Archives For Älykoti

Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018 nostaa esiin tärkeän kysymyksen: Lasten arki köyhyydessä. Tässä arjessa lapset oppivat tietonsa, taitonsa, asenteensa, toimintavalmiutensa sekä hyvinvointiin vaikuttavat tottumuksensa.

Mikä on alle kouluikäisen lapsen arkea?
Ihmisellä on syvään juurtunut ajatus, että kotiin liittyvät asiat opitaan kotona ja kodin kulttuurin kautta. Tätä täydentää varhaiskasvatus. On vanhempien ja huoltajien velvollisuus ja oikeus kasvattaa lapsensa. Meillä on kasvatusperinne, jonka mukaan olemme toimineet vuosituhansia. Arjen taidot on opittu kotona ja tekemällä on opittu. Arkikokemus on kuitenkin erilainen silloin, kun arki laajenee älypuhelimen tai tabletin kautta erilaisiin digitaalisiin ympäristöihin, jotka eivät ole vanhemmille tai kasvattajille tuttuja.

Lapsen syrjäytyminen digitalisoituvassa arjessa
Tutkimusten mukaan suomalaislasten hyvinvoinnin pitkään jatkunut kehitys on taittunut 1990-luvun laman jälkeen. Taloudellinen tilanne perheessä voi johtaa siihen, että lapset syrjäytyvät tavanomaisena pidetystä elämäntavasta.

Lapsille oma kulutus merkitsee sosiaalista voimaa. Lapset ostavat, vaihtavat ja antavat toisilleen erilaisia tavaroita. Kaupankäynnin vastavuoroisuudet ja vaihtosuhteet kuuluvat leikki- ja toveriyhteisöihin. Kun kulutuksen merkitys kasvaa, puute marginalisoi. Ilman digitaalista osallisuutta elävä lapsi jää helposti sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle. Lapselle ei myöskään synny hyvinvointia tukevia tottumuksia, joita digitaalisten välineiden hallitsemisesta seuraa. Nämä taidot ovat mediataitoja, taloustaitoja ja digitaalisen ympäristön edellyttämiä taitoja kuluttajan oikeuksista ja vastuista.

Samaan aikaan kotien kasvatusmahdollisuudet ovat vaikeutuneet. Kasvatukseen ja lasten kanssa olemiseen jää entistä vähemmän aikaa. Toisaalta pohditaan, onko käsitys siitä, miten paljon aikaa lasten kanssa tulisi viettää, muuttunut.  Etätyö mahdollistaa kotona tehtävän työn ja myös korvaukseton kotona tehtävä ylityö on lisääntynyt. Se voi syödä perheeltä aikaa ja emotionaalista läsnäoloa, jolloin lapset viettävät enemmän aikaa yksin ja keskenään.

Kasvattajan toimintamalli hakusessa
Kehittyvän tekniikan myötä lapsille luodaan omaehtoista toimintaa sekä vanhemmista ja kasvattajista riippumattomia tiloja. Lasten ja yritysten väliset suhteet herättävät myös eettisiä pohdintoja. Kaupalliset toimijathan eivät pyri hillitsemään lasten haluja, vaan päinvastoin myötäilemään niitä. On hyvä tiedostaa, että yritysten markkinoinnissa tarkkaillaan myös digitaalisia valintoja tekevän lapsen haluja ja tarpeita, jonka jälkeen tietoa käytetään lasten osallistamiseen, halujen synnyttämiseen ja tekemisen ohjailuun.

Älyarjessa kasvattajille ei ole vielä ehtinyt muodostua valmista toimintamallia, ei myöskään psykologista kasvatusperinnettä. Jokaisen aikuisen ja kasvattajan on parhaan kykynsä mukaan pohdittava itse, minkälainen lapsen arki älylaitteen kanssa on, ja päätettävä millaiseen kuluttajuuteen lapsia ohjaa.

Apuvälineitä valvontaan ja yhteydenpitoon
Kasvatuksessa ja huolenpidossa on mukana teknisiä apuvälineitä, jotka ovat hyväksi avuksi, mutta niiden käyttö edellyttää eettistä pohdintaa ja vastuullisuutta. Lasten hoidon ja ohjaamisen tueksi on syntynyt (paikka)tietoon perustuvaa seurantaa ja vanhemman etäläsnäoloa. Vanhusten ja muiden huolenpitoa tarvitsevien elämään ovat niin ikään tulleet erilaiset valvontalaitteet, joiden avulla voidaan parantaa henkilöiden turvallisuutta.

Lapsuus ja kodin arki muuttuvat siksi, että yhteiskunta muuttuu. Digitaaliset pelit, verkko ja puhelimet avaavat lapsille toiminnallisen kentän, jolla he voivat liikkua ja myös kuluttaa aikuisen valvonnan ulkopuolella. Samaan aikaan kun digitaalinen media tuo lasten ulottuville sisältöä, jonka käsittelyyn he tarvitsevat apua, se mahdollistaa myös yhteydenpidon vanhempiin ja turvan hakemisen.

Inspiroiduin löytäessäni mediakasvattajien Fb-ryhmästä julkaisun, joka alkaa tiiviillä nykytilanteen kuvauksella:

”Digitaalinen teknologia on ollut sosiaalisen muutoksen katalysaattori henkilökohtaisten tietokoneiden yleistymisestä 1980-luvulla, World Wide Webin leviämiseen 1990-luvulla ja edelleen mobiililaitteiden ja sosiaalisen median nousuun 2000-luvulla. Vaikka koulut ovat monin tavoin sopeutuneet kehityskulkuun kahden viime vuosikymmenen aikana, yleinen käsitys on, että lasten, esiteinien ja teinien elämä pyörii sellaisten digitaalisten teknologioiden ja uusien toimintatapojen ympärillä, jotka ovat jotain aivan muuta kuin mitä he kohtaavat kouluopetuksessa.”

Viime vuoden aikana minä ja monet vierakynäkirjoittajat olemme tässä blogissa pohtineet älykotia eri näkökulmista. Onko kouluopetus sopeutunut digitaalisen arjehallinnan taitojen kehittämisen haasteisiin? Kohtaavatko oppilaat kouluopetuksessa arjenhallinnan toimintatapoja, jotka antavat valmiuksia digitaalisen ajan kuluttajuuteen ja arjen taitoihin.

Mediakasvatuksessa mediatodellisuuden hyödyntämistä on jo tutkittu.

”Transmediaalinen lukutaito ottaa lähtökohdaksi uudenlaisen tulkinnan teini-ikäisten mediatodellisuudesta. Medialukutaidon lähtöoletuksia ei hylätä, vaan niitä laajennetaan ja täydennetään. Kun perinteisesti medialukutaito on kiinnostunut siitä, mitä media tekee nuorille. Transmediaalinen lukutaito kääntää asetelman toisin päin kysyen: Mitä nuoret tekevät medialla? Sen sijaan, että nuoria tarkasteltaisiin kuvaruutujen hallitsemina kuluttajina, heidät nähdään samanaikaisesti sekä tuottajina että kuluttajina (prosumers: producers + consumers), jotka osaavat tuottaa ja jakaa vaativuudeltaan vaihtelevia ja eri tyyppisiä mediasisältöjä.”

Tuottajina ja kuluttajina älykodissa

Älykodin arjen taitojen opettamisessa tulee ottaa samanlainen ote. On tärkeää pitää lähtökohtana arjenhallinnan klassisia kotitaloustaitoja, joita ovat taloustaidot, kuluttajataidot, ruoanvalmistustaidot, asumiseen ja puhtauteen liittyvät taidot. Ne ovat edelleen lähtöoletuksia, mutta eivät riittäviä. Niihin on kytkettävä digitaalisen ajan kuluttajataidot, joita käytetään kotitalouden ollessa verkottunut yhä useampaan suuntaan ja toiminnan muuttuessa kotityön tuottamisesta palveluiden käyttämiseen.

Toisaalta erilaiset kotitalouksien yhteiskäyttöratkaisut esim. liikkumiseen, tilojen käyttöön tai harvemmin käytettäviin kotitalouden tavaroiden hankintaan muodostavat kotitalouksien ekosysteemejä. Kun median käyttö muuttuu vastaanottajan roolista myös tuottajan rooliin, on kehityssuunta arjenhallinnassa päinvastainen, kotien oma tuottaminen muuttuu palveluja käyttävän kuluttajan roolin suuntaan.

Kuluttaja- ja kotitaloustaitoja opetetaan perinteisesti pohtimalla:

  • Mitä ovat kuluttamisen vaikutukset kotitaloudelle ja ympäristölle
  • Miten kuluttaja voi säästää tekemällä itse tai valitsemalla viisaasti.

Tämä ei enää riitä, alustat ja palvelullistuminen ovat niin kiinteä osa kotitalouden arkea, ettei niitä voi sivuuttaa opetuksessa.

Palvelullistuminen tarkoittaa sitä, että kuluttajalle luodaan digitaalisia palveluja yhdistämällä eri lähteistä saatavaa tietoa uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi ja tarjoamalla sitä reaalimaailman laitteisiin ja tuotteisiin. Palveluita käytetään älylaitteilla ja kodit toimivat eräänlaisina palvelualustoina ja kasvupohjana palvelujen alustoille.

Kohtaavatko nuorten todellisuus ja arjenhallinnan opetus?

Kasvattajien asenteet digitaalisuuteen vaihtelevat. Osa opettajista ja vanhemmista haluaa antaa oppijoiden käyttöön uusimmat laitteet ja sisällöt mahdollisimman varhain ja nopeasti. Toiset taas haluavat suojella ja vaalia perinteistä digivapaata arkea, kuluttamista ja niihin liittyviä taitoja. Älykoti ja palvelullistuminen eivät poista tarvetta opettaa nuorille kotitaloustaitoja. Sen sijaan ne laajentavat esimerkiksi kotitalousopetuksen näkökulmaa koulun opetuskeittiön syömiseen liittyvien tehtävien harjoittelusta kotitalouksille tarjolla olevan palvelumaaston hahmottamiseen.

Opettamisessa on keskeistä:

  • Mitkä ovat digitaalisessa yhteiskunnassa hyödyllisiä taitoja ja miten lapsia harjaannutetaan niihin? Arjen taitoihin opittaessa kasvattaja joutuu pohtimaan millaisia (työ)tehtäviä oppilaalle annetaan?
  • Mihin kotitöihin harjaantuminen ja arjen tehtävät valmentavat lasta selviytymään aikuisuudessa?
  • Mitä käytöstapoja noudatetaan ja miksi?
  • Millaista mallia aikuinen itse näyttää digitaalisten laitteiden ja ohjelmien käytössä?

Koska älykoti on ”palvelualusta”, digitaalisen ajan kotitaloustaito on transmediaalisen lukutaidon tapaan joukko taitoja, käytäntöjä, arvoja, havaitsemistapoja sekä oppimisen ja vaihdon strategioita, joita kehitetään ja sovelletaan uusien yhteistoiminnallisten kulttuurien konteksteissa.

Ehdotan arjenhallinnan opettamisen näkökulmaksi: Mitä nuoret tekevät palvelualustoilla? Digitaalisesta arjesta käsin tarkastellaan ja jäsennetään myös luokkahuoneen ulkopuolisia kotitalouden hoitoon liittyviä palveluita.  Sen kautta voi yhdessä luoda arjessa tarvittavaa tietämystä!

Vähennetään huolipuhetta ja luovutaan älykännykoiden kieltämisestä haaveilu. Ne ovat osa normaalia arkea. Koulussa ei tarvitse ‘rokottaa’ nuoria vastustamaan digitalisaation negatiivisia vaikutteita, vaan nuorten on opittava elämään ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan digitaalisessa arjessa.

Lapsuuden, nuoruuden ja kodin arjen tilat muuttuvat siksi, että yhteiskunta muuttuu. Mielestäni tässä olisi arkea tutkiville tutkimuskohde.

”Transmediaalinen lukutaito uudessa mediaekologiassa” on Transmedia literacy -projektin julkaisu, joka on saanut rahoituksen Euroopan Unionin Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pohtii Yle:n haastattelussa ”Kasvatus voi olla pahimmillaan vallan väärinkäyttöä”, kuka käyttää valtaa perheissä – lapset vai vanhemmat. Asiat, joista Kurttilan blogissa puhutaan liittyvät vahvasti kuluttamiseen. Kyse on siitä, millainen on vanhemmille tarjottu mielikuva hyvästä lapsuudesta, millaisia sosiaalisia paineita syntyy omistamisesta, miten käsitellä kaupallista viestintää ja kuinka kasvattaja kestää lapsen pettymykset. Kurttila on huolissaan myös lasten avuttomuuden lisääntymisestä ja vaatii vanhemmilta korjausliikkeitä kasvatukseen.

”Meillä on syntymässä avuttomien lasten sukupolvi, joiden toimintakyky on heikko. Itseluottamus valloittaa maailma ei kasva ministeritasoisessa kotien kuljetuspalvelussa. Tai suojelussa, jossa lapsi muuttuu avuttomaksi eikä luota enää itseensä ja ympäristöönsä. Vanhempien pitäisi tässäkin luottaa sekä lapseen että kasvuympäristöön.”

Aikuisen elämän hallinnan valmiuksia ovat yhdessä elämisen ja kasvattamisen taidot. Osa ihmisistä on vaarassa syrjäytyä, jos heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia valmiuksia. Perheet kärsivät somen luomista kulutuspaineista ja digitaaliset laitteet pommittavat jatkuvalla kaupallisella viestinnällään. Kasvattajana – niin kodeissa kuin kouluissa – tarvitsemme ainakin näitä taitoja: tiedonhallinta- ja medianlukutaitoa, neuvottelu- ja argumentointitaitoa, taloustaitoa, kuluttajan oikeudellista ja eettistä tietoa, kulttuurista tietoa, ajattelun joustavuutta, itsensä johtamisen taitoa sekä kykyä elinikäiseen oppimiseen.

Missä nämä elämisen valmiudet syntyvät ja kehittyvät? Ihmisellä on syvään juurtunut ajatus, että kotiin liittyvät asiat opitaan kotona ja kodin kulttuurin kautta. Kasvatusperinteemme, jonka pohjalta olemme toimineet vuosituhansia, on ollut mutkatonta aina silloin, kun yhteiskunnan muutokset ovat olleet hitaita.

Koulutusjärjestelmämme on viime vuosikymmeninä huolehtinut uusien tai kodin ulkopuolella tarvittavien taitojen opettamisesta. Parikymmentä vuotta sitten kotitalouden oppiaineeseen kuulunut perhekasvatus poistettiin ja tilalle tuli uusi oppiaine terveystieto, joka käsittelee ihmisen kasvua ja kehitystä. Toivottavasti se myös ohjaa vanhemmuuteen ja  kasvattajaksi.

Miten syntyy lapsen hyvä digi-arki?

Vanhemmuuteen on tähän asti opittu periaatteella: tehdään niin kuin suvussa on ollut tapana. Nykyään vanhemmuutta ohjaa media ja kaupalliset viestit. Mainosten ohella tarvitsemme ajanmukaista ja puolueetonta viestintää lapsen kasvusta ja kehityksestä sovellettuna digiaikaan. Kuka siis valmentaisi huoltajia ja aikuisia älyarkeen?

Jokaisen vanhemman on parhaan kykynsä mukaan pohdittava, millainen on älylaitetta käyttävän lapsen sellainen arki, joka on toivottu ja tavoiteltu. Itse on päätettävä, miten kasvattaa ja millaisia kasvatustavoitteita asettaa. Kun aikuinen antaa lapsen käyttöön älylelun tai hyödyntää paikkatietoon perustuvaa seurantaa, hän joutuu pohtimaan vastuullisuutta ja eettisyyttä, sillä tietoverkkoon liittymisellä on monenlaisia seurauksia. Digilaitteiden käyttö lapsenvahtina tai viihdykkeenä ei ole kasvatusta. Lapsi kaipaa edelleen aikuisen läsnäoloa, rajoja ja rakkautta. Heidän kasvattajansa tarvitsevat voimaannuttavaa ohjausta.

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Opetuksen, kasvatuksen ja elinikäisen oppimisen kannalta suurin haaste on, että osa ihmisistä syrjäytyy, jos heillä ei ole riittäviä tekoälyyn perustuvan tietoyhteiskunnan vaatimia viestintä- ja arjenhallintavalmiuksia.

Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään. Sen sijaan, että pohdimme ruudun seurannan määrää ja asetamme tuntirajoituksia, olisi tarpeen pohtia sitä, mitä tekoälyn toiminnasta ja verkossa olemisesta opetamme sekä minkälaisia verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme.

Sosiaalisessa mediassakin meillä on edelleen luolaihmisen tunne-elämä. Verkkokaupassa, somessa, sisältö- ja viihdepalveluissa ym. surffaava kuluttaja, ”kaksijalkainen nisäkäslaji”, on kyennyt kehittämään ihmeellisen koukuttavia ja houkuttavia tuotteita ja palveluita.  Silti sen kivikaudella kehittynyt fysiologia ja mieli laahaavat ainakin 10 000 vuotta jäljessä. Elimistömme ja havaintomaailmamme ovat edelleen viritetty elämään luonnossa, hyökkäämään ja puolustautumaan tai estämään aliravitsemus ja pääsemään mahdollisimman helpolla – aina kun vain mahdollista. Siksi uudenlaiseen teknologiaan perustuvassa ympäristössä eläminen on tuonut mm. seuraavia kielteisiä ilmiöitä: lihomme, kärsimme tuki- ja liikuntaelinten sairauksista sekä tarkkaavaisuuden ongelmista ja kiusaamisesta.

Ruoan osalta meillä on kokemusta teollisen tuotannon ja markkinoinnin vaikutuksista.  Lihavuus tuli länsimaissa epidemiaksi, kun teollisesti tuotetut hyvin suunnitellut herkut alkoivat nopeasti yleistyä 30-40 vuotta sitten ja ihmisen kivikautinen fysiologia yllätettiin. Nyt digitaalisella palvelumuotoilulla on näytön paikka, jotta samanlaista uhkaa hyvinvoinnille ei syntyisi henkisen ravinnon ja tiedon osalta.

Lapset ja heidän huoltajansa tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Jo pelkästään laitteiden arviointi on mahdotonta ilman tietoa. Pitäisikö digitaalisuuden käyttöönottoon laatia hyvinvointiohjeita ravitsemussuositusten tapaan?

Digitaalisessa maailmassa lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei sinänsä poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä sillä halutaan kertoa.

Entä kaupanteko, jakaminen, vaihdanta ja eri valuuttojen arvo? Ne ovat nyt myllerryksessä. Ehkä niitä opettaessa pitäisi miettiä sellaisia ikiaikaisia ihmisen toimintaperiaatteita ja sivistystä, joita tarvitsemme eläessämme yhteisön jäseninä. Vaikka kaikki muuttuu, ei mikään muutu?

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuutta eletään monenlaisessa maailmassa. Varallisuus määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona. Tässä voi jälleen hyödyntää ravitsemuksen tutkimuksen kokemuksia. Aikuisten syrjäytyneisyys ja heikko sosiaalinen asema lisäävät lasten lihavuusongelmaa perheissä, koska huoltajilla on heikommat valmiudet ohjata lapsiaan. Tarvitaan jatkuvaa panostusta perusopetukseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä lasten eriarvoisuuden vähentämiseen.

Älykeppi vahtii vaaria, vauvan ruokinta-aika ja ruoan koostumus tarkastetaan puhelimen näytöltä, vessapaperin loppuessa painetaan napista ja odotetaan tilauksen saapumista. (https://www.ces.tech/; Wu, Y. & Pillan, M., 2017). Onko älykodissa asuminen tällaista? Jos älykoti kehittyy samaan tahtiin kuin puhelin, asukas kysyy pian: voiko täällä vielä asuakin?

Älylaite kerää ja välittää päivittäistä tietoa sensorien, tunnistimien ja muistin avulla. Käyttäjät voivat puolestaan etäohjata toisiinsa yhdistyviä laitteita. Älylaitteilla pyritään muuttamaan toimintoja hyväksyttävään ja haluttuun suuntaan. Laitteet joko kohentavat tai parantavat käytettävyyttä tai niiden avulla luodaan kokonaan uusia toimintoja sekä tarpeita. Liikkuva elämäntapa hyödyntää monia mobiilisovelluksia. Älykkäissä ratkaisuissa käyttäjä, tuote, toiminta, tietty tilanne ja fyysinen ympäristö niveltyvät yhteen.

Sanakirjamääritelmä kuvaa ”älyä” kykynä selvittää ajattelun avulla asioiden olennaiset piirteet ja yhteydet, käsitys-, oivallus-, ajattelukyky, älykkyys, ymmärrys, intelligenssi, järki. ”Viisaus” puolestaan määritellään järkevyytenä, ymmärtämyksenä, syvällisenä tietämyksenä esim. vanhuuden viisaus, elämänviisaus, valtioviisaus, jälkiviisaus tai oppina, tietona, tietämyksenä esim. kirja-, tietoviisaus. Älykodissa asukkaat tarvitsevat varmasti sekä älyä että viisautta.

Älykodin asukas vuorovaikutuksessa kodin rakennetun ympäristön kanssa

Antropologi Mary Douglas (2000) on kuvannut, että elämään tulevat uudet asiat pyritään sijoittamaan osaksi tuttua järjestystä ja sijoittamaan se ennalta tunnetun järjestelmän osaksi. Mediateknologiaa tutkiessaan Peteri (2006) näki muuutoksia kodin merkityksessä ja pohti onko nätävissä koti markkinapaikkana vai onko ulottuvillamme kodin renessanssi. Ihmiset muokkaavat esineitä, latteita osaksi kodin arkea, mutta samalla esineet muokkaavat arkeamme ja toimintojamme. Uusinta teknologiaa otetaan käyttöön riisumalla niistä oman käytön kannalta turhia ominaisuuksia ja tekemällä niistä näin oman oloisia. Mutta mitä tarkoittaa oman älykodin kustomointi?

Millainen oppimisympäristö älykoti on?

Nykyisessä perusopetuksen opetussuunnitelmassa on seitsemän laaja-alaisen osaamisen kokonaisuutta, ne ovat taitoja, jotka täsmennetään vuosiluokkakokonaisuuksittain (kuvion lähde OPH verkkosivut):

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
Monilukutaito (L4)
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)
Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)
Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)

Nämä tavoitteet siis nousevat esiin kunkin oppiaineen tavoitteissa oppiainelähtöisesti. Oppiminen ei suinkaan pysähdy koulun seinien sisälle vaan ulottuu kokonaisvaltaisesti oppijan elämään. Älykoti onkin oiva oppimisympäristö. Se antaa mahdollisuuksia teknologialukutaidon, hyvinvoointiteknologian, viestintäteknologian oppimiseen. Se haastaa niin uteliaisuutta ja kriittistä ajattelua kuin kannustaa kestäviin valintoihin ja yrittäjyyden uusiin mahdollisuuksiin. Älykoti antaa mahdollisuuksia uuden oppimiseen, mutta vaatii asukkaltaan myös uutta osaamista.

Tämän vuosituhannen osaamistavoitteissa (Binkley et al. 2012) korostetaan ajatelun tapaa, jossa luovuus ja innovaatio, kriittinen ajattelu ja ongelmanratkaisu sekä oppimaan oppiminen ja metakognitiiviset taidot korostuvat. Työskentelytavassa kommunikointi ja yhteistyö ovat keskeisiä. Työn tekoon tarvittavien välineiden hallinnassa informaation lukutaito ja tietotekniikan käyttötaidot korostuvat. Elämme osana maailmaa, jolloin globaali ja paikallinen kansalaisuus limittyvät.

Kuluttajalle ja älykodin asukkaalle toivon: viisautta, kriittisyyttä ja loputonta uteliaisuutta uuden oppimisessa. Älyteknologiset sovellukset toivotan tervetulleeksi inhimillisyyden lisänä.

Lähteet

Binkley, M., Erstad, O., Herman, J., Raizen, S., Ripley, M., Miller-Ricci, M. & Rumble, M. (2012). Defining twenty-first century skills. In P. Griffin, B. McGraw & E. Care (Eds) Assessment and teaching of 21st century skills (pp. 17–66). New York: Springer.

Douglas, M. 2000. Puhtaus ja vaara. Tampere. Vastapaino

Peteri, V. 2006. Mediaksi kotiin. Tutkimus teknologioiden kotouttamisesta. Tampereen yliopisto

Wu, Y. & Pillan, M. (2017). From respect to change user behaviour. Research on how to design a next generation of smart home objects from User Experience and Interaction Design, The Design Journal, 20, pp. 3884−S3898, DOI: 10.1080/14606925.2017.1352891

Opetussuunnitelman perusteet 2014

https://www.ces.tech/

Kirjoittaja Hille Janhonen-Abruquah, FT on kotitaloustieteen yliopistonlehtori ja vastaa kuluttajakasvatuksen opetuksesta kotitalosuopettajan suuntautumisopinnoissa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

Työpaja 3: Asuminen, puhtaus, kierrättäminen, jakaminen ja liikkuminen

Älykotitapahtuman työpajassa keskityttiin älyteknologiaan, teemoina arjen helpottaminen ja liikkuminen paikasta toiseen. Aiheeseen orientoiduttiin erään teknologiaan ja tulevaisuuteen painottuvan videon avulla. Videon päähenkilöllä Frankilla on käytössään yksi laite (puhelin), jonka avulla hän ohjasi erilaisia arjen toimintojaan. Laitteen avulla päivä sujui ongelmitta. Video herätti meissä ajatuksia ja kysymyksiä: Onko arki todella niin sujuvaa teknologian avulla? Onko tällainen elämä laitteiden kanssa tulevaisuutta? Mihin kaikkeen älytekniikkaa tarvitaan? Millaisia kääntöpuolia älytekniikalla on?

Pajassa oltiin skeptisiä liialle älytekniikalle. Videolla Frank pyöräili kuunnellen laitteen ohjeita reagoimatta muuhun ympäristöön. Tuleeko elämästä pelkkää suorittamista älylaitteiden varassa? Jäävätkö ympäristö, sää, luonto ja ihmiset huomiotta? Onko ihminen läsnä vain laitteensa kanssa? Tekevätkö laitteet ihmisestä entistä teknologiariippuvaisemman?

Frankin sujuva arki edellyttää, että kaikilla elinpiiriin kuuluvilla henkilöillä on samat sovellukset. Videossa Frankin työkavereilla oli sama sovellus, jolla he näkivät, keitä työpaikalle on kirjautuneena. Onko tällainen mahdollista oikeassa elämässä? Tällä hetkellä ihmisillä on erilaisia laitteita ja ohjelmistoja, jotka eivät välttämättä kommunikoi keskenään. Johtaako älytekniikka siihen, että kaikilla on oltava saman merkin laitteet?

Pajassa esitettiin tulevia nousevia trendejä, kuten esimerkiksi ‘’helpfull home’’. Tämä termi käsittää arjen hallinnan helpottamisen elektroniikan ja älyn avulla kodeissa. Pohdimme aihetta perheen ja arjen näkökulmasta. Jos tulevaisuudessa kaikki kodin toiminnot, kuten valojen sammutus, pesukoneen käynnistäminen ja oven lukitseminen, tapahtuvat yhdellä laitteella, tällöin kaikilla perheenjäsenillä tulisi olla toimintoja hallitseva laite. Se olisi varmasti hyödyllinen ja arkea helpottava.

Toisaalta toimiiko tällainen lapsiperheessä? Voiko koulutaivaltaan aloittava lapsi huolehtia kodin toiminnoista? Kenellä on ’’päävastuu’’ kodin laitteiden hallinnasta?

Optimaalisin tilanne älykodissa olisi sellainen, että koti tuntisi asukkaansa ja kaikki toiminnot olisi säädetty asukkaille sopiviksi. Se helpottaisi arkea ja esimerkiksi väsyneenä kotiin tulevan ei tarvitsisi ‘’tappella’’ eri laitteiden kanssa.  Mutta entä sitten, jos laitteet kaatuvat? Mitä silloin teemme? Jos kotiovikin toimii sovelluksella ja sähköllä, miten pääsemme edes kotiin?

Pohdimme myös eriarvoistaako älyteknologia ihmisiä. Milloin tällainen on kaikille arkipäivää ja laitteet niin edullisia, että kaikilla on mahdollisuus hankkia niitä? Johtaako tämä uuteen ilmiöön, älytekniikasta syrjäytyneisiin?

Artikkelin on kirjoittanut kotitaloustieteen maisteriopiskelija Juulia Lehtimäki. Hän suoritti ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa.

Työpaja 5: Kotitalouden sopimukset

Älykoti-tapahtuma herätti ryhmämme pohtimaan erilaisia älykodin toimintoja sekä minkälaisia tietoja ja taitoja kuluttaja tai kuluttajuuteen kasvava oppilas tarvitsee. Yhteiskunta ja sen myötä kotitaloudet ovat jatkuvassa muutoksessa teknologian kehittyessä eikä sopeutuminen muutoksiin aina ole kivutonta.

Koemme tärkeäksi, että koulujen kuluttajakasvatus kehittäisi oppilaan ajattelun taitoja: päätöksentekokykyä, erottelu- ja vertailukykyä sekä kykyä hallita ja tiedostaa tehtyjä valintoja seuraamuksineen. Koska älykodin toiminnot ovat jatkuvassa muutoksessa, ei opetuksessa voida käsitellä spesifejä ajankohtaisia ilmiöitä, sillä ne voivat hetken päästä olla jo vanhentuneita. Ajankohtaiset ilmiöt voivat toimia esimerkkeinä, mutta ajattelun taitoja kehittämällä oppilas voi soveltaa osaamistaan erilaisiin muuttuviin ilmiöihin.

Kuluttajaa neuvovat älyratkaisujen käyttöönotossa ja valinnassa monet eri tahot. Näitä tahoja ovat muun muassa palvelun tarjoajat, perhe, viranomaistahot ja kuluttajakasvattajat. Ne voivat tarjota apua älyratkaisujen käytössä sekä kuluttajan omien tarpeiden kartoittamisessa ennen valintojen tekoa. Ne tarjoavat apua myös ongelmatilanteissa. 

Kuluttajakasvattajien tavoitteena on kehittää oppilaissa kriittistä ajattelua, josta on apua tulevaisuuden älyratkaisujen hankinnassa ja valintojen tekemisessä.

Kuluttajaosaamisen voikin nähdä elinikäisenä oppimisprosessina. Tietoa on paljon saatavilla, minkä vuoksi on tärkeää oppia erottelemaan, mikä osa tiedosta on relevanttia ja vastaa omiin tarpeisiin. Tarvitaan myös taitoa tunnistaa tiedonlähde. Kuluttajalle riski voi olla tiedonlähteen luotettavuus, minkä vuoksi kriittisen ajattelun opettelu on tärkeää. Koska koulu tavoittaa tulevaisuuden kuluttajat, opetuksessa on tärkeää pohtia kuluttamisen keskeisimpiä näkökulmia pitkällä aikatähtäimellä.

Artikkelin ovat kirjoittaneet kotitaloustieteen maisteriopiskelijat Priska Tokola, Kati Oikarinen ja Emilia Hyvönen. He suorittivat ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa.

Työpaja 4: Kodinohjausjärjestelmät, asunnon talotekniikka, turvallisuus, huollot, päivitykset

Olemme Helsingin yliopiston kotitalousopettajaopiskelijoita ja osallistuimme 2.10.2017 Älykoti-tapahtumaan, jonka teemoja tänä vuonna olivat osaaminen, kuluttaja ja äly.

Tapahtuman kuudesta työpajasta osallistuimme työpajaan, jossa käsiteltiin kodinohjausjärjestelmiä, asunnon talotekniikkaa, turvallisuutta, huoltoa ja päivityksiä. Katsoimme keskustelua avaavan videon kodinohjausjärjestelmistä, jonka pohjalta kävimme moniammatillista keskustelua aiheesta.

Työpajassa käydyn keskustelun pohjalta kävi ilmi, että älykodin toiminnoista selviytyminen vaatii kuluttajalta lukuisia eri taitoja, kuten hyvää ja kriittistä medialukutaitoa, koodaamisosaamista, digitaitoja, yhteistyötä, aikaa, teknistä osaamista ja taloteknisten laitteiden ymmärtämistä.

Näiden taitojen lisäksi vaaditaan tietoa älykodista sekä tietoisuutta ja ajan tasalla olemista uusista tuulista. Osaamisen edistämisen keinoja ja mahdollisuuksia ovat muun muassa tiedostamisen herättäminen, tapahtumat, medialukutaidon opettaminen koulussa ja elinikäinen oppiminen.

Jotta ihmiset omaksuisivat tulevaisuuden älyratkaisujen vaatimat kuluttajataidot, heille pitäisi tarjota puolueetonta neuvontaa. Neuvonnan tehtävää ei tarvitse sysätä yhdelle taholle vaan sen hoitaminen vaatii yhteistyötä yritysten, palvelun tarjoajien, laitevalmistajien, myyjien, järjestöjen ja opettajien välillä. Lainsäädännön muutos on yksi askel neuvonnan käynnistämiseen.

Kuluttajia neuvovat ja opastavat tahot voisivat levittää tiedon kaikille helposti saatavaksi selkokielellä. Keskeinen tehtävä olisi kiinnostuksen herättäminen ja medialukutaidon opettaminen mm. opetusvideoiden ja käytännön opetuksen avulla sekä tarvittaessa näyttämällä etäyhteydellä, miten jokin toimii.

Älykoti on tulevaisuuden suunta, joka herättää odotuksien ja toiveiden lisäksi huolia. Vaikka arki helpottuu ja turvallisuus lisääntyy ohjailtavuuden myötä, laitteiden päivitykset, huoltojen yhteensopivuudet ja koko järjestelmän haavoittuvuus herättävät monissa myös huolta. Millaisia ajatuksia älykodin ohjailtavuus teissä herättää?

Blogin ovat kirjoittaneet kotitaloustieteen maisteriopiskelijat Sini Saarinen ja Maiju Kainulainen. He suorittivat ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa.

Työpaja 2: Viihtyminen, lepo, etätyö, opiskelu ja tiedon säilyttäminen 

Selviytyminen ja turvallinen toiminta nyky-yhteiskunnan haasteissa edellyttää osaamista jokaiselta ikään tai ammattiin katsomatta niin vapaa-ajalla, koulussa kuin työpaikallakin. Tärkeää onkin, että osaamista lähdetään kehittämään mahdollisimman nuoresta asti, jotta osaaminen olisi yhdenvertaista ja tavoittaisi kaikki ihmiset.

Koulussa opittu ei takaa kaikkea tarvittavaa osaamista muuttuvassa yhteiskunnassa, vaan tämä edellyttää elinikäistä oppimista. Työelämässä haasteena on nopeat muutokset, kuten etätyön lisääntyminen, joten osaamista myös näissä tilanteissa olisi tuettava.

Tärkeää on ensin hallita perustiedot ja -taidot, jotta pystyy selviytymään asiasisällöltään haasteellisemmista tehtävistä. Tällaisina perustietoina ja -taitoina voidaan pitää luetun ymmärtämistä ja vuorovaikutustaitoja.

Nykypäivänä olisi tärkeää osata tulkita kriittisesti erilaisia mediatekstejä. Kriittisen medialukutaidon tärkeys korostuu, koska erilaista tietoa on niin runsaasti tarjolla esimerkiksi netissä. Käyttäjän tulisi pystyä hahmottamaan mikä tarjotusta tiedosta on hyödyllistä, mikä taas vähemmän tärkeää.

Oleellisen tiedon löytäminen ja oman näkemyksen muodostaminen ovat avainasemassa kriittisen medialukutaidon hallitsemisessa.

Tietosuojaan liittyvien asioiden hallinta on erittäin tärkeää. Etätöiden lisääntyessä on muistettava, että työasioihin liittyy hyvin tarkat säädökset työelämän tietosuojalain osalta. Erityisesti julkisilla paikoilla työskentelemisessä tulee olla tarkkana, ettei esimerkiksi henkilötiedot pääse leviämään ulkopuolisille tahoille.

Myös ajanhallinnalla on merkittävä rooli osaamisen kehittämisessä. Meillä kaikilla on vuorokaudessa aikaa 24 tuntia, jonka vuoksi on tärkeää oppia suunnittelemaan omaa toimintaa niin, että pystyy suoriutumaan kaikesta tarpeellisesta sille annetussa ajassa.

 

Blogin ovat kirjoittaneet kotitaloustieteen maisteriopiskelijat Heidi Kiuru, Josefina Niemi, Oona Heikkinen, Jenni Ankkuri, Roosa Saastamoinen, Nelli Numminen ja Viivi Maskulin. He suorittivat ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa. Ryhmä osallistui KAVI:n mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön projektipäällikön Lauri Palsan Viihtyminen, lepo, etätyö, opiskelu ja tiedon säilyttäminen -työpajaan 2.10.2917 pidetyssä Älykotitapahtumassa.

Työpaja 6:  Raha-asiat, vakuutukset ja asumisen kustannukset

Vietimme ryhmämme kanssa pienen hetken Raha-asiat, vakuutukset ja asumisen kustannukset -aiheen parissa. Paikalla oli paljon eri tahojen asiantuntijoita, ja laajasta aiheesta olisi riittänyt keskustelua vaikka koko päiväksi. Minä jäin kuitenkin kiinni FINE:n viestintäpäällikkö Elina Antilan lauseeseen, jossa hän totesi fyysiseen rahan olevan katoamassa.

Tulevana opettajana jäin pohtimaan, miten lapsi ja nuori oppivat ymmärtämään rahan arvon, kun raha ei näyttäydy heille fyysisenä ja konkreettisena vaihdon välineenä?

En pohdi tätä ongelmaa nyt ensimmäistä kertaa. Tein pitkään töitä itsenäisesti muuttaneiden autististen henkilöiden parissa. Monessa tapauksessa törmäsin työssäni haasteeseen, että näillä henkilöillä oli vaikeuksia ymmärtää abstrakteja asioita. Rahan muuntuessa seteleistä ja kolikoista verkossa liikkuvaksi ”abstraktiksi” asiaksi, myös käsitys rahasta ja ostamisesta muuttuu. Osa asiakaskunnastani kieltäytyi käyttämästä muuta kuin käteistä rahaa, mikä luonnollisesti esti heitä hallitsemasta täysin omaa talouttaan. Osa taas ei mieltänyt verkossa käyttämänsä rahan olevan alkuunkaan itseltä pois, mikä ääritapauksissa johti taloudellisen edunvalvojan hankintaan. Toki nämä ovat ääriesimerkkejä, mutta mielestäni todellisia uhkakuvia kenelle tahansa.

Uskon, että mitä heikompi kyky abtraktiin ajatteluun on, sitä vaikeampi on ymmärtää, että verkossa käytetyt, pienetkin summat esimerkiksi peleihin tai muihin palveluihin, ovat pois omasta lompakosta, koska omasta pussukasta ei konkreettisesti häviä yhtään mitään. Lapsella ei vielä ole todellista kykyä hahmottaa tällaisia asioita. Mielestäni kasvattajien rooli, niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin on konkretisoida jo pienelle lapselle raha-asioita. Valmista vastausta siihen, miten tämä hoidetaan, ei minulla ole. Zaldo-sivusto näyttäisi kuitenkin olevan oiva alku rahankäytön hallinnan opettamiseen peruskoulussa (https://zaldo.fi/minizaldo/saastopossu/).

On turha uskotella, että fyysinen raha tulisi säilymään osana arkea. Suomessa olemme jo laajasti ottaneen käyttöön korttimaksamisen, verkkomaksamisen ja muut vaihtoehtoiset menetelmät. Nykyään lähes jokaisella on mahdollisuus käyttää vaikka koko omaisuutensa kotisohvalta käsin. Kynnys ostosten tekemiseen on pienempi, kun ei tarvitse erikseen lähteä ostoksille. Monet pelit ovat maksullisia ja rahalla on mahdollista ostaa peleissä kiinnostavia lisäelementtejä. Kuluttumisesta on tullut entistä helpompaa.

Mikäli lapsi oppii turvallisessa ympäristössä rahankäytön mahdollisimman monipuolisesti, kasvaa hänen mahdollisuutensa harkintakykyiseen kuluttamiseen. Me tuskin haluamme jarruttaa kehitystä sillä, että pyrkisimme puhumaan ainoastaan fyysisen rahan puolesta. Virta vie meitä aivan toiseen suuntaan, ja meidän tehtävämme on pitää huoli siitä, että niin me itse kuin tulevat polvetkin kulkevat turvallisesti tuon virran mukana.

Ja hei, FINE:n sivuilta (https://www.fine.fi/) löytyy paljon kaikkea hyödyllistä tietoa!

 

Artikkelin on kirjoittanut kotitaloustieteen maisteriopiskelija Hanna-Kaisa Vuorio. Hän suoritti ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa.