Archives For Yleinen

Kuluttajaliiton julkaisemalla ”Kuluttajansuojan ABC” -videolla voit tutustustua kuluttajansuojan perusteisiin.

Videolta löydät tietoa markkinoinnin sääntelystä, sopimuksista, koti- ja etämyynnin pelisäännöistä, virhevastuusta ja ongelmatilanteiden ratkaisusta. Video soveltuu hyvin myös opetusmateriaaliksi ja kaikille, jotka haluavat tutustua paremmin kuluttajansuojalain keskeiseen sisältöön. Video on julkaistu Kuluttajaliiton YouTube -kanavalla ja sen sisältöä tukeva pdf-opas on ladattavissa Kuluttajaliiton materiaalipankista.

Kuluttajansuoja on yksi niistä asioista, joihin ei yleensä kiinnitä suurempaa huomiota ennen kuin kohtaa jonkin ongelman. Kansallinen ja EU-tasoinen lainsäädäntö suojelee kuluttajaa monin eri tavoin. Kuluttajansuoja ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys ja asian havaitakseen ei tarvitse edes katsoa kauas. Jo EU:n sisällä löytyy monen tasoista kansallista lainsäädäntöä – suojaa tai suojattomuutta. Pohjoismainen kuluttaja on tottunut kuluttajansuojan korkeaan tasoon. EU-lainsäädännön kuluttajansuojaa koskevat mahdolliset harmonisointipyrkimykset koituisivat toteutuessaan korkean suojan maiden kuluttajien tappioksi.

Arjessa toimiessamme teemme jatkuvasti valintoja ja päätöksiä. Ostaessamme kulutushyödykkeitä ja palveluja yrityksiltä, toimimme markkinoilla kuluttajan roolissa. Emme vain ajattele asiaa aivan näin perusteellisesti. Kun kuljemme aamulla kioskin kautta ja ostamme kahvin mukaan, harva ajattelee, että on samalla tehnyt sopimuksen ja sopimuksia säätelee laki.

Kuluttajalla saattaa myös olla vääriä uskomuksia, kuten että tuotteen – vaikkapa vaatteen tai kengät –  voi jälkikäteen aina palauttaa kauppaan niin halutessaan. Palautus- ja vaihto-oikeus on kuitenkin kaupan tarjoama vapaaehtoinen etu asiakkaille. Kauppa voi itse määritellä ehdot, kuten palautusoikeuden pituuden ja sen, että tuote tulee palauttaa alkuperäisessä pakkauksessaan.

Kahden kuluttajan välistä kauppaa ei säädellä kuluttajansuojalaissa. Kuluttajansuojaan tulee lähitulevaisuudessa uusia haasteita. Jakamis- ja alustatalous muuttaa ja haastaa perinteistä roolijakoa ja uusiin kaupankäynnin muotoihin tarvitaan uutta sääntelyä.

Kuluttajansuojalaki täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Lakia kannattaa juhlia. Kuluttajan luottamus markkinoiden toimivuuteen on tärkeää myös kansantaloudelle. Selkeät ja toimivat riidanratkaisun kanavat sekä niiden saavutettavuus ovat kuluttajalle keskeisiä. Tuomioistuimen ulkopuoliset riidanratkaisuelimet takaavat kuluttajalle mahdollisuuden viedä asiansa eteenpäin ilman pelkoa hallitsemattomista oikeudenkäyntikuluista.

Artikkelin on kirjoittanut Paula Pessi, kuluttajaekonomisti, joka työskentelee Kuluttajaliitossa.

Tämän päivän yltäkylläinen hyödyketarjonta tarjoaa kuluttajille valtavan määrän vaihtoehtoja allokoida rahaansa ja tyydyttää tarpeitaan. Jotta kuluttaja pystyy hyödyntämään tarjolla olevia vaihtoehtoja mahdollisimman täysimääräisesti, tulee hänellä olla erilaisia resursseja, lähinnä rahaa hyödykkeiden hankkimiseen sekä aikaa hyödykkeiden vertailuun ja optimaalisten kulutuspäätösten tekemiseen.

Malli oikeasta ja tavoiteltavasta
Kuluttajalle on kautta aikain haluttu luoda mallia ”oikeasta” ja tavoiteltavasta kulutuksesta. Rationaalisen kuluttajan on odotettu käyttävän rahansa järkevästi – vertailevan vaihtoehtoja ja tekevän parhaita mahdollisia valintoja tyydyttääkseen tarpeitaan. Kulutusvalinnat tulee tehdä harkiten ja rahaa käyttää vain käytettävissä olevien tulojen mukaan. Heräteostoksia paheksutaan erityisesti juuri siksi, koska niitä ei juurikaan pohdita. Kulttuurissamme arvostetaan säästäväisyyttä, ja kokemuksia hyvien tarjouksien löytämisestä vaihdetaan.

Resurssit ja kontrolli kuluttamisessa
Erityisesti pienituloiset joutuvat miettimään tarkasti, mihin kaikkeen niukat taloudelliset resurssit riittävät. Tällöin joudutaan asettamaan kulutushyödykkeet järjestykseen niiden hankinnan välttämättömyyden mukaan.Tätä järjestystä pyrkivät myös ulkopuoliset tahot normatiivisesti sanelemaan. Hyödyketarjonnan muuttuessa välttämättömiä hyödykkeitä joudutaan määrittelemään uudelleen.

Kulutukseen liittyy aina kontrolli, sillä ylenmääräisellä kulutuksella voi olla kielteisiä seurauksia terveydelle, sosiaaliselle elämälle tai kuluttajan taloudelle. Hyvän kulutuksen malliin kuuluu siis sen hallinta.

Kulutuksen ympäristövaikutukset ovat olleet jo pitkään esillä julkisessa keskustelussa. Ne kytkeytyvät niin tavaroiden hankintaan kuin myös niiden käyttöön. Kulutuksen ympäristövaikutuksia pohdittaessa olennaista on sekä kulutusvalinnat itsessään kuin myös kulutuksen määrä. Nyt yleistynyt jakamistalous – tavaroiden kierrätys, yhteisomistus ja jakaminen – on yksi vastaus kulutuksen ympäristöongelmiin, ja siksi siihen latautuukin hyvän kulutuksen elementtejä.

Hyvä kulutus tuottaa myös henkistä ja fyysistä hyvinvointia, joka pitkällä tähtäimellä voi edistää terveyttä. Yksiköiden hyvä terveys hyödyttää koko yhteiskuntaa alentuvien sairaudenhoitomenojen kautta, joista osin vastaa julkinen sektori ja veronmaksajat.

Mahdollisuus valinnanvaraan laajentunut
Mikä voisi olla tämän päivän hyvää, tavoiteltavaa kulutusta? Olisiko se ympäristönäkökohdat huomioivaa ekologista tai luonnonvaroja säästävää vaatimatonta tai aineetonta kulutusta? Olisiko se vastuullista ja eettistä tuotantotapaa painottavaa? Pitäisikö kulutuksessa ottaa käyttöön mahdollisimman laajasti uutta teknologiaa? Olisivatko terveelliset elintavat tärkeimpiä hyvän kulutuksen muotoja? Pitäisikö kulutuksessa muistaa suosia kotimaisia hyödykkeitä ja kantaa sen myötä kortensa talouskasvuun? Olisiko kulutuksessa pyrittävä säilyttämään tiettyjä perinteitä vai pyrkiä suosimaan markkinoille tulevia uusia hyödykkeitä? Vai onko hyvä kulutus jotakin muuta?

Tämän päivän pirstaloituneessa toimintaympäristössä hyvä kulutus on hyvin monenlaisia elementtejä sisältävä. Hyvän kulutuksen mallit voivat osin olla keskenään jopa ristiriitaisia. Siksi hyvää kulutusta on mahdotonta määritellä yhdellä ainoalla tavalla.

Individualisoitunut kuluttaja voi omassa elämässään painottaa mieltymystensä mukaisesti monia eri asioita ja valita hänelle sopivimman hyvän kulutuksen mallin. Mahdollisuus valinnanvaraan vaatii kuluttajalta yleensä resursseja. Tämän päivän moninaisten vaihtoehtojen maailmassa hyvää kulutusta voidaan kuitenkin saavuttaa myös niukoilla resursseilla. Se antaa mahdollisuuden toteuttaa hyvää kulutusta erilaisilla tulotasoilla ja erilaisissa olosuhteissa.

Kirjoittaja Anu Raijas on kuluttajaekonomian dosentti, joka on vuosia opettanut Helsingin yliopistossa kuluttajakäyttäytymistä ja erityisesti kotitalouksien taloudellista käyttäytymistä.

Nuori kollegani kannusti minua kirjoittamaan kuluttajakasvatuksen historiasta. Niinpä ryhdyin toimeen.

Kuluttajakasvatus yhdistetään usein talouskasvatukseen. Minna Autio kertoi ”Mun Talous” -verkoston luennossaan, että talouskasvatuksen, kotitalousopetuksen ja talouskoulujen historia alkaa jo 1800-luvulta.

Katri Laine vuonna 1927 toteaa: ”Tilikirjasta sitten nähdään, paljonko edellisenä vuonna on kulunut erilaisiin kodin tarpeisiin… Kun niin menettelemme, riittävät rahamme aina.”

Kuluttajakasvatus ja talouskasvatus yhdistetään usein myös säästäväisyyskasvatukseen, koska säästäväisyys oli 1940-luvulla kasvatuksen päätavoitteita. Vielä tänä päivänä kuluttajakasvatus yhdistyy ajatukseen, että siinä opitaan hillitsemään rahankäyttöä. Vaikka jo 1960-luvullakin puhuttiin taloudellisuuskasvatuksesta, oli vielä tuolloin kodeissa vallalla autoritäärinen kasvatus, jota leimasi ajattelu, jonka mukaan lapsen tahto on vanhemman taskussa, eivätkä lapset käyttäneet tai päättäneet rahasta.

Kulutusyhteiskunta alkoi muuttaa suomalaisten elämää 1970-luvulla ja suurten ikäluokkien aikuistuttua kuluttaminen muuttui arkiseksi itsestäänselvyydeksi. Myös lastenkasvatuksen murros ajoittuu 1970-luvulle, jolloin syntyi kuluttajakasvatus-talouskasvatus. Tarve kasvatukselle lisääntyi, kun yksityinen kulutus oli kolminkertaistunut Suomessa 1940-luvun lopulta 1970-luvun loppuun mennessä. Säästäväisistä kansakunnan rakentajista tuli iloisia kuluttajia.

1970-luvulla alkoi talouskasvatus. Suomessa nuorisolla alkoi olla omaa käyttörahaa ja 80-luvulle tultaessa lasten ja nuorten ostovoima, lasten vaikutus perheiden ostopäätöksiin sekä lapsille ja nuorille suunnatut mediat lisääntyivät. Muotiin tulivat hemmotteleva ja vapaa kasvatus, jolloin vanhemmat saattoivat ryhtyä lastensa kavereiksi asettamatta minkäänlaisia vaatimuksia lapsilleen.

Kun aikaisemmin uskottiin ehdollistavaan kasvatukseen, 1960–1970-luvulta lähtien on korostettu lapsen yksilöllisiä piirteitä. Lapsen kehitystä pitää tukea, eikä ajatella niin, että lapsi pitää kasvattaa kohti lapsen ulkopuolelta tulevaa kasvatustavoitetta. Tähän liittyi ajatus, että kuluttajista voidaan kasvattaa rationaalisia; tietoa hankitaan, se luetaan, ymmärretään ja analyysin jälkeen valitaan paras ja järkevin vaihtoehto.

Perusopetuksen opetussuunnitelmaan laadittiin ensimmäisen kerran vuonna 1985 läpäisyperiaatteella eri oppiaineissa opetettavat teemakokonaisuudet. Näitä olivat kansainvälisyyskasvatus, ympäristökasvatus, perhekasvatus, kuluttajakasvatus, joukkotiedotuskasvatus, terveyskasvatus ja laillisuuskasvatus. Koulussa opetettiin, miten kuluttajana oppilaalla on valtaa ja vastuuta. Oppilaan on ymmärrettävä kuluttamiseen liittyviä ongelmia. Käsiteltiin harkittua ostamista ja kaupassa asioimista. Tärkeitä teemoja olivat myös säästäminen ja nuori kuluttajana.

1990-luvulla luovuttiin edellisen vuosikymmenen vapaasta kasvatuksesta. Nyt siirryttiin lapsikeskeiseen kasvatukseen, joka sisältää vanhempien asettamia rajoja. Vanhempien pitää olla kiinnostuneita lapsensa asioista, lapsia pitää kannustaa ja heidän kanssa täytyy keskustella. Vuoden 1994 perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan oppilas olisi osaava ja harkitseva kuluttaja. Tavoitteena oli kyky arvioida kulutusvalintoja sekä ymmärrys valintojen vaikutuksesta oppilaan omaan elämään ja ympäristöön. Oppilaan katsottiin tarvitsevan tietoja tuotteista, tuoteturvallisuudesta, tavaroista ja palveluista, jotta hän olisi arvostelukykyinen ja vastuullinen kuluttaja. Kuluttajakasvatuksessa oppilaita ohjattiin huomaamaan kansalaisen vaikuttamismahdollisuuksia.

Jos verrataan opetussuunnitelman perusteita ennen vuoden 2014 uudistusta, näkyy talouskasvatuksessa arvojen muutos. Vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteissa korostetaan rahan säästämistä ja taloudellisuutta, kun taas vuosien 1994 ja 2004  perusteissa  puhutaan  rahankäyttösuunnitelmasta. Nyt voimassa olevan opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen tavoitteet edellyttävät opetusta, joka tähtää itsestä huolehtimisen ja arjen taitoihin. Opetus kehittää kuluttajataitoja, kohtuullisuutta, jakamista ja säästäväisyyttä sekä harjaantumista kestävän elämätavan mukaisiin valintoihin.

Koko kuluttajuuden kenttä, kaupallinen viestintä, taloudenhallinta ja ostaminen ovat digitalisoituneet 2020- lukua kohden mentäessä. Kulutus perustuu sopimuksiin ja kodin toiminnat ovat palvelullistuneet. Samalla näyttää siltä, että yhteiskunnassa vallitsee kasvatustyyli, jossa luovutaan auktoriteetista ja lapset halutaan itsenäistää varhain.

Eletään monitahoisessa sopimusyhteiskunnassa, jossa lapset joutuvat itse valitsemaan ja päättämään asioista, jotka kasvattajan pitäisi päättää. Ihanne, että kasvatuksessa rajat asetetaan neuvottelemalla, on epälooginen. Kasvattaja ja kasvatettava eivät ole tasavertaisia neuvottelukumppaneita eikä lapsi voi toimia markkinoilla täysivaltaisena kuluttajana.

Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteissa perinteiset 1970-luvun taloudellisuuskasvatus ja 80-luvun kuluttajakasvatus sisältävät sekä yrittäjyyttä että arjen hallintataitoja. On selvää, ettemme kuluttajina pärjää pelkästään näillä perinteisillä taidoilla. Tarvitsemme yhä enemmän monilukutaitoa, tieto- ja viestintäteknistä osaamista sekä kestävän tulevaisuuden rakentamistaitoja.

Kuluttajakasvatus sisältyy nykyään kaikkeen osaamiseen ja siksi sen pirstaloituminen tai kokonaan unohduksiin jääminen on opetuksessa riski. Tarvitaan uudenlaista ajattelua ja tutkimusta digitaalisen ajan kuluttajuudesta ja siinä tarvittavasta monipuolisesta osaamisesta.

Nykyaikainen oppimiskäsitys tähtää aktiiviseen toimijaan. Millainen on sitten 2020-luvun kuluttajakäsitys? Kasvatammeko meille tarjottavasta loputtomasta valikoimasta valitsevia kuluttajia, ja valinnoillaan omaa itseään miellyttävää yksilöitä? Vai tuottaako opetus yhteisön jäseniä, jotka osoittavat vastuullisuutta, ymmärrystä ja joustavaa tiedon omaksumisen kykyä jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä?

Inspiraation ja tiedon lähteinä:

Pekka Rokan väitöskirja: https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66741/978-951-44-8456-8.pdf?sequence=
Minna Aution luento: http://muntalous.fi/wp-content/uploads/2014/12/kuluttaminen-osana-nuorten-identiteettic3a4-minna-autio.pdf
Martti Helströmin blogi: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/12/kotikasvatuksesta-osa-2.html

Väite: Palvelumuotoilu ja ’’tavallinen’’ palveluiden kehittäminen tarkoittavat samaa asiaa. Palvelumuotoilu-käsite on luotu vain kaupallistamista varten.

Palvelumuotoilu on käyttäjälähtöistä. Sen keskiössä ovat käyttäjän ääni ja arkikokemus. Palvelumuotoilussa on kyse tiimityöskentelystä ja siinä korostuu empaattisuus käyttäjää kohtaan. Perinteisessä palveluiden kehittämisessä usein keskitytään liikaa haluttuun lopputulokseen. Unohdetaan joustavuus muutosta tavoitellessa. Ei huomioida todellisia asiakkaita. Saatetaan jopa suunnitella muutosta yksin, oman koneen ääressä.

Opettaja palvelumuotoilukurssilla

Osallistuin palvelumuotoilun kurssille ja minulle, opettajataustaiselle, se näyttäytyi seuraavasti:

Kun tiedossa on ongelma, johon halutaan parannusta, tiimi lähtee seuraamaan palvelumuotoilun työvaiheita: tutki, tarkenna, kehitä ja toteuta. On tärkeää, ettei etukäteen päätetä miten ongelma halutaan ratkaista. Keskeistä kuitenkin on, että ongelmalle halutaan ratkaisu.

On tärkeää, ettei etukäteen päätetä miten ongelma halutaan ratkaista. Keskeistä kuitenkin on, että ongelmalle halutaan ratkaisu.

Tutki-vaiheessa laajennetaan ymmärrystä ja luodaan kokonaiskuva valitusta ongelmasta. Haastatellaan ja havainnoidaan, jotta käyttäjien todelliset kokemukset saadaan esille. Tässä vaiheessa on vielä sallittua haaveilla kaikesta, ennen kuin aihetta aletaan fokusoimaan. Mielestäni ensimmäinen vaihe on tärkeä myös tiimiin tutustumisen ja yhteisen sävelen löytämisen kannalta.

Tarkennusvaiheessa valitaan tavoitteet ja rajataan ongelma, johon keskitytään. Muistetaan huomioida käyttäjien tarpeet, mutta myös omat tavoitteet. Vaikka palvelumuotoilu onkin hyvin käyttäjälähtöistä, ei sen tarkoituksena ole, että asiakkaat sanelevat miten ongelma ratkaistaan.

Palvelumuotoilun neljää työvaihetta voidaan kutsua kaksoistimantiksi.
Kuva: Anni Leppänen, D9-digitiimi

Kehitysvaiheessa edellisessä vaiheessa valituista ongelmista muotoillaan muotoilukysymykset (Miten voisimme…?), jonka jälkeen ratkaisuvaihtoehtoja lähdetään ideoimaan esimerkiksi ideointikasin avulla. Ideointikasissa kukin tiimin jäsen tuottaa kahdeksan ideaa kahdeksassa minuutissa, joten myös hulluimmatkin ajatukset tulee kirjattua tai vaikkapa piirrettä ylös. Palvelumuotoilu ei ole suoraviivaista. Tässä kohtaa harjoitustamme minusta alkoi tuntua siltä, että jo kerran rajattua ongelmaa lähdetään taas ratkaisemaan alusta. Lopussa kuitenkin ymmärsin toiston merkityksen.

Toteutusvaihe on lempivaiheeni ja palvelumuotoilussa minua eniten kiehtova osa. Ideointikasin tuloksista valitaan yksi ratkaisuvaihtoehto, josta luodaan konkreettinen tuotos luovasti ja visuaalisesti. Työvälineinä voi olla sakset ja liimaa, värikyniä ja muovailuvahaa. Miksei ratkaisuvaihtoehtoa voisi konkretisoida myös rakentamalla legoista tai vaikka lumesta. Kuinka vapauttavaa!

Koko prosessi voi edetä hyvin pitkälle jopa viikon aikana. Moniammatillinen tiimi voi vetäytyä pois arjen muista ärsykkeistä ja työstää ongelmaan ratkaisua ilman luovuuden rikkoutumista viiden arkipäivän ajan. Tärkeä huomio on, että liian pitkään kestävä prosessi voi kuolettaa idean. On siis tärkeä päästä kokeilemaan ideaa pian käytännössä. Tämä on hyvä malli esimerkiksi ilmiöviikolle.

Tämä on hyvä malli esimerkiksi ilmiöviikolle.

Palvelumuotoilu on siis mielestäni totta, eikä vain kaupallistamista varten luotu käsite. Se on yksi tämä hetken ja tulevaisuuden työkaluista. Vaikka ilman palvelumuotoilu-termin käyttämistäkin voi palvelumuotoilla, auttaa käsitteen hahmottaminen pitämään fokuksen luovassa ja leikkisässä, ihmislähtöisessä tekemisessä.

Palvelumuotoilua perusopetuksessa?

Palvelumuotoilun periaatteista kannattaa opettaa jo perusopetuksessa kahdesta syystä. Ensinnäkin uskon palvelumuotoilun yleistyvän entisestään kouluvaiheessa olevien siirtyessä työelämään. Tämä vaihtoehto kehittää palveluita kannattaa tuoda heidän tietoisuuteensa jo nyt. Toiseksi, muotoiltuja palveluja on oppilaiden elämässä läsnä koko ajan, joten on tarkoituksenmukaista tietää, miten uusia innovaatioita syntyy. Esimerkiksi Helsingin keskustakirjasto Oodin suunnittelussa on otettu huomioon palvelumuotoilu.

Kokeilkaa palvelumuotoilua oppilaiden kanssa yhdessä, esimerkiksi kehittäkää kotitehtävien tarkistusta luovemmaksi tai ratkaiskaa ruokailun meluisuus. Koulun todellisia ongelmia voi lähteä selvittämään tutki-vaiheen haastatteluiden ja havainnoimisen avulla.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty Valtiovarainministeriön ja HAUS kehittämiskeskus Oy:n järjestämää Palvelumuotoilu-seminaaria.

Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Tähän sanontaan on uskottu aina ja toivo maailman muuttumisesta paremmaksi on sijoittunut kouluihin.

Nuoret ovat vaikuttajia perheissään ja suuri kuluttajaryhmä. Nuorten kautta vaikutetaan ja siksi monet tahot tarjoavat kouluille aineistoa opetukseen tai haluavat tehdä yhteistyötä koulujen kanssa.

Moni hienon näköinen materiaali voi jäädä sisällöltään kapeaksi tai näkökulmaltaan suppeaksi. Valmiinkaan materiaalin käyttö opetuksessa ei päästä opettajaa helpolla. Hänen on pidettävä huolta, että opetus vastaa opetussuunnitelman perusteita ja paikallisia painotuksia sekä otettava huomioon oman oppilasryhmän erityistarpeet. Seuraavassa muutamia vinkkejä, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun valitsee opetukseensa valmista oppimateriaalia.

Mikä taho on kustantanut ja tuottanut oppimateriaalin?
Oppimateriaalia oppikirjakustantajien lisäksi kouluihin tuottavat mm. järjestöt, yritykset tai valtion virastot.

Miksi taho haluaa tuoda oman sisältönsä opetukseen?
Oppimateriaalin tuottamiseen on yleensä syynä halu vaikuttaa yhteiskunnassa ja tuoda oman taustaorganisaation tietoa koulujen käyttöön sekä muuttaa oppijoiden käyttäytymistä. Järjestöt keskittyvät ajamansa asian edistämiseen tai rahoittajatahonsa tärkeäksi katsomiin seikkoihin. Yrityksellä oppimateriaali on usein osa sosiaalista vastuuta ja samalla yritys saa nimeään ja tuotteitaan tunnetuksi. Valtiolliset toimijat tekevät oppimateriaalia ja aineistoja toteuttaessaan lakisääteisiä tehtäviään ja tuotettu oppimateriaali tukee yhteiskunnassa ajankohtaisia ja tärkeiksi koettuja asioita kulloinkin voimassa olevien politiikkaohjelmien mukaan.

Mikä on kyseisen tahon pääintressi ja miten se on suhteessa opetussuunnitelman perusteissa annettuihin opetuksen tavoitteisiin ja yhteiskunnan yleisesti hyväksyttyihin arvoihin?
Opettajan kannattaa tarkoin pohtia miksi kyseinen oppimateriaali on tarjolla, mihin halutaan vaikuttaa ja tarkistaa sisältääkö se kaikki oppimisen kannalta tärkeät näkökulmat.

Miksi tämä oppimateriaali on tehty ja mikä on sen pääviesti?

Mitä hyötyä oppilaat saavat tämän materiaalin käytöstä? Paljonko siitä on hyötyä opettajan työprosessien ja opettajien välisen yhteistyön kannalta?

Mitä tietoja, taitoja asenteita ja toimintavalmiuksia oppimateriaalin avulla kokonaisuutena saavutetaan?

Onko muuta vastaavaa materiaalia tarjolla? Jos on, mitkä ovat vaihtoehtojen erot?

Opetukseen liittyvät oleellisesti myös oppilaiden itse löytämät aineistot ja tieto. Oppilaita opastetaan käyttämään keskeisiä hakupalveluita, kokeilemaan eri työvälineitä ja tekemään pienimuotoisia tiedonhankintatehtäviä eri aihepiireistä. Verkon käyttö on osa oppista ja tähtää monilukutaitoon.  Ensi viikon blogissa pohdimme oppilaan tiedonhankintaa.

Hyvät blogin lukijat,

On aika kiittää kuluneesta vuodesta ja palata ensi vuonna taas uusin kujein. Vuonna 2017 blogissa puhututti erityisesti digitaalisuus, älyn tuleminen koteihimme ja sosiaalinen media. Kolmen luetuimman julkaisun kärjessä ovat:

1.Opettaja, hyödynnä tubettajia opetuksessa!

”Opettajan tehtävä on auttaa oppilasta arvioimaan YouTubesta saamansa tiedon luotettavuutta.”

2. Uusi kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankki on julkaistu

”Näissä kotitehtävissä pureudutaan nimenomaisesti omaan arkeen.”

3. Tunnistavatko oppilaasi mainoksen somessa?

”Nuorten some-käyttäjien onkin tärkeä oppia tunnistamaan mainonta muusta sisällöstä – milloin kyseessä on mainos, milloin aito bloggaajan suositus.”

Jos joku näistä jäi julkaisuhetkellä lukematta, niin laita villasukat jalkaan, ota gögilasi käteen ja käypä kurkkaamassa.

Rauhallista joulun aikaa!

Toivottaa KKK-blogitiimi

Kulunut vuosi on mennyt digitaalisuutta ja sen vaikutuksia kuluttajan arjenhallintaan pohtiessa. Nyt on aika laittaa tonttulakki päähän ja miettiä jouluisia kuluttajuuden muutoksia. Revitellä samaan tapaan kuin lapsuudessa aineita kirjoittaessani, vaikkapa otsikolla ”Joulu vuonna 2000”.

Jouluna 2030 yhteisöni valmistautuu joulun viettoon. Kasvatusvastuulliset yhteisön aikuiset ovat jo elokuussa kytkeneet lasten tabletteihin päälle joulupukin julkaiseman applikaation. Se on sovellus, joka seuraa lasten selailukäyttäytymistä ja antaa tärkeää tietoa lasten toiveista. Ohjelmassa on myös tonttuominaisuus, jolla voi seurata kiltteyden astetta. Jouluaattona lahjojen lisäksi laitteelta voi ladata joulupukin henkilökohtaisen valmennusohjelman edullisesti. Se on yhteensopiva varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilökohtaisen opetussuunnitelman kanssa.

Yksi yhteisön aikuishenkilöistä on tänä vuonna hankkinut perheelle uusimman Onko energiatehokkuus-ympäristöystävällisyys -järjestelmän, jonka käyttöönotto edellyttää myös konmari 5.0 ohjelman. Sen jälkeen ei mikään yhteisön käyttämistä esineistä ole henkilökohtaisia – koruja lukuunottamatta, vain tavarat ja tilat ovat ympäristön yhteistä.

Tänä vuonna yhteisö, joka asuu kolmella eri mantereella kokoontuu yhteisissä saunatiloissa, illan yhteys luodaan 13G verkossa. Kinkku 4.0 oli kasvamassa yhteistilan seinässä jo toukokuusta alkaen. Se kasvoi vähän heikosti kasvatusjärjestelmässä ilmenneen vian vuoksi, joka pysäytti proteiinin kasvun lähes kahdeksi viikoksi. Yhteisön vanhin keksi kuitenkin laittaa viherlaitteen päälle ja nyt pöytään saadaan uuden kauden levää, joten ruoasta ei ole pulaa.

Silti joulu jännittää: onkohan kaikki palvelusopimukset kunnossa, onko kaikki sopimusehdot nyt luettu ja hyväksytty. Joulustressiä riittää tänäkin vuonna.

Euroopan kuluttajakeskus julkaisee jälleen some-joulukalenterin

Euroopan kuluttajakeskus julkaisee jo kolmannen kerran some-joulukalenterin, jonka luukkuja avataan 1.-24.12. Facebookissa ja Twitterissä. Luukkujen takaa paljastuu käytännöllisiä vinkkejä matkustamisesta ja verkko-ostamisesta. Tänä vuonna kalenteri on tehty yhteistyössä Euroopan kuluttajakeskuksen Ruotsin, Tanskan ja Norjan toimipisteiden kanssa.

Seuraa:

Euroopan kuluttajakeskus Facebookiisa: https://www.facebook.com/Euroopankuluttajakeskus

Euroopan kuluttajakeskus Twitterissä: @eccfinland

Tietotekniikka, ruutu-aika ja lasten taidot puhuttavat aina. HS 22.11 2017 kirjoittaa aiheesta otsikolla ”Antakaa lasten käyttää kännyköitä niin paljon kuin he haluavat ja lopettakaa diginatiiveista puhuminen, sanoo 77-vuotias viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija”

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija Marja-Liisa Viherä on artikkelin mukaan jo viime vuosituhannella ollut huolestunut siitä, että osa ihmisistä syrjäytyy, koska heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia viestintävalmiuksia.

Kuluttajakasvatuksen näkökulmasta hän on oikeassa. Kun esimerkiksi ruutu-ajan määrästä keskustellaan ja asetetaan tuntimääriä, olisi tarpeen pohtia määrän sijaan sitä, mitä verkossa olemisesta opetamme ja mitä verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme. Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään.

Lapset tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Laitteiden arviontikin on mahdotonta ilman aikuisten tukea.

Älä jätä lasta yksin digilaitteiden pariin
HS 22.11. 2017 julkaisi myös artikkelin ”Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset” Sen sijaan, että pelkästään asetamme kasvatuksen nimissä rajoituksia lapsen laitteiden käyttöön, on tarpeen pohtia asiaa syvällisemmin.

Vaikka digitaalisuus muuttaa toimintaympäristöä, lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja  pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä siinä halutaan kertoa.

Maksullisten pelien hintoja olisi hyvä arvioida tarkemmin: montako tuttua asiaa digitaalisen palvelun käyttömaksulla voisi saada, millä pelissä maksetaan – rahalla, tiedolla vai ajalla. Pohditaan myös omaa ajan ja rahan käyttöä sekä tietosuojaa.

Yhdessä tehden ja mallia seuraamalla lapsi oppii suojaamaan yksityisyyttään ja tietojaan. Yhteinen matka digimaailmassa on parhaimmillaan yhtä opettava ja mukava kokemus kuin luontoretki. Opitaan hahmottamaan maailmaa ja vältetään jyrkänteitä valitsemalla ikäkaudelle sopivia reittejä.

Jos lapsi jätetään kulkemaan yksin digilaitteineen, voi oppiminen jäädä suppeaksi ja pelkästään tekniseksi. Lapsi tarvitsee kokemusta oikeasta ja väärästä turvallisen aikuisen kanssa. Matkaoppaana voi olla eri ikäisiä ja eri asioista kiinnostuneita aikuisia. Lapselle jo sellainenkin kokemus, että vanhempi väki ei osaa käyttää laitteita, on opettava ja maailmankuvaa laajentava.

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuuttaa eletään monenlaisessa maailmassa. Omistaminen tai ei-omistaminen määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona.

Ei tullut 15 vuotta sitten mieleen, että auton voisi tilata Überilla tai yöpymispaikan vuokrata Airbnb:n kaltaisen palvelun kautta. Tänä päivänä digitaalisten alustojen kautta se on mahdollista. Alustat jaotellaan yleensä kolmen tyyppisiin; ne voivat olla markkinapaikkoja, kohtaamispaikkoja ja viihdekeskuksia. Kaikissa niissä on kyse uudenlaisesta taloudellisesta toiminnasta, jota kutsutaan alustataloudeksi.

Alustat tuovat meidän saataville uusia palveluita, lisää valinnanmahdollisuuksia ja alhaisempia hintoja. Kuluttajat kertovat käyttävänsä alustoja myös niiden yhteisöllisyyden ja kokemuksellisuuden takia sekä ajan säästämiseksi.

Suosituimpia alustoja ovat hakukoneet, joita käyttävät 97% kuluttajista ja kommunikaatioalustat, joita käyttävät 77-82% kuluttajista. Kuluttajista 2/3 käyttää useampaa kuin yhtä alustaa samaan tarkoitukseen eli esimerkiksi matkailuun liittyvää tietoa etsitään tavallisesti useamman alustan kautta. Vain yhtä alustaa samaan tarkoitukseen käyttävät kuluttajat ovat kokeneet juuri tietyn alustan parhaiten omiin tarpeisiinsa sopivaksi.

Jos kuluttajan pääsy alustoihin on estynyt, hän jää monien uusien palveluiden ulkopuolelle. Esteenä palveluihin pääsyyn voi olla käyttäjän puutteelliset digitaaliset taidot, taloudellinen tilanne, joka estää hankkimasta vaadittavia laitteita, puuttuvat verkkopankkitunnukset, heikko verkkoyhteys tai geoblokkaus, jolloin pääsyä palveluun on rajoitettu maantieteellisin perustein. Tutkimusten mukaan 10-15% kuluttajista ei pysty hoitamaan asioitaan verkossa.

Kuluttajat ovat huolissaan alustojen turvallisuudesta ja yksityisyyden suojasta. Kuluttajia mietityttää, jos tilattu tuote ei vastaakaan tuotetta, josta he ovat maksaneet tai jos alustaan liittymisen jälkeen siitä onkin mahdoton päästä irti.

Haastavaksi alustatalouden riitatilanteet muodostuvat silloin, kun kauppaa on käyty kahden yksityishenkilön välillä, jolloin kuluttajansuoja ei päde. Kuluttajansuojalakihan pätee vain tilanteissa, joissa myyjänä on elinkeinonharjoittaja ja ostajana kuluttaja. Huolet alustojen haittapuolista eivät kuitenkaan ole olleet kuluttajille este käyttää alustoja.

Jos elinkeinonharjoittaja myy palveluitaan alustalla, hän ei toimi kuluttajana. Vaikka kyseessä olisi käytetty tavara, kuluttajalla on kuluttajansuojalain mukainen suoja tehdessään kauppaa alustalla elinkeinonharjoittajan kanssa.


Tällä alustalla myyvät elinkeinonharjoittajat tunnistaa ’’Kauppa’’-merkistä.

Perusopetuksessa kannattaa ottaa nuorten käyttämät digitaaliset alustat osaksi opetusta. Opetuksen (tvt, yhteiskuntaoppi ja kotitalous) avulla voidaan varmistaa, ettei kukaan jää palveluiden ulkopuolelle puutteellisten taitojen vuoksi ja oppilaat ovat tietoisia oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan alustoilla – olivat he sitten myyjiä tai ostajia. Kerrothan meille kaikille, jos sinulla on hyviä keinoja käsitellä alustatalouksia nuorten kanssa!