Archives For

Arkena lasten ja nuorten älylaitteiden käyttöä rajoittaa päiväkodin ja koulun tuomat velvollisuudet. Nyt kesälomalla moni on toisin, oppitunneilla vietetty tai läksyjen tekoon käytetty aika on mahdollista viettää älykodissa, jossa on älyyn perustuvia viihdelaitteita, viestintälaitteita, turvalaitteita ja myös yhä useammin kulutus – ja rahankäyttö tilanteita.

Viestintäviraston mukaan viime vuonna jo 61 prosentissa mobiililiittymistä käytettiin laajakaistaa kiinteällä kuukausimaksulla ilman tiedonsiirron määrään kohdistuvia rajoituksia. Se tarkoittaa sitä, että myös lapsilla on yhä enemmän mahdollisuuksia käyttää vapaasti internetyhteyttä. Kun lapsella on oma mobiililiittymä, ei edes maalle siirtyminen tarkoita elämää ilman verkkomaailmaa.

Kun vanhemmat ovat töissä ja nuori yksin kotona viettämässä kesälomaansa, perheenjäsenet voivat silti olla sujuvasti toisiinsa yhteydessä. Erilaiset turvapalvelut kameroineen antavat vanhemmille mahdollisuuden seurata mitä kodissa tapahtuu. Myös lasten älypuhelimet mahdollistavat lasten sijainnin seuraamisen ja nopean yhteydenpidon. Tieto voi tosin lisätä tuskaa, sillä vanhempia saattaa alkaa huolettaa kesälomalaisten liiallinen notkuminen älylaitteidensa äärellä. Yksi katsoo liikaa YouTubea, toinen postaa koko ajan Instaan ja kolmas notkuu WhatsAppissa.

Intoa liikuntaan rannekkeilla, mittareilla ja sovelluksilla
Siinä ei ole mitään uutta, että vanhemmat toivoisivat lastensa viettävän lomansa pihaleikeissä, uimarannoilla, liikunnan parissa tai harrasteleireillä. Kuitenkin lapsille sosiaalinen media on tärkeä osaa yhteisöön ja kaveripiirin kuulumista. Lapsi saattaa vaikuttaa vetäytyneeltä, vaikka todellisuudessa hänen ympärillään on virtuaalisesti suuri joukko kavereita, joiden kanssa tekemistä riittää.

Vaikkapa liikuntaharrastuksen edistämiseksi on olemassa kannusteita. Älyranneke muistuttaa liikkumaan, jos se jää liian vähäiseksi. Askelmittarin kasvava lukema tai liikuntasovellukseen kertyvät suoritukset houkuttelevat fudistreeneihin tai kaverin kanssa lenkille.

Älylaitteet mahdollistavat usein myös ostamisen
Rahankäyttö ja omien oikeuksien ja vastuiden tunteminen on yhä tärkeämpää, koska kaupanteko ja asiointi liittyvät älykodin arkeen niin oleellisesti. Kun ostaminen ja rahankäyttö ennen tapahtui vain kodin ulkopuolella, nyt kodin seinien sisäpuolelta on yhteys niin pankkiin, verkkokauppaan kuin suoratoistopalveluihinkin. Verkkomaailman ostoskeskus on siirtynyt kotiin.

Lapset ja nuoret voivat tuhlata aikaansa verkon ostosparatiisissa ostaen viihdettä ja tilaten suosikkiruokiaan yrityksiltä, vaikka ovat fyysisesti kodissa tai kesämökillä. Yhä enemmän käydään myös kauppaa ja kierrätetään verkko-alustoilla, kun mopon osat ja fillarit vaihtavat omistajaansa. Aina ei ole helppoa erottaa, onko myyjänä yritys vai yksityishenkilö, mikä suuresti vaikuttaa ostajan oikeuksiin. Alusta- ja jakamistaloudessa kaupanteon perinteiset säännöt eivät välttämättä toimikaan enää.

Ohjaa lasta etukäteen median ja verkkokaupan palveluihin
Mutta samoin menneinä vuosikymmeninä, kesälomaa varten on lapsia aina valmennettu – miten huolehditaan syömisestä ja turvallisuudesta, miten otetaan vastuuta siisteydestä. Sovitaan keitä kavereita saa tuoda kotiin tai kenen luo mennään. Älykodin kesälomalainen kaipaa ohjausta myös siihen

  • mitä medioita käytetään
  • miten käyttäydytään sosiaalisen median ympyröissä
  • mitä omilla rahoilla saa ostaa verkosta
  • mitä palveluita on turvallista käyttää
  • mikä on rahamäärä, jolla ostoksia voi tehdä
  • millä maksutavalla saa maksaa
  • millaisia sopimuksia voi itse tehdä
  • miten saa selvää kenen kanssa kauppaa käy

Älykoti on paljon enemmän kuin tila. Se on kulutuksen ja kodin toimintojen keskuspaikka.

Kävin vierailulla peruskoulussa ja sain osallistua yhdeksäsluokkalaisten kotitaloustunnille. Puhuimme nuorten kanssa omaan kotiin muuttamisesta, älykodista ja asumisesta.

Yksi oppilasryhmä totesi tunnin aikana, että kaikkien laitteiden ja sovellusten ylläpito, sekä maksuista ja sopimuksista huolehtiminen on myös kotitaloustyö.

Nuorten kanssa keskustellessa tuli ilmi, että nuoret tietävät varsin paljon asumisen kustannuksista. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten opetuksessa omaan kotiin muuttamista opettaminen tarkoitti nuorelle sisustussuunnitelmaa ja kodin tavaroiden budjetointia. Nyt opetuksessa kannattaa nostaa esiin palveluiden käyttö ja sopimukset.

Keskustelin kotitalousopettaja Anneli Rantamäen kanssa ja pohdimme, että pelkän pohjapiirroksen ja tavaroiden hankkimisen sijaan tänä päivänä asumiseen ja omaan kotiin muuttamista pohditaan kodin toimintojen kautta.

Budjetoinnin perusteeksi eivät enää riitä pelkät seinät, tavarat ja ruoka. On tarpeen ajatella kodin rahavirtoja kodin kaikkien toimintojen kautta. Mitä arjessa tehdään, mitä tavaroita ja palveluita käytetään ja mitä ne kuukaudessa maksavat?  Palveluiden tilaaminen perustuu sopimuksiin joiden mukaan kuukausittaiset, neljännesvuosittaiset tai vuosittaiset maksut tulevat maksettaviksi. Kodin laitteet ja niissä olevat sovellukset ovat monesti sopimuskimppu, jonka hahmottaminen vaatii kuluttajalta perehtymistä.

Seuraaviin kotitaloustoimintoihin on nykyään liitetty monenlaisia verkkopalveluita ja sovelluksia.

  • Syöminen, ruoan valmistaminen, ruoan valmistamisen esivalmistelut, muu ruoanvalmistus (puolivalmiit ja valmisateriat), astioiden pesu
  • Kodinhoito, pyykinpesu, silitys, muu vaatehuolto, kierrättäminen ja jakaminen
  • Asunnon ja sen laitteistojen hoito, huolto, ylläpito, päivitys – ja korjaustoimenpiteet
  • Huolenpito perheenjäsenistä, turvallisuus
  • Kotitalouden hallinto, kodin resurssien jakaminen, seuranta ja kirjanpito, asiointi, hankinnat, tiedonhankinta sekä median käyttö ja viestintä

Myös suuri osa kodin muista toiminnoista vaativat sovellusten hallinnan ja siihen liittyvän budjetoinnin

  • Nukkuminen, lepääminen, huolenpito itsestä
  • Muut vapaa-ajan toiminnot, sosiaalinen kanssakäyminen ja harrastukset
  • Etätyö ja opiskelu

Mitä sinä opetat oppilaille omaan kotiin muuttamisesta?

Kilpailu – ja kuluttajavirasto järjestää 7.6.2017 yhteistyössä Kotitalousopettajienliiton kanssa kesäkoulutuspäivän ”Kuluttajaksi kasvamassa”. Tule mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan kotitalouden ja kuluttajuuden uusista ilmiöistä ja oppimateriaaleista. Ohjelma ja ilmoittautuminen Kotitalousopettajaliiton sivuilla.

Älykoti on jo täällä

Taina —  26.4.2017

”Älykoti on jo täällä” totesi nuori kotitalousopettaja, kun keskustelimme kotitalousopettajien järjestämillä koulutuspäivillä viime lauantaina.

Älylaitteet ovat tulleet osaksi kotitalouksien toimintoja erityisesti hyvinvointi- ja terveyssovellusten myötä. Kun sovellus mittaa vaikkapa unta, tiedämmekö mitä tietoja se käyttäjästään kerää? Se on tietysti kerrottu käyttöehdoissa. Tietojen antaminen onkin pakollista. Joko hyväksyt tietojen keräämisen tai et voi käyttää sovellusta.

Nuoret ottavat tottuneimmin käyttöönsä erilaisia sovelluksia. Opettaja voi koulussa opettaa tietosuojasta ja kuluttajanoikeuksista sekä kannustaa nuoria perehtymään hankkimiensa sovellusten käyttöehtoihin. Nuoret joutuvat pohtimaan ja tarkistamaan, mitä ja minkälaista dataa sovellus kerää ja mihin sitä käytetään, kun se siirtyy laitevalmistajalle tai palveluntarjoajalle.

Yksi sovellus mittaa untasi ja kertoo askeleesi. Toinen sovellus tuntee kävelyreittisi, kolmas hallitsee taloutesi. Viihdepalvelusi tuntevat mieltymyksesi, kanta-asiakkuustili tietää ostoksesi.

Käyttäjistä saa kerätä vain sellaista tietoa, joka on tarpeen palvelun tuottamiseksi. Opetuksessa voi rohkaista oppilaita, että he käyttäjinä voivat vaatia, että datan hyödyntämistä pitäisi kehittää käyttäjälähtöisempään suuntaan. Nuorten on hyvä kasvaa tietoisiksi oikeudestaan omiin tietoihinsa.

Oppilaita voi kannustaa pohtimaan esimerkiksi seuraavia sovelluksiin liittyviä asioita:

  • mikä on henkilötieto
  • miksi henkilötiedon käsittelyyn tarvitaan käyttäjän lupa
  • kuka valvoo tietosuojaa ja mistä saa neuvontaa
  • kuka valvoo sopimusehtoja ja mistä kuluttaja saa tietoa ja neuvontaa
  • miksi tietosuoja ja kuluttajansuoja ovat älykodissa tärkeitä

Opettajan tausta-aineisto:
Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Oppilaille:
Ostopolku näyttää digiostamisen vaiheet – oppimistehtävät
Visa

Sain taannoin seurata keskustelua, jossa kahvipöydässä nuoriso esitteli käyttöön ottamaansa mobiilimaksusovellusta. Uudet menetelmät kiinnostavat, joten vanhempi polvi tarttui välittömästi omaan puhelimeensa ja latasi saman tien maksusovelluksen kännykkäänsä. Siinä jo kahvittelun aikana siirtyi näppärästi euro tililtä toiselle.

Varovasti herättelin keskustelua maksamisen turvallisuudesta ja tietosuojasta. Taisin saada heti kalkkiksen leiman, kun esitin samaa huolta kuin eläkeikäisiin kuuluva keskustelija, joka totesi asiaan päätään puistellen, että ”kysymys on sentään rahasta ja tilitiedoista”. Molemmat keskustelijat olivat yksimielisiä siitä, että täytyyhän sellaisen sovelluksen olla turvallinen, jota myydään sovelluskaupassa ja muutkin käyttävät.

Itse mietin, että ajatteliko kukaan kahvihetkessämme, mitä itse asiassa tapahtui maksusovellusta ladattaessa. Samalla syntyi uusi sopimus käyttäjän ja sovelluksen välille. Sovellus sai luvan käyttää, varastoida ja välittää henkilökohtaista dataa, myös tilitietoja.

Älypuhelin saattaa kuin huomaamatta muuttaa kuluttamista, kun ostaminen on helppoa ja maksaminen on nopeaa. Juha A Panzar totesi viisaasti Helsingin Sanomien kirjoituksessaan 19.4 Ovatko uudet maksutavat osasyy ylikuluttamiseen?

”Raha tilillä ei lisäänny, vaikka tavat sen kuluttamiseen lisääntyvät ja muuttuvat. Siksi ihmisten pitää entistä enemmän ja useammin muistaa käydä erikseen katsomassa, miten vähän tilillä olikaan enää rahaa jäljellä.”

Alustoja tulee lisää, ja yhä näppärämpiä maksuapplikaatioita kehitetään. Ei ole yhdentekevää kenelle luovutamme tilitietomme, tunnistetietomme ja bigdatan kulutustottumuksistamme.  Maksusovellukset ovat näppäriä, mutta pelkän tekniikan ei kannata antaa sokaista. Ennen kuin antaa tietoja itsestään kannattaa kysyä itseltään

  • mitä on lataamassa
  • mistä on lataamassa
  • miksi on lataamassa
  • mihin aikoo käyttää lataamaansa?

Jos ei pysty johonkin edellä mainituista vastaamaan, kannattaa miettiä onko palvelu vain hauska lisä vai onko se arjen raha-asioiden hoidon kannalta välttämätön.

Nykyään lähes kaikki kaupankäynti liittyy jollakin tavalla verkkoon ja digitaalisuuteen. Ihmisen on hyvin vaikea elää kulutusyhteiskunnan ulkopuolella, ja lähes yhtä vaikeaa on elää digitaalisen yhteiskunnan ulkopuolella.

Käytännössä kulutus ja digitaalisuus nivoutuvat arjenhallinnan taidoksi, jota ilman kotitalous ei selviydy. Parhaimmillaan digitalisaatio ja ihmisten verkostoituminen mahdollistavat osallisuuden tuotteiden, palveluiden ja sisältöjen tuottamisessa ja tarjoamisessa.

”Kuluttajien digitaalinen osaaminen on osaamista, jota kuluttajat tarvitsevat toimiakseen aktiivisesti, turvallisesti ja määrätietoisesti digitaalisilla markkinoilla”. Näin Euroopan komissio määritteli digitaalisen osaamisen jo vuonna 2011. Nyt komissio on julkaissut mainion kuvauksen “The Digital Competence Framework for Consumers (DigCompConsumers)” tästä keskeisestä arjenhallinnan taidosta. Suomeksi asiakirja kääntyi näin: ”Kuluttajien digitaalisen osaamisen puitteet ”.

Asiakirjan tarkoituksena on lisätä keskustelua ja antaa osaltaan suuntaviivoja sille, mikä meidän yhteinen käsityksemme kuluttajien tarvitsemasta osaamisesta digitaalisilla markkinoilla voisi olla ja lisätä digitaalisten markkinoiden näkyvyyttä laajemman yhteisön keskuudessa. Asiakirja on hyvä työväline opetuksen, valistuksen ja neuvonnan suunnittelijoille.

Tarvitsemme juuri nyt vuoropuhelua parhaista tavoista ohjata, neuvoa, kouluttaa ja kasvattaa kansalaisia. Tarve on yhteinen kaikissa EU-maissa. Asiakirja on EU:n oikeus- ja kuluttaja-asioiden sekä tiede- ja tietopalvelujen asiantuntijoiden yhteishanke. Sain ilokseni itsekin olla asiakirjaa tekemässä, kun eri EU-maiden edustajia kuultiin sen tekovaiheessa.

Tavoitteena on parantaa kuluttajien tervettä itseluottamusta digitaalisessa ostamisessa ja myymisessä sekä mahdollistaa se, että kuluttajat toimivat aktiivisesti ja määrätietoisesti digitaalisilla markkinoilla.

Erityisinä tavoitteina on auttaa kuluttajia:

  • tekemään tietoon perustuvia päätöksiä digitaalisilla markkinoilla
  • toimimaan turvallisesti verkossa ja välttämään joutumasta petollisen tai harhaanjohtavan markkinoinnin uhriksi
  • ymmärtämään digitaalisia markkinointi- ja mainoskäytäntöjä
  • hallinnoimaan verkossa tapahtuvia maksutapahtumia
  • ymmärtämään digitaalisten tietojen keräämisen ja kasvavan vuorovaikutustalouden riskit ja hyödyt.

Kuluttajien digitaalisten taitojen edistäjinä meillä kaikilla ammattilaisilla on vastuu auttaa kansalaisia digitaalisten markkinoiden haltuunotossa. Uusien taitojen edistämisessä tarvitaan ponnistuksia monilta asiantuntijoilta. Viranomaisten, kuluttajajärjestöjen, kuluttajakasvatuksen asiantuntijoiden, opettajien ja opettajankoulutuslaitosten sekä eri kansalaistoimijoiden toiminta on keskeisessä roolissa kun digitaalisaatiota edistetään.

Samaa teemaa käsitellään myös KKV:n verkkosivuilla olevassa opettajan tausta-aineistoksi laaditussa  Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Samaan aikaan kun nuori kohtaa kaupallisen viestinnän, hänen kuluttamista ohjaavat nyrkkisäännöt, viestit ja symbolit. Ne ovat eri tahojen tuottamia, eri tavoin painottuneita, ja niiden tavoitteena on yhteinen tai yksilön hyvä ja kestävän kehityksen mukaisuus. Nuorta myös ohjataan lähdekritiikkiin ja viestin lähettäjän tunnistamiseen.

Viestitulvan keskellä nuorella on oman identiteetin rakentaminen meneillään. Olenko eettinen kuluttaja, olenko trenditietoinen, olenko vihreä? Perimmäisenä kysymyksenä on, tulenko hyväksytyksi, tulenko rakastetuksi.

Entä, jos minulla ei ole varaa olla ostamatta halvinta. Kenen kanssa puhun rahasta, miten selviydyn arjessani näiden yksinkertaistettujen ohjeiden mukaan? Miten erotan totuuden, vai onko totuutta olemassakaan? Kun mediavirrassa yksi sivu kertoo, miten teen juonti ehkäisee dementiaa ja toisessa varoitetaan myrkkyjäämistä, miten valitsen ja kuinka elämässä ylipäätään erotan oikean ja väärän tiedon?

Kasvattajina meidän tulisi tarjota nuorille eväitä heidän omien valintojen ja ratkaisujen tekemiseen. Hiljattain aivotutkija Katri Saarikivi totesi, että ihminen oppii parhaiten hämmennyksessä. Onko tehtävämme luotsata lapset ja nuoret keskelle tuota ristiaallokkoa ja antaa tehtäväksi etsiä se omaa hyvinvointia parhaiten tukeva ohje?

Hyvääkin tarkoittavat nyrkkisäännöt kannattaa avata ja arvioida niiden soveltamista omaan elämäntilanteeseen esimerkiksi seuraavasti:

  • En osta halvinta – >ostan harvemmin, niin ei tarvitse ostaa halvinta
  • Digiostaminen -> otan sen käyttöön kun olen valmis siihen
  • Älä astu tilausansaan – > en usko siihen, mikä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta
  • Säästä -> tulot ja menot tasapainoon, niin jotain voi jäädä säästöönkin

Tärkeää on puhua, ottaa selvää ja valita keinoja, joilla voi ratkaista ongelmia. Yleensä yksi yksittäinen valinta ei tee ruokavaliosta terveyttä edistävää tai huonoa, eikä pieni yksittäinen heräteostos kaada taloutta. Päteekö tämä elämään ja kuluttamiseen yleensäkin? Ehdotan, että nuoren kanssa pohditaan valinnoista syntyvää kokonaisuutta ja sitä, päteekö vanha viisaus ”kokonaisuus ratkaisee”.

Mun Talous -verkosto järjestää ensi viikolla (27.3.–2.4.) Puhu rahasta -viikon toista kertaa. Teemaviikko on tällä kertaa myös osa kansainvälistä Global Money Week’ia.

Raha teema on siis esillä mediassa ja kouluissa ensi viikolla. Kuka kasvataa ketä ehdottaa jutun juureksi seuraavia teemoja: rahasta on hyvä puhua ja sopia kodeissa, viikkorahoista sopiminen, viikkorahojen käyttämisen säännöt ja milloin ostoksiin tarvitaan vanhempien lupa. 

Toisaalta sopimusten tekemisen taito on raha-asioiden hoitamisen perusasia.

Yhtä tärkeää kuin sopiminen on se, että osaa käyttää maksuvälineitä. Ottakaa koulussa puheeksi uudet maksamisen tavat. Etsikää eri puolilta tietoa, mitä ja miten maksamista mainostetaan ja miten uusista maksutavoista kansalaisille kerrotaan.

 

Monet vanhemmat ovat epäonnistuneet talouskasvatuksessa, sanoo varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi.  Helsingin Sanomien kirjoituksessa 6.3.2017

Vanhemmuus on kuitenkin muutakin kuin onnistumista tai epäonnistumista kasvatuksessa. Olen työkseni pohtinut kuluttajakasvatusta jo kohta 15- vuotta. Samalla olen kasvattanut oman lapseni aikuiseksi. Olen itse siis en vielä isovanhempi-ikäinen, mutta en enää alaikäisenkään vanhempi.

Talous, raha ja kuluttaminen ovat helposti moraalisia, häpeän, ylpeyden tai onnistumisen aiheita. Kuitenkin syvimmiltään kyse on elämästä. Siihen kuuluu se kulttuuri jossa elämme, ja jota me ihmiset yhdessä luomme. Lapsi tai perhe ei ole saareke tämän ulkopuolella. Sen sijaan, että puhumme epäonnistuneesta vanhemmuudesta, meidän kannattaisi puhua maailmasta, taloudesta, kuluttamisesta ja rahan käytön monista eri tavoista.

Tähän maailmaan kuuluu kaikki innovaatiot, kaikki digiloikat ja kaikki mediailmiöt. Se on meidän kulttuuriamme.  Olemme monessa kulutukseen ja rahankäyttöön liittyvässä asiassa uuden edessä, joka päivä – myös vanhempina. Emme voi toimia ja kasvattaa niin kuin meitä itseämme on kasvatettu, vaan jokaisen vanhemman on keksittävä itse, miten reagoi uutuuksiin oman lapsensa kanssa. Tänä päivänä vanhemman on esimerkiksi päätettävä antaako lapselle käyttöön mobiilimaksamiseen liittyvän palvelun tai missä iässä sellaisen antaa?

Kestävä kulutus on välttämätöntä tulevaisuuden kannalta. Säästeliäisyys on osa sitä, miksi siis puhua erikseen kolikoiden possuun laittamisesta ja siitä, että ruokaa ei kannata heittää hukkaan, vaatteet kannattaa käyttää, siihen asti kunnes ovat epäsopivia tai rikkinäisiä.

Säästämisen siemen on omien tarpeiden tunnistamisen ja niiden tyydyttämisen keinojen oppimisessa. Lapselle ei siis kannata ostaa lohdutukseksi lahjoja, vaan mieluummin antaa aikaa ja syliä. Aikuistenkin yli varojen kuluttaminen saattaa johtua ennemmin tunteiden käsittelyn puutteesta kuin siitä, ettei ymmärtäisi mitä rahalla saa. Kestävyyden taustalla on oppi onnellisuudesta.

Entäpä, jos tänä päivänä onkin karhunpalvelus korostaa lapselle sitä, että tekemällä palveluksia saa vastineeksi rahaa? Kotitöistä maksettu palkkaraha kun tulee kuitenkin perheen omasta pussista. Entäpä jos talouskasvatuksessa keskitymme siihen ajatukseen, että monia asioita on maailmassa rajallisesti, aikaa, rahaa ja ruokaa jne. Niitä kannattaa käyttää vastuullisesti. Toisaalta meillä on paljon asioita, jotka eivät jakamalla hupene, kuten ystävällisyys, onnellisuus ja yhteisöllisyys. Niitä ei voi koskaan tuhlata.

Voisiko vanhempia kannustaa enemmän, vahvistaa ihmisten ymmärrystä siitä, että he itse luovat osaltaan sitä maailmaa, jossa eletään. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta on tärkeää oppia hahmottamaan miten maailma toimii. Lapsi oppii parhaiten tekemällä ja harjoittelemalla. Oleellista taloustaitojen syntymisen kannalta on se, että tehdään lapsen kanssa yhdessä. Kun aikuinen itse toimii rahan kanssa vastuullisesti, kertoo, näyttää mallia ja perustelee toimintaansa. Se on jo ”onnistunutta” talouskasvatusta.

”Nykyään kuluttaminen on kauhean helppoa. Netissä tehdyt ostokset ja vaikkapa Netflixin kaltaisten palvelujen kuukausimaksut ovat pieniä puroja, joista helposti yhteensä kertyy isoja summia.” toteaa viime vuoden 2016 Talousguruvoittaja Maija Löyskä  Helsingin Sanomien haastattelussa 3.3.2017

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomas Niskakangas katsoo kolumnissaan tärkeimmiksi taidoiksi perinteisen säästämisen ja sijoittamisen. Näitä taitoja hän perustelee sillä, että koron käsitteen ja korkolaskun ymmärtäminen estää velkaantumista. Samassa kolumnissa puhutaankin sitten jo riskin ottamisesta ja sijoittamisesta, joka on usein jo kaukana tavallisen koululaisen tai lukiolaisen tai heidän perheidensä elämästä.

Ostosten tekeminen kellon ympäri ja lompakon muuttuminen digitaaliseksi muuttaa vahvasti lasten ja nuorten oppimisympäristöä. Olemme tilanteessa, jossa vanhat kasvatusperinteet eivät enää toimi. Ilmiö on tunnettu mediakasvatuksessa, ja nyt toimintaympäristön muutos rynnistää taloustaitoihin.

Tämä haastaa myös taloustaitokilpailut, jotka ovat perinteisesti olleet pankkien tapa tehdä yritysyhteistyötä koulujen kanssa. Pian markkinoilla on kuitenkin myös uusia toimijoita ja uudenlaisia rahoituspalveluita, ja nuoret voivat hankkia erilaisilla puhelinsovelluksilla toimivia tilejä perinteisten suomalaisten pankkien sijaan.

Taloustaito ei sinällään muutu, se vain monipuolistuu toimintaympäristön muuttuessa. Se on yhdistelmä perinteistä taloustaitoa sekä kuluttajan oikeuksien tuntemista, siinä on myös aimo annos medialukutaitoa ja paljon arjenhallintaa.

Taloustaidoissa on kysymys osaamisesta, joka näkyy kykynä toimia kuluttajana digitaalisissa ympäristöissä. Se on uudenlaista osaamista joka osaltaan vaikuttaa kuluttajien taloudelliseen hyvinvointiin.

Talouttaan taitavasti hoitava ihminen käyttää voimavaroja tarkoituksenmukaisesti ja hallitsee talouttaan yrittäjämäisellä tavalla. Hän ottaa vastuun taloudellisesta tilanteestaan sekä ymmärtää kulutuksensa suhteessa kokonaistalouteensa.

Taloudenpitoon tarvitaan kykyä ymmärtää digitaalisia markkinointi- ja mainoskäytäntöjä. Erityisen tärkeäksi nousee kyky hallinnoida verkossa tapahtuvia sopimuksia ja maksutapahtumia. Yksi uusi taloustaidon laji on hahmottaa digitaalisen tietojen keräämisen ja kasvavan vuorovaikutustalouden riskit ja hyödyt.

Tutustuin talousguru 2017 kysymyksiin ja jään odottamaan talousguru-kilpailun digiloikkaa, jossa verkossa tehtävät sopimukset ja sopimusehdot, maksamisen uudet menetelmät ja digitaalisen ajan taloudenhallinnan haasteet ja innovaatiot pääsevät samalle viivalle perinteisten korkojen ja sijoituspohdintojen rinnalle.

HS:n mielipidekirjoituksessa 14.2. mediakasvatuksen ammattilaiset pohtivat mediakasvatuksen tulevaisuutta otsikolla ”Koulujen digiloikka syrjäytti mediakasvatuksen”.  Kysymys on ajankohtainen kasvatuksessa laajemminkin.

Jo kymmenen vuotta sitten kuluttajakasvatuksessa otettiin käyttöön sanapari media- ja teknologialukutaito. Tällä tarkoitetaan kasvatusta, jonka tuloksena oppijoille syntyy kokonaisvaltainen käsitys median ja teknologian roolista ja merkityksestä yhteiskunnassa, sen sijaan, että vain opittaisiin käyttämään laitteita.

Teknologialukutaito, jota voimme kutsua myös kuluttajan digitaaliseksi osaamiseksi on kykyä omaksua nopeasti uusia teknologioita, tietoista pyrkimystä ymmärtää niiden todelliset hyödyt ja valita niistä ne, jotka sopivat itselle parhaiten. Sen kivijalka on yksilön kykyä lukea, tulkita ja luoda sisältöjä eri medioissa ja palveluissa.

Smartphone can be very useful for business needs. There are so many apps those are helpful for business. *** World map & World globe. there are Base map generated using map data from the public domain (https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/maps/refmap_political_world.html) traced using Adobe Illustrator CS3, 1 layer. Layers of data used: Outline. File created 10/12/2009Monipuolinen kuluttajan digitaalinen osaaminen on osa oman elämän hallintaa: tajua, tietoisuutta tai autonomiaa, joka sisältää mediakulttuurista ymmärtämystä ja taitoa itsenäiseen ja kriittiseen pohdintaan. Meille on tärkeää tulkita median eri muotoja ja viestintää, olla tietoinen kaupallisesta vaikuttamisesta ja uusista markkinointikeinoista median ja digitaalisten ratkaisujen kehittyessä.

Tämä uuden ajan osaaminen on myös osa taloustaitoja, jotka kattavat kyvyn toimia vastuullisesti oman taloudellisen tilanteen mukaan. Tarvitsemme kyvyn hankkia ja arvioida tietoa oman digitalisoituvan lähiympäristön hallintaan. Digitalisoituneen arjen hallinta vaatii yhä enemmän systeemistä ajattelua, ennakointia ja tulevaisuusajattelua.

Digitalisaatio ja ihmisten verkostoituminen mahdollistavat kuluttajan osallisuuden tuotteiden, palveluiden ja sisältöjen tuottamisessa ja tarjoamisessa. Ostopolku tai kuluttajansuoja ei verkossa poikkea perinteisestä kaupanteosta, mutta alusta- ja jakamistaloudessa nämä totutut säännöt eivät välttämättä toimikaan enää. Media-, teknologia- ja talouskasvatuksella sekä kuluttajan oikeuksien ja vastuiden tuntemisella saavutetaan tarvittava digitaalinen osaaminen.

Jos opettajat eivät saa apua digitalisaation ja median syvällisempään hahmottamiseen, jäävät lapsemme vaille kasvatusta ja sivistystä, mutta ovat näppäriä painamaan OSTA NYT -painiketta.

KKV on omalta osaltaan kirjoittanut opettajille kaksi tausta-aineistoa, ”Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä” ja Tietoa kaupallisen viestinnän ilmiöistä, jotta opettajat voisivat toteuttaa kuluttajakasvatusta ja myös mediakasvatusta.

Komppaan Ismo Kiesiläisen, Rauna Rahjan, Ritva-Sini Merilammen ja Tapio Variksen Helsingin Sanomien mielipidekirjoitusta, että käyttöön opastaminen ei ole kasvatusta.