Archives For Yksityistalous

Perusopetuksen yhteiskuntaopin opetuksessa ohjataan oppilaita seuraamaan ajankohtaisia kysymyksiä ja tapahtumia sekä ymmärtämään niiden yhteyksiä omaan elämään.

Mikä on ajankohtaista kuluttajuuteen liittyvissä kysymyksissä? Entä miten ajankohtaiset kuluttajuuden ja talouden ilmiöt liittyvät oppijan omaan elämään? Perusopetuksen 7–9 -luokilla oppilaita ohjataan arvioimaan yhteiskunnan ja talouden kysymyksiä sekä vertailemaan niihin liittyviä mielipiteitä ja toimintavaihtoehtoja erilaisten ihmisryhmien ja arvopäämäärien kannalta. Samaan aikaan Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa 13.9.2017 lukion opiskelija toivoo lisää talouskasvatusta kouluihin ja  19.9. 2017 Yrityskylän johtaja korostaa harjoittelun merkitystä taloustaitojen oppimisessa. Ollaan perimmäisen kysymyksen äärellä: mitä ja miten kuluttajuudesta ja taloudesta on tarkoituksenmukaista opettaa? Miten koulu voi kehittää taloustaitoja, joilla selviydytään aikuisena?

Talous- ja kuluttajakasvatuksella on pitkät perinteet ja opetuksessa on vakiintuneet sisällöt. Miten pysymme yhteiskunnan muutoksessa mukana? Digitalisaatio on tuonut monia kuluttajansuojaan sovellettavia ja vaikuttavia asioita, joita ei kuluttajasuojalaissa erikseen kuvata, vaan niitä sovelletaan digitaalisessa toimintaympäristössä. Enää ei riitä talouden perinteisten käsitteiden kuvaaminen tai tavaran virheestä puhuminen käyttäen esimerkkinä fyysisiä tavaroita tai vaikkapa kampaamopalveluita.

Opetuksessa ja kaikissa oppimateriaaleissa on vahvistettava kuluttajansuojan kuvaamista digitaalisessa ympäristössä. Kuluttajuuden opetuksen yksi kulmakivi on yhteiskuntaoppi, jonka opetuksessa annetaan yleiskäsitys kuluttajansuojasta.

Ota opetukseen käytännönläheistä ja tuttua!
Perinteisesti kuluttaja -ja taloustaitojen opetuksen keskiössä on ostopäätös, lainan ottaminen, säästäminen ja yksittäiset kauppasopimukset. Rahankäyttö on enemmän kuin päätöksentekoa säästämisen ja velanottamisen välillä tai budjetin laatiminen. Rahankäyttö on myös tottumuksia ja tunnetaitoja. Ostaminen on enemmän kuin pelkkä ostopäätös. Se on prosessi, ostopolku, jonka vaiheiden onnistuminen vaikuttaa kuluttajansuojaan. Ostopolun eri vaiheiden aikana paljastuu, onko kuluttaja saanut riittävät ja oikeat tiedot valintojen tekemiseksi, ovatko markkinoinnissa ja asiakassuhteissa käytetyt menettelyt asianmukaiset ja ovatko sopimusehdot kohtuulliset.

Kuluttajauus kannattaa opettaa ostopolun kautta ja käyttää esimerkkinä oppilaille tuttuja ilmiöitä. Ostopolku tai kuluttajansuoja eivät verkossa periaatteiltaan poikkea perinteisestä kaupanteosta, mutta alusta- ja jakamistaloudessa nämä totutut säännöt eivät välttämättä enää toimikaan. Keskiössä on kansalaisen ja kuluttajan roolin ja toimintaympäristön esittely. Kuluttajasta kaupan osapuolena annetun kuluttajansuojalain mukaisen määritelmän lisäksi on opetuksessa tarpeen esitellä kauppapaikat – verkkokauppa, kivijalkakauppa ja alusta – sekä tuoda esimerkkejä tilanteista, joissa toimitaan kuluttajana kuluttajansuojalain tarkoittamassa merkityksessä. Vastaavasti puhuttaessa kahden yksityishenkilön välisestä kaupasta on tarpeen ottaa esille myös digitaalisilla alustoilla käytävä kauppa.

Kuluttaja- ja talousosaaminen sekä sen osana kuluttajansuojan tunteminen sisältyvät kaikkeen opetukseen, joissa käsitellään markkinointia, vertailusivuja, ostamista, maksamista, reklamointia tai velkaantumista samoin kuin tuotteen hävittämistä tai palvelun tilauksen päättämistä. Jos itse opettaisin yhteiskuntaoppia, käyttäisin ostopolkua konkretisoimaan kuluttajansuojaa ja kehittämään oppilaan taloustaitoja. Lähteenä voi käyttää KKV:n julkaisemaa opettajan tausta-aineistoa Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä, ja siihen suunniteltuja oppimistehtäviä.

Älylaitteet valtaavat markkinat laite laitteelta. Mitkä tahansa kodin esineet voivat olla verkkoon kytkettyjä älylaitteita, niin kodinkoneet kuin lelut, lattiat ja sängyt. Samalla kun ostat laitteen, ostat myös palvelun. Älykodin laitteiden ja palveluiden taustalla on kasa sopimuksia. Kuten palvelut, myös sopimukset ovat pääasiassa verkossa.

Ennen sopimuksen hyväksymistä kuluttajalla on vapaus valita ja kilpailuttaa palveluita. Kuluttajan vapaus valita erilaisten laitteiden ja palveluiden kirjosta on kuitenkin näennäinen, jos tarjolla on ainoastaan älylaitteita. Lopulta tulemme siihen, ettei kuluttajalla ole muuta vaihtoehtoa kuin ostaa älylaite, joka on kytketty internetiin.

Sopiminen uudenlaisena kotitaloustaitona
Kodin älylaitteet eivät ole henkilökohtaisia samalla tavalla kuin älypuhelin. Älyjääkaapit, älypesukoneet ja muut älylaitteet hankitaan usein kodin yhteiskäyttöä varten. Asukkaiden tulee päästä sopuun siitä, kenen kanssa ja millaisin käyttöehdoin yhteiset sopimukset solmitaan.

Älylaitteet voidaan hankkia yksittäin tai pakettina, joka sisältää useampia laitteita ja palveluita. Ennen sopimuksen hyväksymistä on hyvä selvittää uuden palvelun yhteensopivuus muiden kodin laitteiden kanssa.

Valintojen tekeminen ja sopimusviidakon hallinta on osa arjen hallintaa. Kuluttaja on seuraavien kysymysten äärellä:

  • Mitä tarvitsen aktiiviseen käyttöön?
  • Mistä kaikesta kannattaa sopia?
  • Minkä suuruinen on kuukausibudjettini?
  • Mihin kaikkeen on varaa?
  • Mitä seurauksia on sillä, jos päivittäiseen elämään vaikuttava palvelu lakkaa yllättäen toimimasta?

Tarvitseeko kuluttaja avukseen sopimusavustajan?
Sopimus on sitoumus käyttöehdoista. Tiedosta ensin omat tarpeesi ja käyttötapasi ja vasta sen jälkeen voit aidosti arvioida sopiiko älylaite ja palvelu sinulle.

Yksi keskeinen asia sopimuksessa ovat palvelun hinta ja maksamisen ehdot. Sopimuksen seurauksena tulee lasku perässä tai maksu veloitetaan välittömästi.

Palveluiden käytöstä ei välttämättä veloiteta rahaa, vaan myös data voi olla vaihdon väline. Sopimuksissa pitäisi olla maininta siitä, jos älylaite kerää käyttötietoja, joita valmistaja hyödyntää jatkossa analytiikassa ja markkinoinnissa. Kerätyn datan avulla valmistajat voivat tehdä yksilöllisempiä ja paremmin kuluttajan tarpeita vastaavia laitteita.

Vakioidun tuotteen sopimus on sama kaikille. Personoitujen, jatkuvasti muuntuvien palveluiden sopimukset ovat monimutkaisempia, kuten jääkaapin, joka tuntee ruokailutottumuksesi.

Kuluttajan kannattaa katsoa sopimuksesta, kenellä on vastuu tietoturvasta ja palvelun päivityksistä. Näillä on vaikutusta laitteen turvallisuuteen. Kuluttajan on myös tärkeä ottaa selvää miten, milloin ja millä hinnalla sopimus on mahdollista irtisanoa ja palvelu vaihtaa toiseen. Määräaikaisessa sopimuksessa on omat erityispiirteensä. Määräaikaista sopimusta ei voi muuttaa eikä irtisanoa sen voimassa ollessa.

Kuluttajalla tulee olla taito tulkita sopimusehtoja. Sopimusten lukutaitoa on mahdollista sisällyttää koulun opetukseen (esim. laaja-alaisen osaamisen arjen taitojen kokonaisuudessa L3) tai sitä voi oppia huoltajilta. Monimutkaisten sopimusten kanssa niin nuoret kuin kokeneemmatkin kuluttajat saattavat tarvita ulkopuolista apua. Kaikilla apua ei löydy lähipiiristä – voisiko sopimusavustaja olla tulevaisuuden ammatti?

Sain taannoin seurata keskustelua, jossa kahvipöydässä nuoriso esitteli käyttöön ottamaansa mobiilimaksusovellusta. Uudet menetelmät kiinnostavat, joten vanhempi polvi tarttui välittömästi omaan puhelimeensa ja latasi saman tien maksusovelluksen kännykkäänsä. Siinä jo kahvittelun aikana siirtyi näppärästi euro tililtä toiselle.

Varovasti herättelin keskustelua maksamisen turvallisuudesta ja tietosuojasta. Taisin saada heti kalkkiksen leiman, kun esitin samaa huolta kuin eläkeikäisiin kuuluva keskustelija, joka totesi asiaan päätään puistellen, että ”kysymys on sentään rahasta ja tilitiedoista”. Molemmat keskustelijat olivat yksimielisiä siitä, että täytyyhän sellaisen sovelluksen olla turvallinen, jota myydään sovelluskaupassa ja muutkin käyttävät.

Itse mietin, että ajatteliko kukaan kahvihetkessämme, mitä itse asiassa tapahtui maksusovellusta ladattaessa. Samalla syntyi uusi sopimus käyttäjän ja sovelluksen välille. Sovellus sai luvan käyttää, varastoida ja välittää henkilökohtaista dataa, myös tilitietoja.

Älypuhelin saattaa kuin huomaamatta muuttaa kuluttamista, kun ostaminen on helppoa ja maksaminen on nopeaa. Juha A Panzar totesi viisaasti Helsingin Sanomien kirjoituksessaan 19.4 Ovatko uudet maksutavat osasyy ylikuluttamiseen?

”Raha tilillä ei lisäänny, vaikka tavat sen kuluttamiseen lisääntyvät ja muuttuvat. Siksi ihmisten pitää entistä enemmän ja useammin muistaa käydä erikseen katsomassa, miten vähän tilillä olikaan enää rahaa jäljellä.”

Alustoja tulee lisää, ja yhä näppärämpiä maksuapplikaatioita kehitetään. Ei ole yhdentekevää kenelle luovutamme tilitietomme, tunnistetietomme ja bigdatan kulutustottumuksistamme.  Maksusovellukset ovat näppäriä, mutta pelkän tekniikan ei kannata antaa sokaista. Ennen kuin antaa tietoja itsestään kannattaa kysyä itseltään

  • mitä on lataamassa
  • mistä on lataamassa
  • miksi on lataamassa
  • mihin aikoo käyttää lataamaansa?

Jos ei pysty johonkin edellä mainituista vastaamaan, kannattaa miettiä onko palvelu vain hauska lisä vai onko se arjen raha-asioiden hoidon kannalta välttämätön.

Nykyään lähes kaikki kaupankäynti liittyy jollakin tavalla verkkoon ja digitaalisuuteen. Ihmisen on hyvin vaikea elää kulutusyhteiskunnan ulkopuolella, ja lähes yhtä vaikeaa on elää digitaalisen yhteiskunnan ulkopuolella.

Käytännössä kulutus ja digitaalisuus nivoutuvat arjenhallinnan taidoksi, jota ilman kotitalous ei selviydy. Parhaimmillaan digitalisaatio ja ihmisten verkostoituminen mahdollistavat osallisuuden tuotteiden, palveluiden ja sisältöjen tuottamisessa ja tarjoamisessa.

”Kuluttajien digitaalinen osaaminen on osaamista, jota kuluttajat tarvitsevat toimiakseen aktiivisesti, turvallisesti ja määrätietoisesti digitaalisilla markkinoilla”. Näin Euroopan komissio määritteli digitaalisen osaamisen jo vuonna 2011. Nyt komissio on julkaissut mainion kuvauksen “The Digital Competence Framework for Consumers (DigCompConsumers)” tästä keskeisestä arjenhallinnan taidosta. Suomeksi asiakirja kääntyi näin: ”Kuluttajien digitaalisen osaamisen puitteet ”.

Asiakirjan tarkoituksena on lisätä keskustelua ja antaa osaltaan suuntaviivoja sille, mikä meidän yhteinen käsityksemme kuluttajien tarvitsemasta osaamisesta digitaalisilla markkinoilla voisi olla ja lisätä digitaalisten markkinoiden näkyvyyttä laajemman yhteisön keskuudessa. Asiakirja on hyvä työväline opetuksen, valistuksen ja neuvonnan suunnittelijoille.

Tarvitsemme juuri nyt vuoropuhelua parhaista tavoista ohjata, neuvoa, kouluttaa ja kasvattaa kansalaisia. Tarve on yhteinen kaikissa EU-maissa. Asiakirja on EU:n oikeus- ja kuluttaja-asioiden sekä tiede- ja tietopalvelujen asiantuntijoiden yhteishanke. Sain ilokseni itsekin olla asiakirjaa tekemässä, kun eri EU-maiden edustajia kuultiin sen tekovaiheessa.

Tavoitteena on parantaa kuluttajien tervettä itseluottamusta digitaalisessa ostamisessa ja myymisessä sekä mahdollistaa se, että kuluttajat toimivat aktiivisesti ja määrätietoisesti digitaalisilla markkinoilla.

Erityisinä tavoitteina on auttaa kuluttajia:

  • tekemään tietoon perustuvia päätöksiä digitaalisilla markkinoilla
  • toimimaan turvallisesti verkossa ja välttämään joutumasta petollisen tai harhaanjohtavan markkinoinnin uhriksi
  • ymmärtämään digitaalisia markkinointi- ja mainoskäytäntöjä
  • hallinnoimaan verkossa tapahtuvia maksutapahtumia
  • ymmärtämään digitaalisten tietojen keräämisen ja kasvavan vuorovaikutustalouden riskit ja hyödyt.

Kuluttajien digitaalisten taitojen edistäjinä meillä kaikilla ammattilaisilla on vastuu auttaa kansalaisia digitaalisten markkinoiden haltuunotossa. Uusien taitojen edistämisessä tarvitaan ponnistuksia monilta asiantuntijoilta. Viranomaisten, kuluttajajärjestöjen, kuluttajakasvatuksen asiantuntijoiden, opettajien ja opettajankoulutuslaitosten sekä eri kansalaistoimijoiden toiminta on keskeisessä roolissa kun digitaalisaatiota edistetään.

Samaa teemaa käsitellään myös KKV:n verkkosivuilla olevassa opettajan tausta-aineistoksi laaditussa  Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Ensi vuonna Suomessakin mitataan ensimmäistä kertaa myös nuorten talousosaamista Pisa-kokeessa. Tämä aiheuttaa luonnollisesti paineita koulujen talousasioiden opetukselle: mitä ja miten taloudesta pitäisi nuorille opettaa tilanteessa, jossa itsenäinen ja vastuullinen rahankäyttö on vielä vähäistä? Peruskoulu on kuitenkin hyvä vaihe opettaa taloudesta, koska siellä tavoitetaan koko ikäluokka.

Professori Panu Kalmi on tehnyt talousosaamisesta tutkimusta, jossa koeasetelmassa nuoret saivat taloustietoa käytännön tekemisen kautta. Tutkimuksessa nuorten taloudellinen tietotaso mitattiin ennen ja jälkeen koeasetelman. Ennen koeasetelmaa tyttöjen taloudellinen tietämys osoittautui olevan poikia heikommalla tasolla, mutta koeasetelman jälkeen tytöt pääsivät tietämyksessään poikien kanssa samalle tasolle. Tämä tieto on tarpeen ottaa huomioon opetusta suunniteltaessa: oikein tarjottuna tytöt sisäistävät taloustietoa yhtä hyvin kuin pojatkin.

Tyttöjen heikompaan taloustietämykseen voi vaikuttaa erilaiset tekijät. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että poikien taloudelliseen sosialisaatioon panostetaan enemmän kuin tyttöjen. Professori Terhi-Anna Wilskan lasten viikkorahoja käsitelleet tutkimukset ovat osoittaneet, että pojille annetaan keskimäärin noin viidennes enemmän rahaa. Tämä on kiinnostava yksityiskohta: syntyykö miesten ja naisten palkkaero jo ennen työuraa? Poikia myös motivoidaan parempiin suorituksiin rahan avulla ja ylipäätään heille korostetaan taloudellista pärjäämistä myös tulevaisuudessa.  Wilska onkin ottanut esille kysymyksen siitä, osaavatko pojat vaatia enemmän rahaa vai opetetaanko heitä siihen? Miehet kun taitavat osata aikuisenakin pyytää naisia reippaammin korkeampaa palkkaa.

Taloudellisella tietämyksellä ei sinänsä tehdä mitään.

Tärkeämpää on se, kuinka tietämys näkyy taloudellisessa käyttäytymisessä. Panu Kalmin ja Olli-Pekka Ruuskasen taloudellista lukutaitoa käsittelevässä tutkimuksessa on ilmennyt, että vaikka naisten taloudellisessa lukutaidossa oli miehiin verrattuna puutteita, heillä taloudellinen käyttäytyminen oli miehiä paremmalla tasolla. Vuoden 2015 Nuorisobarometrissa ei tutkittu taloudellista tietämystä, mutta sen sijaan taloudellista käyttäytymistä. Siinä nähtiin, että 15–29-vuotiaat naiset olivat miehiä huolestuneempia omasta taloudestaan. He myös pyrkivät miehiä aktiivisemmin ehkäisemään tai mahdollisimman pian korjaamaan talouttaan uhkaavia ongelmia esimerkiksi vähentämällä kulutustaan tai hakemalla tukea vanhemmiltaan. Jos nuoret miehet toimivat naisia harvemmin näin, näkyykö tämä siinä, että nuorilla miehillä on naisia selvästi enemmän maksuhäiriöitä?

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin Nuoret ja velka -tutkimuksessa peräänkuulutettiin huomion kiinnittämistä nuorten elämässä kriittisiin siirtymävaiheisiin, 15 ja 18 vuoden iässä, jolloin syntyvät talousongelmat voivat ulottua pitkälle muussa elämässä. Tässä tutkimuksessa ilmeni myös, että opiskelijat eivät juurikaan joudu velkaongelmiin. He osaavat sopeuttaa kulutuksensa rajallisiin tuloihin, koska tietävät tämän elämänvaiheen olevan väliaikainen. Sen sijaan alhainen koulutus ja huono työmarkkina-asema lisäävät todennäköisyyttä maksuhäiriöille.

Summa summarum – tyttöjen ja poikien tasapuoliseen kohteluun talousasioiden opetuksessa kouluissa sekä kotona käytäntöihin ohjattaessa on kiinnitettävä huomiota. Niin ikään myös nuorten elämän riskitekijöiden tunnistaminen talousongelmien syntymisessä on tärkeää.

Kirjoittaja Anu Raijas on kuluttajaekonomian dosentti, joka on vuosia opettanut Helsingin yliopistossa kuluttajakäyttäytymistä ja erityisesti kotitalouksien taloudellista käyttäytymistä.

Mun Talous -verkosto järjestää ensi viikolla (27.3.–2.4.) Puhu rahasta -viikon toista kertaa. Teemaviikko on tällä kertaa myös osa kansainvälistä Global Money Week’ia.

Raha teema on siis esillä mediassa ja kouluissa ensi viikolla. Kuka kasvataa ketä ehdottaa jutun juureksi seuraavia teemoja: rahasta on hyvä puhua ja sopia kodeissa, viikkorahoista sopiminen, viikkorahojen käyttämisen säännöt ja milloin ostoksiin tarvitaan vanhempien lupa. 

Toisaalta sopimusten tekemisen taito on raha-asioiden hoitamisen perusasia.

Yhtä tärkeää kuin sopiminen on se, että osaa käyttää maksuvälineitä. Ottakaa koulussa puheeksi uudet maksamisen tavat. Etsikää eri puolilta tietoa, mitä ja miten maksamista mainostetaan ja miten uusista maksutavoista kansalaisille kerrotaan.

 

Monet vanhemmat ovat epäonnistuneet talouskasvatuksessa, sanoo varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi.  Helsingin Sanomien kirjoituksessa 6.3.2017

Vanhemmuus on kuitenkin muutakin kuin onnistumista tai epäonnistumista kasvatuksessa. Olen työkseni pohtinut kuluttajakasvatusta jo kohta 15- vuotta. Samalla olen kasvattanut oman lapseni aikuiseksi. Olen itse siis en vielä isovanhempi-ikäinen, mutta en enää alaikäisenkään vanhempi.

Talous, raha ja kuluttaminen ovat helposti moraalisia, häpeän, ylpeyden tai onnistumisen aiheita. Kuitenkin syvimmiltään kyse on elämästä. Siihen kuuluu se kulttuuri jossa elämme, ja jota me ihmiset yhdessä luomme. Lapsi tai perhe ei ole saareke tämän ulkopuolella. Sen sijaan, että puhumme epäonnistuneesta vanhemmuudesta, meidän kannattaisi puhua maailmasta, taloudesta, kuluttamisesta ja rahan käytön monista eri tavoista.

Tähän maailmaan kuuluu kaikki innovaatiot, kaikki digiloikat ja kaikki mediailmiöt. Se on meidän kulttuuriamme.  Olemme monessa kulutukseen ja rahankäyttöön liittyvässä asiassa uuden edessä, joka päivä – myös vanhempina. Emme voi toimia ja kasvattaa niin kuin meitä itseämme on kasvatettu, vaan jokaisen vanhemman on keksittävä itse, miten reagoi uutuuksiin oman lapsensa kanssa. Tänä päivänä vanhemman on esimerkiksi päätettävä antaako lapselle käyttöön mobiilimaksamiseen liittyvän palvelun tai missä iässä sellaisen antaa?

Kestävä kulutus on välttämätöntä tulevaisuuden kannalta. Säästeliäisyys on osa sitä, miksi siis puhua erikseen kolikoiden possuun laittamisesta ja siitä, että ruokaa ei kannata heittää hukkaan, vaatteet kannattaa käyttää, siihen asti kunnes ovat epäsopivia tai rikkinäisiä.

Säästämisen siemen on omien tarpeiden tunnistamisen ja niiden tyydyttämisen keinojen oppimisessa. Lapselle ei siis kannata ostaa lohdutukseksi lahjoja, vaan mieluummin antaa aikaa ja syliä. Aikuistenkin yli varojen kuluttaminen saattaa johtua ennemmin tunteiden käsittelyn puutteesta kuin siitä, ettei ymmärtäisi mitä rahalla saa. Kestävyyden taustalla on oppi onnellisuudesta.

Entäpä, jos tänä päivänä onkin karhunpalvelus korostaa lapselle sitä, että tekemällä palveluksia saa vastineeksi rahaa? Kotitöistä maksettu palkkaraha kun tulee kuitenkin perheen omasta pussista. Entäpä jos talouskasvatuksessa keskitymme siihen ajatukseen, että monia asioita on maailmassa rajallisesti, aikaa, rahaa ja ruokaa jne. Niitä kannattaa käyttää vastuullisesti. Toisaalta meillä on paljon asioita, jotka eivät jakamalla hupene, kuten ystävällisyys, onnellisuus ja yhteisöllisyys. Niitä ei voi koskaan tuhlata.

Voisiko vanhempia kannustaa enemmän, vahvistaa ihmisten ymmärrystä siitä, että he itse luovat osaltaan sitä maailmaa, jossa eletään. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta on tärkeää oppia hahmottamaan miten maailma toimii. Lapsi oppii parhaiten tekemällä ja harjoittelemalla. Oleellista taloustaitojen syntymisen kannalta on se, että tehdään lapsen kanssa yhdessä. Kun aikuinen itse toimii rahan kanssa vastuullisesti, kertoo, näyttää mallia ja perustelee toimintaansa. Se on jo ”onnistunutta” talouskasvatusta.

”Nykyään kuluttaminen on kauhean helppoa. Netissä tehdyt ostokset ja vaikkapa Netflixin kaltaisten palvelujen kuukausimaksut ovat pieniä puroja, joista helposti yhteensä kertyy isoja summia.” toteaa viime vuoden 2016 Talousguruvoittaja Maija Löyskä  Helsingin Sanomien haastattelussa 3.3.2017

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomas Niskakangas katsoo kolumnissaan tärkeimmiksi taidoiksi perinteisen säästämisen ja sijoittamisen. Näitä taitoja hän perustelee sillä, että koron käsitteen ja korkolaskun ymmärtäminen estää velkaantumista. Samassa kolumnissa puhutaankin sitten jo riskin ottamisesta ja sijoittamisesta, joka on usein jo kaukana tavallisen koululaisen tai lukiolaisen tai heidän perheidensä elämästä.

Ostosten tekeminen kellon ympäri ja lompakon muuttuminen digitaaliseksi muuttaa vahvasti lasten ja nuorten oppimisympäristöä. Olemme tilanteessa, jossa vanhat kasvatusperinteet eivät enää toimi. Ilmiö on tunnettu mediakasvatuksessa, ja nyt toimintaympäristön muutos rynnistää taloustaitoihin.

Tämä haastaa myös taloustaitokilpailut, jotka ovat perinteisesti olleet pankkien tapa tehdä yritysyhteistyötä koulujen kanssa. Pian markkinoilla on kuitenkin myös uusia toimijoita ja uudenlaisia rahoituspalveluita, ja nuoret voivat hankkia erilaisilla puhelinsovelluksilla toimivia tilejä perinteisten suomalaisten pankkien sijaan.

Taloustaito ei sinällään muutu, se vain monipuolistuu toimintaympäristön muuttuessa. Se on yhdistelmä perinteistä taloustaitoa sekä kuluttajan oikeuksien tuntemista, siinä on myös aimo annos medialukutaitoa ja paljon arjenhallintaa.

Taloustaidoissa on kysymys osaamisesta, joka näkyy kykynä toimia kuluttajana digitaalisissa ympäristöissä. Se on uudenlaista osaamista joka osaltaan vaikuttaa kuluttajien taloudelliseen hyvinvointiin.

Talouttaan taitavasti hoitava ihminen käyttää voimavaroja tarkoituksenmukaisesti ja hallitsee talouttaan yrittäjämäisellä tavalla. Hän ottaa vastuun taloudellisesta tilanteestaan sekä ymmärtää kulutuksensa suhteessa kokonaistalouteensa.

Taloudenpitoon tarvitaan kykyä ymmärtää digitaalisia markkinointi- ja mainoskäytäntöjä. Erityisen tärkeäksi nousee kyky hallinnoida verkossa tapahtuvia sopimuksia ja maksutapahtumia. Yksi uusi taloustaidon laji on hahmottaa digitaalisen tietojen keräämisen ja kasvavan vuorovaikutustalouden riskit ja hyödyt.

Tutustuin talousguru 2017 kysymyksiin ja jään odottamaan talousguru-kilpailun digiloikkaa, jossa verkossa tehtävät sopimukset ja sopimusehdot, maksamisen uudet menetelmät ja digitaalisen ajan taloudenhallinnan haasteet ja innovaatiot pääsevät samalle viivalle perinteisten korkojen ja sijoituspohdintojen rinnalle.

HS:n mielipidekirjoituksessa 14.2. mediakasvatuksen ammattilaiset pohtivat mediakasvatuksen tulevaisuutta otsikolla ”Koulujen digiloikka syrjäytti mediakasvatuksen”.  Kysymys on ajankohtainen kasvatuksessa laajemminkin.

Jo kymmenen vuotta sitten kuluttajakasvatuksessa otettiin käyttöön sanapari media- ja teknologialukutaito. Tällä tarkoitetaan kasvatusta, jonka tuloksena oppijoille syntyy kokonaisvaltainen käsitys median ja teknologian roolista ja merkityksestä yhteiskunnassa, sen sijaan, että vain opittaisiin käyttämään laitteita.

Teknologialukutaito, jota voimme kutsua myös kuluttajan digitaaliseksi osaamiseksi on kykyä omaksua nopeasti uusia teknologioita, tietoista pyrkimystä ymmärtää niiden todelliset hyödyt ja valita niistä ne, jotka sopivat itselle parhaiten. Sen kivijalka on yksilön kykyä lukea, tulkita ja luoda sisältöjä eri medioissa ja palveluissa.

Smartphone can be very useful for business needs. There are so many apps those are helpful for business. *** World map & World globe. there are Base map generated using map data from the public domain (https://www.cia.gov/library/publications/the-world-factbook/maps/refmap_political_world.html) traced using Adobe Illustrator CS3, 1 layer. Layers of data used: Outline. File created 10/12/2009Monipuolinen kuluttajan digitaalinen osaaminen on osa oman elämän hallintaa: tajua, tietoisuutta tai autonomiaa, joka sisältää mediakulttuurista ymmärtämystä ja taitoa itsenäiseen ja kriittiseen pohdintaan. Meille on tärkeää tulkita median eri muotoja ja viestintää, olla tietoinen kaupallisesta vaikuttamisesta ja uusista markkinointikeinoista median ja digitaalisten ratkaisujen kehittyessä.

Tämä uuden ajan osaaminen on myös osa taloustaitoja, jotka kattavat kyvyn toimia vastuullisesti oman taloudellisen tilanteen mukaan. Tarvitsemme kyvyn hankkia ja arvioida tietoa oman digitalisoituvan lähiympäristön hallintaan. Digitalisoituneen arjen hallinta vaatii yhä enemmän systeemistä ajattelua, ennakointia ja tulevaisuusajattelua.

Digitalisaatio ja ihmisten verkostoituminen mahdollistavat kuluttajan osallisuuden tuotteiden, palveluiden ja sisältöjen tuottamisessa ja tarjoamisessa. Ostopolku tai kuluttajansuoja ei verkossa poikkea perinteisestä kaupanteosta, mutta alusta- ja jakamistaloudessa nämä totutut säännöt eivät välttämättä toimikaan enää. Media-, teknologia- ja talouskasvatuksella sekä kuluttajan oikeuksien ja vastuiden tuntemisella saavutetaan tarvittava digitaalinen osaaminen.

Jos opettajat eivät saa apua digitalisaation ja median syvällisempään hahmottamiseen, jäävät lapsemme vaille kasvatusta ja sivistystä, mutta ovat näppäriä painamaan OSTA NYT -painiketta.

KKV on omalta osaltaan kirjoittanut opettajille kaksi tausta-aineistoa, ”Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä” ja Tietoa kaupallisen viestinnän ilmiöistä, jotta opettajat voisivat toteuttaa kuluttajakasvatusta ja myös mediakasvatusta.

Komppaan Ismo Kiesiläisen, Rauna Rahjan, Ritva-Sini Merilammen ja Tapio Variksen Helsingin Sanomien mielipidekirjoitusta, että käyttöön opastaminen ei ole kasvatusta.

”Heitä opastetaan vahvistamaan edellytyksiään oman talouden suunnitteluun ja taloudesta huolehtimiseen” (OPS2016 ”Itsestä huolehtiminen ja arjentaidot L3*)

Verkkokaupassa on monia mahdollisuuksia maksaa, valittavana voi olla pankkikortin debit-ominaisuus, luottokortti tai muu verkkokaupan tarjoama luotto. Maksaa voi myös verkkomaksuna verkkopankkitunnuksilla, laskulla, mobiilimaksulla tai maksunvälityspalvelun kautta. Mitä periaatteita näiden käytöstä esittelet oppilaillesi?

Kilpailu – ja kuluttajavirasto on julkaissut uuden YouTube- videon ”Maksutavan valinta verkossa”. Video sopii hyvin perusopetuksen talouskasvatukseen niin kotitalouden kuin yhteiskuntaopinkin opetuksessa sekä laaja-alaisen osaamisen kokonaisuuden L3* tavoitteisiin vastaamiseen. Videon sisältö auttaa hahmottamaan, miten maksutavoista voi valita itselleen sopivimman vaihtoehdon.

Videolla aktivoidaan ottamaan huomioon, miten maksutavan valinta verkkokaupassa vaikuttaa siihen, minkälaisia oikeuksia sinulla on kuluttajana, jos jokin menee pieleen.

Tarkemmin maksutavoista kerrotaan verkkosivuillamme.

Olkaa hyvät tässä video käyttöönne.