Archives For Kotitalouden hallinta ja osallisuus

”Älykoti on jo täällä” totesi nuori kotitalousopettaja, kun keskustelimme kotitalousopettajien järjestämillä koulutuspäivillä viime lauantaina.

Älylaitteet ovat tulleet osaksi kotitalouksien toimintoja erityisesti hyvinvointi- ja terveyssovellusten myötä. Kun sovellus mittaa vaikkapa unta, tiedämmekö mitä tietoja se käyttäjästään kerää? Se on tietysti kerrottu käyttöehdoissa. Tietojen antaminen onkin pakollista. Joko hyväksyt tietojen keräämisen tai et voi käyttää sovellusta.

Nuoret ottavat tottuneimmin käyttöönsä erilaisia sovelluksia. Opettaja voi koulussa opettaa tietosuojasta ja kuluttajanoikeuksista sekä kannustaa nuoria perehtymään hankkimiensa sovellusten käyttöehtoihin. Nuoret joutuvat pohtimaan ja tarkistamaan, mitä ja minkälaista dataa sovellus kerää ja mihin sitä käytetään, kun se siirtyy laitevalmistajalle tai palveluntarjoajalle.

Yksi sovellus mittaa untasi ja kertoo askeleesi. Toinen sovellus tuntee kävelyreittisi, kolmas hallitsee taloutesi. Viihdepalvelusi tuntevat mieltymyksesi, kanta-asiakkuustili tietää ostoksesi.

Käyttäjistä saa kerätä vain sellaista tietoa, joka on tarpeen palvelun tuottamiseksi. Opetuksessa voi rohkaista oppilaita, että he käyttäjinä voivat vaatia, että datan hyödyntämistä pitäisi kehittää käyttäjälähtöisempään suuntaan. Nuorten on hyvä kasvaa tietoisiksi oikeudestaan omiin tietoihinsa.

Oppilaita voi kannustaa pohtimaan esimerkiksi seuraavia sovelluksiin liittyviä asioita:

  • mikä on henkilötieto
  • miksi henkilötiedon käsittelyyn tarvitaan käyttäjän lupa
  • kuka valvoo tietosuojaa ja mistä saa neuvontaa
  • kuka valvoo sopimusehtoja ja mistä kuluttaja saa tietoa ja neuvontaa
  • miksi tietosuoja ja kuluttajansuoja ovat älykodissa tärkeitä

Opettajan tausta-aineisto:
Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Oppilaille:
Ostopolku näyttää digiostamisen vaiheet – oppimistehtävät
Visa

Tunteet saavat meidät toimimaan ei-rationaalisesti. Tai oikeastaan kyse on silloin siitä, ettemme osaa tunnistaa ja nimetä tunteitamme. Lapsuudessa ja nuoruudessa opimme tavan reagoida, kokea, tuntea ja käyttäytyä. Kun lapsuudesta tuttu tuntemus tulee vastaan, alamme toimia tiedostamatta lapsuudessa opittujen selviytymismallien mukaisesti.

Tunteet eivät ole varsinainen ongelma, vaan se, miten lapsen kaltaisesti myös aikuisena toimimme. Se voi järjellä ajateltuna olla erikoista, valitsemme helpon ratkaisun, tunteisiin vetoaminen vaikuttaa ja muiden ihmisten valinnat ohjaavat meitä. Ostamme jouluksi, maksamme juhannuksena tai uskomme ihovoiteen nuorentavaan voimaan.Print

Lapsenomaiset selviytymiskeinot voivat olla aikuisiällä haitallisia ja toimia itseämme vastaan. Ei siis ole yhdentekevää arjen taitojenkaan kannalta millaiset tunnetaidot lapselle kehittyvät.

Lapsuudessa syntyvät mielen mallit siitä, miten jokin asia tehdään. Nämä mallit käynnistyvät, kun olemme vastaavassa tilanteessa. Erityisesti tunteisiin liittyvät toimintamallit tulevat usein lapsuudesta.

Kulutus ja tunteet ovat vahvasti yhteydessä. Meille kaikille on varmaan tuttua sisäinen puhe, jossa käymme dialogia itsemme kanssa. ”ostaisinko?”, ”et ole ansainnut”, ”et saa haluta”, ”sinulla ei ole varaa”, ”kaikilla naapureillakin on”. Silloin kun puheesi on sinä-muodossa puhuttelevaa, on se niitä asioita, joita kasvattajasi ovat sinulle opettaneet.

Mitä opetamme tuntemaan?

Aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, miten reagoimme ja koemme tunteita. Tunteet taas kertovat tarpeistamme ja miten ne tyydyttyvät. Jos emme osaa tulkita tunteitamme, saatamme toimia itsemme kannalta haitallisella tavalla. Siksi on tärkeää oppia jo varhain tunnistamaan ja nimeämään niitä. Kun tarpeemme tyydyttyvät, koemme positiivisia tunteita kuten levollisuutta, iloa ja innostusta.

Lasten kanssa kannattaa tutkiskella fysiologisia tarpeita, kuten lepoa ja ravintoa. Voimme pohtia miten pitkä nälän tunne voi johtaa siihen, että syö liikaa. Vaikeampaa on ymmärtää emotionaalisten tarpeiden ja tunteidemme yhteyttä, mutta niitäkin voi alkaa harjoitella.

Lasten kanssa voi keskustella millä tavalla tarpeet ja halut ovat eri asioita. Me emme aina tarvitse sitä mitä haluamme. Tarpeiden tyydytys johtaa onnellisuuteen. Halujemme tyydytys tuottaa mielihyvää. On tärkeää oppia erottamaan nämä kaksi toisistaan. Kulutus tuottaa yleensä mielihyvää, se on hetkellistä halun tyydyttämistä. Ohimenevänä hyvänolon tunteena se ei kestä pitkään. Makean syöminen on siitä hyvä esimerkki.

Monet asiat tuottavat mielihyvää. Lapsen kanssa voi jutella siitä, miten herkut tai pelaaminen tuottavat mielihyvää. Emme kuitenkaan tarvitse niitä välttämättä, saatammekin tarvita syliä ja huomiota. Siinä, että lapsi tavoittelee mielihyvää, ei kuitenkaan ole mitään väärää. Todellisia lapsen tarpeita tyydyttää usein aineettomat yhdessä tekemiseen liittyvät asiat. Näitä varten ei tarvitse kuluttaa ja ostaa uutta.

Kun haluan, mitä tarvitsen?

Lapsen kanssa voi ottaa puheeksi, miten haluamme asioita, joita meillä ei juuri nyt ole. Pahinta on, että kuvittelemme onnellisuutemme olevan kiinni siitä, saammeko haluamamme vai emme. Kun aikuisena haluamme uuden auton, tarvitsemmekin ehkä arvostusta. Haluamme matkalle, mutta saatamme tarvita lepoa jne. Kun lapsi haluaa uutta lelua, hän saattaa kaivata leikkiseuraa. Lapsen halutessa karkkia, hän saattaakin tarvita rakkautta ja huomiota.

Jos emme opi jo varhain tunnistamaan tunteitamme ja tarpeitamme vaan opimme tukahduttamaan ne, meille syntyy haitallisia käyttäytymismalleja, selviytymiskeinoja, joita on viime aikoina käsitelty behavioural economics –ajattelussa (käyttäytymisen taloustiede).

Kuluttajakasvatuksessa tulee vahvasti esiin lapsen arjessa olevat erilaiset haluamiset. Lapset kohtaavat myös paljon lastenkulttuuriin kietoutunutta kaupallista vaikuttamista.

Lasten haluamisia ja pyrkimystä mielihyvään ei pidä väheksyä tai lakaista maton alle. On mentävä pintaa syvemmälle, lapsen ilmaisuun on kätkettynä paljon luonnollisia tarpeita, joita ei tunne-elämän kehittymisen kannalta pidä ohittaa. Lasta voi ohjata

  • hyväksymään tunteensa
  • antamaan niille nimiä
  • opettaa, että ikävä tunnekaan ei ole ”vaarallinen”, sillä se menee ohi

Aikuisen tulee vastata lapsen tarpeisiin – fyysisten tarpeiden tyydyttämisen ohella läsnäolo, yhdessä tekeminen ja leikit ovat keinoja siihen.

Kuluttajakasvatuksessa voimme käsitellä tunteita, olla läsnä, auttaa lasta kehittämään itselleen sisäistä puhetta, joka kertoo halujen sijaan omat sen hetkiset tarpeet.

Koulut ovat paljon vartijoina, kun tulevaisuuden taitoja kehitetään. Opetussuunnitelman perusteet mainitsevat monessa eri yhteydessä kestävän kuluttajuuden. Miten tulevaisuuden kuluttajuuteen voi ohjata ja mitä asioita on tarpeen opetuksessa nostaa esiin? Tavallisimmin kuluttajuuteen mielletään kolme asiaa: ekologia, arjen valinnat ja taloudenhallinta. Neljäskin määrittelytapa on jo olemassa: kuluttaja-tuottaja –yhdistelmä.

1. Ekologia, luonnonvaroja kuluttamassa

Kestävää kuluttajuutta voidaan katsoa ekologian, ilmastonmuutoksen ja elämäntavan näkökulmasta. Se lienee laajin näkökulma, jolloin kaikki mitä teemme on kuluttamista ekologisesta näkökulmasta. Puhutaan kansalaisen ja yksilön tavasta elää maapallolla ja käyttää sen resursseja.

istock_000071714163_large2. Arjen valinnat

Toinen tapa lähestyä kuluttajuutta on laaja arjessa toimimisen näkökulma, tuotteiden ja palveluiden hankinta. Kestävyys näin pohdittuna onkin vastuullisuutta, eettisyyden ja ympäristönäkökulman pohdintaa. Tässä ajattelussa kuluttaja on yhteiskunnallinen ja kotitalouden toimija, kuluttaminen on käsitteellisesti lähellä käyttämistä.Tällöin ei välttämättä oteta kantaa siihen, miten tuote hankitaan, ostetaanko yksityishenkilöltä vai yritykseltä. Lähtökohta on ihminen valitsijana ja valinnan vaikutus yhteisöön. Kuluttaja-kansalainen on lähellä tätä ajattelua.

3. Talouden hallintaa ja hyödykkeiden hankintaa

Kolmas tapa lähestyä kuluttajuutta liittyy taloudenhallintaan ja kuluttajakauppaan. Käsitettä kuluttaja tarvitaan määrittämään arjessa toimivan yksilön oikeuksia ja vastuita. Kuluttajaoikeuksiaan voi hahmottaa ja käyttää vain, jos tuntee kuluttajan käsitteen.

”Kuluttajana pidetään kuluttajansuojalaissa luonnollista henkilöä, joka hankkii kulutushyödykkeen pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten.”

Kuluttajataitoja tarvitaan, kun tekee kaupan eli sopimuksen yrityksen kanssa. Käsitteen kautta voidaan määritellä myös kuluttajan oikeudet ja vastuut. Digitaalisuus ja alustatalous korostavat tarvetta tiedostaa kenen kanssa kauppaa käy, kenen kanssa sopimuksen tekee ja millä säännöillä kulloinkin toimitaan.

Little girl working on laptop at night in a fishing net, Internet addiction disorder conceptual photo collage4. Digiajan ”user, consumer, prosumer”

Viime aikoina on muodostunut neljäs, digitaalisen ajan kuluttajuus, johon yhdistyy tuottajuus. Esimerkiksi mediassa yksilö voi toimia tuottajana ja kuluttajana. Mainonta verkossa osallistaa kaikki kansalaiset sekä tuottajat että kuluttajat. Kaupallinen viestintä ei enää välttämättä ole yritysten tuottamaa, vaikka se voi olla yritysten viestintästrategioiden aikaansaamaa.  Alustatalous niinikään lisää hämmennystä käyttäjän ja kuluttajan käsitteille.

Kuinka sinun opetuksessasi kuluttajuus määritellään? Mitä opetat, miten havainnollistat?

Aiheeseen liittyviä aikaisempia postauksiamme:
Elämämme roolit ja areenat
Sopiminen pätee myös jakamis- ja kiertotalouteen
Mitä kuluttaja on?

Ennen lapsille opetettiin: ”kun nukkuu paljon, on kuin rahaa laittaisi pankkiin”. Päivärytmin lisäksi kannattaa opettaa: ”kun osaa asua, on kuin rahaa laittaisi pankkiin”.

Asumisesta aiheutuu monenlaisia välttämättömiä kuluja, joista sovitaan palveluntuottajan kanssa tai jotka ovat lakisääteisiä, muun muassa vesi, sähkö, kaasu, lämmitys, jätehuolto, vuokra, kiinteistövero, koti- ja kiinteistövakuutus, nuohous ja tiemaksut. Sitten ovat vielä kulut, joiden suuruus on riippuvainen arkisista asumisen tavoista ja tottumuksista.

Osa kuluista sisältyy yhtiövastikkeeseen tai vuokraan. Omakotiasujalla puolestaan sopimusten kirjo on moninainen. Jotta asumiseen liittyvät kulut saisi hoidettua mallikkaasti, on ymmärrettävä sopimuksiin liittyvät oikeudet ja velvoitteet. Asumisen taidot ovatkin keskeinen osa taitavaa taloudenhoitoa.

Asunnon puhtaanapito on osa kodin taloustietoisuutta

Päivittäinen puhtaanapito vaikuttaa asunnon kuntoon ja pitkällä juoksulla esimerkiksi remontointitarpeeseen.  Ei ole myöskään yhdentekevää, miten siivotaan. Monet pintamateriaalit edellyttävät oikeiden siivousaineiden ja -menetelmien käyttämistä. Pahimmillaan väärällä välineellä, siivousaineella tai menetelmällä voi saada tuhoa niin paljon aikaiseksi, että kohde on pakko uusia. Voimakkaiden siivousaineiden käyttöä voi vähentää päivittäisellä siivouksella, jolloin pinnat eivät pääse kulumaan.

Kestävä asuminen on taloudellista asumista

Energian ja veden käyttö vaikuttaa selkeästi asumisen kuluihin, joten laitteiden sekä kylpyhuoneen ja keittiön käyttötavoilla voi vaikuttaa omaan talouteen.

Älykoti on jatkuvasti kytkettynä sähköverkkoon.  Esimerkiksi laitteiden ns. stand by –tila kuluttaa sähköä enemmän kuin niiden sammutus.  Myös sähkömittari raksuttaa vauhdilla, jos laitteet ovat turhaan päällä. Veden käytöstä kannattaa muistaa säästeliäisyyden lisäksi myös se, että emme ainoastaan maksa puhtaasta vedestä vaan meitä myös laskutetaan viemäriin luikertelevasta jätevedestä.

Palveluita ja päätelaitteita sopimuksilla

Internetyhteys on kuukausittain maksettava kulu. Internetyhteyttä käyttävät kodin laitteet lisääntyvät koko ajan. Voi olla, että asioimme yhä useamman operaattorin kautta ohjaillessamme kotimme teknologiaa.

Olohuone laitteineen oli ennen kodin viihdekeskus. Nyt viihtymiseen tarvitaan yhä useampi päätelaite, joihin tilataan kanavasisältöä useammalta tuottajalta, eli asunnossa käytetään useampia palvelusopimuksia.

Myös laitteet voivat olla leasing- tai osamaksusopimuksin hankittuja. Toki samojen sopimusten avulla viihdettä tai muita palveluita voi käyttää myös kodin ulkopuolella. Kun kotitaloudessa on asukkailla kiinteän liittymän lisäksi myös henkilökohtaiset mobiililaitteet, on verkkosopimusten hallinta ja kulujen seuranta yksi keskeisimmistä asumiseen liittyvistä taloustaidoista.

Kaikki operaattorisopimukset kestoineen ja laskutuksineen ovatkin yhä keskeisemmässä roolissa kodin budjettiriihessä.

Asumisen taloustaitoAsuminen muuntuu ja kehittyy ja vaatii yhä monipuolisempia taitoja. Opetussuunnitelman perusteiden mukaan laaja-alaisen osaamisen kokonaisuudessa ”Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot” on tavoitteita, jotka liittyvät asumiseen.

Mitä sinun mielestäsi liittyy asumisen taloustaitoihin: puhtaanapitoa, sopimusjuridiikkaa, energian ja veden käyttöä, viihteen hinnan hahmottamista, teknologialukutaitoa vai pyykkihuoltoa ja talotekniikkaa? Entä mihin kuuluukaan yhdessä elämisen taito? Miten asumisen taitoja opitaan koulun oppimisympäristössä?

Tässä kirjoituksessa talouskasvatusta pohtivat Taina Mäntylä ja Sanna Helesuo Kilpailu- ja kuluttajavirastosta. Sanna vastaa talous-ja velkaneuvonnan ohjauksesta ja Taina koulujen kuluttajakasvatuksen kehittämisestä ja tukemisesta.

Varhaiskasvatus-2016-banneri


Lastentarhanopettajan on hyvä tietoisesti miettiä omaa kuluttajakäyttäytymistä ja pitää tietonsa ajan tasalla. Lasten kanssa on hyvä tarkastella kuluttajuuteen liittyviä asioita konkreettisten keinojen kautta. Lapsena omaksutut tavat säilyvät todennäköisimmin läpi elämän.

Ravinto on yksi hyvä esimerkki alle esikouluikäisten kuluttajakasvatuksen tutustuttamiseen. Ruoka on lapsille tuttu osa jokapäiväistä elämää ja siihen on opittava kiinnittämään huomiota. Ravinto on ihmisen perustarve ja kuluttaminen on lähes välttämättömyys. Omilla kulutusvalinnoilla voidaan vaikuttaa ympäristöön ja ihmisten sekä eläinten hyvinvointiin.

Ravinnon kautta voidaan luoda päiväkotiryhmissä erilaisia lähestymistapoja kuluttajakasvatukseen. Ryhmässä voidaan esimerkiksi totuttautua siihen, että lapset annostelevat itse syömänsä ruoat ja näin pyritään vähentämään ruokahävikkiä. Seinällä voi olla taulukko, jossa seurataan viikoittain ruokajätteen määrää, esimerkiksi erilaisilla symboleilla.

Ryhmän kanssa voidaan käydä yhdessä kaupassa tutustumassa esimerkiksi ympäristömerkkeihin ja satokausituotteisiin. Päiväkodissa kauppaleikin avulla lapsia voidaan opastaa kestäviin kulutusvalintoihin. Kauppaleikissä harjoitellaan oman tarpeen hahmottamista ja kestävien valintojen tekemistä.

Maapallomme hyvinvoinnin takia ammattikasvattajille sekä vanhemmille olisi hyvä järjestää koulutuksia ja tietoiskuja ajankohtaisista kuluttajakasvatukseen liittyvistä asioista.


Helsingin Yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Lastentarhanopettajan koulutus, Varhaiskasvatuksen pedagogiikka KL 2016

Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen opiskelijoita.

Varhaiskasvatus-2016-banneri

Television mainoksessa lapsi lusikoi suuhunsa sateenkaaren värisiä muroja, toinen lapsi hoivaa erehdyttävän oikean näköistä nukkevauvaa ja kolmas pitää temppukoulua hyppivälle ja haukkuvalle pehmokoiralle. Postiluukusta tupsahtaa lelukuvasto, jonka sivuilla lempielokuvan hahmot odottavat tulevansa nähdyksi. Lapsen maailma on tulvillaan mainoksia, jotka luovat haluja ja tarpeita.

Aikuisen voi olla vaikea rajoittaa lapsen saamia markkinointivaikutteita, sillä niitä tulee jatkuvalla syötöllä eri medioista. Kauppareissut lapsen kanssa voivat olla haastavia, kun hyllyillä tulee vastaan mainoksista tuttuja tuotteita, joita lapsi vaatii ostettavan.

Miten lapsi oppii hahmottamaan rahan arvoa ja käyttöä?
Lapsen olisi hyvä saada käsitys, että rahaa on rajallinen määrä. Raha ei kasva puussa eikä rahaa ilmesty tyhjästä, aikuiset saavat sitä vastineeksi tehdystä työstä. Kasvattajien tehtävänä on opettaa ero tarpeiden ja halujen välillä. Kaikkea voi haluta, mutta kaikkea ei voi saada. Lapsenkin täytyy opetella tekemään valintoja. Isompaa ostosta varten täytyy säästää rahaa, ja säästäminen vie aikaa. Rahan käytön jälkeen sitä ei myöskään saa enää takaisin.

Lapselle on hyvä opettaa tuotteiden ja hintojen vertailuja. Sama tuote voi löytyä edullisemmin jostakin toisesta kaupasta, toisaalta lähes samaa tuotetta löytyy usein eri merkeiltä. Hintojen vertailu onnistuu jo melko nuoreltakin lapselta. Pelkästään mainoksien perässä ei kannata juosta, vaan omaa järkeä kannattaa käyttää.

Lautapelien leikkikolikot ja -setelit ovat hyvä tapa harjoitella rahoilla laskemista. Lapset voivat harjoitella rahan käyttöä myös oman viikkorahan avulla. Lapsi voi vaikkapa kirpputorilla myydyistä käytetyistä leluista saada pienen summan omaa rahaa. Aikuisen on hyvä neuvoa lasta laittamaan osan omasta rahastaan säästöön. Myös rahan laskemista voi harjoitella yhdessä lapsen kanssa. Mitä aiemmin lapsi harjoittelee järkevää rahan käyttöä, sen helpompaa se on myöhemmällä iällä.


Helsingin Yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Lastentarhanopettajan koulutus, Varhaiskasvatuksen pedagogiikka KL 2016
Kirjoittajat: Krista Forss, Riikka Mielonen ja Sara Capkan

Varhaiskasvatus-2016-banneri

Kestävyyttä voi tarkastella taloudellisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja/tai ympäristön kestävyyden kannalta.

Lasten on tärkeää oppia ymmärtämään rahan arvo ja sen käytön merkitys jo pienestä pitäen, koska lapsi on kuluttaja siinä missä aikuinenkin; opeta siis lapsesi vastuulliseksi ja taloudelliseksi kuluttajaksi. Ympärillä olevat aikuiset toimivat lasten roolimalleina, minkä vuoksi aikuisten on tärkeää tehdä järkeviä valintoja ja opettaa kuluttajataitoja jo alusta alkaen.

Koska lapset ovat tulevaisuuden toivomme, opettamalla kuluttajataitoja pystymme heidän avullaan saamaan maapallostamme paremman paikan elää tuhlaamatta luonnonvarojamme lopullisesti.

Teemme elämässämme jatkuvasti tietoisia ja tiedostamattomia valintoja. Näillä valinnoilla on suuri merkitys itsellemme ja koko yhteisöllemme. Kuvittele mielessäsi tilanne, jossa talon jokainen valo olisi päällä; sähkönkulutushan kipuaisi pilviin ja sitä kautta kotitalouden kulut kasvaisivat huomattavasti. Tämä vaikuttaa negatiivisesti kuluttajan lompakkoon ja aiheuttaa suurta tuhoa yhteisöömme.

Lasten ymmärrys maailmasta kasvaa pikkuhiljaa. Heille maailma ei näyttäydy pahana paikkana, mutta kannattavampien taloudellisten valintojen opettaminen on silti tärkeää sisällyttää osaksi kasvatusprosessia.

Näitä valintoja voivat olla esimerkiksi taksin tai vaihtoehtoisesti julkisten liikenneyhteyksien käyttäminen, tai se peseytyykö juoksevan veden alla vai sulkeeko hanan välttääkseen liiallista veden kulutusta. Jos jokainen ihminen tekisi näitä arkeen sisällytettyjä pieniä valintoja, saisimme maailmasta jo pelkästään niiden avulla paremman paikan elää.

Olisiko meidän tehtävämme siis opettaa lapsille jo varhaiskasvatuksessa rahan käyttäminen, mistä sitä tulee ja mitä se oikeastaan on?

Raha on nykymaailmassa monessa mielessä vallan ja työn mitta. Rahahan on käsite, jonka niin sanottu arvo määräytyy sen kysynnän ja tarjonnan lainalaisuuden mukaan. Näin ollen myös tuotteet ja elintarvikkeet saavat hintansa saman kaavan mukaan. Tässä mielessä on hyvä opettaa lapsille jo pienestä pitäen arkipäiväisten asioiden hintaa, kuitenkaan huolestuttamatta heitä.

Tarkoitamme tällä sitä, ettei lasten tule huolestua esimerkiksi perheen raha-asioista, mutta tietynlainen ymmärrys siitä, kuinka monta maitopurkkia saa uuden lelun hinnalla, olisi syytä hahmottaa.

Pienelle lapselle ymmärrys rahasta on vaikeaa, koska tietoisuus rahan tulosuunnasta ja kuinka paljon vanhemmat sitä tienaavat, on vaikea käsittää. Myös lasten vanhempien omat elämänarvot ja vuositulot vaikuttavat ymmärryksen syntymiseen. Näin ollen meille kaikille muodostuu väistämättä erilainen käsitys rahasta, sen arvosta ja saatavuudesta.


Helsingin Yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Lastentarhanopettajan koulutus, Varhaiskasvatuksen pedagogiikka KL 2016

Kirjoittajat: Anssi Saiha, Ilona Niitamo, Laura Pitkänen sekä Marianna Räty

Varhaiskasvatus-2016-banneri

Tiesitkö, että Suomessa menee joka vuosi hukkaan 400 000 000 kiloa ruokaa, mikä tarkoittaa rahassa yli puolta miljardia euroa? Kotitalouksien osuus hävikistä on 150 000 000 kiloa, mikä taas vastaa rahallisesti, kotitaloutta kohti laskettuna, esimerkiksi kolmea nelihenkisen perheen Linnanmäki -reissua.

Tutkimusten mukaan pääsyy hävikille kotitalouksissa on ruoan pilaantuminen. Valmistettua ruokaa taas heitetään pois pääasiassa, koska sitä on tehty tai annosteltu liikaa. Tässä valossa hävikin pienentäminen onkin selvästi mahdollista, mutta miten tavoitetta voisi edistää varhaiskasvatuksessa?

Suurin osa yli kolmevuotiaista lapsista osallistuu kuntien järjestämiin varhaiskasvatuspalveluihin. Siksi varhaiskasvatus tarjoaa otollisen tilaisuuden lasten ruokatottumusten ohjaamiseen ja etenkin ruokakasvatukseen. Ruokailu on hoivaa ja huolenpitoa, ja kuitenkin päivittäisenä tapahtumana ruokailuun liittyy paljon kasvatuspotentiaalia.

Ruoka on teemana mitä monipuolisin ja tarjoaa erinomaisia mahdollisuuksia varhaiskasvatuksen eri sisältöalueiden integrointiin. Siinä omat taidot, elämykset ja kokemukset yhdistyvät terveyteen, ympäristö- ja luontonäkökulmaan, kuluttajuuteen, yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ja vaikkapa matematiikkaan. On siis perusteltua lähestyä ruokailua kasvatustilanteena, eikä vain perushoidollisena velvollisuutena.

Tällä hetkellä voimassa olevassa valtakunnallisessa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (VASU) -asiakirjassa ei mainita ruokailua sanallakaan. Sen sijaan useimmat kunnat ovat sisällyttäneet ruokakasvatuksen jollain tapaa osaksi omia suunnitelmiaan. Osassa kunnista se mielletään perushoidoksi ja osaksi päivittäin toistuvia rutiineja, kun taas toisissa kunnissa ruokakasvatukseen on paneuduttu erityisesti. Esimerkiksi Turussa ruokakasvatus on varhaiskasvatuksessa aivan oma sisältöalueensa, yhtä tärkeä kuin esimerkiksi liikunta tai taide.

Paljon on kiinni ruoan arvostuksesta, miten aikuiset ruokailuun suhtautuvat. Kunnioitetaanko ruokailua rauhoittumis- ja oppimistilanteena vai jäävätkö ruokailun kasvatukselliset mahdollisuudet arkisen kiireen jalkoihin? Tapakasvatusta on paitsi pöytätapojen opettelu, myös tilanteeseen asennoituminen. Ruokalorut ja ruokahetken valmisteluun kuuluvat tavat ovat edelleen omiaan herättämään lasten kiinnostusta ja uteliaisuutta ruokailua kohtaan.

Ruokailuhetkien yhteydessä lapset voi saada mukaan ruokakasvatukseen esimerkiksi keskustelemalla ruoan alkuperästä tai hävikkiruoasta. Molemmat ovat asioita, jotka lapsia kiinnostavat, jos he saavat mahdollisuuden keskustella niistä. Ruokailuun liittyviä taitoja, kuten veitsen ja haarukan käyttöä, voi kannustaa harjoittelemaan pilkkomatta ruokaa valmiiksi.

Alun perin Ranskassa kehitelty Sapere-ruokakasvatusmenetelmä soveltuu myös varhaiskasvatukseen. Se on lapsilähtöinen tapa, joka tutustuttaa lapset ruoan maailmaan omien kokemusten ja tutkimisen kautta. Lasten osallisuutta ja tutkimista edesauttaa se, että kasvattaja havaitsee ja ymmärtää ruokailun osaksi kasvatusta.

On kiinnostavaa seurata, miten toisinaan kiireinen ja kaoottinenkin ruokailutilanne saadaan linjakkaasti nivoutumaan osaksi muita varhaiskasvatussuunnitelman kasvatustavoitteita ruokakasvatuksena. Käytännön tarvetta uudenlaiselle ruokakasvatukselle tuntuu olevan.

Tutkimustietoa ruokahävikistä:

Silvennoinen, Kirsi ym.: Ruokahävikki suomalaisessa ruokaketjussa. Foodspill-hankkeen loppuraportti. MTT Raportti 41, 2012.

Ruokakasvatustietoa ja -materiaaleja opettajille: Ruokatieto Yhdistys ry,

Sapere-menetelmä


Helsingin Yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Lastentarhanopettajan koulutus, Varhaiskasvatuksen pedagogiikka KL 2016

Kirjoittajat: Petteri Niemi, Juha Ojatalo, Tuuli Rosti ja Siiri Sampo

”…kestävän kulutuksen käytännöt, kestävän kulutuksen valinnat, kriittinen ja vastuullinen kulutus, kuluttaja- ja talouskasvatus, kuluttajan valinnat, kuluttajana toimiminen, kuluttajataito, kuluttajuus, kulutus- ja tuotantotavat, kulutustottumus, rahan käyttö ja kulutusvalinnat, taloudellinen toimija, talouden hallinta ja kuluttaminen, valintoja ja sopimuksia tekevä kuluttaja, vastuullinen kuluttaja..”

Yllä olevat ilmaisut ovat opetussuunnitelman sanoja ja käsitteitä, jotka liittyvät kuluttamiseen, ihmisen rooliin tai toimintaan kuluttajana.Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 avainsanat kuluttajakasvatukseen ovat kestävä kulutus, vastuullinen kulutus ja kuluttaja- ja taloustaidot.

Kestävä kehitys on yhteiskunnallista muutosta, jossa turvataan nykyisille ja tuleville sukupolville hyvän elämisen mahdollisuudet. Ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa. Kestävällä kehityksellä on kolme ulottuvuutta: ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys.

Kestävä kulutus on yksilön tai yhteisön elämäntapaan ja hankintapäätöksiin liittyviä valintoja, joilla pyritään vähentämään kulutuksen kielteisiä vaikutuksia ympäristölle, ihmiselle ja taloudelle.

Kestävässä taloudenpidossa arvioidaan omien valintojen vaikutuksia omaan talouteen, yhteisön talouteen ja kansantalouteen. Arvioinnin taustalla on myös tietoisuus oikeuksista ja vastuista kuluttajana. Tämä edellyttää suunnittelu-, organisointi- ja työskentelytaitoja sekä voimavarojen hallintaa ja pyrkimystä toimia talouden kantokyvyn mukaan.

Kestävyyteen pyrkivä kuluttaja haluaa olla tietoinen omien päätöstensä ja toimintansa vaikutuksista yhteisössään, paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Kestävässä toiminnassa pyritään minimoimaan kulutuksen sosiaalisia kielteisiä vaikutuksia ja samalla edesautetaan kulttuurien säilymistä sekä elämää ylläpitävien arvojen välittymistä.

Kuluttajan vastuullisuus tarkoittaa toimintaa, jolla yksilö liittää yhteiskunnalliset ja ympäristöasiat arjen valintoihinsa, sopimuksiinsa, taloudelliseen toimintaansa ja kanssakäymiseensä. Yhdessä vertaisryhmiensä, lähiyhteisönsä ja kaupallisten toimijoiden kanssa yksilö toimii tietoisesti ja arvojensa pohjalta.

Kuluttaja- ja taloustaidot ovat tajua kuluttajan oikeuksista ja vastuista, lainsäädännöstä, yksilön ja kodin taloudesta, kaupallisesta mediasta ja arjen hallinnasta. Kuluttajakasvatus on pedagoginen ote, jolla vahvistetaan arkielämän taitoja ja sen kestäviä rutiineja.

Artikkelin kirjoittivat yhteistyössä Ylitarkastaja Taina Mäntylä (Kilpailu- ja kuluttajavirasto) ja Opetusneuvos Marjaana Manninen (Opetushallitus).

Täällä on pohdittu kuluttamisen käsitettä ja ihmeteltykin, kuka ylipäätään haluaa olla kuluttaja. Se on kieltämättä hankalan yleinen termi, josta on vaikea saada kiinni – paljon konkreettisempaa on puhua esimerkiksi asunnon ostajista, kännykän käyttäjistä tai auton viemisestä huoltoon. Näissä kaikissa tilanteissa nimittäin toimimme kuluttajan roolissa, jolloin myös kuluttajansuojalakia voidaan tarvittaessa soveltaa.

Tätä pohtiessani olen tullut piirtäneeksi oheisen kuvan. Siihen on kuvattu ne roolit ja areenat, joista arkipäivän järjestäytynyt yhteiskuntamme karkeasti jaoteltuna koostuu. Alareunasta löytyy kotitalous, jossa asumme ja josta käsin lähdemme päivän mittaan pistäytymään eri areenoilla:

Areenat, joilla toimimme eri rooleissa_iso

  1. Kun lähdemme käymään kaupassa, menemme toimimaan kaupallisilla markkinoilla. Siellä myydään ja ostetaan tavaroita ja palveluita, toimitaan kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan rooleissa ja operoidaan hinnoilla. Toiminta perustuu taloudelliseen päätöksentekoon ja kuluttaja on kaupanteon sopimuskumppani. Markkinointia, sopimuskäytäntöjä ja virhetilanteita hoidetaan kuluttajansuolain mukaan.
  2. Julkisten palveluiden markkinoilla tuotetaan ja käytetään yhteisiä palveluja (esim. tiet, koulut, sairaalat). Täällä toimitaan kansalaisen roolissa ja palvelujen tuotannosta vastaavat kunnat ja valtio. Vaihdon välineenä on niin ikään joko suoraan tai välillisesti raha. Toiminta perustuu verovarojen käyttöön ja demokraattiseen päätöksentekoon.
  3. Työmarkkinoilla tarjotaan työpaikkoja ja ollaan töissä. Roolit ovat työntekijän – työnantajan rooleja. Vaihdon välineenä on raha, joka maksetaan palkkana työsuoritusta vastaan. Oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät työlainsäädännön ja työehtosopimusten mukaan.
  4. Vapaaehtoistoiminnan markkinoita käytämme esimerkiksi viedessämme lapsemme jääpalloharjoituksiin, joihin osallistumisen edellytyksenä on jäsenyys jossain urheiluseurassa. Toimintaa ohjaavat järjestön omat säännöt, joiden laatimista ohjaa yhdistyslainsäädäntö
  5. Keskeltä löytyvät uudet, kasvavat jakamis- ja vertaistalouden markkinat, jotka toimintatavoiltaan tulevat muiden areenoiden tontille. Siellä ihmiset myyvät ja ostavat suoraan toisiltaan, jolloin mm. kuluttajansuojajärjestelmät eivät toimi. Jakamista voi myös koordinoida jokin (netti)välityspalvelu, jota voi ylläpitää jokin yhteisö, yksityishenkilö tai myös yritys. Palveluja kutsutaan usein alustoiksi, minkä vuoksi jakamistaloutta usein kutsutaan myös alustataloudeksi. Jakamistaloudessa toimijoilla voi olla monenlaisia rooleja ja kaupallisen ja ei-kaupallisen toiminnan raja hämärtyy.

Pääsääntöisesti eri markkinat toimivat kukin oman erilaisen viitekehyksensä ja lainsäädäntönsä mukaan, joskin kaupallisten markkinoiden toimintatapoja on jossain määrin alettu lainata tai odottaa myös esim. julkisilla ja vapaaehtoistoiminnan areenoilla. Jääpalloseuralta saatetaan odottaa samanlaista vastinetta rahalle ja mahdollisuutta reklamoida huonosta palvelusta kuin olemme tottuneet vaatimaan kuntosaliyrittäjältä, vaikka seurassa valmentamista hoidettaisiin vapaaehtoisena harrastuksena toisten vanhempien voimin.

Markkinat ovat myös sekoittumassa monin eri tavoin, minkä vuoksi on tärkeää oppia tunnistamaan, missä roolissa ja millaisella areenalla milloinkin on, koska sillä on kotitaloudelle (itsellemme) taloudellista ja muutakin merkitystä.

Kirjoittaja Maija Puomila on Kilpailu- ja kuluttajavirastossa Verkostot-yksikön johtaja.