Archives For Median- ja mainonnanlukutaito

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Opetuksen, kasvatuksen ja elinikäisen oppimisen kannalta suurin haaste on, että osa ihmisistä syrjäytyy, jos heillä ei ole riittäviä tekoälyyn perustuvan tietoyhteiskunnan vaatimia viestintä- ja arjenhallintavalmiuksia.

Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään. Sen sijaan, että pohdimme ruudun seurannan määrää ja asetamme tuntirajoituksia, olisi tarpeen pohtia sitä, mitä tekoälyn toiminnasta ja verkossa olemisesta opetamme sekä minkälaisia verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme.

Sosiaalisessa mediassakin meillä on edelleen luolaihmisen tunne-elämä. Verkkokaupassa, somessa, sisältö- ja viihdepalveluissa ym. surffaava kuluttaja, ”kaksijalkainen nisäkäslaji”, on kyennyt kehittämään ihmeellisen koukuttavia ja houkuttavia tuotteita ja palveluita.  Silti sen kivikaudella kehittynyt fysiologia ja mieli laahaavat ainakin 10 000 vuotta jäljessä. Elimistömme ja havaintomaailmamme ovat edelleen viritetty elämään luonnossa, hyökkäämään ja puolustautumaan tai estämään aliravitsemus ja pääsemään mahdollisimman helpolla – aina kun vain mahdollista. Siksi uudenlaiseen teknologiaan perustuvassa ympäristössä eläminen on tuonut mm. seuraavia kielteisiä ilmiöitä: lihomme, kärsimme tuki- ja liikuntaelinten sairauksista sekä tarkkaavaisuuden ongelmista ja kiusaamisesta.

Ruoan osalta meillä on kokemusta teollisen tuotannon ja markkinoinnin vaikutuksista.  Lihavuus tuli länsimaissa epidemiaksi, kun teollisesti tuotetut hyvin suunnitellut herkut alkoivat nopeasti yleistyä 30-40 vuotta sitten ja ihmisen kivikautinen fysiologia yllätettiin. Nyt digitaalisella palvelumuotoilulla on näytön paikka, jotta samanlaista uhkaa hyvinvoinnille ei syntyisi henkisen ravinnon ja tiedon osalta.

Lapset ja heidän huoltajansa tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Jo pelkästään laitteiden arviointi on mahdotonta ilman tietoa. Pitäisikö digitaalisuuden käyttöönottoon laatia hyvinvointiohjeita ravitsemussuositusten tapaan?

Digitaalisessa maailmassa lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei sinänsä poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä sillä halutaan kertoa.

Entä kaupanteko, jakaminen, vaihdanta ja eri valuuttojen arvo? Ne ovat nyt myllerryksessä. Ehkä niitä opettaessa pitäisi miettiä sellaisia ikiaikaisia ihmisen toimintaperiaatteita ja sivistystä, joita tarvitsemme eläessämme yhteisön jäseninä. Vaikka kaikki muuttuu, ei mikään muutu?

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuutta eletään monenlaisessa maailmassa. Varallisuus määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona. Tässä voi jälleen hyödyntää ravitsemuksen tutkimuksen kokemuksia. Aikuisten syrjäytyneisyys ja heikko sosiaalinen asema lisäävät lasten lihavuusongelmaa perheissä, koska huoltajilla on heikommat valmiudet ohjata lapsiaan. Tarvitaan jatkuvaa panostusta perusopetukseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä lasten eriarvoisuuden vähentämiseen.

Tietotekniikka, ruutu-aika ja lasten taidot puhuttavat aina. HS 22.11 2017 kirjoittaa aiheesta otsikolla ”Antakaa lasten käyttää kännyköitä niin paljon kuin he haluavat ja lopettakaa diginatiiveista puhuminen, sanoo 77-vuotias viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija”

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija Marja-Liisa Viherä on artikkelin mukaan jo viime vuosituhannella ollut huolestunut siitä, että osa ihmisistä syrjäytyy, koska heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia viestintävalmiuksia.

Kuluttajakasvatuksen näkökulmasta hän on oikeassa. Kun esimerkiksi ruutu-ajan määrästä keskustellaan ja asetetaan tuntimääriä, olisi tarpeen pohtia määrän sijaan sitä, mitä verkossa olemisesta opetamme ja mitä verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme. Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään.

Lapset tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Laitteiden arviontikin on mahdotonta ilman aikuisten tukea.

Älä jätä lasta yksin digilaitteiden pariin
HS 22.11. 2017 julkaisi myös artikkelin ”Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset” Sen sijaan, että pelkästään asetamme kasvatuksen nimissä rajoituksia lapsen laitteiden käyttöön, on tarpeen pohtia asiaa syvällisemmin.

Vaikka digitaalisuus muuttaa toimintaympäristöä, lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja  pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä siinä halutaan kertoa.

Maksullisten pelien hintoja olisi hyvä arvioida tarkemmin: montako tuttua asiaa digitaalisen palvelun käyttömaksulla voisi saada, millä pelissä maksetaan – rahalla, tiedolla vai ajalla. Pohditaan myös omaa ajan ja rahan käyttöä sekä tietosuojaa.

Yhdessä tehden ja mallia seuraamalla lapsi oppii suojaamaan yksityisyyttään ja tietojaan. Yhteinen matka digimaailmassa on parhaimmillaan yhtä opettava ja mukava kokemus kuin luontoretki. Opitaan hahmottamaan maailmaa ja vältetään jyrkänteitä valitsemalla ikäkaudelle sopivia reittejä.

Jos lapsi jätetään kulkemaan yksin digilaitteineen, voi oppiminen jäädä suppeaksi ja pelkästään tekniseksi. Lapsi tarvitsee kokemusta oikeasta ja väärästä turvallisen aikuisen kanssa. Matkaoppaana voi olla eri ikäisiä ja eri asioista kiinnostuneita aikuisia. Lapselle jo sellainenkin kokemus, että vanhempi väki ei osaa käyttää laitteita, on opettava ja maailmankuvaa laajentava.

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuuttaa eletään monenlaisessa maailmassa. Omistaminen tai ei-omistaminen määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona.

Kolmisen vuotta sitten pohdiskelin tässä blogissa, miten kotitöiden puurtaminen on muuttunut itsepalveluyhteiskunnassa ahertamiseksi. Viikko sitten järjestimme Älykoti-tilaisuuden yhteistyössä Helsingin yliopiston kotitalousopettajien opetussuunnan kanssa, jossa keskustelimme mm. kodeissa tehtävien päätösten taloudellisesta merkityksestä.

Keynote- puhujamme Saara Taalas totesi, että talous on nostettava kotitalouden ytimeen ja osaamisen kulmakiveksi. Ruokahuollosta, puhtaudesta ja lastenkasvatuksesta huolehtiminen ovat edelleen kodin ydintoimintoja, mutta kotitalouksissa tehtävä työ on muuttunut paljon.

Palveluiden käyttö on lisääntynyt. Kodin ajankäyttöön on tullut sekä passiivinen että aktiivinen ”klikkailu” – tykkäämme, jaamme ja tilaamme. Toimintoihin median ääressä kulutettiin jo kolme vuotta sitten niin paljon aikaa, että jo silloin tarjosin uutta käsitettä ”kotien palkaton markkinointityö”. Muutamassa vuodessa algoritmien ja sisältömarkkinoinnin muodot ovat monipuolistuneet niin, että voimme todeta, että kotitaloudet ovat alustatalouden palkattomassa datatyössä.

Kotitaloudet valjastettuna alustatalouden palkattomaan datatyöhön
Digitaalisuus on tuonut mukanaan alustat ja sovellukset, jotka mahdollistavat uudenlaista toimintaa. Siitä käytetään sellaisia käsitteitä kuin jakamistalous, alustatalous ja tilaustalous. Osallistumme alustojen palkattomaan datatyöhön luullakseni melkein kaikki – tavalla tai toisella, tiedostaen tai tietämättämme. Hakukoneet jauhavat tiedonhaustamme ja tekemisistämme markkinakelpoista dataa, jaamme sosiaalisessa mediassa erilaisten tuotteiden ja palveluiden hauskoja tietoiskuja ja kaupallisia tiedotteita. Tykkäämme ja pelaamme pelejä, ja kerromme muille hassun hauskat testien tuloksemme.

Kaiken palkattoman datatyön teemme ilopalkalla ja vapaaehtoisesti. Suostuisitko reaalimaailmassa koekaniiniksi tai esimerkiksi jakamaan omaan naapuristoon mainoslehtisiä ilman rahallista korvausta?

Paljonko enemmän yritys olisi joutunut maksamaan, jos se olisi postitse jakanut tutuillesi saman määrän kaupallisia tiedotteita kuin sinä somen kautta? Mitä maksaisi perinteinen kuluttajiin kohdistuva haastattelututkimus verrattuna hakukoneiden meistä keräämään dataan.

Mainonnan jakamisen ohella luovutamme somen testeissä ja sivustovierailuilla markkinoijille hyödyllistä tietoa itsestämme ja kulutustottumuksistamme. Annamme kaiken tämän yritysten käyttöön ja edelleen myytäväksi.

Vastineeksi avoimuudestamme ja palkattomasta datatyöstä saamme tässä alustatalouden itsepalvelukulttuurissa ”ilmaiset” palvelut. Opetuksen näkökulmasta asia on monimutkainen ja haastava. Tästä uudesta taloudesta voi riippua maamme talous. Toisaalta kysymys on siitä kulttuurista, jota yhdessä luomme.

Samaan aikaan verkossa toimii myös rahallista korvausta vastaan klikkailevia toimijoita mm. trolleja. Myös tubettajat ja bloggarit ovat oma joukkonsa kaupallisesta viestinnästä ansiota saavia toimijoita.

Onko opetuksessa aika puhua alustataloudesta ja datasta?

Kuluttajakasvatus ja kuluttajuus lienevät niitä asioita, joihin verkko on vaikuttanut kaikista eniten. Uusissa ympäristöissä kuluttamiseen liittyvät lainalaisuudet sekä oikeudet ja vastuut voivat tuntua hämärtyvän, silti myös verkossa pätevät samat säännöt ja arvot kuin offline kuluttajuudessakin.

Datasta on tullut uusi vaihdon väline, jota on tarpeen opettaa yhteiskuntaopin osana ja sen rinnalla, kun talouskasvatuksessa puhutaan rahasta. Kotitalouden oppiaineessa on puhuttu perinteisesti palkattomasta kotityöstä, mutta mikä on palkattoman datatyön osuus kotien ajankäytössä ja palveluiden valinnassa ja hankinnassa?

Yhä tärkeämpää on oppia toiminaan tietoisena tiedon ”levittäjänä ja henkilökohtaisten tietojen kerääjänä ja luovuttajana”.

”Kun sometähti esittelee uutta laukkuaan, nuori haluaa herkästi samanlaisen – Lapsia pitäisi opettaa tulkitsemaan mainontaa, tutkija sanoo”. Näin Helsingin Sanomissa todettiin 1.8.

Koulujen tieto- ja viestintäteknologista (opetussuunnitelmassa TVT) osaamista kehitetään neljällä pääalueella:

  • Oppilaita ohjataan ymmärtämään tieto- ja viestintäteknologian käyttö- ja toimintaperiaatteita ja keskeisiä käsitteitä sekä kehittämään käytännön TVT-taitoja omien tuotosten laadinnassa.
  • Oppilaita opastetaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa vastuullisesti, turvallisesti ja ergonomisesti.
  • Oppilaita opetetaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhallinnassa sekä tutkivassa ja luovassa työskentelyssä.
  • Oppilaat saavat kokemuksia mediasta ja harjoittelevat TVT:n käyttämistä vuorovaikutuksessa ja verkostoitumisessa.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet vilisevät tietotekniikkaan liittyviä osaamisvaateita, kun samaan aikaan pyritään monilukutaitoon ja kriittiseen tiedonhallintaan. Näitä molempia taitoja edistetään kuluttajakasvatuksessa. Mainosten tunnistamisen ja tulkinnan taitoon, jota HS:n artikkelissakin painotetaan, päästään parhaiten, kun käytetään verkkosivuja, sovelluksia ja teknisiä laitteita samalla kun perehdytään niiden taustalla oleviin tahoihin ja tarkoitusperiin.

Kun oppilaat laativat omia sisältöjään, voidaan sen yhteydessä pohtia tubettajien videoiden vaikuttimia ja tuote-esittelyjä. Hyvä tehtävä esimerkiksi yrittäjäkasvatukseen voisi olla sellainen, että puolet luokasta on tuotesuunnittelijoita ja puolet tubettajia. Yhteistyössä voi syntyä hauskoja videoita.

Erityisen tärkeää on kaupallisen viestinnän muotojen käsittely, kun oppilaita opetetaan käyttämään tieto- ja viestintäteknologiaa tiedonhallinnassa sekä tutkivassa ja luovassa työskentelyssä. Mikäli lähdekriittisyys jätetään huomioimatta tiedonhankinnassa, saattaa opetus palvella mainostajien kaupallisia tarkoitusperiä.

Verkossa olevilla palveluilla on hintansa
Kun oppilaita ohjataan ymmärtämään tieto- ja viestintäteknologian käyttö- ja toimintaperiaatteita, on tarpeen esitellä myös esimerkiksi miksi maksuttomat sovellukset ovat ilmaisia. Käyttäjä voi nostaa tuottajan huomionarvoa verkossa katselukerroilla, suosituksilla jne., jotka kasvattavat palveluntuottajan vaikuttavuutta ja arvoa. Näin huomio, vaikutus, kuuluisuus ja maine ovat  rahan vaihdantaan verrattavia maksutapoja. Lisäksi käyttäjä voi maksaa tuotteen joko kokonaan tai osittain antamalla tietoja itsestään. Tiedoista on tullut maksuväline, mikä palvelujen käyttäjien on hyvä ymmärtää.

Opetuksessa oppilaat harjoittelevat vuorovaikutusta ja verkostoitumista käyttämällä tieto- ja viestintätekniikkaa. Ryhmään kuulumisen ja sosiaalisen paineen vaikutuksia voisi oppia myös TVT:n yhteydessä. Opetuksessa voi hyvin käsitellä, miten markkinoijat hyödyntävät joukkoon kuulumisen painetta käyttämällä apuna ihmisten verkkoon jättämiä jälkiä ja algoritmeja, joiden avulla markkinointia kohdistetaan tehokkaasti. Tähän kudelmaan kietoutuvat sulavasti myös palkatut bloggaajat, vloggaajat sekä nuorten käyttämät sosiaalisen median yhteisöt.

Pelkät hyvät tietotekniset taidot eivät riitä
Norjalaisen tutkimuksen mukaan runsas selfieiden ottaminen sekä bloggarien seuraaminen vaikuttavat paljon haavoittuvuuteen ja ylikuluttamiseen, koska aktiivinen digitaalisten laitteiden käyttö lisää markkinoinnin kohteeksi joutumista. Ylikuluttamista ja haavoittuvuutta lisäävät myös nuorten hyvät digitaaliset taidot.

Kun TVT-opetusta suunnitellaan kouluissa, kannattaa pohtia ainakin seuraavia asioita:

  • Nettisurffaamisen digitaaliset jäljet. Lisäävätkö tiedonhankinnan tehtävät kaupallista painetta sekä haavoittuvuuden ja ylikuluttamisen riskiä?
  • Miten koulussa huolehditaan omien tietojen suojaamisesta?
  • Miten puhutaan kaupallisuudesta TVT–opetuksen yhteydessä?

KKV:n verkkosivuilla tietoa opetukseen.

Yksi suosituimmista sosiaalisen median palveluista nuorten keskuudessa on televisionkin syrjäyttänyt YouTube. YouTubea käyttää 85%  13–29-vuotiaista. Mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse, sitä enemmän se viettää aikaa YouTubessa.

Tubettajat ovat nykypäivän mediavaikuttajia ja nuoret arvostavat heitä enemmän kuin poptähtiä.  Tubettajat antavat realistisen kuvan elämästään, joten heihin on helpompi samaistua kuin kiiltokuvatähtiin. Opettajan tehtävä on auttaa oppilasta arvioimaan YouTubesta saamansa tiedon luotettavuutta.

YouTubessa on videoita lähes miltä tahansa sisältöalueelta. Yksi tubettamisen muoto on ladata YouTubeen videoblogeja eli videopäiväkirjoja, lyhyemmin vlogeja. Vlogi kertoo tubettajan arjesta, joko kuvaten koko päivän kronologisesti aamusta iltaan tai vain osan päivästä. Nuoret ovat erityisen innokkaita vlogien katsojia.

Koska vlogeissa tubettaja kuvaa arkeaan, videoilla esiintyy ajoittain myös kuluttamista. Vaatebrändit ja elintarvikkeet vilisevät kuvaruudussa, kun tubettaja käy ostoksilla, valitsee vaatteita tai laittaa ruokaa. Joskus tuotteiden esittelyssä on kyse kaupallisesta yhteistyöstä, mutta ei aina.

Eri kaupallisia lähteitä käytettäessä, opettaja on vastuussa siitä, ettei opetus tue yritysten markkinointia. Kuluttaja-asiamies neuvotteli blogimarkkinoinnin yhteiset pelisäännöt vuonna 2013 ja linjaus koulujen ja yritysten välisestä yhteistyöstä syntyi vuotta myöhemmin, mutta YouTube-markkinointi odottaa vielä omaa ohjeistustaan.
Mainonnan tunnistettavuus blogeissa
Koulujen ja oppilaitosten sekä yritysten ja yhteisöjen välinen yhteistyö, markkinointi ja sponsorointi

Vaikuttaa siltä, että tubettajat haluavat olla toiminnassaan mahdollisimman läpinäkyviä ja sponsoroitujen videoiden alussa asiasta yleensä ilmoitetaankin. On arvioitu, että yläkouluun siirtyvien nuorten on vielä vaikea hahmottaa internetin mainoksia, joissa viihde sekoittuu markkinointiin. Tässä kohtaa nuori tarvitsee aikuisen ohjausta, mikä on myös tärkeä osa koulun opetus- ja kasvatustyötä.

Oppilaita kiinnostaa ennen kaikkea tubettaja
Oppilaiden uudet kiinnostuksen kohteet muuttavat myös opetusta. Tiedonhallintataitojen tavoitteena on kannustaa oppilasta arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä ohjata oppilasta käyttämään luotettavaa tietoa valintojensa perustana.

Internetin ja sosiaalisen median on todettu motivoivan lapsia ja nuoria oppimaan, parantavan koulusuorituksia ja tekevän oppimisprosessista hauskempaa. Tämä innoitti minua syventymään aiheeseen tarkemmin nimenomaan vlogien osalta.

Kasvatustieteen Pro gradu -tutkielmassani (”Nuoret ja YouTube – tutkimus elintarvikkeiden kulutuksen viihteellistymisestä”) tutkin elintarvikkeiden kuluttamista nuorten vlogeissa YouTubessa. Tutkimukseni antaa viitteitä siitä, kuinka YouTube-videoita voisi hyödyntää opetuksessa, käyttää niitä osana kuluttajakasvatuksen oppimateriaalia. Oppilaiden kanssa voisi esimerkiksi keskustella heidän seuraamiensa tubettajien videoiden kaupallisuudesta.

Tutkimukseni oli kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa katsoin itse aineiston videot (50 kpl) ja analysoin ne. Toisessa osassa näytin videoita (4 kpl) yhdelle koululuokalle, jonka jälkeen oppilaat saivat kertoa vapaasti mieleen tulleista ajatuksista. Aineiston analyysi pohjautui vastakkain asetetuttuihin kulutuksen symbolisiin merkityksiin: utilitarismi  hedonismi ja egoismi – altruismi.

Tiivistetysti kerrottuna utilitaritisen kuluttajakäyttäytymisen taustalla on tarve ja sen tavoitteena on tarpeen tyydytys. Hedonistisen kuluttajakäyttäytymisen käynnistää halu ja sen tavoitteena on halun tyydyttämisen kautta saavuttaa mielihyvää. Utilitaritinen kulutus on usein arkista kun taas hedonistinen kulutus liitetään juhlaan. Altruistinen käyttäytyminen merkitsee uhrautumista toisen hyväksi, kun taas egoistiseksi toiminnaksi määritellään oman edun tavoittelu.

Tutkimuksesta selvisi, että elintarvikkeiden kuluttaminen nuorten YouTube-videoissa oli enimmäkseen hedonistista ja egoistista. Vaikuttaa siltä, että kuva, jonka videot antavat elintarvikkeiden kulutuksesta vastaa tosielämän tilannetta: ihmiset nähdään egoistisina ja kuluttaminen muuttuu koko ajan hedonistisemmaksi.

Nuoret näkivät tubettajan käyttäytymisen herkemmin egoistiseksi kuin itse sen näin. Tiedämme aikaisemmista tutkimuksista, että nuoret määrittävät minäkuvaansa median avulla. Siksi onkin luonnollista, että nuorten silmissä tubettajan, heidän idolinsa, käyttäytyminen videoilla korostui.

Gradu on kokonaisuudessaan luettavissa E-thesiksestä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/178489
Esimerkki aineistoni videosta: https://www.youtube.com/watch?v=NI_tkxIhrE4

Artikkelin on kirjoittanut kotitalousopettaja ja KKV:n kesäharjoittelija Ella Airola.

Sosiaalinen media on tullut pysyäkseen ja tuonut mukanaan paljon uusia asioita ja teemoja opeteltavaksi. Yksi niistä on mainonta sosiaalisessa mediassa. Nuorten some-käyttäjien onkin tärkeä oppia tunnistamaan mainonta muusta sisällöstä – milloin kyseessä on mainos, milloin aito bloggaajan suositus.

Tein hiljattain sosiologian pro gradu -tutkielmani nuorten aikuisten suhtautumisesta someen ja kulutukseen. Uudet virtaukset ja mainonta tehoavat parhaiten juuri nuoriin. He ovat kokeilunhaluisia ja vaihtavat tuotemerkkejä useammin kuin muut ikäryhmät. Kuluttamisesta on saattanut tulla heille jopa harrastus.

Tutkielmassani tarkastelin mainontaa nimenomaan Instagram-kuvasovelluksessa, jossa mainokset näkyvät lähinnä kahdella tavalla:

  • sisältöön upotettu mainonta, eli kuvissa ja teksteissä esiintyvä ”tuotemainonta”
  • sponsoroitu mainonta, eli maksettu mainospaikka

Erityisesti bloggaajat, vloggaajat ja Instagram-”tähdet” tekevät upotettua mainontaa. Sitä esiintyy yleisesti etenkin niiden käyttäjätilien kuvissa, joilla on paljon seuraajia. Sponsoroitu mainonta tarkoittaa, että yritys on maksanut mainospaikasta ja kohdentanut sen tietylle käyttäjäryhmälle. Mainos näkyy käyttäjien feedeissä ja kuvan yläreunassa lukee ”sponsoroitu”.

Alla olevassa linkissä on esimerkkikuva australialaisesta Instagram-henkilöstä, Essena O´Neill´sta, jolla oli sovelluksessa yli 200 000 seuraajaa.
http://www.elle.com/culture/news/a31635/essena-oneill-instagram-social-media-is-not-real-life/

Suosittu Essena kyllästyi epätodelliseen sosiaalisen median elämään ja poisti kaikki sometilinsä. Ennen niiden poistamista hän kertoi kuvateksteissä, mitä kuvien taustalla on. Tekstit kuvaavat osuvasti, miten mainosmaailma toimii sosiaalisessa mediassa:

  • Tilin ylläpitäjä voi esiintyä kuvassa tietyn vaateketjun mekko päällä, jolloin useimmiten kuvatekstiin tai kuvaan on merkitty mekon valmistaja tai valmistajan käyttäjätili.
  • Tuotteita mainostetaan kuvatekstissä usein kehuilla tai suosituksilla. Yhteistyötä käyttäjän ja yrityksen välillä ei kuitenkaan aina ilmoiteta selkeästi. Mekko on luultavasti saatu ilmaiseksi yritykseltä tai yrityksen kanssa on tehty yhteistyösopimus mekon esiintymisestä kuvissa. Yhteistyösopimuksen perusteella käyttäjätilin ylläpitäjälle saatetaan maksaa mekon näkymisestä tilillä.

Yhteisöllisyys ja ”brändiheimo” ohjaavat nuorten kulutusta

Nuoria houkutellaan ostamaan tuotteita, joiden avulla he voivat näyttää ja viestiä muille omaa elämäntapaa ja statusta. Saman brändin käyttäjille voi syntyä yhteisiä normeja ja rituaaleja, vaikka käyttäjät eivät henkilökohtaisesti tuntisikaan toisiaan. Kuviteltu yhteisöllisyys ja tunne yhteenkuuluvuudesta on yhteinen kokemus saman brändin käyttäjille. Vastaavanlaista kuviteltua yhteisöllisyyttä voi syntyä myös Instagramissa. Vaikka kaikkia sen käyttäjiä on mahdotonta tuntea, käyttäjätilien yhteyteen on mahdollista syntyä yhteisöllisyyttä.

Yhteisöllisyys voi sosiaalisessa mediassa rakentua vaikkapa vaatebrändin ympärille, jolloin yhteisöön kuuluminen näytetään muille hashtagien (#, eli aihetunnisteiden) ja tilin seuraamisen avulla. Tuotteiden ympärille rakentuu siten kuluttajien ”brändiheimoja”. Brändiheimoon kuuluminen ”sitoo” kuluttajaa jatkossakin ostamaan kyseisen brändin tuotteita.

Tuotteiden esittely saadaan helposti sekoitettua muuhun sisältöön niin, että mainonnan tunnistaminen on vaikeaa. Koulujen kuluttajakasvatuksessa ja monilukutaidon opetuksessa kannattaakin reippaasti tutustua someen selaamalla sisältöä ja käyttäjiä yhdessä nuorten kanssa. Mainoksia voidaan tutkia yhdessä ja tarkastella vaikkapa nuorten suosikkikäyttäjiä sekä millaista sisältöä he tililleen tuottavat. Nuoret tietävät somen uusimmista ilmiöistä jo valmiiksi paljon, mutta analyyttiseen tarkasteluun he tarvitsevat kouliintuneen aikuisen ohjausta.

Artikkelin on kirjoittanut juuri valmistumassa oleva valtiotieteiden maisteri Veera Värtinen.

Älykoti on jo täällä

Taina —  26.4.2017

”Älykoti on jo täällä” totesi nuori kotitalousopettaja, kun keskustelimme kotitalousopettajien järjestämillä koulutuspäivillä viime lauantaina.

Älylaitteet ovat tulleet osaksi kotitalouksien toimintoja erityisesti hyvinvointi- ja terveyssovellusten myötä. Kun sovellus mittaa vaikkapa unta, tiedämmekö mitä tietoja se käyttäjästään kerää? Se on tietysti kerrottu käyttöehdoissa. Tietojen antaminen onkin pakollista. Joko hyväksyt tietojen keräämisen tai et voi käyttää sovellusta.

Nuoret ottavat tottuneimmin käyttöönsä erilaisia sovelluksia. Opettaja voi koulussa opettaa tietosuojasta ja kuluttajanoikeuksista sekä kannustaa nuoria perehtymään hankkimiensa sovellusten käyttöehtoihin. Nuoret joutuvat pohtimaan ja tarkistamaan, mitä ja minkälaista dataa sovellus kerää ja mihin sitä käytetään, kun se siirtyy laitevalmistajalle tai palveluntarjoajalle.

Yksi sovellus mittaa untasi ja kertoo askeleesi. Toinen sovellus tuntee kävelyreittisi, kolmas hallitsee taloutesi. Viihdepalvelusi tuntevat mieltymyksesi, kanta-asiakkuustili tietää ostoksesi.

Käyttäjistä saa kerätä vain sellaista tietoa, joka on tarpeen palvelun tuottamiseksi. Opetuksessa voi rohkaista oppilaita, että he käyttäjinä voivat vaatia, että datan hyödyntämistä pitäisi kehittää käyttäjälähtöisempään suuntaan. Nuorten on hyvä kasvaa tietoisiksi oikeudestaan omiin tietoihinsa.

Oppilaita voi kannustaa pohtimaan esimerkiksi seuraavia sovelluksiin liittyviä asioita:

  • mikä on henkilötieto
  • miksi henkilötiedon käsittelyyn tarvitaan käyttäjän lupa
  • kuka valvoo tietosuojaa ja mistä saa neuvontaa
  • kuka valvoo sopimusehtoja ja mistä kuluttaja saa tietoa ja neuvontaa
  • miksi tietosuoja ja kuluttajansuoja ovat älykodissa tärkeitä

Opettajan tausta-aineisto:
Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Oppilaille:
Ostopolku näyttää digiostamisen vaiheet – oppimistehtävät
Visa

Nykyään lähes kaikki kaupankäynti liittyy jollakin tavalla verkkoon ja digitaalisuuteen. Ihmisen on hyvin vaikea elää kulutusyhteiskunnan ulkopuolella, ja lähes yhtä vaikeaa on elää digitaalisen yhteiskunnan ulkopuolella.

Käytännössä kulutus ja digitaalisuus nivoutuvat arjenhallinnan taidoksi, jota ilman kotitalous ei selviydy. Parhaimmillaan digitalisaatio ja ihmisten verkostoituminen mahdollistavat osallisuuden tuotteiden, palveluiden ja sisältöjen tuottamisessa ja tarjoamisessa.

”Kuluttajien digitaalinen osaaminen on osaamista, jota kuluttajat tarvitsevat toimiakseen aktiivisesti, turvallisesti ja määrätietoisesti digitaalisilla markkinoilla”. Näin Euroopan komissio määritteli digitaalisen osaamisen jo vuonna 2011. Nyt komissio on julkaissut mainion kuvauksen “The Digital Competence Framework for Consumers (DigCompConsumers)” tästä keskeisestä arjenhallinnan taidosta. Suomeksi asiakirja kääntyi näin: ”Kuluttajien digitaalisen osaamisen puitteet ”.

Asiakirjan tarkoituksena on lisätä keskustelua ja antaa osaltaan suuntaviivoja sille, mikä meidän yhteinen käsityksemme kuluttajien tarvitsemasta osaamisesta digitaalisilla markkinoilla voisi olla ja lisätä digitaalisten markkinoiden näkyvyyttä laajemman yhteisön keskuudessa. Asiakirja on hyvä työväline opetuksen, valistuksen ja neuvonnan suunnittelijoille.

Tarvitsemme juuri nyt vuoropuhelua parhaista tavoista ohjata, neuvoa, kouluttaa ja kasvattaa kansalaisia. Tarve on yhteinen kaikissa EU-maissa. Asiakirja on EU:n oikeus- ja kuluttaja-asioiden sekä tiede- ja tietopalvelujen asiantuntijoiden yhteishanke. Sain ilokseni itsekin olla asiakirjaa tekemässä, kun eri EU-maiden edustajia kuultiin sen tekovaiheessa.

Tavoitteena on parantaa kuluttajien tervettä itseluottamusta digitaalisessa ostamisessa ja myymisessä sekä mahdollistaa se, että kuluttajat toimivat aktiivisesti ja määrätietoisesti digitaalisilla markkinoilla.

Erityisinä tavoitteina on auttaa kuluttajia:

  • tekemään tietoon perustuvia päätöksiä digitaalisilla markkinoilla
  • toimimaan turvallisesti verkossa ja välttämään joutumasta petollisen tai harhaanjohtavan markkinoinnin uhriksi
  • ymmärtämään digitaalisia markkinointi- ja mainoskäytäntöjä
  • hallinnoimaan verkossa tapahtuvia maksutapahtumia
  • ymmärtämään digitaalisten tietojen keräämisen ja kasvavan vuorovaikutustalouden riskit ja hyödyt.

Kuluttajien digitaalisten taitojen edistäjinä meillä kaikilla ammattilaisilla on vastuu auttaa kansalaisia digitaalisten markkinoiden haltuunotossa. Uusien taitojen edistämisessä tarvitaan ponnistuksia monilta asiantuntijoilta. Viranomaisten, kuluttajajärjestöjen, kuluttajakasvatuksen asiantuntijoiden, opettajien ja opettajankoulutuslaitosten sekä eri kansalaistoimijoiden toiminta on keskeisessä roolissa kun digitaalisaatiota edistetään.

Samaa teemaa käsitellään myös KKV:n verkkosivuilla olevassa opettajan tausta-aineistoksi laaditussa  Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Visuaalisesti vahva ja vaikuttava dokumenttielokuva Machines vie katsojansa keskelle intialaisen tekstiilitehtaan koneiden pauhua ja kemikaalihuuruja. Rahul Jainin ohjaamassa, suomalais-saksalais-intialaisena yhteistuotantona toteutetussa elokuvassa seurataan Intian Gujaratissa sijaitsevan tekstiilitehtaan toimintaa. Tehtaassa tuotetaan materiaalia myös Suomessa tunnetuille vaatemerkeille ja elokuva tekeekin näkyväksi yhden osan kansainvälisen vaateteollisuuden kasvottomasta ketjusta.

Elokuvasta näkökulmia eettiseen kuluttamiseen
Elokuva näyttää tehtaan karut olosuhteet toteavaan sävyyn, se jättää tilaa katsojan oivallukselle ja ajatuksille. Paljon puhuvien kuvien lisäksi ääneen pääsevät myös työläiset ja pomokin saa sanoa sanansa. Kuvat uhkuvat höyryä, likaa ja kosteutta, tehtaan huurut melkein haistaa elokuvanteatterin penkissä. Työn raskaus tulee iholle ja työn ääressä nuokkuvan työntekijän väsymys on käsin kosketeltavaa. Elokuva avaa samastumispintoja ja ymmärrystä kulutushyödykkeiden tuotantoprosessiin.

Aineenopettaja ja elokuvakasvattaja Maria Lehtosen laatima ja Koulukinon tuottama oppimateriaali tarjoaa laajasti välineitä elokuvan näkökulmien avaamiseen. Oppimateriaali käsittelee kestävän kehityksen, kuluttamisen, työntekijöiden oikeuksien ja dokumenttielokuvakerronnan teemoja. Oppimateriaalissa elokuvan teemojen käsittelyä laajennetaan elokuvan maailman ulkopuolelle. Esimerkiksi kestävän kehityksen teemaa lähestytään sitomalla se laajemmin ympäröivään mediamaisemaan ja oppilaiden omaan arkeen.

Elokuva antaa vahvan, elämyksellisen taustan keskustelulle kuluttajan oikeuksista ja velvollisuuksista
Oppimateriaalissa tehdään muun muassa tutkimusmatka omaan vaatekaappiin ja pohditaan omia kulutustottumuksia, niiden eettisyyttä ja kestävyyttä. Pohdintaan innostetaan tutkivan ja kysyvän otteen kautta rakentaen uudenlaista suhdetta kuluttamiseen ja vahvistaen tietoisuutta omista valinnoista. Elokuva näyttää palasen todellisuutta ja herättää ajatuksia, mutta ei syyllistä. Myös oppimateriaalissa pyritään aktiiviseen otteeseen, jota passivoiva syyllistäminen ei edistä. Elokuvasta haetaan oivalluksia ja sitä kautta pontta muutoksiin. Eettisen kuluttamisen kysymyksiin kietoutuu myös kuluttaja-aktivismi ja vastamainonta, joihin oppimateriaalissa myös perehdytään.

Vaikka intialainen tehdas voi työpaikkana tuntua kaukaiselta, koskevat työntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin liittyvät kysymykset jossain vaiheessa lähes kaikkia. Elokuvan kuvaaman karun tehdastodellisuuden kautta päästään käsiksi myös työmarkkinakysymyksiin, ammattiliittojen rooleihin ja toisaalta kuluttajan vastuuseen työntekijöiden aseman parantamisessa.

Dokumentaristi Jouko Aaltonen on todennut, että ”dokumenttielokuvaa on kuvattu vasaraksi ja aseeksi. Sen avulla voidaan vaikuttaa ihmisiin ja muuttaa maailmaa.” Rahul Jainin dokumentti toteavasta ja lakonisesta ilmaisustaan huolimatta pyrkii vaikuttamaan katsojaan. Sen lisäksi, että elokuva on itsenäinen ilmaisuvoimainen taideteos, se toimii myös kuluttajakasvatuksena pyrkimyksenään saada katsoja kiinnittämään huomiota ostamiensa kulutushyödykkeiden alkuperään. Elokuva ja elokuvakasvatus voivatkin olla erittäin tärkeässä roolissa myös eettiseen kuluttamiseen tähtäävässä kuluttajakasvatuksessa.

Linkki oppimateriaaliin. Elokuvasta voi tilata koulukinonäytännön lähimpään elokuvateatteriin Koulukinon kautta.

Marjo Kovanen toimii tuottajana Koulukino – Skolbio ry:ssä. Koulukino on valtakunnallinen elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö, joka edistää elokuvakasvatusta muun muassa tuottamalla oppimateriaalia elokuvateatterilevityksessä oleviin elokuviin.

”Nykyään kuluttaminen on kauhean helppoa. Netissä tehdyt ostokset ja vaikkapa Netflixin kaltaisten palvelujen kuukausimaksut ovat pieniä puroja, joista helposti yhteensä kertyy isoja summia.” toteaa viime vuoden 2016 Talousguruvoittaja Maija Löyskä  Helsingin Sanomien haastattelussa 3.3.2017

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomas Niskakangas katsoo kolumnissaan tärkeimmiksi taidoiksi perinteisen säästämisen ja sijoittamisen. Näitä taitoja hän perustelee sillä, että koron käsitteen ja korkolaskun ymmärtäminen estää velkaantumista. Samassa kolumnissa puhutaankin sitten jo riskin ottamisesta ja sijoittamisesta, joka on usein jo kaukana tavallisen koululaisen tai lukiolaisen tai heidän perheidensä elämästä.

Ostosten tekeminen kellon ympäri ja lompakon muuttuminen digitaaliseksi muuttaa vahvasti lasten ja nuorten oppimisympäristöä. Olemme tilanteessa, jossa vanhat kasvatusperinteet eivät enää toimi. Ilmiö on tunnettu mediakasvatuksessa, ja nyt toimintaympäristön muutos rynnistää taloustaitoihin.

Tämä haastaa myös taloustaitokilpailut, jotka ovat perinteisesti olleet pankkien tapa tehdä yritysyhteistyötä koulujen kanssa. Pian markkinoilla on kuitenkin myös uusia toimijoita ja uudenlaisia rahoituspalveluita, ja nuoret voivat hankkia erilaisilla puhelinsovelluksilla toimivia tilejä perinteisten suomalaisten pankkien sijaan.

Taloustaito ei sinällään muutu, se vain monipuolistuu toimintaympäristön muuttuessa. Se on yhdistelmä perinteistä taloustaitoa sekä kuluttajan oikeuksien tuntemista, siinä on myös aimo annos medialukutaitoa ja paljon arjenhallintaa.

Taloustaidoissa on kysymys osaamisesta, joka näkyy kykynä toimia kuluttajana digitaalisissa ympäristöissä. Se on uudenlaista osaamista joka osaltaan vaikuttaa kuluttajien taloudelliseen hyvinvointiin.

Talouttaan taitavasti hoitava ihminen käyttää voimavaroja tarkoituksenmukaisesti ja hallitsee talouttaan yrittäjämäisellä tavalla. Hän ottaa vastuun taloudellisesta tilanteestaan sekä ymmärtää kulutuksensa suhteessa kokonaistalouteensa.

Taloudenpitoon tarvitaan kykyä ymmärtää digitaalisia markkinointi- ja mainoskäytäntöjä. Erityisen tärkeäksi nousee kyky hallinnoida verkossa tapahtuvia sopimuksia ja maksutapahtumia. Yksi uusi taloustaidon laji on hahmottaa digitaalisen tietojen keräämisen ja kasvavan vuorovaikutustalouden riskit ja hyödyt.

Tutustuin talousguru 2017 kysymyksiin ja jään odottamaan talousguru-kilpailun digiloikkaa, jossa verkossa tehtävät sopimukset ja sopimusehdot, maksamisen uudet menetelmät ja digitaalisen ajan taloudenhallinnan haasteet ja innovaatiot pääsevät samalle viivalle perinteisten korkojen ja sijoituspohdintojen rinnalle.