uusi tietosuoja-asetus henkilötietolakiin. Asetukseen tehdyt muutokset tulevat koskemaan erityisesti lasten ja nuorten asemaa. Todennäköiset linjaukset ovat:

  • Alle 13–16-vuotias (ikä tarkentuu) lapsi tarvitsee vanhemman suostumuksen käyttääkseen palveluita, jotka tallentavat hänen tietojaan, kuten sosiaalista mediaa tai puhelimen sovelluksia
  • Tietoyhteiskuntapalveluissa lapsille osoitettujen viestien tulee olla selkeitä
  • Lasten tietojen suojaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota tietoyhteiskuntapalveluissa

Suomen Safer Internet -toiminnan järjestämässä tietosuojauudistukseen liittyvässä keskustelutilaisuudessa pohdittiin, mitä tämä tietosuoja-uudistus käytännössä tulee lapsen näkökulmasta tarkoittamaan. Kooste keskustelutilaisuudesta on katsottavissa täältä.

Vaikka asetuksen tarkoituksena on parantaa ihmisten oikeuksia, sen seurauksena lapsi saattaa kokea, että hänen yksityisyyttään loukataan ja että, hän ei ole vanhempiensa luottamuksen arvoinen.

Vielä ei ole päätetty, millä tavalla vanhempi antaisi lapselle suostumuksensa jonkun digitaalisen palvelun käyttöön. Amerikan malliin peilaten mahdollisia tapoja antaa lupa voisi olla sähköpostivahvistus, luottokorttiostos vanhemman luottokortilla tai puhelinvahvistus. Jos luvan antaminen on vaivalloista, eivät vanhemmat välttämättä osaa tai jaksa sitä antaa, varsinkin jos lupia pitäisi antaa kymmenittäin.

iStock_000015711230_MediumKäytännössä lapsi ei uudistuksen myötä voi tehdä internetissä paljoakaan ilman, että vanhempi saa siitä tiedon. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että nuori netinkäyttäjä saa tukea ja opastusta. Pahimmillaan lapsi jää ilman internetin yhteisöllistä kokemusta eivätkä lapsen taidot käyttää internettiä kehity.

Vanhemman antama lupa käyttää sovellusta ei tarkoita sitä, että lapsi olisi internetissä turvassa sen enempää kuin nytkään. Päinvastoin, lapselle saattaa jopa tulla valheellinen turvallisuuden tunne luvan saatuaan.

Tilaisuudessa pidettiin erityisen tärkeänä, että tietosuojaan liittyvistä lapsen oikeuksista opetetaan koulussa. Tekniset ratkaisut eivät korvaa vuorovaikutuksellista mediakasvatusta. Itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteena on, että oppilaat tulevat tietoisiksi omista oikeuksistaan ja vastuistaan sekä ymmärtävät toimintansa vaikutuksen omaan turvallisuuteen. Perustietojen hankkiminen teknologiasta ja sen kehityksestä ovat myös osa itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteita.

Digitaalinen oppimateriaali ja teknologian käyttö kouluissa lisääntyy koko ajan. Tietosuoja-asetuksen vaatima lupa vanhemmilta voi vaikuttaa siihenkin, mitä oppimateriaaleja  ja -välineitä koulu ottaa käyttöön. Jos kaikki oppilaat eivät saa lupaa esimerkiksi oppimista tukevan pelin lataamiseen, se eriarvoistaa oppilaita. Toisaalta luvan kysymisen myötä vanhemmat tulevat tietoisemmiksi koulun opetuksesta.

Lue lisää: