Archives For

Visuaalisesti vahva ja vaikuttava dokumenttielokuva Machines vie katsojansa keskelle intialaisen tekstiilitehtaan koneiden pauhua ja kemikaalihuuruja. Rahul Jainin ohjaamassa, suomalais-saksalais-intialaisena yhteistuotantona toteutetussa elokuvassa seurataan Intian Gujaratissa sijaitsevan tekstiilitehtaan toimintaa. Tehtaassa tuotetaan materiaalia myös Suomessa tunnetuille vaatemerkeille ja elokuva tekeekin näkyväksi yhden osan kansainvälisen vaateteollisuuden kasvottomasta ketjusta.

Elokuvasta näkökulmia eettiseen kuluttamiseen
Elokuva näyttää tehtaan karut olosuhteet toteavaan sävyyn, se jättää tilaa katsojan oivallukselle ja ajatuksille. Paljon puhuvien kuvien lisäksi ääneen pääsevät myös työläiset ja pomokin saa sanoa sanansa. Kuvat uhkuvat höyryä, likaa ja kosteutta, tehtaan huurut melkein haistaa elokuvanteatterin penkissä. Työn raskaus tulee iholle ja työn ääressä nuokkuvan työntekijän väsymys on käsin kosketeltavaa. Elokuva avaa samastumispintoja ja ymmärrystä kulutushyödykkeiden tuotantoprosessiin.

Aineenopettaja ja elokuvakasvattaja Maria Lehtosen laatima ja Koulukinon tuottama oppimateriaali tarjoaa laajasti välineitä elokuvan näkökulmien avaamiseen. Oppimateriaali käsittelee kestävän kehityksen, kuluttamisen, työntekijöiden oikeuksien ja dokumenttielokuvakerronnan teemoja. Oppimateriaalissa elokuvan teemojen käsittelyä laajennetaan elokuvan maailman ulkopuolelle. Esimerkiksi kestävän kehityksen teemaa lähestytään sitomalla se laajemmin ympäröivään mediamaisemaan ja oppilaiden omaan arkeen.

Elokuva antaa vahvan, elämyksellisen taustan keskustelulle kuluttajan oikeuksista ja velvollisuuksista
Oppimateriaalissa tehdään muun muassa tutkimusmatka omaan vaatekaappiin ja pohditaan omia kulutustottumuksia, niiden eettisyyttä ja kestävyyttä. Pohdintaan innostetaan tutkivan ja kysyvän otteen kautta rakentaen uudenlaista suhdetta kuluttamiseen ja vahvistaen tietoisuutta omista valinnoista. Elokuva näyttää palasen todellisuutta ja herättää ajatuksia, mutta ei syyllistä. Myös oppimateriaalissa pyritään aktiiviseen otteeseen, jota passivoiva syyllistäminen ei edistä. Elokuvasta haetaan oivalluksia ja sitä kautta pontta muutoksiin. Eettisen kuluttamisen kysymyksiin kietoutuu myös kuluttaja-aktivismi ja vastamainonta, joihin oppimateriaalissa myös perehdytään.

Vaikka intialainen tehdas voi työpaikkana tuntua kaukaiselta, koskevat työntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvät kysymykset jossain vaiheessa lähes kaikkia. Elokuvan kuvaaman karun tehdastodellisuuden kautta päästään käsiksi myös työmarkkinakysymyksiin, ammattiliittojen rooleihin ja toisaalta kuluttajan vastuuseen työntekijöiden aseman parantamisessa.

Dokumentaristi Jouko Aaltonen on todennut, että ”dokumenttielokuvaa on kuvattu vasaraksi ja aseeksi. Sen avulla voidaan vaikuttaa ihmisiin ja muuttaa maailmaa.” Rahul Jainin dokumentti toteavasta ja lakonisesta ilmaisustaan huolimatta pyrkii vaikuttamaan katsojaan. Sen lisäksi, että elokuva on itsenäinen ilmaisuvoimainen taideteos, se toimii myös kuluttajakasvatuksena pyrkimyksenään saada katsoja kiinnittämään huomiota ostamiensa kulutushyödykkeiden alkuperään. Elokuva ja elokuvakasvatus voivatkin olla erittäin tärkeässä roolissa myös eettiseen kuluttamiseen tähtäävässä kuluttajakasvatuksessa.

Linkki oppimateriaaliin. Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön lähimpään elokuvateatteriin Koulukinon kautta.

Marjo Kovanen toimii tuottajana Koulukino – Skolbio ry:ssä. Koulukino on valtakunnallinen elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö, joka edistää elokuvakasvatusta muun muassa tuottamalla oppimateriaalia elokuvateatterilevityksessä oleviin elokuviin.

Käyttäytymistieteiden sovelluksia käytetään laajasti lainvalmistelusta robottien ohjelmointiin. Myös mediakasvatuksessa on sijaa tutkimustuloksille, joita esimerkiksi Daniel Kahneman, Cass Sunstein ja Richard Thaler ovat esitelleet siitä, miten otamme ympäristön viestejä vastaan, toimimme ja teemme päätöksiä.

Kahneman puhuu systeemi 1:stä ja systeemi 2:sta. Aivoissamme on meitä nopeasti toimintaan ohjaava, yhteisillä malleilla toimiva ja vähän ponnistelua vaativa systeemi 1, joka ottaa automaattisesti ohjat. Systeemi 2 taas on hitaampi, tietoista ajatusprosessia ohjaava looginen ja kyseenalaistava.

Consortium of Media Literacy korostaa Connections -julkaisussaan medialukutaidon edellytykseksi sen, että opitaan tunnistamaan ne päätöksentekomallit, heuristiikat, nyrkkisäännöt, jotka tulevat kaukaa ihmisen historiasta ja joita ei voida muuttaa.

Opetusta varten on tarpeen kehittää pedagogiikkaa, joka ottaa huomioon edellä mainitut keinot ja silloin koulussa voidaan ohjata oppijaa tunnistamaan ero tietoisen ja autopilotin ohjaaman päätöksenteon välillä. Kun mediassa on monenlaista viestiä ja viestijää, ne ohjaavat toimintaamme, vaikka emme niin tahtoisikaan.  Meihin voidaan vaikuttaa käyttämällä hyväksi yhteisiä käyttäytymismallejamme. Mediassa voidaan nostaa esille ja korostaa eri tavoin vain osaa asiasta, vedota haluumme kuulua ryhmään ja saada välittömästi tyydytystä. Media voi jopa ylläpitää visuaalisella maailmallaan stereotypioita ja lisätä polarisaatiota.

Medialukutaito ja harkitsevaisuus edellyttävät kuluttajan tietoista toimintaa. Connections –julkaisu korostaa, että kun mahdollisimman varhain aloitetaan harjoittelu mediaviestien vaikutuskeinojen purkamiseksi ja tietoiseksi lukemiseksi, toimintatavasta voi tulla uudenlainen itsestään selvä toimintamalli –sen eri vaiheita ei tarvitse enää erikseen tietoisesti miettiä, vaan kuluttaja purkaa automaattisesti viestin ja havaitsee sen vaikutuskeinot.

Esimerkiksi mainontaa ei silloin oteta sellaisenaan passiivisen hyväksyvästi  vastaan vaan kuluttaja pystyy käsittelemään sitä tietoisesti, ymmärtämään paremmin sen vaikutuskeinoja ja tekemään itse johtopäätökset. Connections –julkaisun sanoin  ”Media literacy education uses heuristics to address heuristics.”

Media on tänä päivänä niin laaja ja monitahoinen, että sen viestien käsittelyyn tarvitaan ohjausta ja harjoittelua. Valeuutiset ovat uusi ongelma. Upeaa olisi, jos viestin käsittelyyn tulisikin hiljalleen itsestään selvä reagointitapa käydä viesti tietoisesti läpi. Ainakin markkinoinnin alueella  heuristiikkojen tuntemisesta on  hyötyä.  Kun nettisivuilla blogin ylläpitäjä kertoo ainutlaatuisista hyödykkeistä ja suosittelee niitä, tai kun mainoksessa on suosikkihenkilö, tuote tuntuu paremmalta. Tietoinen harkinta taas ymmärtää, että kyse on myynninedistämiskeinoista. Kun mainos lupaa heti ja juuri nyt luottoa, jolla pääsee eroon ikävistä erääntyneistä pikaluotoista, tarvitaan taas rauhallisempaa päätöstahtia.

Tämän autopilotin toimintamalleja löytyy esimerkiksi nettijulkaisusta Behavioral Economy for Kids

Artikkelin kirjoittaja Anja Peltonen toimii kansainvälisten kuluttaja-asioiden johtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.

Kanadassa on tehty mielenkiintoinen tutkimus siitä, kuinka digitaaliset viestit edellyttävät 21 prosenttia enemmän kognitiivista ponnistusta kuin perinteinen viestintä.

Jo aiemmin on tutkimuksissa todettu, kuinka maksukorttien käyttäminen madaltaa päätöksentekokynnystä verrattuna käteisen käyttöön ja kuinka pankkien sähköisiä tiliotteita on hankalampi hahmottaa kuin paperisia.

Teknologia on tuonut uusia mahdollisuuksia  – ihminen vaan ei ole muuttunut.

Kuluttajien uudentyyppisiä haasteita yritetään ratkoa tekemällä uudenlaisia apuvälineitä, hyvänä esimerkkinä Takuusäätiön Penno ja lisäämällä kouluissa talous- ja mediakasvatusta. Lainsäädäntöä tulee lisää, se on välillä liiankin yksityiskohtaista, mutta se ei useinkaan kampita ajoissa ongelmia.

Yllä olevat tutkimustulokset eivät tarkoita sitä, että pitäisi palata takaisin paperiin ja konkreettiseen päätöksentekoympäristöön, vaikka sitä mainonnan tehokkuuden vuoksi tutkimustulosten esittelyn yhteydessä ehdotetaankin. Sen sijaan voidaan perustellusti kysyä, eikö yrityksillä ole vastuu uusiin toimintatapoihin siirtyessään ottaa huomioon ihmisen todellinen kyky toimia digitaalisessa ympäristössä?

Yritysten yhteiskuntavastuu on sitä, että kun digitaalisuus tuo yritykselle kiistatta etuja ja säästöjä, otetaan tarjonnassa huomioon myös ihmisten käyttäytymisrajoitukset. Esimerkiksi:

  • netissä tarjouksen muotoilun ja sopimusehtojen esittelyn pitää perustua kuluttajan todellisiin toimintatapoihin: pääviesti tuodaan selkeänä näkyviin. Ei niin, että kuluttajan päätöksentekoa kiirehditään keskittymällä vain myönteisiin asioihin esimerkiksi tyyliin,”saat rahat tilille parissa minuutissa.”
  • kun tiliote on sähköinen, eräät pankit esittävät kuluttajalle helposti hahmotettavan kuvan kuukauden menoista. Se on hyvä esimerkki tavasta helpottaa kuluttajan elämänhallintaa sähköisessä ympäristössä.
  • erityisesti Fintech –yritykset pitävät kilpailuetuna kuluttajien toimintamahdollisuuksien edistämistä ja onnistuvat  markkinoilla yksinkertaisilla kuluttajien tarpeista lähtevillä palveluilla.

Digitaalisen palvelun tulisi lähteä kuluttajan todellisen käyttäytymisen tuntemuksesta. Kun meissä olevat, tutkimuksissa havaitut käyttäytymistavat eivät muutu, eikö kaikkien yritysten lojaliteettivelvollisuuden nojalla tulisi ottaa ne jo huomioon? Silloin ei tarvitsisi kirjata lakiin itsestäänselvyyksiä, kuinka verkkosivustoilla tiedot on esitettävä selkeästi tai että sopimusehdot on esitettävä keskitetysti. Kuluttajista tulisi vahvempia toimijoita markkinoilla ja sehän edistää kaikkien hyväksi toimivaa kilpailua.

Kun yritykset saavat digitalisoitumisesta säästöjä, niin miksi muiden tahojen kontolle jää ratkaista miten kuluttajien kyky toimia digitaalisessa ympäristössä olisi yhtä hyvä kuin perinteisessä fyysisessä ympäristössä? Yrityksen yhteiskuntavastuuseen kuuluu toteuttaa kaikin puolin onnistunut käyttäjäkokemus.

Tutkimustulosten valossa voi miettiä:

  • Mitä kouluissa opitaan meistä ihmisistä toimijana digitaalisessa ympäristössä?
  • Miten koulussa harjoitellaan digitaalisessa ympäristössä toimimista?
  • Kun digitaalisessa muodossa olevat viestit kerran vaativat kongitiivista ponnistelua enemmän, edesauttavatko digitaaliset oppimisalustat talousasioiden oppimista?

Artikkelin kirjoittaja Anja Peltonen toimii kansainvälisten kuluttaja-asioiden johtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.

Digitalisaatio on eittämättä yksi merkittävimmistä kuluttajiin viime aikoina vaikuttaneista ilmiöistä. Digitaaliset systeemit luovat ja tallettavat meistä dataa virtuaaliympäristöihin, vaikuttaen elämämme kaikille alueille. 2000-luvun kuluttajalla on toisaalta mahdollisuudet vaikka mihin, mutta toisaalta hänen on miltei mahdotonta taistella digitaalisia systeemejä vastaan tai yrittää jättäytyä niiden ulkopuolelle.

Osallistumme helposti netissä erilaisiin kyselyihin ja testeihin, joiden tuloksia sitten esittelemme ja vertailemme muiden kanssa sosiaalisessa mediassa. Emme useinkaan edes ymmärrä tämän olevan mikään uhka yksityisyydensuojallemme.

Erilaiset terveyttä tukevat applikaatiot ovat viime aikoina yleistyneet räjähdysmäisesti. Näiden käytön voidaan ajatella olevan ulkoa tai sisäisesti ohjautuvaa. Ulkoa päin sovellus voi esimerkiksi ”pakottaa” meidät kävelemään vähintään 10 000 askelta päivässä tai sisäisesti opimme tuntemaan itseämme nykyistä paremmin.

Terveysapplikaatiot ovat normatiivisia; ne tukevat järkevän elämäntavan toteuttamista, luoden meille illuusion toiminnan mitattavuudesta ja kontrollista. Voidaan kysyä, tuuppaavatko terveysapplikaatiot meille hyvää elämäntapaa vai kontrolloivatko ne valintojamme ja käyttäytymistämme?

Julkisuudessa on käyty keskustelua näiden sovellusten tallentaman tiedon luovuttamisesta muille: kenelle on oikeus päästä käsiksi tietoon, joka on hyvin henkilökohtaista ja sensitiivistä?  Onko eettisesti oikein luovuttaa tämänkaltaista tietoa esimerkiksi vakuutusyhtiöille? Meistä tallentuvan terveystiedon avullahan voidaan tunnistaa yksilöiden tiettyjä riskitekijöitä.

Tallentuvaa tietoa voidaan hyödyntää jopa elämänhallinnassa vähentäen elämän monimutkaisuutta ja pirstaloituneisuutta sekä halliten elämän kokonaisuutta. Voimme kuitenkin esittää kysymyksen, olemmeko hyvää vauhtia hyväksymässä ulkopuolelta avustetun elämän, jossa emme itse enää päätäkään omista asioistamme? Toimintaamme ohjataan ulkopuolelta tulevin päätöksin ja ehdotuksin.

Markkinoinnissa kerätyn datan avulla muodostetaan asiakasprofiileja, jolloin voidaan lähettää tietylle kuluttajalle kohdennettua informaatiota. Personoitu kuluttajainformaatio voi olla tietylle ryhmälle kohdennettua tai hyvinkin henkilökohtaista. Voisiko dataa valjastaa myös kuluttajavalistukseen? Olisiko mahdollista ryhtyä tuottamaan personoitua kuluttajavalistusta?

Kuluttajaa voidaan myös voimaannuttaa kerättävän tiedon avulla. Tieto omasta käyttäytymisestä – sähkönkulutuksesta, hiilijalanjäljestä tai ostettujen elintarvikkeiden kalori- ja ravintoainepitoisuuksista – voisi auttaa ymmärtämään oman käyttäytymisen ongelmakohtia. Mahdollisten ongelmien ennaltaehkäisyksi jokin taho voisi tarjota ehdotuksia toiminnan muuttamisesta parempaan suuntaan.

Yksityisyys on demokraattisen yhteiskunnan yksi perusoikeuksista, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus tulla jätetyksi rauhaan sekä itsemääräämisoikeus itseä koskevaan tietoon.

Tänä päivänä kansalaisen mahdollisuudet vaikuttaa tähän ovat rajalliset ja hänen tulee tarkasti tiedostaa, mitkä kaikki toiminnot virtuaalisissa systeemeissä tallettavat hänestä tietoa. Saksassa suhtaudutaan hyvin kriittisesti mittaamiseen ja ihmisten seurantaan datan avulla. Siellä ollaan sitä mieltä, että kuluttajan itsemääräämisoikeus on menetetty.

Kirjoittaja Anu Raijas on kuluttajaekonomian dosentti, joka on vuosia opettanut Helsingin yliopistossa kuluttajakäyttäytymistä ja erityisesti kotitalouksien taloudellista käyttäytymistä.

Energiansäästö ei nykypäivänä kuulu asioihin, joka olisi pinnalla. Hyvä niin, koska ehkä olemme jotain oppineet vuosien valistuksen jälkeen. Kaikkihan me sammutamme valot huoneista, jotka ovat tyhjillään?

Energiansäästö kuitenkin sisältyy moneen asiaan, ihan huomaamattamme. Kun puhutaan kierrätyksestä, kestävästä kuluttamisesta, kiertotaloudesta, ruokahävikistä tai vaikka uuden opetussuunnitelman mukaisesta sanaparista ”ekososiaalinen sivistys”, on kaikissa energian säästäminen tai energiatehokkuus sisällä.

Energiaa on kaikkialla, sitä tarvitaan kaiken tekemiseen ja tuottamiseen. Se on arvokas arjen hyödyke, jota kannattaa käyttää järkevästi.

Jo 20 energiansäästövuotta kouluissa

Tokaluokkalaisten Energiansäästöviikko täyttää tänä vuonna kunniakkaat 20 vuotta. Sadat tuhannet tokaluokkalaiset ovat käyneet läpi energiayhtiöiden lahjoittamaa materiaalipakettia ja Energia-agentit ovat sammutelleet kodeissa valoja ja laitteita vanhempien jäljiltä. Tällöin lapset ovat kasvattaneet vanhempiaan!

Tehtävää kuitenkin riittää. On tärkeää, että jo lapsena opitaan ymmärtämään mitä energia on, mistä sähköä ja lämpöä tulee sekä etenkin, miten sitä käytetään järkevästi. Hei, kaikki toimii -opetusmateriaali on opettajille oiva apu energia-asioiden opetukseen, mutta perusasioiden ymmärtämiseen ei tarvita kun ihmettelevä mieli ja ympäristön tutkiminen.

Vinkkejä koulun energiapäivään

Valtakunnallisella Energiansäätöviikolla 10.-16.10. koulut voivat erityisesti kiinnittää huomiota energia-asioihin sekä kestävään kuluttamiseen. Juhlavuoden kunniaksi olemme koonneet nettivisuillemme ohjelmaa kouluille lukujärjestyksen muodossa sekä vinkkejä energisen Hei, kaikki toimii! -messupäivän rakentamiseen.

Toteutamme Energiansäästöviikolla pienen kiertueen alakouluihin yhdessä Joutsenmerkin ja paikallisten yhteistyökumppaneiden kesken. Kannattaa siis seurata meidän viikkoa joko Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa. Sieltä voi myös noukkia vinkkejä oman viikon toteuttamiseen.

Nyt koulujen kannattaa myös ilmoittautua Energiansäästöviikon viettäjäksi, sillä arvomme kaikkien koulujen kesken sähkölatauskuntopyörän materiaalipaketin. Paketin avulla oppilaat rakentavat itse kuntopyörän, jolla voi ladata kännyköitä, tabletteja tai tuottaa valoa diskopalloon.

Ja jos Energiansäästöviikko tulee liian nopeasti koulun aikatauluun, niin toki jokainen viikko voi olla Energiansäästöviikko!

Energistä syksyä toivottaa Motivan Energiasäästöviikon tiimi,

Elina, Nina, Leila sekä Erkki Wähä-Virtanen

www.facebook.com/energiansaastoviikko

Twitter: @MotivanESV

Instagra: motivanesv

Kun puhutaan henkilötiedoista, monille tulee ensimmäisenä mieleen, että kyse on lähinnä nimestä, syntymäajasta ja yhteystiedoista. Niitähän pyydetään usein henkilötietoina erilaisissa lomakkeissa.

Tällaisten tietojen kohdalla voi olla helppo ajatella, että yksityisyyden suojaamiseen ei ole erityistä tarvetta – löytyyhän vastaavia tietoja vaikka puhelinluetteloistakin. Joku saattaa myös ajatella, ettei hänen tekemisissään, normaaleissa kauppaostoksissaan tai ”tavallisessa elämässään” ole muutenkaan mitään erityistä salattavaa. Jokaisen netin käyttäjän kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi miettimään, onko tietosuojassa kuitenkin kysymys jostakin muusta.

Henkilötiedoilla tarkoitetaan kaikkia sinuun yhdistettävissä olevia tietoja

Esimerkiksi tiedot siitä, millä verkkosivuilla olet käynyt, missä nettikaupassa olet asiakkaana ja mitä tuotteita olet ostanut, ovat henkilötietojasi. Henkilötiedoilla tarkoitetaan siis paljon laajempaa asiaa, kuin vain nimeäsi ja yhteystietojasi.

Tiedätkö, kenellä on lupa päättää sinua koskevien henkilötietojen käytöstä?

Laki edellyttää, että henkilötietojen käsittely on avointa. Jos esimerkiksi asioit suomalaisessa nettikaupassa, kaupan ylläpitäjää kutsutaan rekisterinpitäjäksi, joka vastaa asiakkaidensa henkilötietojen käsittelystä. Nettikaupan tulee kertoa sinulle

  • Mihin tarkoituksiin se käyttää tietojasi
  • Luovuttaako nettikauppa tietojasi ulkopuolisille
  • Miten tietoturvasta on huolehdittu
  • Millaisia oikeuksia sinulla on henkilötietojesi suhteen

Oikeus kieltää tietojesi käyttö ja tarkastaa mitä tietoja sinusta on kerätty

Sinulla on aina oikeus kieltää nettikauppaa käyttämästä tai luovuttamasta tietojasi suoramarkkinointiin. Sinulla on myös oikeus tarkastaa, mitä kaikkia eri tietoja kauppa on kerännyt sinusta asiakasrekisteriinsä. Voit myös pyytää tietojesi korjaamista, jos niissä on virheitä. Nettikaupan pitäisi oma-aloitteisesti kertoa sinulle kaikista näistä asioista asiakasrekisteriä koskevassa tietosuojaselosteessa.

Vaikuttavatko tietosuoja-asiat ostopäätökseesi?

Haluatko ostaa sellaisesta verkkokaupasta, joka ei kerro sivustollaan henkilötietojen käsittelyasioista? Luotatko sellaiseen kauppaan, jonka sivustolta puuttuvat lakisääteiset tiedot? Jos valitsemassasi kaupassa ei huolehdita tiedoistasi asianmukaisesti, ne voivat pahimmassa tapauksessa päätyä mihin tahansa käyttötarkoitukseen. Ulkomaiset nettikaupat eivät aina ole suomalaisen lainsäädännön ulottuvissa. Eri maissa on tällä hetkellä erilaiset henkilötietojen käsittelysäännöt.

Sähköisiä jälkiä ja kohdennettuja mainoksia

Kun käytät erilaisia sähköisiä palveluita, myös niiden käytöstä jäävät ”sähköiset jäljet” ovat henkilötietojasi. Oletko koskaan ihmetellyt verkkopalveluita käyttäessäsi, miksi siellä osataan näyttää sinulle juuri sellaisia mainoksia, jotka vaikuttavat kiinnostavilta? Tuntuuko joskus siltä, kuin verkkopalvelu tietäisi, mitä olet ajatellut ostaa? Jos näin tapahtuu, kyse on todennäköisesti kohdennetusta mainonnasta, joka pohjautuu mm. aiemman verkkosurffailusi seurantaan. Kohdistettuun mainontaan tarvittavat henkilötietosi ovat yrityksille arvokasta dataa, josta ollaan valmiita maksamaan.

Harkitse, mihin verkkopalveluihin annat tietojasi ja missä määrin. Pohdi myös, haluatko vähentää verkkojälkiesi kertymistä rajoittamalla evästeiden käyttöä.

Myös kuva on henkilötieto

Henkilötietojasi ovat myös sellaiset valokuvat, joista olet tunnistettavissa. Kun laitat valokuviasi sosiaalisen median palveluun, niitä saatetaan käyttää myös muihin tarkoituksiin palvelun käyttöehtojen mukaisesti. Vaikka poistaisit kuvat palvelusta, ne saattavat päätyä muihin palveluihin säilytettäviksi.

Mietitkö koskaan, minkälaisia kuvia itsestäsi julkaiset? Jos haluat julkaista kaverinkin kuvan, pyydä häneltä suostumus, jotta kaverisi voi itse arvioida asiaa omalta kohdaltaan. Näin vältyt siltä, ettei netistä tulevaisuudessa löydy sinulle tai toiselle epäedullista materiaalia. Myöskään kaverisuhteesi ei kärsi, kun et tee kaveriasi koskevia päätöksiä hänen puolestaan.

Internetin maailmaan päätynyt materiaali on monesti ikuista – et voi hallita läheskään kaikkia netissä olevia tietojasi. Ne voivat tulla sinua vastaan vielä vuosienkin päästä.

Onko siis internetin käyttäjän koskaan perusteltua ajatella, ettei hänellä ole mitään salattavaa? Pohdi, mitä asioita sinun kannattaa ottaa huomioon nettikäyttäytymisessäsi.

Kirjoittajat ylitarkastajat Hanna Lankinen ja Anne Tamminen-Dahlman

Tietosuojavaltuutetun toimisto

www.tietosuoja.fi

Yleisesite Tietosuoja turvaa oikeutesi

Miltä tietosuojaseloste näyttää?

 

Kun innostuneena löytää juuri oikean tuotteen verkkokaupasta, ei huomiota juuri muuhun riitä. Sopimusehtoihin ei voi vaikuttaa, joten miksi ne lukisi, kun tässä ja nyt on kaivattu tuote. Siksi ehdot jäävät helposti lukematta. Sen sijaan joudumme päättämään erikseen siitä, miten tuotteen maksamme. Sitä valintaa ei pidä tehdä periaatteella ”ihan sama”.

Silloin kun tarjolla on erilaisia maksutapoja, käy helposti niin, että valitsee tutuimman asiaa ajattelematta. Se voi olla Visa Electron, maksukortin debit-puoli tai luottokortti. Kuluttajalle ennakkomaksu on kuitenkin aina riski, ellei ole olemassa maksuja turvaavaa järjestelmää. Jos maksaa ennen kuin tuotteet ovat saapuneet, rahoja ei saa takaisin, jos tuotteen toimitus ei onnistu tai jos yritys menee vaikkapa konkurssiin, kuten Anttilan tapauksessa.

Luottokortilla maksettaessa myös luotonantaja on lakisääteisesti vastuussa. Siksi luottokorttia suositellaan käytettäväksi verkkokaupassa – ja ilman luotonantajan vastuuta verkkokauppa ei olisi edistynytkään yhtä nopeasti.

Sen sijaan maksukortin debit-puolella maksaminen ennen tuotteen saamista on periaatteessa sama kuin rahojen lähettäminen postilokeroon. Joskus pankit voivat vastata niistäkin maksuista, mutta sitä ei laki edellytä.

Entä sitten, kun ei ole luottokorttia vaan Visa Electron? Kotimaisessa verkkokaupassa vaihtoehtoja on yleensä enemmän kuin kansainvälisessä. Meillä on edelleen normaalia, että tuotteen saa maksaa myös laskulla. Sitä kannattaisi käyttää. Ilahduttavaa on, että esimerkiksi Ellos toteaa maksuvaihtoehtoja esitellessään ”Suosittelemme laskua tai tiliä, jos haluat tutustua tuotteisiin kotona ennen kuin maksat”.

Kansainvälisesti verkko- ja huutokauppoihin on myyjillä käytössä esimerkiksi PayPal -maksuvälitysjärjestelmä, jossa rahat eivät liiku myyjälle, ennen kuin ostaja on saanut tilaamansa tuotteen. Nyt kun rahoituspalvelut uudistuvat kovaa vauhtia ja puhutaan Fintechistä, kummankin osapuolen edut huomioon ottavia välityspalveluja tulee lisää. Kuluttajalle valinta voi olla vaikeaa, kun maksutapoihin saattaa liittyä myös erillismaksuja.

Minkä tahansa maksutavan valitsee, kaksi perusasiaa on syytä tarkistaa: maksutapahtuman pitää olla turvattu ja sen lisäksi kannattaa varmistaa, että rahansa saa takaisin, jos myyjä ei toimi sovitulla tavalla.

Artikkelin kirjoittaja Anja Peltonen toimii kansainvälisten kuluttaja-asioiden johtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.

Sosiaalisen median verkostoissa on yleensä tietty ikäraja liittymiselle. Snapchat on viimeisin laajan suosion saavuttanut sovellus. Siellä ikäraja on 13 vuotta, mutta on tavanomaista, että tätä nuoremmatkin innostuvat näistä palveluista.

Niinpä 8-vuotias kirjautui kaverien suosituksesta Snapchatiin – siinä piti lapsen saaman evästyksen mukaan ”pikkasen valehdella” – ja liittyi seuraamaan kummisetäänsä, kun tätä tarjottiin puhelinnumerotietojen perusteella. Kummisedän tarinat ovat ihan jotain muuta kuin 8-vuotiaalle soveltuvia. Niinpä kummisetä blokkasi lapsen ja kertoi asiasta vanhemmille. Vanhemmat sopivat lapsen kanssa Snapchat-profiilin poistamisesta.

Useat vanhemmat kokevat ikärajat turhina, kun kaikki muut kuitenkin ovat palvelussa. Ikärajoilla on kuitenkin oikeasti merkitystä, sillä ne eivät ole vain amerikkalaisten firmojen varautumista joukkokanteisiin. Aineisto ei ole aina lasten silmille tarkoitettua, saatikka sopivaa.

Toinen puoli asiassa on lasten henkilötietojen käsittely ja käyttäminen markkinointitarkoituksiin. EU:n vuonna 2018 voimaantuleva tietosuoja-asetus lähtee siitä, että vanhemmat päättävät, haluavatko suojata lastensa henkilötietoja. Lapsi itse ei päätä. Lapsen henkilötietoja saa käsitellä vain, jos vanhemmat ovat antaneet suostumuksensa. Ikäraja on 16 vuotta, mutta kansallisesti voidaan säätää alemmasta ikärajasta – se ei saa kuitenkaan olla alle 13 vuotta.

Lapset eivät ole perillä henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä riskeistä, seurauksista, asianomaisista suojatoimista tai omista oikeuksistaan. Asetuksen mukaan rekisterinpitäjän pitää toteuttaa ”kohtuulliset toimenpiteet” tarkistaakseen, että lapsen huoltaja on antanut suostumuksen henkilötietojen käsittelyyn ”käytettävissä oleva teknologia huomioon ottaen”. Jos jatkossakin on mahdollista, että lapsi voi itse ilmoittaa ikänsä, eikä sitä tarkisteta, tietosuoja-asetuksen tavoite ei toteudu. Kun EU:n uusi tietosuoja-asetus tulee todeksi, on mahdollista vaatia, että lapsuudessa kerätyt tiedot poistetaan. Kun ikä on jo alun perin ilmoitettu väärin, syntyy tästä kiva soppa.

Tähän mennessä ei ole ollut vielä mahdollisuutta todentaa lapsen ikää luotettavalla tavalla verkossa. Vaikka teknologia on kehittynyt hurjasti, ikärajakysymykset ovat jääneet ratkaisematta. Iän todentaminen on kuitenkin olennaista sekä tietosuojasyistä että myös lapsen suojaamiseksi sopimattomalta aineistolta. Iso-Britannia on lähtenyt toimiin, jotta iän todentaminen toimisi verkossa. Syynä aloitteeseen on ensisijaisesti pornografisten sivustojen sulkeminen alaikäisiltä. Lähtökohtana on, että pelkästään syntymäajan kirjoittaminen sivuille ei jatkossa riitä. Ehdotus on ollut lausuntokierroksella. Valmisteilla on yhteenveto ja johtopäätökset lausunnoista.

Toivottavasti helposti toteutettava malli löytyy, jotta netissä voitaisiin tarvittaessa varmistaa palvelun käyttäjäksi haluavan ikä. Sitä ennen vanhempien on syytä seurata lastensa käyttäytymistä sosiaalisessa mediassa ja miettiä, onko hyvä, että lapsi oppii iän valehtelemisen olevan ihan ok.

Artikkelin kirjoittaja Anja Peltonen toimii kansainvälisten kuluttaja-asioiden johtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.

Varhaiskasvatus-2016-banneri

Varhaiskasvatuksen opiskelijat nostavat suunnittelemassaan Facebook-postausten sarjassa nostaa esille lasten mediankäytön. Eritoten pelaamisen, ja sen vaikutuksen lapsen arjentaitojen kehittymiseen. Ryhmä suunnitteli Kuka kasv@taa ketä Facebook-sivuille kolme teemaa, jotka käsittelevät lasten peli-ikärajojen noudattamisen tärkeyttä. Käy sivuilla, osallistu keskusteluun ja välitä viestiä eteenpäin!

Teemoina:

  • ikärajat
  • sisällöt
  • leikkien pelihahmot ja leikkimaailmat

Lapsen kyky ymmärtää ja tulkita mediasisältöjä on riippuvainen iän myötä kehittyvistä emotionaalisista ja kognitiivisista taidoista. Etäisyyden ottaminen liian rajuihin tai pelottaviin mediasisältöihin edellyttääkin faktan ja fiktion erottelukykyä, joka kehittyy alle kouluikäisellä lapsella vasta vähitellen.  Aikuisen vastuulla on tarkistaa, että peli on lapsen kehitystasolle sopiva. Ikärajoille on monia eri syitä ja jokainen vanhempi tuntee oman lapsensa kehitystason parhaiten ja on samalla paras arvioimaan pelien sopivuutta. Vanhemman tukena peli-ikärajojen noudattamisessa toimii ikärajat.fi-sivusto.FB-postaus

Peli-ikärajojen lisäksi aikuisten huomion tulisi kiinnittyä myös pelien sisältöihin ja pelien synnyttämiin leikkeihin. Liian usein peliaika on määrävänä tekijänä sisällön sijaan. Happo toteaa, että aikuisen vähäinen kiinnostus pelaamiseen voi saada aikuisen puuttumaan mekaanisesti vain peliajan rajoittamiseen. Tietämättömyyttään aikuinen voi pahimmillaan keskeyttää lapsille merkityksellisen yhteisen pelihetken.

Mielestämme lapsen ja aikuisen yhteisellä pelaamisella voi olla tuloksena myös aikuisen kiinnostuksen herääminen pelejä kohtaan. Parhaimmillaan yhteisistä pelihetkistä voi muodostua merkityksellisiä vuorovaikutushetkiä lapsen ja aikuisen välille. Sisällöllisesti oikeanlaiset ovat lapsille kehittäviä. Mediamuksujen pitkittäistutkimuksen kolmannessa osassa monet vanhemmat olivat sitä mieltä, että  lapset ovat kehittyneet käyttäessään mediaa, sillä pelit opettavat motorisia taitoja, kielitaitoa, sosiaalisia taitoja ja netti tiedonhaun taitoja.

Suurimmassa osassa perheistä oppimista tapahtuu kaiken aikaa arjessa sen kummemmin suunnittelematta. Vanhemmat ovat itse kiinnittineet huomiota siihen, kuinka tehokasta kaveriperustainen oppiminen lasten välillä on. Media on lasten arjessa joka puolella ja peleistä tutut hahmot toistuvat arkisissa tuotteissa kuten pussilakanoissa ja leluissa. Lasten ympäristö on on mediasisältöjen ympärille rakennettujen kulutusketjujen ja brändien halitsema.

Peleistä ja niiden oheismateriaaleista pelihahmot siirtyvät lasten leikkeihin ja leikkivälineisiin. Pelihahmosta saatta tulla lähes kaveriporukan jäsen, josta puhutaan ja joka näkyy lapsen joka päiväisessä arjessä kotona ja päiväkodissa. Pelien virtuaaliset seikkailut haastavat lapset kosketuksiin tunne-elämänsä kanssa. Ne tarjoavat turvallisen ympäristön kohdata voimakkaita tunteita, niin positiivisia kuin negatiivisia, ja opetella niiden hallintaa. Pelin maailmassa voi usein kokeilla erilaisia sosiaalisia rooleja ja luonteenpiirteitä turvallisessa ympäristössä.

Lapsille pelien luoma yhteisöllisyys on tärkeää. Sosiaalisuus nousi myös Mobiilimuksujen tutkimuslasten puheessa vahvasti esiin – pelaaminen oli yksinkertaisesti mukavampaa yhdessä kuin yksin. Olemme havainneet, että lapsi haluaa peleihinsä mielellään kaverin mukaan, kuten muissakin leikeissään.

Puhe vetäytyvästä yksinpelaamisesta on liioiteltua. On aika kohdistaa huomio pelaamisen haitoista sen hyötyihin ja ottaa niistä kaikki irti. Lapsella on oikeus tulla nähdyksi oman elämänsä sankarina.

Lähteet:

Happo, H. (2011). Turvallinen pelaaminen – Miksi pelaamista rajoitetaan? Teoksessa A. Pentikäinen, A. Rauhala, H. Niinistö, R. Olkkonen & E. Ruddock (toim.), Mediametkaa! Osa 4 – Kaikki peliin ( s. 60-67). Helsinki: Mediakasvatuskeskus Metka ry.

Noppari, E. (2014). Mobiilimuksut. Lasten ja nuorten medaiympäristön muutos, osa 3. Tampere: Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus COMET.  Viitattu 23.3.2016.

Salokoski, T. (2006). Pelinappulat. Teoksessa H. Niinistö (toim.), A. Ruhala (toim.), A. Henriksson & L. Pentikäinen, Mediametkaa! Mediakasvattajan käsikirja kaikilla mausteilla (s. 66-77). Helisnki: Mediakasvatuskeskus Metka ry.

Kollaasin kuvalähteet: Pixabay, Insomniac Games (Ratchet & Clank), Blizzard Entertainment (Mercy), Valve Software (Heavy & Engineer), Nintendo (Mario), Rovio (Red), Mojang (Minecraft Zombie), Microsoft Studios (Master Chief).

Kirjoittajat Ilmari Lappalainen, Milla Laurinmäki, Annamari Mustamäki,Teemu Männistö, Sanna Seppälä. Helsingin Yliopisto Opettajankoulutuslaitos Lastentarhanopettajankoulutus Varhaiskasvatuksen pedagogiikka

Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijat: Ajatuksia lapsista ja kuluttamisesta

Vierailimme Espoossa Kaarnapurren päiväkodissa haastattelemassa lapsia logojen tuntemuksesta. Haastattelimme viittä eri-ikäistä lasta ja näytimme heille 18 eri logoa: automerkkejä, suomalaisia yrityksiä, ruokapaikkoja sekä kauppoja.

Lapsille suunnattu markkinointi on kasvanut ja kasvaa edelleen. Lapset näkevät mainontaa ympärillään joka päivä: televisiossa, kaduilla, lehdissä ja internetissä. Jo pienetkin lapset tunnistavat valtavia määriä brändejä ja logoja. Tästä kiinnostuneina halusimme ottaa selvää, miten bränditietoisuus näkyy 3-6-vuotiailla lapsilla.

Tarkoituksenamme oli valita logoja, jotka ovat tutumpia aikuisille kuin lapsille, ja tarkastella näin ollen kuinka tunnistettavia lapsille ovat tuotemerkit, joiden kuluttajia he eivät itse varsinaisesti ole.

Ennen haastatelua oletimme, että lapset olisivat tunnistaneet lähestulkoon kaikki logot mitä valitsimme, mutta todellisuudessa he tunnistivat noin puolet niistä. Tämä yllätti meidät positiivisesti.

Alan opiskelijoina koemme huolenaiheena kilpailuasetelman, jota lasten bränditietoisuus ruokkii. Kokemus itsestä muita huonompana on haitaksi terveen itsetunnon kehitykselle ja sosiaalisten suhteiden synnylle.

Miten kasvattaja voi vaikuttaa lapsen kuluttajuuteen ja siihen, miten lapsi kokee mainonnan?

Kysyimme tätä Kaarnapurren lastentarhanopettajalta Taija Levolta, joka kertoi päiväkodin henkilökunnan keskustelleen asiasta usein. Isoimpana asiana esille nousi kohtuus, ja miten ottaa se puheeksi vanhempien kanssa. Liiallinen ruutuaika ja esimerkiksi peleihin uppoutuminen voi syödä lapsen luovuutta sekä mielikuvituksellisuutta leikeissä. Toisaalta tabletit tarjoavat uusia mahdollisuuksia päiväkodin arkeen. Taija totesikin, että käyttäisi mielellään tabletteja opetuksessa, jos siihen olisi mahdollisuus.

Koska teknologian tai median käyttöä ei nykypäivänä voi välttää, lapsen lähellä olevat kasvattajat ovat tärkeässä roolissa siinä, että lapselle muodostuisi terve suhde mainontaan.

Kaikkea ei tarvitse saada, vaan lapselle tulee opettaa kohtuullisuutta. Lapset ovat haavoittuvaisia mainonnalle, ja kasvattajan tehtävä on hillitä liiallista markkinoinnin maailmaan uppoutumista. Kasvattajan vastuulla on opettaa lapselle mainonnan, markkinoinnin ja median tulkintaa.

Helsingin Yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Lastentarhanopettajan koulutus, Varhaiskasvatuksen pedagogiikka KL 2016

Kirjoittajat: Anna Sihvo, Brunella Sandholm, Noora Syrjäläinen, Susanne Sandberg ja Tiiu Seppälä