Archives For Kotitalouden hallinta ja osallisuus

Minkä teeman ympärille kuluttajuutta ja arjenhallintaa käsittelevä oppitunti tai monialaisen oppimisen kokonaisuus kannattaa rakentaa? Kotitalouden oppiaineessa usein käytetty teema on asumisen suunnittelu, jossa käsitellään nuoren itsenäiseen elämään liittyviä asioita. Se sopii parhaiten yhdeksäsluokkalaisille. Opettajien kannattaa tehdä yhteistyötä, koska teema on laaja ja siinä saavutetaan monen oppiaineen ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteita.

Asumiseen perehtyessään nuoret kohtaavat runsaasti kaupallista sisältöä. Tätä sisältöä pitää käsitellä mainonnan- ja medialukutaidon menetelmin. Samalla kun oppilaat käyttävät verkkoa tiedonhakuun, opetuksessa opetetaan, että hakukoneet (esimerkiksi Google) toimivat kaupallisin periaattein kuten vertailusivutkin. Bloggaajat, tubettajat ja muut somettajat tekevät kaupallista yhteistyötä yritysten kanssa, mitä opetuksesa on tarpeen korostaa.

Kun asumisessa tarvittavista hankinnoista puhutaan oppilaiden kanssa, hinta ja laatu tulevat ensimmäisenä mieleen. Pystyykö ne maksamaan heti vai tarvitaanko lainarahaa? Mitä sohva maksaa osamaksulla tai muulla luotolla? Näitä talousopetuksessa tutuiksi tulleita asioita on edelleen tärkeä käsitellä opetuksessa. Kansalaisten velkaantuminen on iso yhteiskunnallinen ongelma, joten ei pidä unohtaa kulutusluottojen hintojen arviointia ja säästämisen merkitystä.

Budjetoinnin opettaminen lähtee liikkeelle sopimuksen ymmärtämisestä. Asumiseen liittyvät palvelut ovat joukko sopimuksia, joiden mukaan maksetaan toistuvia kuluja: vuokra, sähkö, vakuutus, mobiili- ja laajakaistaliittymät, viihdepalvelut. Eikä pidä unohtaa harrastusten kuluja! Sopimukset ovat talouden hallinnan perusta. Isojen kauppojen tarjoama vaihto- ja palautusoikeus on hämärtänyt sen tosiasian, että tavaroiden ostaminen on kauppasopimus, joka sitoo. Oppilaille annettavassa tehtävässä hankintojen yhteenlasketun summan perusteella voidaan arvioida, minkä arvoinen on kodin esineistö, mikä tieto tarvitaan esimerkiksi vakuutusta otettaessa.

Kun elämisen ja asumisen kuluja arvioidaan syvällisemmin, kannattaa vetovastuuta tarjota matematiikan opettajalle ja yhteiskuntaopin opettajalle. Hintojen tutkimisen lisäksi tarkastellaan sopimuksia ja niihin liittyviä sopimusehtoja. Määräaikainen vai kestosopimus? Oppilaiden on tärkeää oppia laskemaan omat vuosi- ja kuukausimenonsa sekä mahdolliset korot.

Käteisen ja sähköisen maksamisen muodot pitää tuntea. Oppilaiden on tarpeen osata arvioida maksamistavan valinnan vaikutuksia lopulliseen hintaan, reklamointimahdollisuuksiin ja turvallisuuteen.

Ostoprosessin opettamisen viimeisessä vaiheessa on kyse niistä taidoista, joita tarvitaan, kun kaupanteossa jokin meni pieleen. Jos hankituissa tuotteissa tai palveluissa on vikaa, laskut ovat virheellisiä, toimitus on myöhässä tms., niistä on osattava tehdä kuluttajavalitus eli reklamaatio.

Kuluttajakasvatus on mediakasvatusta, talouskasvatusta, oikeuksien ja vastuiden tuntemista sekä kestäviin valintoihin oppimista. Asumisen ympärille syntyy loistava oppimiskokonaisuus, mutta siihen tarvitaan oppiaineiden välistä yhteistyötä.

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Opetuksen, kasvatuksen ja elinikäisen oppimisen kannalta suurin haaste on, että osa ihmisistä syrjäytyy, jos heillä ei ole riittäviä tekoälyyn perustuvan tietoyhteiskunnan vaatimia viestintä- ja arjenhallintavalmiuksia.

Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään. Sen sijaan, että pohdimme ruudun seurannan määrää ja asetamme tuntirajoituksia, olisi tarpeen pohtia sitä, mitä tekoälyn toiminnasta ja verkossa olemisesta opetamme sekä minkälaisia verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme.

Sosiaalisessa mediassakin meillä on edelleen luolaihmisen tunne-elämä. Verkkokaupassa, somessa, sisältö- ja viihdepalveluissa ym. surffaava kuluttaja, ”kaksijalkainen nisäkäslaji”, on kyennyt kehittämään ihmeellisen koukuttavia ja houkuttavia tuotteita ja palveluita.  Silti sen kivikaudella kehittynyt fysiologia ja mieli laahaavat ainakin 10 000 vuotta jäljessä. Elimistömme ja havaintomaailmamme ovat edelleen viritetty elämään luonnossa, hyökkäämään ja puolustautumaan tai estämään aliravitsemus ja pääsemään mahdollisimman helpolla – aina kun vain mahdollista. Siksi uudenlaiseen teknologiaan perustuvassa ympäristössä eläminen on tuonut mm. seuraavia kielteisiä ilmiöitä: lihomme, kärsimme tuki- ja liikuntaelinten sairauksista sekä tarkkaavaisuuden ongelmista ja kiusaamisesta.

Ruoan osalta meillä on kokemusta teollisen tuotannon ja markkinoinnin vaikutuksista.  Lihavuus tuli länsimaissa epidemiaksi, kun teollisesti tuotetut hyvin suunnitellut herkut alkoivat nopeasti yleistyä 30-40 vuotta sitten ja ihmisen kivikautinen fysiologia yllätettiin. Nyt digitaalisella palvelumuotoilulla on näytön paikka, jotta samanlaista uhkaa hyvinvoinnille ei syntyisi henkisen ravinnon ja tiedon osalta.

Lapset ja heidän huoltajansa tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Jo pelkästään laitteiden arviointi on mahdotonta ilman tietoa. Pitäisikö digitaalisuuden käyttöönottoon laatia hyvinvointiohjeita ravitsemussuositusten tapaan?

Digitaalisessa maailmassa lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei sinänsä poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä sillä halutaan kertoa.

Entä kaupanteko, jakaminen, vaihdanta ja eri valuuttojen arvo? Ne ovat nyt myllerryksessä. Ehkä niitä opettaessa pitäisi miettiä sellaisia ikiaikaisia ihmisen toimintaperiaatteita ja sivistystä, joita tarvitsemme eläessämme yhteisön jäseninä. Vaikka kaikki muuttuu, ei mikään muutu?

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuutta eletään monenlaisessa maailmassa. Varallisuus määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona. Tässä voi jälleen hyödyntää ravitsemuksen tutkimuksen kokemuksia. Aikuisten syrjäytyneisyys ja heikko sosiaalinen asema lisäävät lasten lihavuusongelmaa perheissä, koska huoltajilla on heikommat valmiudet ohjata lapsiaan. Tarvitaan jatkuvaa panostusta perusopetukseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä lasten eriarvoisuuden vähentämiseen.

Kolmisen vuotta sitten pohdiskelin tässä blogissa, miten kotitöiden puurtaminen on muuttunut itsepalveluyhteiskunnassa ahertamiseksi. Viikko sitten järjestimme Älykoti-tilaisuuden yhteistyössä Helsingin yliopiston kotitalousopettajien opetussuunnan kanssa, jossa keskustelimme mm. kodeissa tehtävien päätösten taloudellisesta merkityksestä.

Keynote- puhujamme Saara Taalas totesi, että talous on nostettava kotitalouden ytimeen ja osaamisen kulmakiveksi. Ruokahuollosta, puhtaudesta ja lastenkasvatuksesta huolehtiminen ovat edelleen kodin ydintoimintoja, mutta kotitalouksissa tehtävä työ on muuttunut paljon.

Palveluiden käyttö on lisääntynyt. Kodin ajankäyttöön on tullut sekä passiivinen että aktiivinen ”klikkailu” – tykkäämme, jaamme ja tilaamme. Toimintoihin median ääressä kulutettiin jo kolme vuotta sitten niin paljon aikaa, että jo silloin tarjosin uutta käsitettä ”kotien palkaton markkinointityö”. Muutamassa vuodessa algoritmien ja sisältömarkkinoinnin muodot ovat monipuolistuneet niin, että voimme todeta, että kotitaloudet ovat alustatalouden palkattomassa datatyössä.

Kotitaloudet valjastettuna alustatalouden palkattomaan datatyöhön
Digitaalisuus on tuonut mukanaan alustat ja sovellukset, jotka mahdollistavat uudenlaista toimintaa. Siitä käytetään sellaisia käsitteitä kuin jakamistalous, alustatalous ja tilaustalous. Osallistumme alustojen palkattomaan datatyöhön luullakseni melkein kaikki – tavalla tai toisella, tiedostaen tai tietämättämme. Hakukoneet jauhavat tiedonhaustamme ja tekemisistämme markkinakelpoista dataa, jaamme sosiaalisessa mediassa erilaisten tuotteiden ja palveluiden hauskoja tietoiskuja ja kaupallisia tiedotteita. Tykkäämme ja pelaamme pelejä, ja kerromme muille hassun hauskat testien tuloksemme.

Kaiken palkattoman datatyön teemme ilopalkalla ja vapaaehtoisesti. Suostuisitko reaalimaailmassa koekaniiniksi tai esimerkiksi jakamaan omaan naapuristoon mainoslehtisiä ilman rahallista korvausta?

Paljonko enemmän yritys olisi joutunut maksamaan, jos se olisi postitse jakanut tutuillesi saman määrän kaupallisia tiedotteita kuin sinä somen kautta? Mitä maksaisi perinteinen kuluttajiin kohdistuva haastattelututkimus verrattuna hakukoneiden meistä keräämään dataan.

Mainonnan jakamisen ohella luovutamme somen testeissä ja sivustovierailuilla markkinoijille hyödyllistä tietoa itsestämme ja kulutustottumuksistamme. Annamme kaiken tämän yritysten käyttöön ja edelleen myytäväksi.

Vastineeksi avoimuudestamme ja palkattomasta datatyöstä saamme tässä alustatalouden itsepalvelukulttuurissa ”ilmaiset” palvelut. Opetuksen näkökulmasta asia on monimutkainen ja haastava. Tästä uudesta taloudesta voi riippua maamme talous. Toisaalta kysymys on siitä kulttuurista, jota yhdessä luomme.

Samaan aikaan verkossa toimii myös rahallista korvausta vastaan klikkailevia toimijoita mm. trolleja. Myös tubettajat ja bloggarit ovat oma joukkonsa kaupallisesta viestinnästä ansiota saavia toimijoita.

Onko opetuksessa aika puhua alustataloudesta ja datasta?

Kuluttajakasvatus ja kuluttajuus lienevät niitä asioita, joihin verkko on vaikuttanut kaikista eniten. Uusissa ympäristöissä kuluttamiseen liittyvät lainalaisuudet sekä oikeudet ja vastuut voivat tuntua hämärtyvän, silti myös verkossa pätevät samat säännöt ja arvot kuin offline kuluttajuudessakin.

Datasta on tullut uusi vaihdon väline, jota on tarpeen opettaa yhteiskuntaopin osana ja sen rinnalla, kun talouskasvatuksessa puhutaan rahasta. Kotitalouden oppiaineessa on puhuttu perinteisesti palkattomasta kotityöstä, mutta mikä on palkattoman datatyön osuus kotien ajankäytössä ja palveluiden valinnassa ja hankinnassa?

Yhä tärkeämpää on oppia toiminaan tietoisena tiedon ”levittäjänä ja henkilökohtaisten tietojen kerääjänä ja luovuttajana”.

Kuka asuu älykodissa?

Taina —  29.9.2017

Älytalo toimii niin kuin siellä asuvat ihmiset haluavat, sillä koti opetetaan asukkaidensa tavoille. Älykäs asuminen voidaan pilkkoa kolmeen tekijään: asumiseen, talotekniikkaan ja asuinalueiden rakentamiseen. Kaikkien edellä mainittujen kohdalla puhutaan nykyään älyasumisesta ja automaatiosta.

Älykodeista, eli kodeista joissa on runsaasti älykästä kodissa käytettävää teknologiaa, on puhuttu jo 20 vuotta, mutta lopullista läpimurtoa ei ole vielä tapahtunut. Suomessa kotitalouksista arvioidaan noin prosentilla olevan älykkääksi luokiteltava koti, jos määritelmänä käytetään pelkästään asunnon teknisiä ominaisuuksia.

Verkkoyhteys tuo kotiin kaksisuuntaisen tietovirran
Älykotien vähäisesta määrästä huolimatta elämme kodeissamme älyteknologian ympäröimänä. Tilastokeskuksen mukaan marraskuussa 2016 lähes jokaisesta Suomen 2,6 miljoonasta kotitaloudesta löytyy vähintään yksi matkapuhelin. Tietokonetta ja internetyhteyttä vailla on enää runsaat 10 prosenttia talouksista. Matka­puhelimet ovat valtaosin älypuhelimia. Kuitenkin perinteinen lankapuhelin oli yhä käytössä yhdellä kymmenestä taloudesta. Yleisiä ovat myös erilaiset päälle puettavat älylaitteet: aktiivisuus­ranneke, älykello, älylasit, älypaita jne. Joka viidennen talouden jäsenillä oli puettavia älylaitteita käytössä marraskuussa 2016.

Pöytätietokoneen on syrjäyttämässä kannettava tietokone ja tabletti. Älypuhelimien, tablettien ja läppäreiden kylkiäisenä on yleistynyt liikkuva laajakaista eli mobiililaaja­kaista, joka oli jo kahdella kolmesta taloudesta. WLAN-lähiverkko löytyi lähes yhtä monesta taloudesta. Nämä tuovat palvelut kuluttajien käyttöön missä ja milloin vain -periaatteella.

Data kulkee verkossa kun laitteet kommunikoivat
Kodin ja toimintaympäristön laitteet verkottuvat kodin ulkopuolelle ja kuluttajien tiedoista rakentuu big dataa, eli tietoa, jota kertyy lukuisista eri lähteistä kuten aika- ja paikkatiedoista, navigointipalveluista, verkkosivustojen lokitiedoista, asiakaspalautteesta, arvosteluista sekä sosiaalisen median sisällöstä.

Datasta on tullut älykkään toiminnan moottori, ja yritykset oivaltavat sen keskeisen roolin ja arvon. Muutos on valtava.

Murroksessa ei ole kyse pelkästään kodeissa käytettävästä teknologiasta – samalla muuttuvat kuluttajille tavaroita ja palveluita tuottavien yritysten liiketoimintamallit, toimintatavat ja kulttuuri.

Kuluttajat tuottavat dataa, joka synnyttää myös uutta liiketoimintaa. Vaikka emme asuisi erikseen suunnitellussa älykodissa, kotitalouden toiminnasta eri älylaitteilla kerätty data on suurennuslasin alla. Miettimisen aiheita ovat esimerkiksi:

  • Miten yritykset hyödyntävät meistä kerättyjä nykyisiä datavarantoja?
  • Millä tavoin meistä voi kerätä tai ostaa uutta dataa?
  • Miten meistä kerättyä dataa voi jalostaa?
  • Mitä saan vastineeksi datan antamisesta valmistajalle tai palveluntuottajalle?
  • Mitä raportit paljastavat kodin ja sen asukkaiden toiminnasta?
  • Miten voimme hyödyntää itsestämme kerättyä dataa (Mydataa) ja kuka kerätyn datan omistaa?

Älykodin asukkaaksi siirrymme pikku hiljaa. Otamme huomaamatta esine esineeltä käyttöömme älykkäät tuotteet ja laitteet kodin toimintoihimme.

Älykodissa asumme me kuluttajat, joiden dataa hyödynnetään meille suunnatussa markkinoinnissa ja räätälöidyissä palveluissa. Ehkä muutaman vuoden sisällä joko me kuluttajat itse tai markkinoiden keräämä data opettaa kodin laitteet asukkaiden tavoille.

Viime viikolla julkaisimme kotitehtäväpankin, joka on tarkoitettu kaikkien oppiaineiden käyttöön. Kotitehtävät on erikseen mainittuna erityisesti kotitalouden opetussuunitelman perusteissa. Kotitehtäväpankin avulla voi kotitalouden oppiaineessa tehdä kuluttajasisältöjen opettamisen helpommaksi.

Kuluttaja- ja talousosaamisen tavoitteisiin vastaaminen voi tuntua joskus opettajasta hankalalta. Kuluttajateemoilla on taipumus hävitä ja unohtua ruoanvalmistuksen ja leipomisen opettamisen tuoksinassa. Kuitenkin aina, kun käytetään ruokaohjeita, on siinä läsnä esimerkiksi mainonta ja kaupallinen viestintä. Kun käytetään kodinkoneita ja ruoanvalmistuslaitteita, voidaan siinä ohessa puhua tavaroiden virheistä ja takuusta. Ruokaostosten yhteydessä voidaan puhua maksamisesta siinä missä ravintosisällöistäkin.

Myös Hille Janhonen-Abruaquah lähestyi samaa teemaa tässä blogissa julkaistulla kirjoituksellaan ”Mitä minun pitäisi opettaa kuluttamisesta?” Hän ehdottaakin kuluttajakasvatuksen näkyväksi tekemistä “Kuukauden kuluttajateemalla”. Kymmenen teemaa nostavat esiin kuluttajuuteen olennaisesti kietoutuvat asiat. Kuukauden aikana eri vuosiluokilla ja eri opetuskertojen yhteydessä tarkastellaan kuukauden teemaa kuhunkin opetuskertaan sopivalla tavalla.

Opettajalle on tarjolla muutakin tukimateriaalia. Teimme yhteistyössä Opetushallituksen kanssa Edu.fi-sivustolle kuluttajakasvatuksen aineistoa jo syksyllä 2015. Siinäkin kantava ajatus on, että kuluttajuus on mukana kotitalousopetuksen jokaisella oppitunnilla. Kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talousosaamisen (S3) kokonaisuus muodostuu eheäksi, kun sitä toteutetaan yhdistettynä kahteen muuhun kotitalouden sisältöalueeseen ruokakasvatukseen (S1) sekä asumiseen ja yhdessä elämiseen (S2).

Opetushallituksen kanssa tehdyn aineiston yhtenä näkökulmana on kotitalouden kuluttajaosaamisen kehittyminen ikäkausittain. Aineistossa esiteltyä kehystä voi käyttää kuluttajakasvatuksen oppimisjatkumon suunnitteluun eri vuosiluokille.

Älylaitteet valtaavat markkinat laite laitteelta. Mitkä tahansa kodin esineet voivat olla verkkoon kytkettyjä älylaitteita, niin kodinkoneet kuin lelut, lattiat ja sängyt. Samalla kun ostat laitteen, ostat myös palvelun. Älykodin laitteiden ja palveluiden taustalla on kasa sopimuksia. Kuten palvelut, myös sopimukset ovat pääasiassa verkossa.

Ennen sopimuksen hyväksymistä kuluttajalla on vapaus valita ja kilpailuttaa palveluita. Kuluttajan vapaus valita erilaisten laitteiden ja palveluiden kirjosta on kuitenkin näennäinen, jos tarjolla on ainoastaan älylaitteita. Lopulta tulemme siihen, ettei kuluttajalla ole muuta vaihtoehtoa kuin ostaa älylaite, joka on kytketty internetiin.

Sopiminen uudenlaisena kotitaloustaitona
Kodin älylaitteet eivät ole henkilökohtaisia samalla tavalla kuin älypuhelin. Älyjääkaapit, älypesukoneet ja muut älylaitteet hankitaan usein kodin yhteiskäyttöä varten. Asukkaiden tulee päästä sopuun siitä, kenen kanssa ja millaisin käyttöehdoin yhteiset sopimukset solmitaan.

Älylaitteet voidaan hankkia yksittäin tai pakettina, joka sisältää useampia laitteita ja palveluita. Ennen sopimuksen hyväksymistä on hyvä selvittää uuden palvelun yhteensopivuus muiden kodin laitteiden kanssa.

Valintojen tekeminen ja sopimusviidakon hallinta on osa arjen hallintaa. Kuluttaja on seuraavien kysymysten äärellä:

  • Mitä tarvitsen aktiiviseen käyttöön?
  • Mistä kaikesta kannattaa sopia?
  • Minkä suuruinen on kuukausibudjettini?
  • Mihin kaikkeen on varaa?
  • Mitä seurauksia on sillä, jos päivittäiseen elämään vaikuttava palvelu lakkaa yllättäen toimimasta?

Tarvitseeko kuluttaja avukseen sopimusavustajan?
Sopimus on sitoumus käyttöehdoista. Tiedosta ensin omat tarpeesi ja käyttötapasi ja vasta sen jälkeen voit aidosti arvioida sopiiko älylaite ja palvelu sinulle.

Yksi keskeinen asia sopimuksessa ovat palvelun hinta ja maksamisen ehdot. Sopimuksen seurauksena tulee lasku perässä tai maksu veloitetaan välittömästi.

Palveluiden käytöstä ei välttämättä veloiteta rahaa, vaan myös data voi olla vaihdon väline. Sopimuksissa pitäisi olla maininta siitä, jos älylaite kerää käyttötietoja, joita valmistaja hyödyntää jatkossa analytiikassa ja markkinoinnissa. Kerätyn datan avulla valmistajat voivat tehdä yksilöllisempiä ja paremmin kuluttajan tarpeita vastaavia laitteita.

Vakioidun tuotteen sopimus on sama kaikille. Personoitujen, jatkuvasti muuntuvien palveluiden sopimukset ovat monimutkaisempia, kuten jääkaapin, joka tuntee ruokailutottumuksesi.

Kuluttajan kannattaa katsoa sopimuksesta, kenellä on vastuu tietoturvasta ja palvelun päivityksistä. Näillä on vaikutusta laitteen turvallisuuteen. Kuluttajan on myös tärkeä ottaa selvää miten, milloin ja millä hinnalla sopimus on mahdollista irtisanoa ja palvelu vaihtaa toiseen. Määräaikaisessa sopimuksessa on omat erityispiirteensä. Määräaikaista sopimusta ei voi muuttaa eikä irtisanoa sen voimassa ollessa.

Kuluttajalla tulee olla taito tulkita sopimusehtoja. Sopimusten lukutaitoa on mahdollista sisällyttää koulun opetukseen (esim. laaja-alaisen osaamisen arjen taitojen kokonaisuudessa L3) tai sitä voi oppia huoltajilta. Monimutkaisten sopimusten kanssa niin nuoret kuin kokeneemmatkin kuluttajat saattavat tarvita ulkopuolista apua. Kaikilla apua ei löydy lähipiiristä – voisiko sopimusavustaja olla tulevaisuuden ammatti?

Esineiden internetillä (Internet of Things, lyhennettynä IoT) tarkoitetaan internet-verkon laajentumista laitteisiin ja koneisiin. Sen seurauksena asunnot muuttuvat esine esineeltä älykodeiksi.

Älykoti syntyy kun kodin älyominaisuuksia sisältävät laitteet alkavat kerätä tietoa asukkaiden liikkeistä ja oppivat siitä. Palvelun tuottajat hyödyntävät kerättyä tietoa laitteiden edelleen kehittämisessä ja markkinoinnin kohdentamisessa.

Yksilöllistetty älykoti reagoi ennen sinua
Älylaitteiden myötä kotitalouksien ruokahuolto ja syöminen, puhtaanapito sekä yhdessä eläminen palvelullistuvat ja yksilöllistyvät. Älykoti voidaan suunnitella siten, että digitaaliset toiminnot tapahtuvat huomaamatta. Jääkaappi tekee kauppaan tilauksen ostotottumusten perusteella ja valot sammuvat ja syttyvät automaattisesti sen mukaan, miten huoneissa liikutaan. Kun asukas alkaa ajatella, että jotain pitäisi tapahtua, on älykoti jo reagoinut siihen.

Internetiin kytketyt laitteet saadaan viestimään ja vuorovaikutukseen myös keskenään. Esimerkiksi kun sängyn päiväpeiton ottaa pois, samaan aikaan himmenevät valot ja tabletin kirja-sovellus aukeaa siitä kohtaa mihin viimeksi jäi.

Koti on ainoastaan yksi osa ihmisen normaalia sosiaalista ympäristöä. Hyvin suunniteltu älykoti kommunikoi asukkaan muidenkin datalähteiden kanssa. Sillä voi olla pääsy esimerkiksi asukkaan sähköiseen kalenteriin, auton navigointitietoihin ja sosiaalisen median palveluihin. Kun älykoti tuntee toimintamme myös kodin ulkopuolella, se pystyy organisoimaan asioita puolestamme.

Tiedot verkkoon kytkeytyneiden kotitalouksien kulutustottumuksista ja muu elämisestä kerätty tieto ovat esineiden internetin valuuttaa. Kuka omistaa tämän datan ja kuka myöntää siihen käyttöoikeuden?

Heikko digiosaaminen voi johtaa kyberhyökkäykseen
Jos älykodissa laiteympäristöä ei ole asianmukaisesti suojattu, voidaan esineiden internetiä väärinkäyttää. Hakkerit ovat kiinnostuneita mahdollisuuksista käyttää väärin heikosti suojattuja laitteita.  Tietojen varastaminen ja väärentäminen, turvallisuudesta vastaavien esineiden ja järjestelmien häirintä ja sabotaasit ovat mahdollisia ilkitekoja.

Tärkeiden tietojen suojaamiseen kannattaa käyttää ajoissa aikaa ja vaivaa. Tietosuojasta huolehtiminen ei pitäisi olla yksin kuluttajan vastuulla, vaan kulutustavaroiden valmistajien ja ohjelmistosuunnittelijoiden on huolehdittava tietoturvasta omalta osaltaan. Älykodin kyberturvallisuutta edistää erityisesti valmistajan tuki ja ohjelmistopäivitykset. Kuluttajan kannattaa muistaa huolehtia kotiverkon suojaamisesta ja oletussalasanojen vaihtamisesta sekä pohtia ovatko toimenpiteet turvallisia etäyhteydellä tehtäväksi.

Nopeasti muuttuvassa ympäristössä vaaditaan sopeutumiskykyä ja jatkuvaa uudelleen oppimista. Kaikki tarvitsevat vähintään perustaidot digiosaamisesta. Uusille sukupolville älykoti tulee olemaan elämäntapa. Oppilaiden tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kehittäminen peruskoulussa on haastavaa, sillä opettajien käsitys tieto- ja viestintäteknologiasta ei välttämättä ole samalla tasolla kuin nuorilla itsellään. Kuka tällöin kasvattaa ja ketä?

Vuoden päästä tulee voimaan uusi tietosuoja-asetus henkilötietolakiin. Asetukseen tehdyt muutokset tulevat koskemaan erityisesti lasten ja nuorten asemaa. Todennäköiset linjaukset ovat:

  • Alle 13–16-vuotias (ikä tarkentuu) lapsi tarvitsee vanhemman suostumuksen käyttääkseen palveluita, jotka tallentavat hänen tietojaan, kuten sosiaalista mediaa tai puhelimen sovelluksia
  • Tietoyhteiskuntapalveluissa lapsille osoitettujen viestien tulee olla selkeitä
  • Lasten tietojen suojaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota tietoyhteiskuntapalveluissa

Suomen Safer Internet -toiminnan järjestämässä tietosuojauudistukseen liittyvässä keskustelutilaisuudessa pohdittiin, mitä tämä tietosuoja-uudistus käytännössä tulee lapsen näkökulmasta tarkoittamaan. Kooste keskustelutilaisuudesta on katsottavissa täältä.

Vaikka asetuksen tarkoituksena on parantaa ihmisten oikeuksia, sen seurauksena lapsi saattaa kokea, että hänen yksityisyyttään loukataan ja että, hän ei ole vanhempiensa luottamuksen arvoinen.

Vielä ei ole päätetty, millä tavalla vanhempi antaisi lapselle suostumuksensa jonkun digitaalisen palvelun käyttöön. Amerikan malliin peilaten mahdollisia tapoja antaa lupa voisi olla sähköpostivahvistus, luottokorttiostos vanhemman luottokortilla tai puhelinvahvistus. Jos luvan antaminen on vaivalloista, eivät vanhemmat välttämättä osaa tai jaksa sitä antaa, varsinkin jos lupia pitäisi antaa kymmenittäin.

iStock_000015711230_MediumKäytännössä lapsi ei uudistuksen myötä voi tehdä internetissä paljoakaan ilman, että vanhempi saa siitä tiedon. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että nuori netinkäyttäjä saa tukea ja opastusta. Pahimmillaan lapsi jää ilman internetin yhteisöllistä kokemusta eivätkä lapsen taidot käyttää internettiä kehity.

Vanhemman antama lupa käyttää sovellusta ei tarkoita sitä, että lapsi olisi internetissä turvassa sen enempää kuin nytkään. Päinvastoin, lapselle saattaa jopa tulla valheellinen turvallisuuden tunne luvan saatuaan.

Tilaisuudessa pidettiin erityisen tärkeänä, että tietosuojaan liittyvistä lapsen oikeuksista opetetaan koulussa. Tekniset ratkaisut eivät korvaa vuorovaikutuksellista mediakasvatusta. Itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteena on, että oppilaat tulevat tietoisiksi omista oikeuksistaan ja vastuistaan sekä ymmärtävät toimintansa vaikutuksen omaan turvallisuuteen. Perustietojen hankkiminen teknologiasta ja sen kehityksestä ovat myös osa itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteita.

Digitaalinen oppimateriaali ja teknologian käyttö kouluissa lisääntyy koko ajan. Tietosuoja-asetuksen vaatima lupa vanhemmilta voi vaikuttaa siihenkin, mitä oppimateriaaleja  ja -välineitä koulu ottaa käyttöön. Jos kaikki oppilaat eivät saa lupaa esimerkiksi oppimista tukevan pelin lataamiseen, se eriarvoistaa oppilaita. Toisaalta luvan kysymisen myötä vanhemmat tulevat tietoisemmiksi koulun opetuksesta.

Lue lisää:

Kävin vierailulla peruskoulussa ja sain osallistua yhdeksäsluokkalaisten kotitaloustunnille. Puhuimme nuorten kanssa omaan kotiin muuttamisesta, älykodista ja asumisesta.

Yksi oppilasryhmä totesi tunnin aikana, että kaikkien laitteiden ja sovellusten ylläpito, sekä maksuista ja sopimuksista huolehtiminen on myös kotitaloustyö.

Nuorten kanssa keskustellessa tuli ilmi, että nuoret tietävät varsin paljon asumisen kustannuksista. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten opetuksessa omaan kotiin muuttamista opettaminen tarkoitti nuorelle sisustussuunnitelmaa ja kodin tavaroiden budjetointia. Nyt opetuksessa kannattaa nostaa esiin palveluiden käyttö ja sopimukset.

Keskustelin kotitalousopettaja Anneli Rantamäen kanssa ja pohdimme, että pelkän pohjapiirroksen ja tavaroiden hankkimisen sijaan tänä päivänä asumiseen ja omaan kotiin muuttamista pohditaan kodin toimintojen kautta.

Budjetoinnin perusteeksi eivät enää riitä pelkät seinät, tavarat ja ruoka. On tarpeen ajatella kodin rahavirtoja kodin kaikkien toimintojen kautta. Mitä arjessa tehdään, mitä tavaroita ja palveluita käytetään ja mitä ne kuukaudessa maksavat?  Palveluiden tilaaminen perustuu sopimuksiin joiden mukaan kuukausittaiset, neljännesvuosittaiset tai vuosittaiset maksut tulevat maksettaviksi. Kodin laitteet ja niissä olevat sovellukset ovat monesti sopimuskimppu, jonka hahmottaminen vaatii kuluttajalta perehtymistä.

Seuraaviin kotitaloustoimintoihin on nykyään liitetty monenlaisia verkkopalveluita ja sovelluksia.

  • Syöminen, ruoan valmistaminen, ruoan valmistamisen esivalmistelut, muu ruoanvalmistus (puolivalmiit ja valmisateriat), astioiden pesu
  • Kodinhoito, pyykinpesu, silitys, muu vaatehuolto, kierrättäminen ja jakaminen
  • Asunnon ja sen laitteistojen hoito, huolto, ylläpito, päivitys – ja korjaustoimenpiteet
  • Huolenpito perheenjäsenistä, turvallisuus
  • Kotitalouden hallinto, kodin resurssien jakaminen, seuranta ja kirjanpito, asiointi, hankinnat, tiedonhankinta sekä median käyttö ja viestintä

Myös suuri osa kodin muista toiminnoista vaativat sovellusten hallinnan ja siihen liittyvän budjetoinnin

  • Nukkuminen, lepääminen, huolenpito itsestä
  • Muut vapaa-ajan toiminnot, sosiaalinen kanssakäyminen ja harrastukset
  • Etätyö ja opiskelu

Mitä sinä opetat oppilaille omaan kotiin muuttamisesta?

Kilpailu – ja kuluttajavirasto järjestää 7.6.2017 yhteistyössä Kotitalousopettajienliiton kanssa kesäkoulutuspäivän ”Kuluttajaksi kasvamassa”. Tule mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan kotitalouden ja kuluttajuuden uusista ilmiöistä ja oppimateriaaleista. Ohjelma ja ilmoittautuminen Kotitalousopettajaliiton sivuilla.

Älykoti on jo täällä

Taina —  26.4.2017

”Älykoti on jo täällä” totesi nuori kotitalousopettaja, kun keskustelimme kotitalousopettajien järjestämillä koulutuspäivillä viime lauantaina.

Älylaitteet ovat tulleet osaksi kotitalouksien toimintoja erityisesti hyvinvointi- ja terveyssovellusten myötä. Kun sovellus mittaa vaikkapa unta, tiedämmekö mitä tietoja se käyttäjästään kerää? Se on tietysti kerrottu käyttöehdoissa. Tietojen antaminen onkin pakollista. Joko hyväksyt tietojen keräämisen tai et voi käyttää sovellusta.

Nuoret ottavat tottuneimmin käyttöönsä erilaisia sovelluksia. Opettaja voi koulussa opettaa tietosuojasta ja kuluttajanoikeuksista sekä kannustaa nuoria perehtymään hankkimiensa sovellusten käyttöehtoihin. Nuoret joutuvat pohtimaan ja tarkistamaan, mitä ja minkälaista dataa sovellus kerää ja mihin sitä käytetään, kun se siirtyy laitevalmistajalle tai palveluntarjoajalle.

Yksi sovellus mittaa untasi ja kertoo askeleesi. Toinen sovellus tuntee kävelyreittisi, kolmas hallitsee taloutesi. Viihdepalvelusi tuntevat mieltymyksesi, kanta-asiakkuustili tietää ostoksesi.

Käyttäjistä saa kerätä vain sellaista tietoa, joka on tarpeen palvelun tuottamiseksi. Opetuksessa voi rohkaista oppilaita, että he käyttäjinä voivat vaatia, että datan hyödyntämistä pitäisi kehittää käyttäjälähtöisempään suuntaan. Nuorten on hyvä kasvaa tietoisiksi oikeudestaan omiin tietoihinsa.

Oppilaita voi kannustaa pohtimaan esimerkiksi seuraavia sovelluksiin liittyviä asioita:

  • mikä on henkilötieto
  • miksi henkilötiedon käsittelyyn tarvitaan käyttäjän lupa
  • kuka valvoo tietosuojaa ja mistä saa neuvontaa
  • kuka valvoo sopimusehtoja ja mistä kuluttaja saa tietoa ja neuvontaa
  • miksi tietosuoja ja kuluttajansuoja ovat älykodissa tärkeitä

Opettajan tausta-aineisto:
Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Oppilaille:
Ostopolku näyttää digiostamisen vaiheet – oppimistehtävät
Visa