Archives For Arjen hallinta

Mini-Zaldo rantautui alakoulujen opetukseen viime syksynä. Helppokäyttöinen verkkosivusto on erityisesti 4.-6.-luokkalaisille suunnattu oppimisympäristö kiinnostavista talousasioista tehtävineen ja peleineen. Mini-Zaldo on isomman mörön, Zaldon, pikkusisar. Valloilleen päästessään möröt aikaansaavat taloudellisia ongelmia ja hälläväliä-elämäntyyliä. Nuorten tehtävänä on kesyttää finanssimöröt ja pysyä itse ’kukkaron herrana’.

Zaldo.fi on maksuton oppimisympäristö, jota koko luokka voi käyttää joko tietokoneilla tai mobiililaitteilla esimerkiksi yhteiskuntaopin ja matematiikan oppiaineissa. Ja miksei myös muissakin talousasioita lähellä olevissa opetuksen arkisissa tilanteissa. Mini-Zaldossa käydään läpi asioita muun muassa pätäkästä, perheen hilloista, omasta kukkarosta ja kulutuskemuista.

Isompi mörkö on seikkaillut yläkoulujen yhteiskuntaopin oman talouden opetuksessa jo useamman vuoden ja siitä on yläkoulun opettajien keskuudessa hyviä kokemuksia. Oppilaiden mielestä sivusto on hauska, pelillisyys on plussaa ja sisällön yhteys arkielämään hyvä juttu.

Zaldon tunnettuutta on edistetty myös kilpailuilla joka vuosi. Sekä ylä- että alakoulujen luokat voivat testata oppimiaan tietoja ja taitoja sivuston testillä ja osallistua samalla rahapalkintojen arvontaan. Oman lisäsuolansa kilpailuun toi tänä vuonna se, että paras yläkoulun luokka palkittiin osallistumisoikeudella eurooppalaiseen talousosaamiskilpailuun: European Money Quiz –finaaliin. Suomea lähtevät toukokuussa Brysseliin edustamaan kaksi oppilasta Merikosken koulusta Oulusta.

On tärkeää, että talousasiat nousevat esiin ja niistä puhutaan sekä koulussa että kotona. Olipa sitten kysymys karkin tai kännykän ostosta, säästämisestä, leffassa käynnistä, maksukortin käytöstä, mobiilimaksamisesta tai muusta rahaan liittyvästä pohdinnasta kuten mistä rahaa saa, miten sen saa riittämään ja miten sen käyttöä voi myös suunnitella. Taloustaitojen varhainen oppiminen vaikuttaa elämänhallintaan monin eri tavoin, ja kaikki me toivomme nuorten pärjäävän myös talousasioissa. Siksi asioiden oppimista kiinnostavalla tavalla pitäisi entisestäänkin edistää ja innostavia oppimateriaaleja jatkuvasti kehittää.

Zaldon toteutuksesta ovat vastanneet Finanssiala ry sekä Nuori Yrittäjyys ry yhdessä muiden yhteistyökumppaneiden (FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Sitra ja Pörssisäätiö) kanssa. Sivuston toivotaan olevan apuna nuorille oman talouden haltuunotossa ja opettajille tukena näiden asioiden opetuksessa.

Artikkelin kirjoittaja, viestintäpäällikkö Elina Antila koordinoi talousosaamisen hankkeita FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnassa.

Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018 nostaa esiin tärkeän kysymyksen: Lasten arki köyhyydessä. Tässä arjessa lapset oppivat tietonsa, taitonsa, asenteensa, toimintavalmiutensa sekä hyvinvointiin vaikuttavat tottumuksensa.

Mikä on alle kouluikäisen lapsen arkea?
Ihmisellä on syvään juurtunut ajatus, että kotiin liittyvät asiat opitaan kotona ja kodin kulttuurin kautta. Tätä täydentää varhaiskasvatus. On vanhempien ja huoltajien velvollisuus ja oikeus kasvattaa lapsensa. Meillä on kasvatusperinne, jonka mukaan olemme toimineet vuosituhansia. Arjen taidot on opittu kotona ja tekemällä on opittu. Arkikokemus on kuitenkin erilainen silloin, kun arki laajenee älypuhelimen tai tabletin kautta erilaisiin digitaalisiin ympäristöihin, jotka eivät ole vanhemmille tai kasvattajille tuttuja.

Lapsen syrjäytyminen digitalisoituvassa arjessa
Tutkimusten mukaan suomalaislasten hyvinvoinnin pitkään jatkunut kehitys on taittunut 1990-luvun laman jälkeen. Taloudellinen tilanne perheessä voi johtaa siihen, että lapset syrjäytyvät tavanomaisena pidetystä elämäntavasta.

Lapsille oma kulutus merkitsee sosiaalista voimaa. Lapset ostavat, vaihtavat ja antavat toisilleen erilaisia tavaroita. Kaupankäynnin vastavuoroisuudet ja vaihtosuhteet kuuluvat leikki- ja toveriyhteisöihin. Kun kulutuksen merkitys kasvaa, puute marginalisoi. Ilman digitaalista osallisuutta elävä lapsi jää helposti sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle. Lapselle ei myöskään synny hyvinvointia tukevia tottumuksia, joita digitaalisten välineiden hallitsemisesta seuraa. Nämä taidot ovat mediataitoja, taloustaitoja ja digitaalisen ympäristön edellyttämiä taitoja kuluttajan oikeuksista ja vastuista.

Samaan aikaan kotien kasvatusmahdollisuudet ovat vaikeutuneet. Kasvatukseen ja lasten kanssa olemiseen jää entistä vähemmän aikaa. Toisaalta pohditaan, onko käsitys siitä, miten paljon aikaa lasten kanssa tulisi viettää, muuttunut.  Etätyö mahdollistaa kotona tehtävän työn ja myös korvaukseton kotona tehtävä ylityö on lisääntynyt. Se voi syödä perheeltä aikaa ja emotionaalista läsnäoloa, jolloin lapset viettävät enemmän aikaa yksin ja keskenään.

Kasvattajan toimintamalli hakusessa
Kehittyvän tekniikan myötä lapsille luodaan omaehtoista toimintaa sekä vanhemmista ja kasvattajista riippumattomia tiloja. Lasten ja yritysten väliset suhteet herättävät myös eettisiä pohdintoja. Kaupalliset toimijathan eivät pyri hillitsemään lasten haluja, vaan päinvastoin myötäilemään niitä. On hyvä tiedostaa, että yritysten markkinoinnissa tarkkaillaan myös digitaalisia valintoja tekevän lapsen haluja ja tarpeita, jonka jälkeen tietoa käytetään lasten osallistamiseen, halujen synnyttämiseen ja tekemisen ohjailuun.

Älyarjessa kasvattajille ei ole vielä ehtinyt muodostua valmista toimintamallia, ei myöskään psykologista kasvatusperinnettä. Jokaisen aikuisen ja kasvattajan on parhaan kykynsä mukaan pohdittava itse, minkälainen lapsen arki älylaitteen kanssa on, ja päätettävä millaiseen kuluttajuuteen lapsia ohjaa.

Apuvälineitä valvontaan ja yhteydenpitoon
Kasvatuksessa ja huolenpidossa on mukana teknisiä apuvälineitä, jotka ovat hyväksi avuksi, mutta niiden käyttö edellyttää eettistä pohdintaa ja vastuullisuutta. Lasten hoidon ja ohjaamisen tueksi on syntynyt (paikka)tietoon perustuvaa seurantaa ja vanhemman etäläsnäoloa. Vanhusten ja muiden huolenpitoa tarvitsevien elämään ovat niin ikään tulleet erilaiset valvontalaitteet, joiden avulla voidaan parantaa henkilöiden turvallisuutta.

Lapsuus ja kodin arki muuttuvat siksi, että yhteiskunta muuttuu. Digitaaliset pelit, verkko ja puhelimet avaavat lapsille toiminnallisen kentän, jolla he voivat liikkua ja myös kuluttaa aikuisen valvonnan ulkopuolella. Samaan aikaan kun digitaalinen media tuo lasten ulottuville sisältöä, jonka käsittelyyn he tarvitsevat apua, se mahdollistaa myös yhteydenpidon vanhempiin ja turvan hakemisen.

Inspiroiduin löytäessäni mediakasvattajien Fb-ryhmästä julkaisun, joka alkaa tiiviillä nykytilanteen kuvauksella:

”Digitaalinen teknologia on ollut sosiaalisen muutoksen katalysaattori henkilökohtaisten tietokoneiden yleistymisestä 1980-luvulla, World Wide Webin leviämiseen 1990-luvulla ja edelleen mobiililaitteiden ja sosiaalisen median nousuun 2000-luvulla. Vaikka koulut ovat monin tavoin sopeutuneet kehityskulkuun kahden viime vuosikymmenen aikana, yleinen käsitys on, että lasten, esiteinien ja teinien elämä pyörii sellaisten digitaalisten teknologioiden ja uusien toimintatapojen ympärillä, jotka ovat jotain aivan muuta kuin mitä he kohtaavat kouluopetuksessa.”

Viime vuoden aikana minä ja monet vierakynäkirjoittajat olemme tässä blogissa pohtineet älykotia eri näkökulmista. Onko kouluopetus sopeutunut digitaalisen arjehallinnan taitojen kehittämisen haasteisiin? Kohtaavatko oppilaat kouluopetuksessa arjenhallinnan toimintatapoja, jotka antavat valmiuksia digitaalisen ajan kuluttajuuteen ja arjen taitoihin.

Mediakasvatuksessa mediatodellisuuden hyödyntämistä on jo tutkittu.

”Transmediaalinen lukutaito ottaa lähtökohdaksi uudenlaisen tulkinnan teini-ikäisten mediatodellisuudesta. Medialukutaidon lähtöoletuksia ei hylätä, vaan niitä laajennetaan ja täydennetään. Kun perinteisesti medialukutaito on kiinnostunut siitä, mitä media tekee nuorille. Transmediaalinen lukutaito kääntää asetelman toisin päin kysyen: Mitä nuoret tekevät medialla? Sen sijaan, että nuoria tarkasteltaisiin kuvaruutujen hallitsemina kuluttajina, heidät nähdään samanaikaisesti sekä tuottajina että kuluttajina (prosumers: producers + consumers), jotka osaavat tuottaa ja jakaa vaativuudeltaan vaihtelevia ja eri tyyppisiä mediasisältöjä.”

Tuottajina ja kuluttajina älykodissa

Älykodin arjen taitojen opettamisessa tulee ottaa samanlainen ote. On tärkeää pitää lähtökohtana arjenhallinnan klassisia kotitaloustaitoja, joita ovat taloustaidot, kuluttajataidot, ruoanvalmistustaidot, asumiseen ja puhtauteen liittyvät taidot. Ne ovat edelleen lähtöoletuksia, mutta eivät riittäviä. Niihin on kytkettävä digitaalisen ajan kuluttajataidot, joita käytetään kotitalouden ollessa verkottunut yhä useampaan suuntaan ja toiminnan muuttuessa kotityön tuottamisesta palveluiden käyttämiseen.

Toisaalta erilaiset kotitalouksien yhteiskäyttöratkaisut esim. liikkumiseen, tilojen käyttöön tai harvemmin käytettäviin kotitalouden tavaroiden hankintaan muodostavat kotitalouksien ekosysteemejä. Kun median käyttö muuttuu vastaanottajan roolista myös tuottajan rooliin, on kehityssuunta arjenhallinnassa päinvastainen, kotien oma tuottaminen muuttuu palveluja käyttävän kuluttajan roolin suuntaan.

Kuluttaja- ja kotitaloustaitoja opetetaan perinteisesti pohtimalla:

  • Mitä ovat kuluttamisen vaikutukset kotitaloudelle ja ympäristölle
  • Miten kuluttaja voi säästää tekemällä itse tai valitsemalla viisaasti.

Tämä ei enää riitä, alustat ja palvelullistuminen ovat niin kiinteä osa kotitalouden arkea, ettei niitä voi sivuuttaa opetuksessa.

Palvelullistuminen tarkoittaa sitä, että kuluttajalle luodaan digitaalisia palveluja yhdistämällä eri lähteistä saatavaa tietoa uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi ja tarjoamalla sitä reaalimaailman laitteisiin ja tuotteisiin. Palveluita käytetään älylaitteilla ja kodit toimivat eräänlaisina palvelualustoina ja kasvupohjana palvelujen alustoille.

Kohtaavatko nuorten todellisuus ja arjenhallinnan opetus?

Kasvattajien asenteet digitaalisuuteen vaihtelevat. Osa opettajista ja vanhemmista haluaa antaa oppijoiden käyttöön uusimmat laitteet ja sisällöt mahdollisimman varhain ja nopeasti. Toiset taas haluavat suojella ja vaalia perinteistä digivapaata arkea, kuluttamista ja niihin liittyviä taitoja. Älykoti ja palvelullistuminen eivät poista tarvetta opettaa nuorille kotitaloustaitoja. Sen sijaan ne laajentavat esimerkiksi kotitalousopetuksen näkökulmaa koulun opetuskeittiön syömiseen liittyvien tehtävien harjoittelusta kotitalouksille tarjolla olevan palvelumaaston hahmottamiseen.

Opettamisessa on keskeistä:

  • Mitkä ovat digitaalisessa yhteiskunnassa hyödyllisiä taitoja ja miten lapsia harjaannutetaan niihin? Arjen taitoihin opittaessa kasvattaja joutuu pohtimaan millaisia (työ)tehtäviä oppilaalle annetaan?
  • Mihin kotitöihin harjaantuminen ja arjen tehtävät valmentavat lasta selviytymään aikuisuudessa?
  • Mitä käytöstapoja noudatetaan ja miksi?
  • Millaista mallia aikuinen itse näyttää digitaalisten laitteiden ja ohjelmien käytössä?

Koska älykoti on ”palvelualusta”, digitaalisen ajan kotitaloustaito on transmediaalisen lukutaidon tapaan joukko taitoja, käytäntöjä, arvoja, havaitsemistapoja sekä oppimisen ja vaihdon strategioita, joita kehitetään ja sovelletaan uusien yhteistoiminnallisten kulttuurien konteksteissa.

Ehdotan arjenhallinnan opettamisen näkökulmaksi: Mitä nuoret tekevät palvelualustoilla? Digitaalisesta arjesta käsin tarkastellaan ja jäsennetään myös luokkahuoneen ulkopuolisia kotitalouden hoitoon liittyviä palveluita.  Sen kautta voi yhdessä luoda arjessa tarvittavaa tietämystä!

Vähennetään huolipuhetta ja luovutaan älykännykoiden kieltämisestä haaveilu. Ne ovat osa normaalia arkea. Koulussa ei tarvitse ‘rokottaa’ nuoria vastustamaan digitalisaation negatiivisia vaikutteita, vaan nuorten on opittava elämään ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan digitaalisessa arjessa.

Lapsuuden, nuoruuden ja kodin arjen tilat muuttuvat siksi, että yhteiskunta muuttuu. Mielestäni tässä olisi arkea tutkiville tutkimuskohde.

”Transmediaalinen lukutaito uudessa mediaekologiassa” on Transmedia literacy -projektin julkaisu, joka on saanut rahoituksen Euroopan Unionin Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pohtii Yle:n haastattelussa ”Kasvatus voi olla pahimmillaan vallan väärinkäyttöä”, kuka käyttää valtaa perheissä – lapset vai vanhemmat. Asiat, joista Kurttilan blogissa puhutaan liittyvät vahvasti kuluttamiseen. Kyse on siitä, millainen on vanhemmille tarjottu mielikuva hyvästä lapsuudesta, millaisia sosiaalisia paineita syntyy omistamisesta, miten käsitellä kaupallista viestintää ja kuinka kasvattaja kestää lapsen pettymykset. Kurttila on huolissaan myös lasten avuttomuuden lisääntymisestä ja vaatii vanhemmilta korjausliikkeitä kasvatukseen.

”Meillä on syntymässä avuttomien lasten sukupolvi, joiden toimintakyky on heikko. Itseluottamus valloittaa maailma ei kasva ministeritasoisessa kotien kuljetuspalvelussa. Tai suojelussa, jossa lapsi muuttuu avuttomaksi eikä luota enää itseensä ja ympäristöönsä. Vanhempien pitäisi tässäkin luottaa sekä lapseen että kasvuympäristöön.”

Aikuisen elämän hallinnan valmiuksia ovat yhdessä elämisen ja kasvattamisen taidot. Osa ihmisistä on vaarassa syrjäytyä, jos heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia valmiuksia. Perheet kärsivät somen luomista kulutuspaineista ja digitaaliset laitteet pommittavat jatkuvalla kaupallisella viestinnällään. Kasvattajana – niin kodeissa kuin kouluissa – tarvitsemme ainakin näitä taitoja: tiedonhallinta- ja medianlukutaitoa, neuvottelu- ja argumentointitaitoa, taloustaitoa, kuluttajan oikeudellista ja eettistä tietoa, kulttuurista tietoa, ajattelun joustavuutta, itsensä johtamisen taitoa sekä kykyä elinikäiseen oppimiseen.

Missä nämä elämisen valmiudet syntyvät ja kehittyvät? Ihmisellä on syvään juurtunut ajatus, että kotiin liittyvät asiat opitaan kotona ja kodin kulttuurin kautta. Kasvatusperinteemme, jonka pohjalta olemme toimineet vuosituhansia, on ollut mutkatonta aina silloin, kun yhteiskunnan muutokset ovat olleet hitaita.

Koulutusjärjestelmämme on viime vuosikymmeninä huolehtinut uusien tai kodin ulkopuolella tarvittavien taitojen opettamisesta. Parikymmentä vuotta sitten kotitalouden oppiaineeseen kuulunut perhekasvatus poistettiin ja tilalle tuli uusi oppiaine terveystieto, joka käsittelee ihmisen kasvua ja kehitystä. Toivottavasti se myös ohjaa vanhemmuuteen ja  kasvattajaksi.

Miten syntyy lapsen hyvä digi-arki?

Vanhemmuuteen on tähän asti opittu periaatteella: tehdään niin kuin suvussa on ollut tapana. Nykyään vanhemmuutta ohjaa media ja kaupalliset viestit. Mainosten ohella tarvitsemme ajanmukaista ja puolueetonta viestintää lapsen kasvusta ja kehityksestä sovellettuna digiaikaan. Kuka siis valmentaisi huoltajia ja aikuisia älyarkeen?

Jokaisen vanhemman on parhaan kykynsä mukaan pohdittava, millainen on älylaitetta käyttävän lapsen sellainen arki, joka on toivottu ja tavoiteltu. Itse on päätettävä, miten kasvattaa ja millaisia kasvatustavoitteita asettaa. Kun aikuinen antaa lapsen käyttöön älylelun tai hyödyntää paikkatietoon perustuvaa seurantaa, hän joutuu pohtimaan vastuullisuutta ja eettisyyttä, sillä tietoverkkoon liittymisellä on monenlaisia seurauksia. Digilaitteiden käyttö lapsenvahtina tai viihdykkeenä ei ole kasvatusta. Lapsi kaipaa edelleen aikuisen läsnäoloa, rajoja ja rakkautta. Heidän kasvattajansa tarvitsevat voimaannuttavaa ohjausta.

Kuluttajuus on aina ollut osa kodin arkea. Arjen rutiineissa tottumukset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Nyt olemme vedenjakajalla, enää emme voi kasvattaa niin kuin suvussa on ollut tapana, vaan päätelaitteet, palvelut ja sovellukset ovat läsnä kodissa koko ajan ja niiden kanssa elämään oppiminen vaatii kasvattajalta tietoista kasvattajuutta ja vahvaa vanhemmuutta. Seuraavassa 90-luvulla syntynyt Ella Airola pohtii yhdessä elämisen muutosta oman sukupolvensa näkökulmasta.

Sosiaalinen media kotitaloudessa – lisääkö vai vähentääkö se sosiaalisuutta?

Sosiaalisen median käyttö kotona nähdään sekä uhkana että mahdollisuutena. Mediasta voi lukea, että ’’Sosiaalinen media auttaa ehkäisemään kotona asuvien vanhusten yksinäisyyttä’’ ja toisaalta ’’Näin sosiaalinen media voi aiheuttaa masennusta’’. Kaikkia sosiaalisen median tuomia muutoksia on myös vaikea arvottaa entiseen nähden parempina tai huonompina. Tavat toimia ovat vain erilaisia kuin ennen.

Vuorovaikutuksen rytmi on aivan uudenlaista ja siitä irrottauduttuakseen täytyy jopa keksiä tekosyitä.

Perheen yhteiset hetket

Omassa lapsuudessani perheemme vaihtoi päivän kuulumiset kokoontuessamme yhteen iltaruoan äärelle. Nykyisin päivän tapahtumia kerrotaan pitkin päivää perheen yhteisessä ryhmäkeskustelussa WhatsAppissa tai Messengerissä. Toki kuulumisten oikea-aikainen vaihtaminen olisi ollut mahdollista myös ennen älypuhelimien pikaviestipalveluita, ihan perinteisellä tekstiviestillä. Pikaviestipalvelut ovat kuitenkin tekstiviesteistä poiketen ilmaisia ja mahdollistavat juurikin ryhmien luomisen.

Toisaalta aina ei edes tarvitse osoittaa viestiään erityisesti perheelleen tai tietylle kaverille, vaan päivän kohokohta tulee helposti jaettua visuaalisessa muodossa Instagramissa tai Spanchatissä tai tarinan muodossa Facebookissa. Keskustelu tapahtumasta käydään julkaisun yhteydessä eikä siihen välttämättä enää palata kasvotusten.

Ruokailun lisäksi perheen yhteisiin hetkiin kuului aikaisemmin illan tv-visan tai perheystävällisen sarjan seuraaminen koko porukalla. Nykyisin tv-kanavien ja tilausvideopalveluiden omat sovellukset mahdollistavat ohjelmien katsomisen lähes miltä tahansa älylaitteelta minä hetkenä hyvänsä. Harva siis enää kiirehtii tv:n ääreen tietyllä kellon lyömällä, vaan vetäytyy mieluummin omaan rauhaansa itselleen parhaalla hetkellä.

Naapureiden yhteisöllisyys

Lapsena vapaa-aikani kului pitkälti naapurin lasten kanssa. Meillä oli tapana mennä koputtamaan kaverin ovelle ja kysyä ’’Voiko Katariina olla?’’. Kerran onnistuimme menemään niin ristiin, että olimme yhtä aikaa toistemme kotien ovella kysymässä samaa kysymystä. Enää tätä erehtymisen vaaraa ei ole, sillä olen kuullut, että myös kaverusten huoltajat hyödyntävät pikaviestipalveluiden ryhmä-ominaisuutta. Ryhmässä voi helposti kysyä lapselleen luistelu- tai hiekkalaatikkoseuraa.

Sosiaalinen media on muuttanut kanssakäymistä naapureiden kanssa muutenkin kuin leikkiseuran haussa. Asuinalueen Facebook-kirppikset ja Naapuriapu-ryhmät ovat jopa aktivoineet mahdollisesti muuten niin omaan asuntoon sulkeutunutta elämää. Sosiaalinen media madaltaa kynnystä ja tekee yksinkertaisemmaksi kysyä kiinnostaisiko jotain käyttämättömäksi jäänyt leipäkone tai saisiko lampun vaihtoon apua.

Liika on liikaa

Sosiaalisesta mediasta voi inspiroitua, mutta se voi myös luoda paineita ja kateellisuutta. Kun et millään keksi, mitä tekisit lounaaksi, on sosiaalinen media täynnä ruokabloggaajia, -vlogaajia ja -instagrammaajia. Kun lähdet etsimään sopivaa reseptiä, haasteena on oikeastaan enää valinnan vaikeus. Asukuvat, juuri remontoidut asunnot ja puhtaan valkoinen lemmikkikoira saattavat nekin inspiroida, mutta monesti niistä saattaa syntyä tunne, että itseltä puuttuu jotain tai on ihmisenä riittämätön.

Julkisuudessa on ollut erilaisia tempauksia sosiaalisen median käytön rajoittamiseksi. On ehdotettu offline-aikaa klo 22 jälkeen ja sosiaalisesta mediasta vapaata kuukautta. Kaverini kertoi, että hänen kotonaan on tällä hetkellä käynnissä ’’Yksi laite kerrallaan’’ -haaste. He yrittävät siis esimerkiksi välttää selaamasta puhelintaan samalla kuin katsovat ohjelmaa läppäriltä. Havahduin siihen, että tähän on todella tultu. Vuorovaikutuksen rytmi on aivan uudenlaista ja siitä irrottauduttuakseen täytyy jopa keksiä tekosyitä.

Miten sinä koet sosiaalisen median muuttaneen elämääsi? Jatketaan keskustelua KukaKasvattaaKetä -facebookryhmässä.

Minkä teeman ympärille kuluttajuutta ja arjenhallintaa käsittelevä oppitunti tai monialaisen oppimisen kokonaisuus kannattaa rakentaa? Kotitalouden oppiaineessa usein käytetty teema on asumisen suunnittelu, jossa käsitellään nuoren itsenäiseen elämään liittyviä asioita. Se sopii parhaiten yhdeksäsluokkalaisille. Opettajien kannattaa tehdä yhteistyötä, koska teema on laaja ja siinä saavutetaan monen oppiaineen ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteita.

Asumiseen perehtyessään nuoret kohtaavat runsaasti kaupallista sisältöä. Tätä sisältöä pitää käsitellä mainonnan- ja medialukutaidon menetelmin. Samalla kun oppilaat käyttävät verkkoa tiedonhakuun, opetuksessa opetetaan, että hakukoneet (esimerkiksi Google) toimivat kaupallisin periaattein kuten vertailusivutkin. Bloggaajat, tubettajat ja muut somettajat tekevät kaupallista yhteistyötä yritysten kanssa, mitä opetuksesa on tarpeen korostaa.

Kun asumisessa tarvittavista hankinnoista puhutaan oppilaiden kanssa, hinta ja laatu tulevat ensimmäisenä mieleen. Pystyykö ne maksamaan heti vai tarvitaanko lainarahaa? Mitä sohva maksaa osamaksulla tai muulla luotolla? Näitä talousopetuksessa tutuiksi tulleita asioita on edelleen tärkeä käsitellä opetuksessa. Kansalaisten velkaantuminen on iso yhteiskunnallinen ongelma, joten ei pidä unohtaa kulutusluottojen hintojen arviointia ja säästämisen merkitystä.

Budjetoinnin opettaminen lähtee liikkeelle sopimuksen ymmärtämisestä. Asumiseen liittyvät palvelut ovat joukko sopimuksia, joiden mukaan maksetaan toistuvia kuluja: vuokra, sähkö, vakuutus, mobiili- ja laajakaistaliittymät, viihdepalvelut. Eikä pidä unohtaa harrastusten kuluja! Sopimukset ovat talouden hallinnan perusta. Isojen kauppojen tarjoama vaihto- ja palautusoikeus on hämärtänyt sen tosiasian, että tavaroiden ostaminen on kauppasopimus, joka sitoo. Oppilaille annettavassa tehtävässä hankintojen yhteenlasketun summan perusteella voidaan arvioida, minkä arvoinen on kodin esineistö, mikä tieto tarvitaan esimerkiksi vakuutusta otettaessa.

Kun elämisen ja asumisen kuluja arvioidaan syvällisemmin, kannattaa vetovastuuta tarjota matematiikan opettajalle ja yhteiskuntaopin opettajalle. Hintojen tutkimisen lisäksi tarkastellaan sopimuksia ja niihin liittyviä sopimusehtoja. Määräaikainen vai kestosopimus? Oppilaiden on tärkeää oppia laskemaan omat vuosi- ja kuukausimenonsa sekä mahdolliset korot.

Käteisen ja sähköisen maksamisen muodot pitää tuntea. Oppilaiden on tarpeen osata arvioida maksamistavan valinnan vaikutuksia lopulliseen hintaan, reklamointimahdollisuuksiin ja turvallisuuteen.

Ostoprosessin opettamisen viimeisessä vaiheessa on kyse niistä taidoista, joita tarvitaan, kun kaupanteossa jokin meni pieleen. Jos hankituissa tuotteissa tai palveluissa on vikaa, laskut ovat virheellisiä, toimitus on myöhässä tms., niistä on osattava tehdä kuluttajavalitus eli reklamaatio.

Kuluttajakasvatus on mediakasvatusta, talouskasvatusta, oikeuksien ja vastuiden tuntemista sekä kestäviin valintoihin oppimista. Asumisen ympärille syntyy loistava oppimiskokonaisuus, mutta siihen tarvitaan oppiaineiden välistä yhteistyötä.

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Opetuksen, kasvatuksen ja elinikäisen oppimisen kannalta suurin haaste on, että osa ihmisistä syrjäytyy, jos heillä ei ole riittäviä tekoälyyn perustuvan tietoyhteiskunnan vaatimia viestintä- ja arjenhallintavalmiuksia.

Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään. Sen sijaan, että pohdimme ruudun seurannan määrää ja asetamme tuntirajoituksia, olisi tarpeen pohtia sitä, mitä tekoälyn toiminnasta ja verkossa olemisesta opetamme sekä minkälaisia verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme.

Sosiaalisessa mediassakin meillä on edelleen luolaihmisen tunne-elämä. Verkkokaupassa, somessa, sisältö- ja viihdepalveluissa ym. surffaava kuluttaja, ”kaksijalkainen nisäkäslaji”, on kyennyt kehittämään ihmeellisen koukuttavia ja houkuttavia tuotteita ja palveluita.  Silti sen kivikaudella kehittynyt fysiologia ja mieli laahaavat ainakin 10 000 vuotta jäljessä. Elimistömme ja havaintomaailmamme ovat edelleen viritetty elämään luonnossa, hyökkäämään ja puolustautumaan tai estämään aliravitsemus ja pääsemään mahdollisimman helpolla – aina kun vain mahdollista. Siksi uudenlaiseen teknologiaan perustuvassa ympäristössä eläminen on tuonut mm. seuraavia kielteisiä ilmiöitä: lihomme, kärsimme tuki- ja liikuntaelinten sairauksista sekä tarkkaavaisuuden ongelmista ja kiusaamisesta.

Ruoan osalta meillä on kokemusta teollisen tuotannon ja markkinoinnin vaikutuksista.  Lihavuus tuli länsimaissa epidemiaksi, kun teollisesti tuotetut hyvin suunnitellut herkut alkoivat nopeasti yleistyä 30-40 vuotta sitten ja ihmisen kivikautinen fysiologia yllätettiin. Nyt digitaalisella palvelumuotoilulla on näytön paikka, jotta samanlaista uhkaa hyvinvoinnille ei syntyisi henkisen ravinnon ja tiedon osalta.

Lapset ja heidän huoltajansa tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Jo pelkästään laitteiden arviointi on mahdotonta ilman tietoa. Pitäisikö digitaalisuuden käyttöönottoon laatia hyvinvointiohjeita ravitsemussuositusten tapaan?

Digitaalisessa maailmassa lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei sinänsä poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä sillä halutaan kertoa.

Entä kaupanteko, jakaminen, vaihdanta ja eri valuuttojen arvo? Ne ovat nyt myllerryksessä. Ehkä niitä opettaessa pitäisi miettiä sellaisia ikiaikaisia ihmisen toimintaperiaatteita ja sivistystä, joita tarvitsemme eläessämme yhteisön jäseninä. Vaikka kaikki muuttuu, ei mikään muutu?

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuutta eletään monenlaisessa maailmassa. Varallisuus määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona. Tässä voi jälleen hyödyntää ravitsemuksen tutkimuksen kokemuksia. Aikuisten syrjäytyneisyys ja heikko sosiaalinen asema lisäävät lasten lihavuusongelmaa perheissä, koska huoltajilla on heikommat valmiudet ohjata lapsiaan. Tarvitaan jatkuvaa panostusta perusopetukseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä lasten eriarvoisuuden vähentämiseen.

Perusopetuksen yhteiskuntaopin opetuksessa ohjataan oppilaita seuraamaan ajankohtaisia kysymyksiä ja tapahtumia sekä ymmärtämään niiden yhteyksiä omaan elämään.

Mikä on ajankohtaista kuluttajuuteen liittyvissä kysymyksissä? Entä miten ajankohtaiset kuluttajuuden ja talouden ilmiöt liittyvät oppijan omaan elämään? Perusopetuksen 7–9 -luokilla oppilaita ohjataan arvioimaan yhteiskunnan ja talouden kysymyksiä sekä vertailemaan niihin liittyviä mielipiteitä ja toimintavaihtoehtoja erilaisten ihmisryhmien ja arvopäämäärien kannalta. Samaan aikaan Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa 13.9.2017 lukion opiskelija toivoo lisää talouskasvatusta kouluihin ja  19.9. 2017 Yrityskylän johtaja korostaa harjoittelun merkitystä taloustaitojen oppimisessa. Ollaan perimmäisen kysymyksen äärellä: mitä ja miten kuluttajuudesta ja taloudesta on tarkoituksenmukaista opettaa? Miten koulu voi kehittää taloustaitoja, joilla selviydytään aikuisena?

Talous- ja kuluttajakasvatuksella on pitkät perinteet ja opetuksessa on vakiintuneet sisällöt. Miten pysymme yhteiskunnan muutoksessa mukana? Digitalisaatio on tuonut monia kuluttajansuojaan sovellettavia ja vaikuttavia asioita, joita ei kuluttajasuojalaissa erikseen kuvata, vaan niitä sovelletaan digitaalisessa toimintaympäristössä. Enää ei riitä talouden perinteisten käsitteiden kuvaaminen tai tavaran virheestä puhuminen käyttäen esimerkkinä fyysisiä tavaroita tai vaikkapa kampaamopalveluita.

Opetuksessa ja kaikissa oppimateriaaleissa on vahvistettava kuluttajansuojan kuvaamista digitaalisessa ympäristössä. Kuluttajuuden opetuksen yksi kulmakivi on yhteiskuntaoppi, jonka opetuksessa annetaan yleiskäsitys kuluttajansuojasta.

Ota opetukseen käytännönläheistä ja tuttua!
Perinteisesti kuluttaja -ja taloustaitojen opetuksen keskiössä on ostopäätös, lainan ottaminen, säästäminen ja yksittäiset kauppasopimukset. Rahankäyttö on enemmän kuin päätöksentekoa säästämisen ja velanottamisen välillä tai budjetin laatiminen. Rahankäyttö on myös tottumuksia ja tunnetaitoja. Ostaminen on enemmän kuin pelkkä ostopäätös. Se on prosessi, ostopolku, jonka vaiheiden onnistuminen vaikuttaa kuluttajansuojaan. Ostopolun eri vaiheiden aikana paljastuu, onko kuluttaja saanut riittävät ja oikeat tiedot valintojen tekemiseksi, ovatko markkinoinnissa ja asiakassuhteissa käytetyt menettelyt asianmukaiset ja ovatko sopimusehdot kohtuulliset.

Kuluttajauus kannattaa opettaa ostopolun kautta ja käyttää esimerkkinä oppilaille tuttuja ilmiöitä. Ostopolku tai kuluttajansuoja eivät verkossa periaatteiltaan poikkea perinteisestä kaupanteosta, mutta alusta- ja jakamistaloudessa nämä totutut säännöt eivät välttämättä enää toimikaan. Keskiössä on kansalaisen ja kuluttajan roolin ja toimintaympäristön esittely. Kuluttajasta kaupan osapuolena annetun kuluttajansuojalain mukaisen määritelmän lisäksi on opetuksessa tarpeen esitellä kauppapaikat – verkkokauppa, kivijalkakauppa ja alusta – sekä tuoda esimerkkejä tilanteista, joissa toimitaan kuluttajana kuluttajansuojalain tarkoittamassa merkityksessä. Vastaavasti puhuttaessa kahden yksityishenkilön välisestä kaupasta on tarpeen ottaa esille myös digitaalisilla alustoilla käytävä kauppa.

Kuluttaja- ja talousosaaminen sekä sen osana kuluttajansuojan tunteminen sisältyvät kaikkeen opetukseen, joissa käsitellään markkinointia, vertailusivuja, ostamista, maksamista, reklamointia tai velkaantumista samoin kuin tuotteen hävittämistä tai palvelun tilauksen päättämistä. Jos itse opettaisin yhteiskuntaoppia, käyttäisin ostopolkua konkretisoimaan kuluttajansuojaa ja kehittämään oppilaan taloustaitoja. Lähteenä voi käyttää KKV:n julkaisemaa opettajan tausta-aineistoa Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä, ja siihen suunniteltuja oppimistehtäviä.

Viime viikolla julkaisimme kotitehtäväpankin, joka on tarkoitettu kaikkien oppiaineiden käyttöön. Kotitehtävät on erikseen mainittuna erityisesti kotitalouden opetussuunitelman perusteissa. Kotitehtäväpankin avulla voi kotitalouden oppiaineessa tehdä kuluttajasisältöjen opettamisen helpommaksi.

Kuluttaja- ja talousosaamisen tavoitteisiin vastaaminen voi tuntua joskus opettajasta hankalalta. Kuluttajateemoilla on taipumus hävitä ja unohtua ruoanvalmistuksen ja leipomisen opettamisen tuoksinassa. Kuitenkin aina, kun käytetään ruokaohjeita, on siinä läsnä esimerkiksi mainonta ja kaupallinen viestintä. Kun käytetään kodinkoneita ja ruoanvalmistuslaitteita, voidaan siinä ohessa puhua tavaroiden virheistä ja takuusta. Ruokaostosten yhteydessä voidaan puhua maksamisesta siinä missä ravintosisällöistäkin.

Myös Hille Janhonen-Abruaquah lähestyi samaa teemaa tässä blogissa julkaistulla kirjoituksellaan ”Mitä minun pitäisi opettaa kuluttamisesta?” Hän ehdottaakin kuluttajakasvatuksen näkyväksi tekemistä “Kuukauden kuluttajateemalla”. Kymmenen teemaa nostavat esiin kuluttajuuteen olennaisesti kietoutuvat asiat. Kuukauden aikana eri vuosiluokilla ja eri opetuskertojen yhteydessä tarkastellaan kuukauden teemaa kuhunkin opetuskertaan sopivalla tavalla.

Opettajalle on tarjolla muutakin tukimateriaalia. Teimme yhteistyössä Opetushallituksen kanssa Edu.fi-sivustolle kuluttajakasvatuksen aineistoa jo syksyllä 2015. Siinäkin kantava ajatus on, että kuluttajuus on mukana kotitalousopetuksen jokaisella oppitunnilla. Kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talousosaamisen (S3) kokonaisuus muodostuu eheäksi, kun sitä toteutetaan yhdistettynä kahteen muuhun kotitalouden sisältöalueeseen ruokakasvatukseen (S1) sekä asumiseen ja yhdessä elämiseen (S2).

Opetushallituksen kanssa tehdyn aineiston yhtenä näkökulmana on kotitalouden kuluttajaosaamisen kehittyminen ikäkausittain. Aineistossa esiteltyä kehystä voi käyttää kuluttajakasvatuksen oppimisjatkumon suunnitteluun eri vuosiluokille.

Kotitehtävät ovat puhuttaneet viime viikkoina niin huoltajia kuin opettajiakin. Opettaja pohtii millainen on sopiva määrä kotitehtäviä ja vanhemmat ihmettelevät, onko opetussuunnitelma siirtänyt kotiin opetettavaksi asioita, joita aiemmin opetettiin koulussa?

Uuden opetussuunnitelman myötä oppiminen on siirtynyt entistä enemmän luokan tai koulun ulkopuolelle sekä sähköisiin oppimisympäristöihin. Samalla opiskelu muuttuu myös kotona.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on julkaissut kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankin.Kuluttajakasvatuksen kotitehtävien tarkoituksena on vahvistaa oppimista.

Kuluttamiseen liittyviä asioita on usein vaikea demonstroida kouluympäristössä, mutta kodissa arjen todelliset kulutustilanteet ovat läsnä jatkuvasti.

Monesti opettajat pohtivat, millaisia kotitehtäviä antaa, koska kodit ovat niin erilaisia ja mahdollisuudet toteuttaa tehtäviä ovat erilaiset. Näissä kotitehtävissä pureudutaan nimenomaisesti omaan arkeen. Omaan kuluttamiseen liittyvissä kysymyksissä liikutaan usein tietosuojaan ja yksityisyyden suojaan kuuluvien asioiden piirissä. Siitä huolimatta tehtäviä kannattaa antaa. Monet tehtävät voidaan suorittaa siten, että huoltaja vain allekirjoituksellaan vahvistaa, että esim. raha-asioista on puhuttu. Keskustelujen sisältöä ei raportoida opettajalle, mutta kotitehtävät voivat toimia tunnilla käydyn keskustelun innoittajana.

Tiedonhankintatehtävissä tulee noudattaa ikärajoja, esim. jotkut sosiaalisen median palvelut on tarkoitettu yli 13-vuotialle. Kotitehtävien periaatteet kannattaa tehdä huoltajille tutuiksi vanhempainillassa. Tehtäviä voi muokata tarpeen mukaan tai oppilaalle voi keksiä vaihtoehtoisen tehtävän paremmin hänen kotioloihinsa sopivaksi. Tehtävät voi jakaa myös vanhemmille koulussa käytössä olevan oppimisalustan kautta tai perinteisesti monisteina.