Archives For Arjen hallinta

Perusopetuksen yhteiskuntaopin opetuksessa ohjataan oppilaita seuraamaan ajankohtaisia kysymyksiä ja tapahtumia sekä ymmärtämään niiden yhteyksiä omaan elämään.

Mikä on ajankohtaista kuluttajuuteen liittyvissä kysymyksissä? Entä miten ajankohtaiset kuluttajuuden ja talouden ilmiöt liittyvät oppijan omaan elämään? Perusopetuksen 7–9 -luokilla oppilaita ohjataan arvioimaan yhteiskunnan ja talouden kysymyksiä sekä vertailemaan niihin liittyviä mielipiteitä ja toimintavaihtoehtoja erilaisten ihmisryhmien ja arvopäämäärien kannalta. Samaan aikaan Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa 13.9.2017 lukion opiskelija toivoo lisää talouskasvatusta kouluihin ja  19.9. 2017 Yrityskylän johtaja korostaa harjoittelun merkitystä taloustaitojen oppimisessa. Ollaan perimmäisen kysymyksen äärellä: mitä ja miten kuluttajuudesta ja taloudesta on tarkoituksenmukaista opettaa? Miten koulu voi kehittää taloustaitoja, joilla selviydytään aikuisena?

Talous- ja kuluttajakasvatuksella on pitkät perinteet ja opetuksessa on vakiintuneet sisällöt. Miten pysymme yhteiskunnan muutoksessa mukana? Digitalisaatio on tuonut monia kuluttajansuojaan sovellettavia ja vaikuttavia asioita, joita ei kuluttajasuojalaissa erikseen kuvata, vaan niitä sovelletaan digitaalisessa toimintaympäristössä. Enää ei riitä talouden perinteisten käsitteiden kuvaaminen tai tavaran virheestä puhuminen käyttäen esimerkkinä fyysisiä tavaroita tai vaikkapa kampaamopalveluita.

Opetuksessa ja kaikissa oppimateriaaleissa on vahvistettava kuluttajansuojan kuvaamista digitaalisessa ympäristössä. Kuluttajuuden opetuksen yksi kulmakivi on yhteiskuntaoppi, jonka opetuksessa annetaan yleiskäsitys kuluttajansuojasta.

Ota opetukseen käytännönläheistä ja tuttua!
Perinteisesti kuluttaja -ja taloustaitojen opetuksen keskiössä on ostopäätös, lainan ottaminen, säästäminen ja yksittäiset kauppasopimukset. Rahankäyttö on enemmän kuin päätöksentekoa säästämisen ja velanottamisen välillä tai budjetin laatiminen. Rahankäyttö on myös tottumuksia ja tunnetaitoja. Ostaminen on enemmän kuin pelkkä ostopäätös. Se on prosessi, ostopolku, jonka vaiheiden onnistuminen vaikuttaa kuluttajansuojaan. Ostopolun eri vaiheiden aikana paljastuu, onko kuluttaja saanut riittävät ja oikeat tiedot valintojen tekemiseksi, ovatko markkinoinnissa ja asiakassuhteissa käytetyt menettelyt asianmukaiset ja ovatko sopimusehdot kohtuulliset.

Kuluttajauus kannattaa opettaa ostopolun kautta ja käyttää esimerkkinä oppilaille tuttuja ilmiöitä. Ostopolku tai kuluttajansuoja eivät verkossa periaatteiltaan poikkea perinteisestä kaupanteosta, mutta alusta- ja jakamistaloudessa nämä totutut säännöt eivät välttämättä enää toimikaan. Keskiössä on kansalaisen ja kuluttajan roolin ja toimintaympäristön esittely. Kuluttajasta kaupan osapuolena annetun kuluttajansuojalain mukaisen määritelmän lisäksi on opetuksessa tarpeen esitellä kauppapaikat – verkkokauppa, kivijalkakauppa ja alusta – sekä tuoda esimerkkejä tilanteista, joissa toimitaan kuluttajana kuluttajansuojalain tarkoittamassa merkityksessä. Vastaavasti puhuttaessa kahden yksityishenkilön välisestä kaupasta on tarpeen ottaa esille myös digitaalisilla alustoilla käytävä kauppa.

Kuluttaja- ja talousosaaminen sekä sen osana kuluttajansuojan tunteminen sisältyvät kaikkeen opetukseen, joissa käsitellään markkinointia, vertailusivuja, ostamista, maksamista, reklamointia tai velkaantumista samoin kuin tuotteen hävittämistä tai palvelun tilauksen päättämistä. Jos itse opettaisin yhteiskuntaoppia, käyttäisin ostopolkua konkretisoimaan kuluttajansuojaa ja kehittämään oppilaan taloustaitoja. Lähteenä voi käyttää KKV:n julkaisemaa opettajan tausta-aineistoa Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä, ja siihen suunniteltuja oppimistehtäviä.

Viime viikolla julkaisimme kotitehtäväpankin, joka on tarkoitettu kaikkien oppiaineiden käyttöön. Kotitehtävät on erikseen mainittuna erityisesti kotitalouden opetussuunitelman perusteissa. Kotitehtäväpankin avulla voi kotitalouden oppiaineessa tehdä kuluttajasisältöjen opettamisen helpommaksi.

Kuluttaja- ja talousosaamisen tavoitteisiin vastaaminen voi tuntua joskus opettajasta hankalalta. Kuluttajateemoilla on taipumus hävitä ja unohtua ruoanvalmistuksen ja leipomisen opettamisen tuoksinassa. Kuitenkin aina, kun käytetään ruokaohjeita, on siinä läsnä esimerkiksi mainonta ja kaupallinen viestintä. Kun käytetään kodinkoneita ja ruoanvalmistuslaitteita, voidaan siinä ohessa puhua tavaroiden virheistä ja takuusta. Ruokaostosten yhteydessä voidaan puhua maksamisesta siinä missä ravintosisällöistäkin.

Myös Hille Janhonen-Abruaquah lähestyi samaa teemaa tässä blogissa julkaistulla kirjoituksellaan ”Mitä minun pitäisi opettaa kuluttamisesta?” Hän ehdottaakin kuluttajakasvatuksen näkyväksi tekemistä “Kuukauden kuluttajateemalla”. Kymmenen teemaa nostavat esiin kuluttajuuteen olennaisesti kietoutuvat asiat. Kuukauden aikana eri vuosiluokilla ja eri opetuskertojen yhteydessä tarkastellaan kuukauden teemaa kuhunkin opetuskertaan sopivalla tavalla.

Opettajalle on tarjolla muutakin tukimateriaalia. Teimme yhteistyössä Opetushallituksen kanssa Edu.fi-sivustolle kuluttajakasvatuksen aineistoa jo syksyllä 2015. Siinäkin kantava ajatus on, että kuluttajuus on mukana kotitalousopetuksen jokaisella oppitunnilla. Kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talousosaamisen (S3) kokonaisuus muodostuu eheäksi, kun sitä toteutetaan yhdistettynä kahteen muuhun kotitalouden sisältöalueeseen ruokakasvatukseen (S1) sekä asumiseen ja yhdessä elämiseen (S2).

Opetushallituksen kanssa tehdyn aineiston yhtenä näkökulmana on kotitalouden kuluttajaosaamisen kehittyminen ikäkausittain. Aineistossa esiteltyä kehystä voi käyttää kuluttajakasvatuksen oppimisjatkumon suunnitteluun eri vuosiluokille.

Kotitehtävät ovat puhuttaneet viime viikkoina niin huoltajia kuin opettajiakin. Opettaja pohtii millainen on sopiva määrä kotitehtäviä ja vanhemmat ihmettelevät, onko opetussuunnitelma siirtänyt kotiin opetettavaksi asioita, joita aiemmin opetettiin koulussa?

Uuden opetussuunnitelman myötä oppiminen on siirtynyt entistä enemmän luokan tai koulun ulkopuolelle sekä sähköisiin oppimisympäristöihin. Samalla opiskelu muuttuu myös kotona.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on julkaissut kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankin.Kuluttajakasvatuksen kotitehtävien tarkoituksena on vahvistaa oppimista.

Kuluttamiseen liittyviä asioita on usein vaikea demonstroida kouluympäristössä, mutta kodissa arjen todelliset kulutustilanteet ovat läsnä jatkuvasti.

Monesti opettajat pohtivat, millaisia kotitehtäviä antaa, koska kodit ovat niin erilaisia ja mahdollisuudet toteuttaa tehtäviä ovat erilaiset. Näissä kotitehtävissä pureudutaan nimenomaisesti omaan arkeen. Omaan kuluttamiseen liittyvissä kysymyksissä liikutaan usein tietosuojaan ja yksityisyyden suojaan kuuluvien asioiden piirissä. Siitä huolimatta tehtäviä kannattaa antaa. Monet tehtävät voidaan suorittaa siten, että huoltaja vain allekirjoituksellaan vahvistaa, että esim. raha-asioista on puhuttu. Keskustelujen sisältöä ei raportoida opettajalle, mutta kotitehtävät voivat toimia tunnilla käydyn keskustelun innoittajana.

Tiedonhankintatehtävissä tulee noudattaa ikärajoja, esim. jotkut sosiaalisen median palvelut on tarkoitettu yli 13-vuotialle. Kotitehtävien periaatteet kannattaa tehdä huoltajille tutuiksi vanhempainillassa. Tehtäviä voi muokata tarpeen mukaan tai oppilaalle voi keksiä vaihtoehtoisen tehtävän paremmin hänen kotioloihinsa sopivaksi. Tehtävät voi jakaa myös vanhemmille koulussa käytössä olevan oppimisalustan kautta tai perinteisesti monisteina.

Älylaitteet valtaavat markkinat laite laitteelta. Mitkä tahansa kodin esineet voivat olla verkkoon kytkettyjä älylaitteita, niin kodinkoneet kuin lelut, lattiat ja sängyt. Samalla kun ostat laitteen, ostat myös palvelun. Älykodin laitteiden ja palveluiden taustalla on kasa sopimuksia. Kuten palvelut, myös sopimukset ovat pääasiassa verkossa.

Ennen sopimuksen hyväksymistä kuluttajalla on vapaus valita ja kilpailuttaa palveluita. Kuluttajan vapaus valita erilaisten laitteiden ja palveluiden kirjosta on kuitenkin näennäinen, jos tarjolla on ainoastaan älylaitteita. Lopulta tulemme siihen, ettei kuluttajalla ole muuta vaihtoehtoa kuin ostaa älylaite, joka on kytketty internetiin.

Sopiminen uudenlaisena kotitaloustaitona
Kodin älylaitteet eivät ole henkilökohtaisia samalla tavalla kuin älypuhelin. Älyjääkaapit, älypesukoneet ja muut älylaitteet hankitaan usein kodin yhteiskäyttöä varten. Asukkaiden tulee päästä sopuun siitä, kenen kanssa ja millaisin käyttöehdoin yhteiset sopimukset solmitaan.

Älylaitteet voidaan hankkia yksittäin tai pakettina, joka sisältää useampia laitteita ja palveluita. Ennen sopimuksen hyväksymistä on hyvä selvittää uuden palvelun yhteensopivuus muiden kodin laitteiden kanssa.

Valintojen tekeminen ja sopimusviidakon hallinta on osa arjen hallintaa. Kuluttaja on seuraavien kysymysten äärellä:

  • Mitä tarvitsen aktiiviseen käyttöön?
  • Mistä kaikesta kannattaa sopia?
  • Minkä suuruinen on kuukausibudjettini?
  • Mihin kaikkeen on varaa?
  • Mitä seurauksia on sillä, jos päivittäiseen elämään vaikuttava palvelu lakkaa yllättäen toimimasta?

Tarvitseeko kuluttaja avukseen sopimusavustajan?
Sopimus on sitoumus käyttöehdoista. Tiedosta ensin omat tarpeesi ja käyttötapasi ja vasta sen jälkeen voit aidosti arvioida sopiiko älylaite ja palvelu sinulle.

Yksi keskeinen asia sopimuksessa ovat palvelun hinta ja maksamisen ehdot. Sopimuksen seurauksena tulee lasku perässä tai maksu veloitetaan välittömästi.

Palveluiden käytöstä ei välttämättä veloiteta rahaa, vaan myös data voi olla vaihdon väline. Sopimuksissa pitäisi olla maininta siitä, jos älylaite kerää käyttötietoja, joita valmistaja hyödyntää jatkossa analytiikassa ja markkinoinnissa. Kerätyn datan avulla valmistajat voivat tehdä yksilöllisempiä ja paremmin kuluttajan tarpeita vastaavia laitteita.

Vakioidun tuotteen sopimus on sama kaikille. Personoitujen, jatkuvasti muuntuvien palveluiden sopimukset ovat monimutkaisempia, kuten jääkaapin, joka tuntee ruokailutottumuksesi.

Kuluttajan kannattaa katsoa sopimuksesta, kenellä on vastuu tietoturvasta ja palvelun päivityksistä. Näillä on vaikutusta laitteen turvallisuuteen. Kuluttajan on myös tärkeä ottaa selvää miten, milloin ja millä hinnalla sopimus on mahdollista irtisanoa ja palvelu vaihtaa toiseen. Määräaikaisessa sopimuksessa on omat erityispiirteensä. Määräaikaista sopimusta ei voi muuttaa eikä irtisanoa sen voimassa ollessa.

Kuluttajalla tulee olla taito tulkita sopimusehtoja. Sopimusten lukutaitoa on mahdollista sisällyttää koulun opetukseen (esim. laaja-alaisen osaamisen arjen taitojen kokonaisuudessa L3) tai sitä voi oppia huoltajilta. Monimutkaisten sopimusten kanssa niin nuoret kuin kokeneemmatkin kuluttajat saattavat tarvita ulkopuolista apua. Kaikilla apua ei löydy lähipiiristä – voisiko sopimusavustaja olla tulevaisuuden ammatti?

Esineiden internetillä (Internet of Things, lyhennettynä IoT) tarkoitetaan internet-verkon laajentumista laitteisiin ja koneisiin. Sen seurauksena asunnot muuttuvat esine esineeltä älykodeiksi.

Älykoti syntyy kun kodin älyominaisuuksia sisältävät laitteet alkavat kerätä tietoa asukkaiden liikkeistä ja oppivat siitä. Palvelun tuottajat hyödyntävät kerättyä tietoa laitteiden edelleen kehittämisessä ja markkinoinnin kohdentamisessa.

Yksilöllistetty älykoti reagoi ennen sinua
Älylaitteiden myötä kotitalouksien ruokahuolto ja syöminen, puhtaanapito sekä yhdessä eläminen palvelullistuvat ja yksilöllistyvät. Älykoti voidaan suunnitella siten, että digitaaliset toiminnot tapahtuvat huomaamatta. Jääkaappi tekee kauppaan tilauksen ostotottumusten perusteella ja valot sammuvat ja syttyvät automaattisesti sen mukaan, miten huoneissa liikutaan. Kun asukas alkaa ajatella, että jotain pitäisi tapahtua, on älykoti jo reagoinut siihen.

Internetiin kytketyt laitteet saadaan viestimään ja vuorovaikutukseen myös keskenään. Esimerkiksi kun sängyn päiväpeiton ottaa pois, samaan aikaan himmenevät valot ja tabletin kirja-sovellus aukeaa siitä kohtaa mihin viimeksi jäi.

Koti on ainoastaan yksi osa ihmisen normaalia sosiaalista ympäristöä. Hyvin suunniteltu älykoti kommunikoi asukkaan muidenkin datalähteiden kanssa. Sillä voi olla pääsy esimerkiksi asukkaan sähköiseen kalenteriin, auton navigointitietoihin ja sosiaalisen median palveluihin. Kun älykoti tuntee toimintamme myös kodin ulkopuolella, se pystyy organisoimaan asioita puolestamme.

Tiedot verkkoon kytkeytyneiden kotitalouksien kulutustottumuksista ja muu elämisestä kerätty tieto ovat esineiden internetin valuuttaa. Kuka omistaa tämän datan ja kuka myöntää siihen käyttöoikeuden?

Heikko digiosaaminen voi johtaa kyberhyökkäykseen
Jos älykodissa laiteympäristöä ei ole asianmukaisesti suojattu, voidaan esineiden internetiä väärinkäyttää. Hakkerit ovat kiinnostuneita mahdollisuuksista käyttää väärin heikosti suojattuja laitteita.  Tietojen varastaminen ja väärentäminen, turvallisuudesta vastaavien esineiden ja järjestelmien häirintä ja sabotaasit ovat mahdollisia ilkitekoja.

Tärkeiden tietojen suojaamiseen kannattaa käyttää ajoissa aikaa ja vaivaa. Tietosuojasta huolehtiminen ei pitäisi olla yksin kuluttajan vastuulla, vaan kulutustavaroiden valmistajien ja ohjelmistosuunnittelijoiden on huolehdittava tietoturvasta omalta osaltaan. Älykodin kyberturvallisuutta edistää erityisesti valmistajan tuki ja ohjelmistopäivitykset. Kuluttajan kannattaa muistaa huolehtia kotiverkon suojaamisesta ja oletussalasanojen vaihtamisesta sekä pohtia ovatko toimenpiteet turvallisia etäyhteydellä tehtäväksi.

Nopeasti muuttuvassa ympäristössä vaaditaan sopeutumiskykyä ja jatkuvaa uudelleen oppimista. Kaikki tarvitsevat vähintään perustaidot digiosaamisesta. Uusille sukupolville älykoti tulee olemaan elämäntapa. Oppilaiden tieto- ja viestintäteknologisen osaamisen kehittäminen peruskoulussa on haastavaa, sillä opettajien käsitys tieto- ja viestintäteknologiasta ei välttämättä ole samalla tasolla kuin nuorilla itsellään. Kuka tällöin kasvattaa ja ketä?

Vuoden päästä tulee voimaan uusi tietosuoja-asetus henkilötietolakiin. Asetukseen tehdyt muutokset tulevat koskemaan erityisesti lasten ja nuorten asemaa. Todennäköiset linjaukset ovat:

  • Alle 13–16-vuotias (ikä tarkentuu) lapsi tarvitsee vanhemman suostumuksen käyttääkseen palveluita, jotka tallentavat hänen tietojaan, kuten sosiaalista mediaa tai puhelimen sovelluksia
  • Tietoyhteiskuntapalveluissa lapsille osoitettujen viestien tulee olla selkeitä
  • Lasten tietojen suojaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota tietoyhteiskuntapalveluissa

Suomen Safer Internet -toiminnan järjestämässä tietosuojauudistukseen liittyvässä keskustelutilaisuudessa pohdittiin, mitä tämä tietosuoja-uudistus käytännössä tulee lapsen näkökulmasta tarkoittamaan. Kooste keskustelutilaisuudesta on katsottavissa täältä.

Vaikka asetuksen tarkoituksena on parantaa ihmisten oikeuksia, sen seurauksena lapsi saattaa kokea, että hänen yksityisyyttään loukataan ja että, hän ei ole vanhempiensa luottamuksen arvoinen.

Vielä ei ole päätetty, millä tavalla vanhempi antaisi lapselle suostumuksensa jonkun digitaalisen palvelun käyttöön. Amerikan malliin peilaten mahdollisia tapoja antaa lupa voisi olla sähköpostivahvistus, luottokorttiostos vanhemman luottokortilla tai puhelinvahvistus. Jos luvan antaminen on vaivalloista, eivät vanhemmat välttämättä osaa tai jaksa sitä antaa, varsinkin jos lupia pitäisi antaa kymmenittäin.

iStock_000015711230_MediumKäytännössä lapsi ei uudistuksen myötä voi tehdä internetissä paljoakaan ilman, että vanhempi saa siitä tiedon. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että nuori netinkäyttäjä saa tukea ja opastusta. Pahimmillaan lapsi jää ilman internetin yhteisöllistä kokemusta eivätkä lapsen taidot käyttää internettiä kehity.

Vanhemman antama lupa käyttää sovellusta ei tarkoita sitä, että lapsi olisi internetissä turvassa sen enempää kuin nytkään. Päinvastoin, lapselle saattaa jopa tulla valheellinen turvallisuuden tunne luvan saatuaan.

Tilaisuudessa pidettiin erityisen tärkeänä, että tietosuojaan liittyvistä lapsen oikeuksista opetetaan koulussa. Tekniset ratkaisut eivät korvaa vuorovaikutuksellista mediakasvatusta. Itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteena on, että oppilaat tulevat tietoisiksi omista oikeuksistaan ja vastuistaan sekä ymmärtävät toimintansa vaikutuksen omaan turvallisuuteen. Perustietojen hankkiminen teknologiasta ja sen kehityksestä ovat myös osa itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteita.

Digitaalinen oppimateriaali ja teknologian käyttö kouluissa lisääntyy koko ajan. Tietosuoja-asetuksen vaatima lupa vanhemmilta voi vaikuttaa siihenkin, mitä oppimateriaaleja  ja -välineitä koulu ottaa käyttöön. Jos kaikki oppilaat eivät saa lupaa esimerkiksi oppimista tukevan pelin lataamiseen, se eriarvoistaa oppilaita. Toisaalta luvan kysymisen myötä vanhemmat tulevat tietoisemmiksi koulun opetuksesta.

Lue lisää:

Kävin vierailulla peruskoulussa ja sain osallistua yhdeksäsluokkalaisten kotitaloustunnille. Puhuimme nuorten kanssa omaan kotiin muuttamisesta, älykodista ja asumisesta.

Yksi oppilasryhmä totesi tunnin aikana, että kaikkien laitteiden ja sovellusten ylläpito, sekä maksuista ja sopimuksista huolehtiminen on myös kotitaloustyö.

Nuorten kanssa keskustellessa tuli ilmi, että nuoret tietävät varsin paljon asumisen kustannuksista. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten opetuksessa omaan kotiin muuttamista opettaminen tarkoitti nuorelle sisustussuunnitelmaa ja kodin tavaroiden budjetointia. Nyt opetuksessa kannattaa nostaa esiin palveluiden käyttö ja sopimukset.

Keskustelin kotitalousopettaja Anneli Rantamäen kanssa ja pohdimme, että pelkän pohjapiirroksen ja tavaroiden hankkimisen sijaan tänä päivänä asumiseen ja omaan kotiin muuttamista pohditaan kodin toimintojen kautta.

Budjetoinnin perusteeksi eivät enää riitä pelkät seinät, tavarat ja ruoka. On tarpeen ajatella kodin rahavirtoja kodin kaikkien toimintojen kautta. Mitä arjessa tehdään, mitä tavaroita ja palveluita käytetään ja mitä ne kuukaudessa maksavat?  Palveluiden tilaaminen perustuu sopimuksiin joiden mukaan kuukausittaiset, neljännesvuosittaiset tai vuosittaiset maksut tulevat maksettaviksi. Kodin laitteet ja niissä olevat sovellukset ovat monesti sopimuskimppu, jonka hahmottaminen vaatii kuluttajalta perehtymistä.

Seuraaviin kotitaloustoimintoihin on nykyään liitetty monenlaisia verkkopalveluita ja sovelluksia.

  • Syöminen, ruoan valmistaminen, ruoan valmistamisen esivalmistelut, muu ruoanvalmistus (puolivalmiit ja valmisateriat), astioiden pesu
  • Kodinhoito, pyykinpesu, silitys, muu vaatehuolto, kierrättäminen ja jakaminen
  • Asunnon ja sen laitteistojen hoito, huolto, ylläpito, päivitys – ja korjaustoimenpiteet
  • Huolenpito perheenjäsenistä, turvallisuus
  • Kotitalouden hallinto, kodin resurssien jakaminen, seuranta ja kirjanpito, asiointi, hankinnat, tiedonhankinta sekä median käyttö ja viestintä

Myös suuri osa kodin muista toiminnoista vaativat sovellusten hallinnan ja siihen liittyvän budjetoinnin

  • Nukkuminen, lepääminen, huolenpito itsestä
  • Muut vapaa-ajan toiminnot, sosiaalinen kanssakäyminen ja harrastukset
  • Etätyö ja opiskelu

Mitä sinä opetat oppilaille omaan kotiin muuttamisesta?

Kilpailu – ja kuluttajavirasto järjestää 7.6.2017 yhteistyössä Kotitalousopettajienliiton kanssa kesäkoulutuspäivän ”Kuluttajaksi kasvamassa”. Tule mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan kotitalouden ja kuluttajuuden uusista ilmiöistä ja oppimateriaaleista. Ohjelma ja ilmoittautuminen Kotitalousopettajaliiton sivuilla.

Mun Talous -verkosto järjestää ensi viikolla (27.3.–2.4.) Puhu rahasta -viikon toista kertaa. Teemaviikko on tällä kertaa myös osa kansainvälistä Global Money Week’ia.

Raha teema on siis esillä mediassa ja kouluissa ensi viikolla. Kuka kasvataa ketä ehdottaa jutun juureksi seuraavia teemoja: rahasta on hyvä puhua ja sopia kodeissa, viikkorahoista sopiminen, viikkorahojen käyttämisen säännöt ja milloin ostoksiin tarvitaan vanhempien lupa. 

Toisaalta sopimusten tekemisen taito on raha-asioiden hoitamisen perusasia.

Yhtä tärkeää kuin sopiminen on se, että osaa käyttää maksuvälineitä. Ottakaa koulussa puheeksi uudet maksamisen tavat. Etsikää eri puolilta tietoa, mitä ja miten maksamista mainostetaan ja miten uusista maksutavoista kansalaisille kerrotaan.

 

Monet vanhemmat ovat epäonnistuneet talouskasvatuksessa, sanoo varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi.  Helsingin Sanomien kirjoituksessa 6.3.2017

Vanhemmuus on kuitenkin muutakin kuin onnistumista tai epäonnistumista kasvatuksessa. Olen työkseni pohtinut kuluttajakasvatusta jo kohta 15- vuotta. Samalla olen kasvattanut oman lapseni aikuiseksi. Olen itse siis en vielä isovanhempi-ikäinen, mutta en enää alaikäisenkään vanhempi.

Talous, raha ja kuluttaminen ovat helposti moraalisia, häpeän, ylpeyden tai onnistumisen aiheita. Kuitenkin syvimmiltään kyse on elämästä. Siihen kuuluu se kulttuuri jossa elämme, ja jota me ihmiset yhdessä luomme. Lapsi tai perhe ei ole saareke tämän ulkopuolella. Sen sijaan, että puhumme epäonnistuneesta vanhemmuudesta, meidän kannattaisi puhua maailmasta, taloudesta, kuluttamisesta ja rahan käytön monista eri tavoista.

Tähän maailmaan kuuluu kaikki innovaatiot, kaikki digiloikat ja kaikki mediailmiöt. Se on meidän kulttuuriamme.  Olemme monessa kulutukseen ja rahankäyttöön liittyvässä asiassa uuden edessä, joka päivä – myös vanhempina. Emme voi toimia ja kasvattaa niin kuin meitä itseämme on kasvatettu, vaan jokaisen vanhemman on keksittävä itse, miten reagoi uutuuksiin oman lapsensa kanssa. Tänä päivänä vanhemman on esimerkiksi päätettävä antaako lapselle käyttöön mobiilimaksamiseen liittyvän palvelun tai missä iässä sellaisen antaa?

Kestävä kulutus on välttämätöntä tulevaisuuden kannalta. Säästeliäisyys on osa sitä, miksi siis puhua erikseen kolikoiden possuun laittamisesta ja siitä, että ruokaa ei kannata heittää hukkaan, vaatteet kannattaa käyttää, siihen asti kunnes ovat epäsopivia tai rikkinäisiä.

Säästämisen siemen on omien tarpeiden tunnistamisen ja niiden tyydyttämisen keinojen oppimisessa. Lapselle ei siis kannata ostaa lohdutukseksi lahjoja, vaan mieluummin antaa aikaa ja syliä. Aikuistenkin yli varojen kuluttaminen saattaa johtua ennemmin tunteiden käsittelyn puutteesta kuin siitä, ettei ymmärtäisi mitä rahalla saa. Kestävyyden taustalla on oppi onnellisuudesta.

Entäpä, jos tänä päivänä onkin karhunpalvelus korostaa lapselle sitä, että tekemällä palveluksia saa vastineeksi rahaa? Kotitöistä maksettu palkkaraha kun tulee kuitenkin perheen omasta pussista. Entäpä jos talouskasvatuksessa keskitymme siihen ajatukseen, että monia asioita on maailmassa rajallisesti, aikaa, rahaa ja ruokaa jne. Niitä kannattaa käyttää vastuullisesti. Toisaalta meillä on paljon asioita, jotka eivät jakamalla hupene, kuten ystävällisyys, onnellisuus ja yhteisöllisyys. Niitä ei voi koskaan tuhlata.

Voisiko vanhempia kannustaa enemmän, vahvistaa ihmisten ymmärrystä siitä, että he itse luovat osaltaan sitä maailmaa, jossa eletään. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta on tärkeää oppia hahmottamaan miten maailma toimii. Lapsi oppii parhaiten tekemällä ja harjoittelemalla. Oleellista taloustaitojen syntymisen kannalta on se, että tehdään lapsen kanssa yhdessä. Kun aikuinen itse toimii rahan kanssa vastuullisesti, kertoo, näyttää mallia ja perustelee toimintaansa. Se on jo ”onnistunutta” talouskasvatusta.

”Nykyään kuluttaminen on kauhean helppoa. Netissä tehdyt ostokset ja vaikkapa Netflixin kaltaisten palvelujen kuukausimaksut ovat pieniä puroja, joista helposti yhteensä kertyy isoja summia.” toteaa viime vuoden 2016 Talousguruvoittaja Maija Löyskä  Helsingin Sanomien haastattelussa 3.3.2017

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomas Niskakangas katsoo kolumnissaan tärkeimmiksi taidoiksi perinteisen säästämisen ja sijoittamisen. Näitä taitoja hän perustelee sillä, että koron käsitteen ja korkolaskun ymmärtäminen estää velkaantumista. Samassa kolumnissa puhutaankin sitten jo riskin ottamisesta ja sijoittamisesta, joka on usein jo kaukana tavallisen koululaisen tai lukiolaisen tai heidän perheidensä elämästä.

Ostosten tekeminen kellon ympäri ja lompakon muuttuminen digitaaliseksi muuttaa vahvasti lasten ja nuorten oppimisympäristöä. Olemme tilanteessa, jossa vanhat kasvatusperinteet eivät enää toimi. Ilmiö on tunnettu mediakasvatuksessa, ja nyt toimintaympäristön muutos rynnistää taloustaitoihin.

Tämä haastaa myös taloustaitokilpailut, jotka ovat perinteisesti olleet pankkien tapa tehdä yritysyhteistyötä koulujen kanssa. Pian markkinoilla on kuitenkin myös uusia toimijoita ja uudenlaisia rahoituspalveluita, ja nuoret voivat hankkia erilaisilla puhelinsovelluksilla toimivia tilejä perinteisten suomalaisten pankkien sijaan.

Taloustaito ei sinällään muutu, se vain monipuolistuu toimintaympäristön muuttuessa. Se on yhdistelmä perinteistä taloustaitoa sekä kuluttajan oikeuksien tuntemista, siinä on myös aimo annos medialukutaitoa ja paljon arjenhallintaa.

Taloustaidoissa on kysymys osaamisesta, joka näkyy kykynä toimia kuluttajana digitaalisissa ympäristöissä. Se on uudenlaista osaamista joka osaltaan vaikuttaa kuluttajien taloudelliseen hyvinvointiin.

Talouttaan taitavasti hoitava ihminen käyttää voimavaroja tarkoituksenmukaisesti ja hallitsee talouttaan yrittäjämäisellä tavalla. Hän ottaa vastuun taloudellisesta tilanteestaan sekä ymmärtää kulutuksensa suhteessa kokonaistalouteensa.

Taloudenpitoon tarvitaan kykyä ymmärtää digitaalisia markkinointi- ja mainoskäytäntöjä. Erityisen tärkeäksi nousee kyky hallinnoida verkossa tapahtuvia sopimuksia ja maksutapahtumia. Yksi uusi taloustaidon laji on hahmottaa digitaalisen tietojen keräämisen ja kasvavan vuorovaikutustalouden riskit ja hyödyt.

Tutustuin talousguru 2017 kysymyksiin ja jään odottamaan talousguru-kilpailun digiloikkaa, jossa verkossa tehtävät sopimukset ja sopimusehdot, maksamisen uudet menetelmät ja digitaalisen ajan taloudenhallinnan haasteet ja innovaatiot pääsevät samalle viivalle perinteisten korkojen ja sijoituspohdintojen rinnalle.