Archives For Arjen hallinta

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pohtii Yle:n haastattelussa ”Kasvatus voi olla pahimmillaan vallan väärinkäyttöä”, kuka käyttää valtaa perheissä – lapset vai vanhemmat. Asiat, joista Kurttilan blogissa puhutaan liittyvät vahvasti kuluttamiseen. Kyse on siitä, millainen on vanhemmille tarjottu mielikuva hyvästä lapsuudesta, millaisia sosiaalisia paineita syntyy omistamisesta, miten käsitellä kaupallista viestintää ja kuinka kasvattaja kestää lapsen pettymykset. Kurttila on huolissaan myös lasten avuttomuuden lisääntymisestä ja vaatii vanhemmilta korjausliikkeitä kasvatukseen.

”Meillä on syntymässä avuttomien lasten sukupolvi, joiden toimintakyky on heikko. Itseluottamus valloittaa maailma ei kasva ministeritasoisessa kotien kuljetuspalvelussa. Tai suojelussa, jossa lapsi muuttuu avuttomaksi eikä luota enää itseensä ja ympäristöönsä. Vanhempien pitäisi tässäkin luottaa sekä lapseen että kasvuympäristöön.”

Aikuisen elämän hallinnan valmiuksia ovat yhdessä elämisen ja kasvattamisen taidot. Osa ihmisistä on vaarassa syrjäytyä, jos heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia valmiuksia. Perheet kärsivät somen luomista kulutuspaineista ja digitaaliset laitteet pommittavat jatkuvalla kaupallisella viestinnällään. Kasvattajana – niin kodeissa kuin kouluissa – tarvitsemme ainakin näitä taitoja: tiedonhallinta- ja medianlukutaitoa, neuvottelu- ja argumentointitaitoa, taloustaitoa, kuluttajan oikeudellista ja eettistä tietoa, kulttuurista tietoa, ajattelun joustavuutta, itsensä johtamisen taitoa sekä kykyä elinikäiseen oppimiseen.

Missä nämä elämisen valmiudet syntyvät ja kehittyvät? Ihmisellä on syvään juurtunut ajatus, että kotiin liittyvät asiat opitaan kotona ja kodin kulttuurin kautta. Kasvatusperinteemme, jonka pohjalta olemme toimineet vuosituhansia, on ollut mutkatonta aina silloin, kun yhteiskunnan muutokset ovat olleet hitaita.

Koulutusjärjestelmämme on viime vuosikymmeninä huolehtinut uusien tai kodin ulkopuolella tarvittavien taitojen opettamisesta. Parikymmentä vuotta sitten kotitalouden oppiaineeseen kuulunut perhekasvatus poistettiin ja tilalle tuli uusi oppiaine terveystieto, joka käsittelee ihmisen kasvua ja kehitystä. Toivottavasti se myös ohjaa vanhemmuuteen ja  kasvattajaksi.

Miten syntyy lapsen hyvä digi-arki?

Vanhemmuuteen on tähän asti opittu periaatteella: tehdään niin kuin suvussa on ollut tapana. Nykyään vanhemmuutta ohjaa media ja kaupalliset viestit. Mainosten ohella tarvitsemme ajanmukaista ja puolueetonta viestintää lapsen kasvusta ja kehityksestä sovellettuna digiaikaan. Kuka siis valmentaisi huoltajia ja aikuisia älyarkeen?

Jokaisen vanhemman on parhaan kykynsä mukaan pohdittava, millainen on älylaitetta käyttävän lapsen sellainen arki, joka on toivottu ja tavoiteltu. Itse on päätettävä, miten kasvattaa ja millaisia kasvatustavoitteita asettaa. Kun aikuinen antaa lapsen käyttöön älylelun tai hyödyntää paikkatietoon perustuvaa seurantaa, hän joutuu pohtimaan vastuullisuutta ja eettisyyttä, sillä tietoverkkoon liittymisellä on monenlaisia seurauksia. Digilaitteiden käyttö lapsenvahtina tai viihdykkeenä ei ole kasvatusta. Lapsi kaipaa edelleen aikuisen läsnäoloa, rajoja ja rakkautta. Heidän kasvattajansa tarvitsevat voimaannuttavaa ohjausta.

Kuluttajuus on aina ollut osa kodin arkea. Arjen rutiineissa tottumukset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Nyt olemme vedenjakajalla, enää emme voi kasvattaa niin kuin suvussa on ollut tapana, vaan päätelaitteet, palvelut ja sovellukset ovat läsnä kodissa koko ajan ja niiden kanssa elämään oppiminen vaatii kasvattajalta tietoista kasvattajuutta ja vahvaa vanhemmuutta. Seuraavassa 90-luvulla syntynyt Ella Airola pohtii yhdessä elämisen muutosta oman sukupolvensa näkökulmasta.

Sosiaalinen media kotitaloudessa – lisääkö vai vähentääkö se sosiaalisuutta?

Sosiaalisen median käyttö kotona nähdään sekä uhkana että mahdollisuutena. Mediasta voi lukea, että ’’Sosiaalinen media auttaa ehkäisemään kotona asuvien vanhusten yksinäisyyttä’’ ja toisaalta ’’Näin sosiaalinen media voi aiheuttaa masennusta’’. Kaikkia sosiaalisen median tuomia muutoksia on myös vaikea arvottaa entiseen nähden parempina tai huonompina. Tavat toimia ovat vain erilaisia kuin ennen.

Vuorovaikutuksen rytmi on aivan uudenlaista ja siitä irrottauduttuakseen täytyy jopa keksiä tekosyitä.

Perheen yhteiset hetket

Omassa lapsuudessani perheemme vaihtoi päivän kuulumiset kokoontuessamme yhteen iltaruoan äärelle. Nykyisin päivän tapahtumia kerrotaan pitkin päivää perheen yhteisessä ryhmäkeskustelussa WhatsAppissa tai Messengerissä. Toki kuulumisten oikea-aikainen vaihtaminen olisi ollut mahdollista myös ennen älypuhelimien pikaviestipalveluita, ihan perinteisellä tekstiviestillä. Pikaviestipalvelut ovat kuitenkin tekstiviesteistä poiketen ilmaisia ja mahdollistavat juurikin ryhmien luomisen.

Toisaalta aina ei edes tarvitse osoittaa viestiään erityisesti perheelleen tai tietylle kaverille, vaan päivän kohokohta tulee helposti jaettua visuaalisessa muodossa Instagramissa tai Spanchatissä tai tarinan muodossa Facebookissa. Keskustelu tapahtumasta käydään julkaisun yhteydessä eikä siihen välttämättä enää palata kasvotusten.

Ruokailun lisäksi perheen yhteisiin hetkiin kuului aikaisemmin illan tv-visan tai perheystävällisen sarjan seuraaminen koko porukalla. Nykyisin tv-kanavien ja tilausvideopalveluiden omat sovellukset mahdollistavat ohjelmien katsomisen lähes miltä tahansa älylaitteelta minä hetkenä hyvänsä. Harva siis enää kiirehtii tv:n ääreen tietyllä kellon lyömällä, vaan vetäytyy mieluummin omaan rauhaansa itselleen parhaalla hetkellä.

Naapureiden yhteisöllisyys

Lapsena vapaa-aikani kului pitkälti naapurin lasten kanssa. Meillä oli tapana mennä koputtamaan kaverin ovelle ja kysyä ’’Voiko Katariina olla?’’. Kerran onnistuimme menemään niin ristiin, että olimme yhtä aikaa toistemme kotien ovella kysymässä samaa kysymystä. Enää tätä erehtymisen vaaraa ei ole, sillä olen kuullut, että myös kaverusten huoltajat hyödyntävät pikaviestipalveluiden ryhmä-ominaisuutta. Ryhmässä voi helposti kysyä lapselleen luistelu- tai hiekkalaatikkoseuraa.

Sosiaalinen media on muuttanut kanssakäymistä naapureiden kanssa muutenkin kuin leikkiseuran haussa. Asuinalueen Facebook-kirppikset ja Naapuriapu-ryhmät ovat jopa aktivoineet mahdollisesti muuten niin omaan asuntoon sulkeutunutta elämää. Sosiaalinen media madaltaa kynnystä ja tekee yksinkertaisemmaksi kysyä kiinnostaisiko jotain käyttämättömäksi jäänyt leipäkone tai saisiko lampun vaihtoon apua.

Liika on liikaa

Sosiaalisesta mediasta voi inspiroitua, mutta se voi myös luoda paineita ja kateellisuutta. Kun et millään keksi, mitä tekisit lounaaksi, on sosiaalinen media täynnä ruokabloggaajia, -vlogaajia ja -instagrammaajia. Kun lähdet etsimään sopivaa reseptiä, haasteena on oikeastaan enää valinnan vaikeus. Asukuvat, juuri remontoidut asunnot ja puhtaan valkoinen lemmikkikoira saattavat nekin inspiroida, mutta monesti niistä saattaa syntyä tunne, että itseltä puuttuu jotain tai on ihmisenä riittämätön.

Julkisuudessa on ollut erilaisia tempauksia sosiaalisen median käytön rajoittamiseksi. On ehdotettu offline-aikaa klo 22 jälkeen ja sosiaalisesta mediasta vapaata kuukautta. Kaverini kertoi, että hänen kotonaan on tällä hetkellä käynnissä ’’Yksi laite kerrallaan’’ -haaste. He yrittävät siis esimerkiksi välttää selaamasta puhelintaan samalla kuin katsovat ohjelmaa läppäriltä. Havahduin siihen, että tähän on todella tultu. Vuorovaikutuksen rytmi on aivan uudenlaista ja siitä irrottauduttuakseen täytyy jopa keksiä tekosyitä.

Miten sinä koet sosiaalisen median muuttaneen elämääsi? Jatketaan keskustelua KukaKasvattaaKetä -facebookryhmässä.

Minkä teeman ympärille kuluttajuutta ja arjenhallintaa käsittelevä oppitunti tai monialaisen oppimisen kokonaisuus kannattaa rakentaa? Kotitalouden oppiaineessa usein käytetty teema on asumisen suunnittelu, jossa käsitellään nuoren itsenäiseen elämään liittyviä asioita. Se sopii parhaiten yhdeksäsluokkalaisille. Opettajien kannattaa tehdä yhteistyötä, koska teema on laaja ja siinä saavutetaan monen oppiaineen ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteita.

Asumiseen perehtyessään nuoret kohtaavat runsaasti kaupallista sisältöä. Tätä sisältöä pitää käsitellä mainonnan- ja medialukutaidon menetelmin. Samalla kun oppilaat käyttävät verkkoa tiedonhakuun, opetuksessa opetetaan, että hakukoneet (esimerkiksi Google) toimivat kaupallisin periaattein kuten vertailusivutkin. Bloggaajat, tubettajat ja muut somettajat tekevät kaupallista yhteistyötä yritysten kanssa, mitä opetuksesa on tarpeen korostaa.

Kun asumisessa tarvittavista hankinnoista puhutaan oppilaiden kanssa, hinta ja laatu tulevat ensimmäisenä mieleen. Pystyykö ne maksamaan heti vai tarvitaanko lainarahaa? Mitä sohva maksaa osamaksulla tai muulla luotolla? Näitä talousopetuksessa tutuiksi tulleita asioita on edelleen tärkeä käsitellä opetuksessa. Kansalaisten velkaantuminen on iso yhteiskunnallinen ongelma, joten ei pidä unohtaa kulutusluottojen hintojen arviointia ja säästämisen merkitystä.

Budjetoinnin opettaminen lähtee liikkeelle sopimuksen ymmärtämisestä. Asumiseen liittyvät palvelut ovat joukko sopimuksia, joiden mukaan maksetaan toistuvia kuluja: vuokra, sähkö, vakuutus, mobiili- ja laajakaistaliittymät, viihdepalvelut. Eikä pidä unohtaa harrastusten kuluja! Sopimukset ovat talouden hallinnan perusta. Isojen kauppojen tarjoama vaihto- ja palautusoikeus on hämärtänyt sen tosiasian, että tavaroiden ostaminen on kauppasopimus, joka sitoo. Oppilaille annettavassa tehtävässä hankintojen yhteenlasketun summan perusteella voidaan arvioida, minkä arvoinen on kodin esineistö, mikä tieto tarvitaan esimerkiksi vakuutusta otettaessa.

Kun elämisen ja asumisen kuluja arvioidaan syvällisemmin, kannattaa vetovastuuta tarjota matematiikan opettajalle ja yhteiskuntaopin opettajalle. Hintojen tutkimisen lisäksi tarkastellaan sopimuksia ja niihin liittyviä sopimusehtoja. Määräaikainen vai kestosopimus? Oppilaiden on tärkeää oppia laskemaan omat vuosi- ja kuukausimenonsa sekä mahdolliset korot.

Käteisen ja sähköisen maksamisen muodot pitää tuntea. Oppilaiden on tarpeen osata arvioida maksamistavan valinnan vaikutuksia lopulliseen hintaan, reklamointimahdollisuuksiin ja turvallisuuteen.

Ostoprosessin opettamisen viimeisessä vaiheessa on kyse niistä taidoista, joita tarvitaan, kun kaupanteossa jokin meni pieleen. Jos hankituissa tuotteissa tai palveluissa on vikaa, laskut ovat virheellisiä, toimitus on myöhässä tms., niistä on osattava tehdä kuluttajavalitus eli reklamaatio.

Kuluttajakasvatus on mediakasvatusta, talouskasvatusta, oikeuksien ja vastuiden tuntemista sekä kestäviin valintoihin oppimista. Asumisen ympärille syntyy loistava oppimiskokonaisuus, mutta siihen tarvitaan oppiaineiden välistä yhteistyötä.

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Opetuksen, kasvatuksen ja elinikäisen oppimisen kannalta suurin haaste on, että osa ihmisistä syrjäytyy, jos heillä ei ole riittäviä tekoälyyn perustuvan tietoyhteiskunnan vaatimia viestintä- ja arjenhallintavalmiuksia.

Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään. Sen sijaan, että pohdimme ruudun seurannan määrää ja asetamme tuntirajoituksia, olisi tarpeen pohtia sitä, mitä tekoälyn toiminnasta ja verkossa olemisesta opetamme sekä minkälaisia verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme.

Sosiaalisessa mediassakin meillä on edelleen luolaihmisen tunne-elämä. Verkkokaupassa, somessa, sisältö- ja viihdepalveluissa ym. surffaava kuluttaja, ”kaksijalkainen nisäkäslaji”, on kyennyt kehittämään ihmeellisen koukuttavia ja houkuttavia tuotteita ja palveluita.  Silti sen kivikaudella kehittynyt fysiologia ja mieli laahaavat ainakin 10 000 vuotta jäljessä. Elimistömme ja havaintomaailmamme ovat edelleen viritetty elämään luonnossa, hyökkäämään ja puolustautumaan tai estämään aliravitsemus ja pääsemään mahdollisimman helpolla – aina kun vain mahdollista. Siksi uudenlaiseen teknologiaan perustuvassa ympäristössä eläminen on tuonut mm. seuraavia kielteisiä ilmiöitä: lihomme, kärsimme tuki- ja liikuntaelinten sairauksista sekä tarkkaavaisuuden ongelmista ja kiusaamisesta.

Ruoan osalta meillä on kokemusta teollisen tuotannon ja markkinoinnin vaikutuksista.  Lihavuus tuli länsimaissa epidemiaksi, kun teollisesti tuotetut hyvin suunnitellut herkut alkoivat nopeasti yleistyä 30-40 vuotta sitten ja ihmisen kivikautinen fysiologia yllätettiin. Nyt digitaalisella palvelumuotoilulla on näytön paikka, jotta samanlaista uhkaa hyvinvoinnille ei syntyisi henkisen ravinnon ja tiedon osalta.

Lapset ja heidän huoltajansa tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Jo pelkästään laitteiden arviointi on mahdotonta ilman tietoa. Pitäisikö digitaalisuuden käyttöönottoon laatia hyvinvointiohjeita ravitsemussuositusten tapaan?

Digitaalisessa maailmassa lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei sinänsä poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä sillä halutaan kertoa.

Entä kaupanteko, jakaminen, vaihdanta ja eri valuuttojen arvo? Ne ovat nyt myllerryksessä. Ehkä niitä opettaessa pitäisi miettiä sellaisia ikiaikaisia ihmisen toimintaperiaatteita ja sivistystä, joita tarvitsemme eläessämme yhteisön jäseninä. Vaikka kaikki muuttuu, ei mikään muutu?

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuutta eletään monenlaisessa maailmassa. Varallisuus määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona. Tässä voi jälleen hyödyntää ravitsemuksen tutkimuksen kokemuksia. Aikuisten syrjäytyneisyys ja heikko sosiaalinen asema lisäävät lasten lihavuusongelmaa perheissä, koska huoltajilla on heikommat valmiudet ohjata lapsiaan. Tarvitaan jatkuvaa panostusta perusopetukseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä lasten eriarvoisuuden vähentämiseen.

Perusopetuksen yhteiskuntaopin opetuksessa ohjataan oppilaita seuraamaan ajankohtaisia kysymyksiä ja tapahtumia sekä ymmärtämään niiden yhteyksiä omaan elämään.

Mikä on ajankohtaista kuluttajuuteen liittyvissä kysymyksissä? Entä miten ajankohtaiset kuluttajuuden ja talouden ilmiöt liittyvät oppijan omaan elämään? Perusopetuksen 7–9 -luokilla oppilaita ohjataan arvioimaan yhteiskunnan ja talouden kysymyksiä sekä vertailemaan niihin liittyviä mielipiteitä ja toimintavaihtoehtoja erilaisten ihmisryhmien ja arvopäämäärien kannalta. Samaan aikaan Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa 13.9.2017 lukion opiskelija toivoo lisää talouskasvatusta kouluihin ja  19.9. 2017 Yrityskylän johtaja korostaa harjoittelun merkitystä taloustaitojen oppimisessa. Ollaan perimmäisen kysymyksen äärellä: mitä ja miten kuluttajuudesta ja taloudesta on tarkoituksenmukaista opettaa? Miten koulu voi kehittää taloustaitoja, joilla selviydytään aikuisena?

Talous- ja kuluttajakasvatuksella on pitkät perinteet ja opetuksessa on vakiintuneet sisällöt. Miten pysymme yhteiskunnan muutoksessa mukana? Digitalisaatio on tuonut monia kuluttajansuojaan sovellettavia ja vaikuttavia asioita, joita ei kuluttajasuojalaissa erikseen kuvata, vaan niitä sovelletaan digitaalisessa toimintaympäristössä. Enää ei riitä talouden perinteisten käsitteiden kuvaaminen tai tavaran virheestä puhuminen käyttäen esimerkkinä fyysisiä tavaroita tai vaikkapa kampaamopalveluita.

Opetuksessa ja kaikissa oppimateriaaleissa on vahvistettava kuluttajansuojan kuvaamista digitaalisessa ympäristössä. Kuluttajuuden opetuksen yksi kulmakivi on yhteiskuntaoppi, jonka opetuksessa annetaan yleiskäsitys kuluttajansuojasta.

Ota opetukseen käytännönläheistä ja tuttua!
Perinteisesti kuluttaja -ja taloustaitojen opetuksen keskiössä on ostopäätös, lainan ottaminen, säästäminen ja yksittäiset kauppasopimukset. Rahankäyttö on enemmän kuin päätöksentekoa säästämisen ja velanottamisen välillä tai budjetin laatiminen. Rahankäyttö on myös tottumuksia ja tunnetaitoja. Ostaminen on enemmän kuin pelkkä ostopäätös. Se on prosessi, ostopolku, jonka vaiheiden onnistuminen vaikuttaa kuluttajansuojaan. Ostopolun eri vaiheiden aikana paljastuu, onko kuluttaja saanut riittävät ja oikeat tiedot valintojen tekemiseksi, ovatko markkinoinnissa ja asiakassuhteissa käytetyt menettelyt asianmukaiset ja ovatko sopimusehdot kohtuulliset.

Kuluttajauus kannattaa opettaa ostopolun kautta ja käyttää esimerkkinä oppilaille tuttuja ilmiöitä. Ostopolku tai kuluttajansuoja eivät verkossa periaatteiltaan poikkea perinteisestä kaupanteosta, mutta alusta- ja jakamistaloudessa nämä totutut säännöt eivät välttämättä enää toimikaan. Keskiössä on kansalaisen ja kuluttajan roolin ja toimintaympäristön esittely. Kuluttajasta kaupan osapuolena annetun kuluttajansuojalain mukaisen määritelmän lisäksi on opetuksessa tarpeen esitellä kauppapaikat – verkkokauppa, kivijalkakauppa ja alusta – sekä tuoda esimerkkejä tilanteista, joissa toimitaan kuluttajana kuluttajansuojalain tarkoittamassa merkityksessä. Vastaavasti puhuttaessa kahden yksityishenkilön välisestä kaupasta on tarpeen ottaa esille myös digitaalisilla alustoilla käytävä kauppa.

Kuluttaja- ja talousosaaminen sekä sen osana kuluttajansuojan tunteminen sisältyvät kaikkeen opetukseen, joissa käsitellään markkinointia, vertailusivuja, ostamista, maksamista, reklamointia tai velkaantumista samoin kuin tuotteen hävittämistä tai palvelun tilauksen päättämistä. Jos itse opettaisin yhteiskuntaoppia, käyttäisin ostopolkua konkretisoimaan kuluttajansuojaa ja kehittämään oppilaan taloustaitoja. Lähteenä voi käyttää KKV:n julkaisemaa opettajan tausta-aineistoa Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä, ja siihen suunniteltuja oppimistehtäviä.

Viime viikolla julkaisimme kotitehtäväpankin, joka on tarkoitettu kaikkien oppiaineiden käyttöön. Kotitehtävät on erikseen mainittuna erityisesti kotitalouden opetussuunitelman perusteissa. Kotitehtäväpankin avulla voi kotitalouden oppiaineessa tehdä kuluttajasisältöjen opettamisen helpommaksi.

Kuluttaja- ja talousosaamisen tavoitteisiin vastaaminen voi tuntua joskus opettajasta hankalalta. Kuluttajateemoilla on taipumus hävitä ja unohtua ruoanvalmistuksen ja leipomisen opettamisen tuoksinassa. Kuitenkin aina, kun käytetään ruokaohjeita, on siinä läsnä esimerkiksi mainonta ja kaupallinen viestintä. Kun käytetään kodinkoneita ja ruoanvalmistuslaitteita, voidaan siinä ohessa puhua tavaroiden virheistä ja takuusta. Ruokaostosten yhteydessä voidaan puhua maksamisesta siinä missä ravintosisällöistäkin.

Myös Hille Janhonen-Abruaquah lähestyi samaa teemaa tässä blogissa julkaistulla kirjoituksellaan ”Mitä minun pitäisi opettaa kuluttamisesta?” Hän ehdottaakin kuluttajakasvatuksen näkyväksi tekemistä “Kuukauden kuluttajateemalla”. Kymmenen teemaa nostavat esiin kuluttajuuteen olennaisesti kietoutuvat asiat. Kuukauden aikana eri vuosiluokilla ja eri opetuskertojen yhteydessä tarkastellaan kuukauden teemaa kuhunkin opetuskertaan sopivalla tavalla.

Opettajalle on tarjolla muutakin tukimateriaalia. Teimme yhteistyössä Opetushallituksen kanssa Edu.fi-sivustolle kuluttajakasvatuksen aineistoa jo syksyllä 2015. Siinäkin kantava ajatus on, että kuluttajuus on mukana kotitalousopetuksen jokaisella oppitunnilla. Kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talousosaamisen (S3) kokonaisuus muodostuu eheäksi, kun sitä toteutetaan yhdistettynä kahteen muuhun kotitalouden sisältöalueeseen ruokakasvatukseen (S1) sekä asumiseen ja yhdessä elämiseen (S2).

Opetushallituksen kanssa tehdyn aineiston yhtenä näkökulmana on kotitalouden kuluttajaosaamisen kehittyminen ikäkausittain. Aineistossa esiteltyä kehystä voi käyttää kuluttajakasvatuksen oppimisjatkumon suunnitteluun eri vuosiluokille.

Kotitehtävät ovat puhuttaneet viime viikkoina niin huoltajia kuin opettajiakin. Opettaja pohtii millainen on sopiva määrä kotitehtäviä ja vanhemmat ihmettelevät, onko opetussuunnitelma siirtänyt kotiin opetettavaksi asioita, joita aiemmin opetettiin koulussa?

Uuden opetussuunnitelman myötä oppiminen on siirtynyt entistä enemmän luokan tai koulun ulkopuolelle sekä sähköisiin oppimisympäristöihin. Samalla opiskelu muuttuu myös kotona.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on julkaissut kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankin.Kuluttajakasvatuksen kotitehtävien tarkoituksena on vahvistaa oppimista.

Kuluttamiseen liittyviä asioita on usein vaikea demonstroida kouluympäristössä, mutta kodissa arjen todelliset kulutustilanteet ovat läsnä jatkuvasti.

Monesti opettajat pohtivat, millaisia kotitehtäviä antaa, koska kodit ovat niin erilaisia ja mahdollisuudet toteuttaa tehtäviä ovat erilaiset. Näissä kotitehtävissä pureudutaan nimenomaisesti omaan arkeen. Omaan kuluttamiseen liittyvissä kysymyksissä liikutaan usein tietosuojaan ja yksityisyyden suojaan kuuluvien asioiden piirissä. Siitä huolimatta tehtäviä kannattaa antaa. Monet tehtävät voidaan suorittaa siten, että huoltaja vain allekirjoituksellaan vahvistaa, että esim. raha-asioista on puhuttu. Keskustelujen sisältöä ei raportoida opettajalle, mutta kotitehtävät voivat toimia tunnilla käydyn keskustelun innoittajana.

Tiedonhankintatehtävissä tulee noudattaa ikärajoja, esim. jotkut sosiaalisen median palvelut on tarkoitettu yli 13-vuotialle. Kotitehtävien periaatteet kannattaa tehdä huoltajille tutuiksi vanhempainillassa. Tehtäviä voi muokata tarpeen mukaan tai oppilaalle voi keksiä vaihtoehtoisen tehtävän paremmin hänen kotioloihinsa sopivaksi. Tehtävät voi jakaa myös vanhemmille koulussa käytössä olevan oppimisalustan kautta tai perinteisesti monisteina.

Älylaitteet valtaavat markkinat laite laitteelta. Mitkä tahansa kodin esineet voivat olla verkkoon kytkettyjä älylaitteita, niin kodinkoneet kuin lelut, lattiat ja sängyt. Samalla kun ostat laitteen, ostat myös palvelun. Älykodin laitteiden ja palveluiden taustalla on kasa sopimuksia. Kuten palvelut, myös sopimukset ovat pääasiassa verkossa.

Ennen sopimuksen hyväksymistä kuluttajalla on vapaus valita ja kilpailuttaa palveluita. Kuluttajan vapaus valita erilaisten laitteiden ja palveluiden kirjosta on kuitenkin näennäinen, jos tarjolla on ainoastaan älylaitteita. Lopulta tulemme siihen, ettei kuluttajalla ole muuta vaihtoehtoa kuin ostaa älylaite, joka on kytketty internetiin.

Sopiminen uudenlaisena kotitaloustaitona
Kodin älylaitteet eivät ole henkilökohtaisia samalla tavalla kuin älypuhelin. Älyjääkaapit, älypesukoneet ja muut älylaitteet hankitaan usein kodin yhteiskäyttöä varten. Asukkaiden tulee päästä sopuun siitä, kenen kanssa ja millaisin käyttöehdoin yhteiset sopimukset solmitaan.

Älylaitteet voidaan hankkia yksittäin tai pakettina, joka sisältää useampia laitteita ja palveluita. Ennen sopimuksen hyväksymistä on hyvä selvittää uuden palvelun yhteensopivuus muiden kodin laitteiden kanssa.

Valintojen tekeminen ja sopimusviidakon hallinta on osa arjen hallintaa. Kuluttaja on seuraavien kysymysten äärellä:

  • Mitä tarvitsen aktiiviseen käyttöön?
  • Mistä kaikesta kannattaa sopia?
  • Minkä suuruinen on kuukausibudjettini?
  • Mihin kaikkeen on varaa?
  • Mitä seurauksia on sillä, jos päivittäiseen elämään vaikuttava palvelu lakkaa yllättäen toimimasta?

Tarvitseeko kuluttaja avukseen sopimusavustajan?
Sopimus on sitoumus käyttöehdoista. Tiedosta ensin omat tarpeesi ja käyttötapasi ja vasta sen jälkeen voit aidosti arvioida sopiiko älylaite ja palvelu sinulle.

Yksi keskeinen asia sopimuksessa ovat palvelun hinta ja maksamisen ehdot. Sopimuksen seurauksena tulee lasku perässä tai maksu veloitetaan välittömästi.

Palveluiden käytöstä ei välttämättä veloiteta rahaa, vaan myös data voi olla vaihdon väline. Sopimuksissa pitäisi olla maininta siitä, jos älylaite kerää käyttötietoja, joita valmistaja hyödyntää jatkossa analytiikassa ja markkinoinnissa. Kerätyn datan avulla valmistajat voivat tehdä yksilöllisempiä ja paremmin kuluttajan tarpeita vastaavia laitteita.

Vakioidun tuotteen sopimus on sama kaikille. Personoitujen, jatkuvasti muuntuvien palveluiden sopimukset ovat monimutkaisempia, kuten jääkaapin, joka tuntee ruokailutottumuksesi.

Kuluttajan kannattaa katsoa sopimuksesta, kenellä on vastuu tietoturvasta ja palvelun päivityksistä. Näillä on vaikutusta laitteen turvallisuuteen. Kuluttajan on myös tärkeä ottaa selvää miten, milloin ja millä hinnalla sopimus on mahdollista irtisanoa ja palvelu vaihtaa toiseen. Määräaikaisessa sopimuksessa on omat erityispiirteensä. Määräaikaista sopimusta ei voi muuttaa eikä irtisanoa sen voimassa ollessa.

Kuluttajalla tulee olla taito tulkita sopimusehtoja. Sopimusten lukutaitoa on mahdollista sisällyttää koulun opetukseen (esim. laaja-alaisen osaamisen arjen taitojen kokonaisuudessa L3) tai sitä voi oppia huoltajilta. Monimutkaisten sopimusten kanssa niin nuoret kuin kokeneemmatkin kuluttajat saattavat tarvita ulkopuolista apua. Kaikilla apua ei löydy lähipiiristä – voisiko sopimusavustaja olla tulevaisuuden ammatti?

Esineiden internetillä (Internet of Things, lyhennettynä IoT) tarkoitetaan internet-verkon laajentumista laitteisiin ja koneisiin. Sen seurauksena asunnot muuttuvat esine esineeltä älykodeiksi.

Älykoti syntyy kun kodin älyominaisuuksia sisältävät laitteet alkavat kerätä tietoa asukkaiden liikkeistä ja oppivat siitä. Palvelun tuottajat hyödyntävät kerättyä tietoa laitteiden edelleen kehittämisessä ja markkinoinnin kohdentamisessa.

Yksilöllistetty älykoti reagoi ennen sinua
Älylaitteiden myötä kotitalouksien ruokahuolto ja syöminen, puhtaanapito sekä yhdessä eläminen palvelullistuvat ja yksilöllistyvät. Älykoti voidaan suunnitella siten, että digitaaliset toiminnot tapahtuvat huomaamatta. Jääkaappi tekee kauppaan tilauksen ostotottumusten perusteella ja valot sammuvat ja syttyvät automaattisesti sen mukaan, miten huoneissa liikutaan. Kun asukas alkaa ajatella, että jotain pitäisi tapahtua, on älykoti jo reagoinut siihen.

Internetiin kytketyt laitteet saadaan viestimään ja vuorovaikutukseen myös keskenään. Esimerkiksi kun sängyn päiväpeiton ottaa pois, samaan aikaan himmenevät valot ja tabletin kirja-sovellus aukeaa siitä kohtaa mihin viimeksi jäi.

Koti on ainoastaan yksi osa ihmisen normaalia sosiaalista ympäristöä. Hyvin suunniteltu älykoti kommunikoi asukkaan muidenkin datalähteiden kanssa. Sillä voi olla pääsy esimerkiksi asukkaan sähköiseen kalenteriin, auton navigointitietoihin ja sosiaalisen median palveluihin. Kun älykoti tuntee toimintamme myös kodin ulkopuolella, se pystyy organisoimaan asioita puolestamme.

Tiedot verkkoon kytkeytyneiden kotitalouksien kulutustottumuksista ja muu elämisestä kerätty tieto ovat esineiden internetin valuuttaa. Kuka omistaa tämän datan ja kuka myöntää siihen käyttöoikeuden?

Heikko digiosaaminen voi johtaa kyberhyökkäykseen
Jos älykodissa laiteympäristöä ei ole asianmukaisesti suojattu, voidaan esineiden internetiä väärinkäyttää. Hakkerit ovat kiinnostuneita mahdollisuuksista käyttää väärin heikosti suojattuja laitteita.  Tietojen varastaminen ja väärentäminen, turvallisuudesta vastaavien esineiden ja järjestelmien häirintä ja sabotaasit ovat mahdollisia ilkitekoja.

Tärkeiden tietojen suojaamiseen kannattaa käyttää ajoissa aikaa ja vaivaa. Tietosuojasta huolehtiminen ei pitäisi olla yksin kuluttajan vastuulla, vaan kulutustavaroiden valmistajien ja ohjelmistosuunnittelijoiden on huolehdittava tietoturvasta omalta osaltaan. Älykodin kyberturvallisuutta edistää erityisesti valmistajan tuki ja ohjelmistopäivitykset. Kuluttajan kannattaa muistaa huolehtia kotiverkon suojaamisesta ja oletussalasanojen vaihtamisesta sekä pohtia ovatko toimenpiteet turvallisia etäyhteydellä tehtäväksi.

Nopeasti muuttuvassa ympäristössä vaaditaan sopeutumiskykyä ja jatkuvaa uudelleen oppimista. Kaikki tarvitsevat vähintään perustaidot digiosaamisesta. Uusille sukupolville älykoti tulee olemaan elämäntapa. Oppilaiden tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kehittäminen peruskoulussa on haastavaa, sillä opettajien käsitys tieto- ja viestintäteknologiasta ei välttämättä ole samalla tasolla kuin nuorilla itsellään. Kuka tällöin kasvattaa ja ketä?

Vuoden päästä tulee voimaan uusi tietosuoja-asetus henkilötietolakiin. Asetukseen tehdyt muutokset tulevat koskemaan erityisesti lasten ja nuorten asemaa. Todennäköiset linjaukset ovat:

  • Alle 13–16-vuotias (ikä tarkentuu) lapsi tarvitsee vanhemman suostumuksen käyttääkseen palveluita, jotka tallentavat hänen tietojaan, kuten sosiaalista mediaa tai puhelimen sovelluksia
  • Tietoyhteiskuntapalveluissa lapsille osoitettujen viestien tulee olla selkeitä
  • Lasten tietojen suojaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota tietoyhteiskuntapalveluissa

Suomen Safer Internet -toiminnan järjestämässä tietosuojauudistukseen liittyvässä keskustelutilaisuudessa pohdittiin, mitä tämä tietosuoja-uudistus käytännössä tulee lapsen näkökulmasta tarkoittamaan. Kooste keskustelutilaisuudesta on katsottavissa täältä.

Vaikka asetuksen tarkoituksena on parantaa ihmisten oikeuksia, sen seurauksena lapsi saattaa kokea, että hänen yksityisyyttään loukataan ja että, hän ei ole vanhempiensa luottamuksen arvoinen.

Vielä ei ole päätetty, millä tavalla vanhempi antaisi lapselle suostumuksensa jonkun digitaalisen palvelun käyttöön. Amerikan malliin peilaten mahdollisia tapoja antaa lupa voisi olla sähköpostivahvistus, luottokorttiostos vanhemman luottokortilla tai puhelinvahvistus. Jos luvan antaminen on vaivalloista, eivät vanhemmat välttämättä osaa tai jaksa sitä antaa, varsinkin jos lupia pitäisi antaa kymmenittäin.

iStock_000015711230_MediumKäytännössä lapsi ei uudistuksen myötä voi tehdä internetissä paljoakaan ilman, että vanhempi saa siitä tiedon. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että nuori netinkäyttäjä saa tukea ja opastusta. Pahimmillaan lapsi jää ilman internetin yhteisöllistä kokemusta eivätkä lapsen taidot käyttää internettiä kehity.

Vanhemman antama lupa käyttää sovellusta ei tarkoita sitä, että lapsi olisi internetissä turvassa sen enempää kuin nytkään. Päinvastoin, lapselle saattaa jopa tulla valheellinen turvallisuuden tunne luvan saatuaan.

Tilaisuudessa pidettiin erityisen tärkeänä, että tietosuojaan liittyvistä lapsen oikeuksista opetetaan koulussa. Tekniset ratkaisut eivät korvaa vuorovaikutuksellista mediakasvatusta. Itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteena on, että oppilaat tulevat tietoisiksi omista oikeuksistaan ja vastuistaan sekä ymmärtävät toimintansa vaikutuksen omaan turvallisuuteen. Perustietojen hankkiminen teknologiasta ja sen kehityksestä ovat myös osa itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteita.

Digitaalinen oppimateriaali ja teknologian käyttö kouluissa lisääntyy koko ajan. Tietosuoja-asetuksen vaatima lupa vanhemmilta voi vaikuttaa siihenkin, mitä oppimateriaaleja  ja -välineitä koulu ottaa käyttöön. Jos kaikki oppilaat eivät saa lupaa esimerkiksi oppimista tukevan pelin lataamiseen, se eriarvoistaa oppilaita. Toisaalta luvan kysymisen myötä vanhemmat tulevat tietoisemmiksi koulun opetuksesta.

Lue lisää: