Archives For Kuluttajakasvatus

Minkä teeman ympärille kuluttajuutta ja arjenhallintaa käsittelevä oppitunti tai monialaisen oppimisen kokonaisuus kannattaa rakentaa? Kotitalouden oppiaineessa usein käytetty teema on asumisen suunnittelu, jossa käsitellään nuoren itsenäiseen elämään liittyviä asioita. Se sopii parhaiten yhdeksäsluokkalaisille. Opettajien kannattaa tehdä yhteistyötä, koska teema on laaja ja siinä saavutetaan monen oppiaineen ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteita.

Asumiseen perehtyessään nuoret kohtaavat runsaasti kaupallista sisältöä. Tätä sisältöä pitää käsitellä mainonnan- ja medialukutaidon menetelmin. Samalla kun oppilaat käyttävät verkkoa tiedonhakuun, opetuksessa opetetaan, että hakukoneet (esimerkiksi Google) toimivat kaupallisin periaattein kuten vertailusivutkin. Bloggaajat, tubettajat ja muut somettajat tekevät kaupallista yhteistyötä yritysten kanssa, mitä opetuksesa on tarpeen korostaa.

Kun asumisessa tarvittavista hankinnoista puhutaan oppilaiden kanssa, hinta ja laatu tulevat ensimmäisenä mieleen. Pystyykö ne maksamaan heti vai tarvitaanko lainarahaa? Mitä sohva maksaa osamaksulla tai muulla luotolla? Näitä talousopetuksessa tutuiksi tulleita asioita on edelleen tärkeä käsitellä opetuksessa. Kansalaisten velkaantuminen on iso yhteiskunnallinen ongelma, joten ei pidä unohtaa kulutusluottojen hintojen arviointia ja säästämisen merkitystä.

Budjetoinnin opettaminen lähtee liikkeelle sopimuksen ymmärtämisestä. Asumiseen liittyvät palvelut ovat joukko sopimuksia, joiden mukaan maksetaan toistuvia kuluja: vuokra, sähkö, vakuutus, mobiili- ja laajakaistaliittymät, viihdepalvelut. Eikä pidä unohtaa harrastusten kuluja! Sopimukset ovat talouden hallinnan perusta. Isojen kauppojen tarjoama vaihto- ja palautusoikeus on hämärtänyt sen tosiasian, että tavaroiden ostaminen on kauppasopimus, joka sitoo. Oppilaille annettavassa tehtävässä hankintojen yhteenlasketun summan perusteella voidaan arvioida, minkä arvoinen on kodin esineistö, mikä tieto tarvitaan esimerkiksi vakuutusta otettaessa.

Kun elämisen ja asumisen kuluja arvioidaan syvällisemmin, kannattaa vetovastuuta tarjota matematiikan opettajalle ja yhteiskuntaopin opettajalle. Hintojen tutkimisen lisäksi tarkastellaan sopimuksia ja niihin liittyviä sopimusehtoja. Määräaikainen vai kestosopimus? Oppilaiden on tärkeää oppia laskemaan omat vuosi- ja kuukausimenonsa sekä mahdolliset korot.

Käteisen ja sähköisen maksamisen muodot pitää tuntea. Oppilaiden on tarpeen osata arvioida maksamistavan valinnan vaikutuksia lopulliseen hintaan, reklamointimahdollisuuksiin ja turvallisuuteen.

Ostoprosessin opettamisen viimeisessä vaiheessa on kyse niistä taidoista, joita tarvitaan, kun kaupanteossa jokin meni pieleen. Jos hankituissa tuotteissa tai palveluissa on vikaa, laskut ovat virheellisiä, toimitus on myöhässä tms., niistä on osattava tehdä kuluttajavalitus eli reklamaatio.

Kuluttajakasvatus on mediakasvatusta, talouskasvatusta, oikeuksien ja vastuiden tuntemista sekä kestäviin valintoihin oppimista. Asumisen ympärille syntyy loistava oppimiskokonaisuus, mutta siihen tarvitaan oppiaineiden välistä yhteistyötä.

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Opetuksen, kasvatuksen ja elinikäisen oppimisen kannalta suurin haaste on, että osa ihmisistä syrjäytyy, jos heillä ei ole riittäviä tekoälyyn perustuvan tietoyhteiskunnan vaatimia viestintä- ja arjenhallintavalmiuksia.

Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään. Sen sijaan, että pohdimme ruudun seurannan määrää ja asetamme tuntirajoituksia, olisi tarpeen pohtia sitä, mitä tekoälyn toiminnasta ja verkossa olemisesta opetamme sekä minkälaisia verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme.

Sosiaalisessa mediassakin meillä on edelleen luolaihmisen tunne-elämä. Verkkokaupassa, somessa, sisältö- ja viihdepalveluissa ym. surffaava kuluttaja, ”kaksijalkainen nisäkäslaji”, on kyennyt kehittämään ihmeellisen koukuttavia ja houkuttavia tuotteita ja palveluita.  Silti sen kivikaudella kehittynyt fysiologia ja mieli laahaavat ainakin 10 000 vuotta jäljessä. Elimistömme ja havaintomaailmamme ovat edelleen viritetty elämään luonnossa, hyökkäämään ja puolustautumaan tai estämään aliravitsemus ja pääsemään mahdollisimman helpolla – aina kun vain mahdollista. Siksi uudenlaiseen teknologiaan perustuvassa ympäristössä eläminen on tuonut mm. seuraavia kielteisiä ilmiöitä: lihomme, kärsimme tuki- ja liikuntaelinten sairauksista sekä tarkkaavaisuuden ongelmista ja kiusaamisesta.

Ruoan osalta meillä on kokemusta teollisen tuotannon ja markkinoinnin vaikutuksista.  Lihavuus tuli länsimaissa epidemiaksi, kun teollisesti tuotetut hyvin suunnitellut herkut alkoivat nopeasti yleistyä 30-40 vuotta sitten ja ihmisen kivikautinen fysiologia yllätettiin. Nyt digitaalisella palvelumuotoilulla on näytön paikka, jotta samanlaista uhkaa hyvinvoinnille ei syntyisi henkisen ravinnon ja tiedon osalta.

Lapset ja heidän huoltajansa tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Jo pelkästään laitteiden arviointi on mahdotonta ilman tietoa. Pitäisikö digitaalisuuden käyttöönottoon laatia hyvinvointiohjeita ravitsemussuositusten tapaan?

Digitaalisessa maailmassa lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei sinänsä poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä sillä halutaan kertoa.

Entä kaupanteko, jakaminen, vaihdanta ja eri valuuttojen arvo? Ne ovat nyt myllerryksessä. Ehkä niitä opettaessa pitäisi miettiä sellaisia ikiaikaisia ihmisen toimintaperiaatteita ja sivistystä, joita tarvitsemme eläessämme yhteisön jäseninä. Vaikka kaikki muuttuu, ei mikään muutu?

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuutta eletään monenlaisessa maailmassa. Varallisuus määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona. Tässä voi jälleen hyödyntää ravitsemuksen tutkimuksen kokemuksia. Aikuisten syrjäytyneisyys ja heikko sosiaalinen asema lisäävät lasten lihavuusongelmaa perheissä, koska huoltajilla on heikommat valmiudet ohjata lapsiaan. Tarvitaan jatkuvaa panostusta perusopetukseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä lasten eriarvoisuuden vähentämiseen.

Tietotekniikka, ruutu-aika ja lasten taidot puhuttavat aina. HS 22.11 2017 kirjoittaa aiheesta otsikolla ”Antakaa lasten käyttää kännyköitä niin paljon kuin he haluavat ja lopettakaa diginatiiveista puhuminen, sanoo 77-vuotias viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija”

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija Marja-Liisa Viherä on artikkelin mukaan jo viime vuosituhannella ollut huolestunut siitä, että osa ihmisistä syrjäytyy, koska heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia viestintävalmiuksia.

Kuluttajakasvatuksen näkökulmasta hän on oikeassa. Kun esimerkiksi ruutu-ajan määrästä keskustellaan ja asetetaan tuntimääriä, olisi tarpeen pohtia määrän sijaan sitä, mitä verkossa olemisesta opetamme ja mitä verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme. Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään.

Lapset tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Laitteiden arviontikin on mahdotonta ilman aikuisten tukea.

Älä jätä lasta yksin digilaitteiden pariin
HS 22.11. 2017 julkaisi myös artikkelin ”Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset” Sen sijaan, että pelkästään asetamme kasvatuksen nimissä rajoituksia lapsen laitteiden käyttöön, on tarpeen pohtia asiaa syvällisemmin.

Vaikka digitaalisuus muuttaa toimintaympäristöä, lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja  pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä siinä halutaan kertoa.

Maksullisten pelien hintoja olisi hyvä arvioida tarkemmin: montako tuttua asiaa digitaalisen palvelun käyttömaksulla voisi saada, millä pelissä maksetaan – rahalla, tiedolla vai ajalla. Pohditaan myös omaa ajan ja rahan käyttöä sekä tietosuojaa.

Yhdessä tehden ja mallia seuraamalla lapsi oppii suojaamaan yksityisyyttään ja tietojaan. Yhteinen matka digimaailmassa on parhaimmillaan yhtä opettava ja mukava kokemus kuin luontoretki. Opitaan hahmottamaan maailmaa ja vältetään jyrkänteitä valitsemalla ikäkaudelle sopivia reittejä.

Jos lapsi jätetään kulkemaan yksin digilaitteineen, voi oppiminen jäädä suppeaksi ja pelkästään tekniseksi. Lapsi tarvitsee kokemusta oikeasta ja väärästä turvallisen aikuisen kanssa. Matkaoppaana voi olla eri ikäisiä ja eri asioista kiinnostuneita aikuisia. Lapselle jo sellainenkin kokemus, että vanhempi väki ei osaa käyttää laitteita, on opettava ja maailmankuvaa laajentava.

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuuttaa eletään monenlaisessa maailmassa. Omistaminen tai ei-omistaminen määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona.

Älykoti-tilaisuutta vietettiin 2.10.2017 Siltavuorenpenkereellä. Kilpailu- ja kuluttajavirasto järjesti sen yhteistyössä Helsingin yliopiston kotitalousopettajan opintosuunnan kanssa. Yhteistyössä järjestetty tilaisuus oli jo kuudes laatuan. Tässä blogissa on aiemminkin julkaistu tilaisuuksiin liittyneitä opiskelijakirjoituksia kuluttajateemaisista päivistä. Lue täältä vuosien 2015 ja 2016 opiskelijakirjoitukset tilaisuuksista.

Tällä kertaa opiskelijat laativat kirjoituksensa Älykoti- tilaisuuden iltapäivän kuudesta eri työpajasta. Tilaisuuden osallistujat keskustelivat työpajoissa tuoden esiin omia näkökulmiaan. Näin syntyi uusia ajatuksia ja oivalluksia kuluttajien älykodissa tarvitsemasta osaamisesta. Työpajojen keskustelluissa pohdittiin mm.

  • Mitä osaamista kodin eri toiminnoista selviytyminen vaatii kuluttajalta?
  • Kenen tehtävä on neuvoa kuluttajaa älyratkaisujen käyttöönotossa ja valinnassa?
  • Mitä eri kuluttajia neuvovat ja opastavat tahot voivat tehdä?
  • Mitä ovat osaamisen edistämisen keinot ja mahdollisuudet?

Tästä löydät suorat linkit kuuteen työpaja-artikkeliin:
Työpaja 1. Syöminen, hyvinvointi ja terveys
Työpaja 2. Viihtyminen, lepo, etätyö, opiskelu ja tiedon säilyttäminen
Työpaja 3.  Asuminen, puhtaus, kierrättäminen, jakaminen ja liikkuminen.
Työpaja 4. Kodinohjausjärjestelmät, asunnon talotekniikka, turvallisuus, huollot, päivitykset.
Työpaja 5. Älykodin sopimukset
Työpaja 6. Raha-asiat, vakuutukset ja asumisen kustannukset

Postaustekstit kirjoittivat työpajojen pohjalta kotitaloustieteen maisteriopiskelijat, jotka suorittivat ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa ja olivat samalla mukana Älykoti-tilaisuuden kokonaisuuden toteuttamisessa.

Kiitämme Älykoti-tilaisuuden esiintyjiä, työpajojen fasilitaattoreita, opiskelijoita ja osallistujia, jotka olivat mukana yhteisen tiedon luomisessa. Jatketaan keskustelua blogi-postausten kommenteissa ja kuluttajaosaamisen kehittäjien Facebook-ryhmässä. Liity ryhmään.

Kuka asuu älykodissa?

Taina —  29.9.2017

Älytalo toimii niin kuin siellä asuvat ihmiset haluavat, sillä koti opetetaan asukkaidensa tavoille. Älykäs asuminen voidaan pilkkoa kolmeen tekijään: asumiseen, talotekniikkaan ja asuinalueiden rakentamiseen. Kaikkien edellä mainittujen kohdalla puhutaan nykyään älyasumisesta ja automaatiosta.

Älykodeista, eli kodeista joissa on runsaasti älykästä kodissa käytettävää teknologiaa, on puhuttu jo 20 vuotta, mutta lopullista läpimurtoa ei ole vielä tapahtunut. Suomessa kotitalouksista arvioidaan noin prosentilla olevan älykkääksi luokiteltava koti, jos määritelmänä käytetään pelkästään asunnon teknisiä ominaisuuksia.

Verkkoyhteys tuo kotiin kaksisuuntaisen tietovirran
Älykotien vähäisesta määrästä huolimatta elämme kodeissamme älyteknologian ympäröimänä. Tilastokeskuksen mukaan marraskuussa 2016 lähes jokaisesta Suomen 2,6 miljoonasta kotitaloudesta löytyy vähintään yksi matkapuhelin. Tietokonetta ja internetyhteyttä vailla on enää runsaat 10 prosenttia talouksista. Matka­puhelimet ovat valtaosin älypuhelimia. Kuitenkin perinteinen lankapuhelin oli yhä käytössä yhdellä kymmenestä taloudesta. Yleisiä ovat myös erilaiset päälle puettavat älylaitteet: aktiivisuus­ranneke, älykello, älylasit, älypaita jne. Joka viidennen talouden jäsenillä oli puettavia älylaitteita käytössä marraskuussa 2016.

Pöytätietokoneen on syrjäyttämässä kannettava tietokone ja tabletti. Älypuhelimien, tablettien ja läppäreiden kylkiäisenä on yleistynyt liikkuva laajakaista eli mobiililaaja­kaista, joka oli jo kahdella kolmesta taloudesta. WLAN-lähiverkko löytyi lähes yhtä monesta taloudesta. Nämä tuovat palvelut kuluttajien käyttöön missä ja milloin vain -periaatteella.

Data kulkee verkossa kun laitteet kommunikoivat
Kodin ja toimintaympäristön laitteet verkottuvat kodin ulkopuolelle ja kuluttajien tiedoista rakentuu big dataa, eli tietoa, jota kertyy lukuisista eri lähteistä kuten aika- ja paikkatiedoista, navigointipalveluista, verkkosivustojen lokitiedoista, asiakaspalautteesta, arvosteluista sekä sosiaalisen median sisällöstä.

Datasta on tullut älykkään toiminnan moottori, ja yritykset oivaltavat sen keskeisen roolin ja arvon. Muutos on valtava.

Murroksessa ei ole kyse pelkästään kodeissa käytettävästä teknologiasta – samalla muuttuvat kuluttajille tavaroita ja palveluita tuottavien yritysten liiketoimintamallit, toimintatavat ja kulttuuri.

Kuluttajat tuottavat dataa, joka synnyttää myös uutta liiketoimintaa. Vaikka emme asuisi erikseen suunnitellussa älykodissa, kotitalouden toiminnasta eri älylaitteilla kerätty data on suurennuslasin alla. Miettimisen aiheita ovat esimerkiksi:

  • Miten yritykset hyödyntävät meistä kerättyjä nykyisiä datavarantoja?
  • Millä tavoin meistä voi kerätä tai ostaa uutta dataa?
  • Miten meistä kerättyä dataa voi jalostaa?
  • Mitä saan vastineeksi datan antamisesta valmistajalle tai palveluntuottajalle?
  • Mitä raportit paljastavat kodin ja sen asukkaiden toiminnasta?
  • Miten voimme hyödyntää itsestämme kerättyä dataa (Mydataa) ja kuka kerätyn datan omistaa?

Älykodin asukkaaksi siirrymme pikku hiljaa. Otamme huomaamatta esine esineeltä käyttöömme älykkäät tuotteet ja laitteet kodin toimintoihimme.

Älykodissa asumme me kuluttajat, joiden dataa hyödynnetään meille suunnatussa markkinoinnissa ja räätälöidyissä palveluissa. Ehkä muutaman vuoden sisällä joko me kuluttajat itse tai markkinoiden keräämä data opettaa kodin laitteet asukkaiden tavoille.

Perusopetuksen yhteiskuntaopin opetuksessa ohjataan oppilaita seuraamaan ajankohtaisia kysymyksiä ja tapahtumia sekä ymmärtämään niiden yhteyksiä omaan elämään.

Mikä on ajankohtaista kuluttajuuteen liittyvissä kysymyksissä? Entä miten ajankohtaiset kuluttajuuden ja talouden ilmiöt liittyvät oppijan omaan elämään? Perusopetuksen 7–9 -luokilla oppilaita ohjataan arvioimaan yhteiskunnan ja talouden kysymyksiä sekä vertailemaan niihin liittyviä mielipiteitä ja toimintavaihtoehtoja erilaisten ihmisryhmien ja arvopäämäärien kannalta. Samaan aikaan Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa 13.9.2017 lukion opiskelija toivoo lisää talouskasvatusta kouluihin ja  19.9. 2017 Yrityskylän johtaja korostaa harjoittelun merkitystä taloustaitojen oppimisessa. Ollaan perimmäisen kysymyksen äärellä: mitä ja miten kuluttajuudesta ja taloudesta on tarkoituksenmukaista opettaa? Miten koulu voi kehittää taloustaitoja, joilla selviydytään aikuisena?

Talous- ja kuluttajakasvatuksella on pitkät perinteet ja opetuksessa on vakiintuneet sisällöt. Miten pysymme yhteiskunnan muutoksessa mukana? Digitalisaatio on tuonut monia kuluttajansuojaan sovellettavia ja vaikuttavia asioita, joita ei kuluttajasuojalaissa erikseen kuvata, vaan niitä sovelletaan digitaalisessa toimintaympäristössä. Enää ei riitä talouden perinteisten käsitteiden kuvaaminen tai tavaran virheestä puhuminen käyttäen esimerkkinä fyysisiä tavaroita tai vaikkapa kampaamopalveluita.

Opetuksessa ja kaikissa oppimateriaaleissa on vahvistettava kuluttajansuojan kuvaamista digitaalisessa ympäristössä. Kuluttajuuden opetuksen yksi kulmakivi on yhteiskuntaoppi, jonka opetuksessa annetaan yleiskäsitys kuluttajansuojasta.

Ota opetukseen käytännönläheistä ja tuttua!
Perinteisesti kuluttaja -ja taloustaitojen opetuksen keskiössä on ostopäätös, lainan ottaminen, säästäminen ja yksittäiset kauppasopimukset. Rahankäyttö on enemmän kuin päätöksentekoa säästämisen ja velanottamisen välillä tai budjetin laatiminen. Rahankäyttö on myös tottumuksia ja tunnetaitoja. Ostaminen on enemmän kuin pelkkä ostopäätös. Se on prosessi, ostopolku, jonka vaiheiden onnistuminen vaikuttaa kuluttajansuojaan. Ostopolun eri vaiheiden aikana paljastuu, onko kuluttaja saanut riittävät ja oikeat tiedot valintojen tekemiseksi, ovatko markkinoinnissa ja asiakassuhteissa käytetyt menettelyt asianmukaiset ja ovatko sopimusehdot kohtuulliset.

Kuluttajauus kannattaa opettaa ostopolun kautta ja käyttää esimerkkinä oppilaille tuttuja ilmiöitä. Ostopolku tai kuluttajansuoja eivät verkossa periaatteiltaan poikkea perinteisestä kaupanteosta, mutta alusta- ja jakamistaloudessa nämä totutut säännöt eivät välttämättä enää toimikaan. Keskiössä on kansalaisen ja kuluttajan roolin ja toimintaympäristön esittely. Kuluttajasta kaupan osapuolena annetun kuluttajansuojalain mukaisen määritelmän lisäksi on opetuksessa tarpeen esitellä kauppapaikat – verkkokauppa, kivijalkakauppa ja alusta – sekä tuoda esimerkkejä tilanteista, joissa toimitaan kuluttajana kuluttajansuojalain tarkoittamassa merkityksessä. Vastaavasti puhuttaessa kahden yksityishenkilön välisestä kaupasta on tarpeen ottaa esille myös digitaalisilla alustoilla käytävä kauppa.

Kuluttaja- ja talousosaaminen sekä sen osana kuluttajansuojan tunteminen sisältyvät kaikkeen opetukseen, joissa käsitellään markkinointia, vertailusivuja, ostamista, maksamista, reklamointia tai velkaantumista samoin kuin tuotteen hävittämistä tai palvelun tilauksen päättämistä. Jos itse opettaisin yhteiskuntaoppia, käyttäisin ostopolkua konkretisoimaan kuluttajansuojaa ja kehittämään oppilaan taloustaitoja. Lähteenä voi käyttää KKV:n julkaisemaa opettajan tausta-aineistoa Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä, ja siihen suunniteltuja oppimistehtäviä.

Viime viikolla julkaisimme kotitehtäväpankin, joka on tarkoitettu kaikkien oppiaineiden käyttöön. Kotitehtävät on erikseen mainittuna erityisesti kotitalouden opetussuunitelman perusteissa. Kotitehtäväpankin avulla voi kotitalouden oppiaineessa tehdä kuluttajasisältöjen opettamisen helpommaksi.

Kuluttaja- ja talousosaamisen tavoitteisiin vastaaminen voi tuntua joskus opettajasta hankalalta. Kuluttajateemoilla on taipumus hävitä ja unohtua ruoanvalmistuksen ja leipomisen opettamisen tuoksinassa. Kuitenkin aina, kun käytetään ruokaohjeita, on siinä läsnä esimerkiksi mainonta ja kaupallinen viestintä. Kun käytetään kodinkoneita ja ruoanvalmistuslaitteita, voidaan siinä ohessa puhua tavaroiden virheistä ja takuusta. Ruokaostosten yhteydessä voidaan puhua maksamisesta siinä missä ravintosisällöistäkin.

Myös Hille Janhonen-Abruaquah lähestyi samaa teemaa tässä blogissa julkaistulla kirjoituksellaan ”Mitä minun pitäisi opettaa kuluttamisesta?” Hän ehdottaakin kuluttajakasvatuksen näkyväksi tekemistä “Kuukauden kuluttajateemalla”. Kymmenen teemaa nostavat esiin kuluttajuuteen olennaisesti kietoutuvat asiat. Kuukauden aikana eri vuosiluokilla ja eri opetuskertojen yhteydessä tarkastellaan kuukauden teemaa kuhunkin opetuskertaan sopivalla tavalla.

Opettajalle on tarjolla muutakin tukimateriaalia. Teimme yhteistyössä Opetushallituksen kanssa Edu.fi-sivustolle kuluttajakasvatuksen aineistoa jo syksyllä 2015. Siinäkin kantava ajatus on, että kuluttajuus on mukana kotitalousopetuksen jokaisella oppitunnilla. Kotitalousopetuksen kuluttaja- ja talousosaamisen (S3) kokonaisuus muodostuu eheäksi, kun sitä toteutetaan yhdistettynä kahteen muuhun kotitalouden sisältöalueeseen ruokakasvatukseen (S1) sekä asumiseen ja yhdessä elämiseen (S2).

Opetushallituksen kanssa tehdyn aineiston yhtenä näkökulmana on kotitalouden kuluttajaosaamisen kehittyminen ikäkausittain. Aineistossa esiteltyä kehystä voi käyttää kuluttajakasvatuksen oppimisjatkumon suunnitteluun eri vuosiluokille.

Kotitehtävät ovat puhuttaneet viime viikkoina niin huoltajia kuin opettajiakin. Opettaja pohtii millainen on sopiva määrä kotitehtäviä ja vanhemmat ihmettelevät, onko opetussuunnitelma siirtänyt kotiin opetettavaksi asioita, joita aiemmin opetettiin koulussa?

Uuden opetussuunnitelman myötä oppiminen on siirtynyt entistä enemmän luokan tai koulun ulkopuolelle sekä sähköisiin oppimisympäristöihin. Samalla opiskelu muuttuu myös kotona.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on julkaissut kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankin.Kuluttajakasvatuksen kotitehtävien tarkoituksena on vahvistaa oppimista.

Kuluttamiseen liittyviä asioita on usein vaikea demonstroida kouluympäristössä, mutta kodissa arjen todelliset kulutustilanteet ovat läsnä jatkuvasti.

Monesti opettajat pohtivat, millaisia kotitehtäviä antaa, koska kodit ovat niin erilaisia ja mahdollisuudet toteuttaa tehtäviä ovat erilaiset. Näissä kotitehtävissä pureudutaan nimenomaisesti omaan arkeen. Omaan kuluttamiseen liittyvissä kysymyksissä liikutaan usein tietosuojaan ja yksityisyyden suojaan kuuluvien asioiden piirissä. Siitä huolimatta tehtäviä kannattaa antaa. Monet tehtävät voidaan suorittaa siten, että huoltaja vain allekirjoituksellaan vahvistaa, että esim. raha-asioista on puhuttu. Keskustelujen sisältöä ei raportoida opettajalle, mutta kotitehtävät voivat toimia tunnilla käydyn keskustelun innoittajana.

Tiedonhankintatehtävissä tulee noudattaa ikärajoja, esim. jotkut sosiaalisen median palvelut on tarkoitettu yli 13-vuotialle. Kotitehtävien periaatteet kannattaa tehdä huoltajille tutuiksi vanhempainillassa. Tehtäviä voi muokata tarpeen mukaan tai oppilaalle voi keksiä vaihtoehtoisen tehtävän paremmin hänen kotioloihinsa sopivaksi. Tehtävät voi jakaa myös vanhemmille koulussa käytössä olevan oppimisalustan kautta tai perinteisesti monisteina.

Olisiko aika alkaa puhua kuluttajalukutaidosta? Puhumme taloudellisesta lukutaidosta, ympäristönlukutaidosta, teknologialukutaidosta jne. Kuluttajataidot nivoutuvat edellä mainittujen lisäksi kriittiseen lukutaitoon, visuaaliseen lukutaitoon ja verkkolukutaitoon, medialukutaitoon ja mediakompetensseihin. Kuluttajataidot ovat myös taloudellisen lukutaidon osa, jonka alalaji puolestaan on finanssilukutaito. Mikään edellä mainituista ei kuitenkaan anna kokonaiskuvaa kuluttajan tarvitsemasta osaamisesta.

Kun ihmisten käyttäytymisen yhteydessä puhutaan nyt erilaisista ja uusista lukutaidoista (engl. new literacies) ja niiden kehittämisestä, miksi emme puhu myös kuluttajalukutaidosta. Kuluttajalukutaitoon päästään kuluttajakasvatuksen ja elinikäisen oppimisen menetelmin tehtävällä kuluttajaosaamisen edistämistyöllä.

Aiemmin kuluttajaa valistettiin, annettiin tietoja, lisättiin tietoisuutta ja pyrittiin ohjaamaan kuluttajaa. Se perustui ajatukseen ihmismielen luulojen korvaamisella tiedolla.

Nykyisin taitoja ja osaamista arvioitaessa korostuvat uusien teknologioiden tehokkaan käytön vaatimukset: kuluttaja tarvitsee uudenlaisia taitoja, strategioita ja lähestymistapoja. Ne ovat keskeisiä globaalissa yhteisössä tapahtuvan yhteiskunnallisen ja markkinoilla tapahtuvan taloudellisen osallistumisen kannalta. Uudet lukutaidot vaatimuksineen muuttuvat ja vaihtelevat niitä määrittävien teknologioiden mukana, mikä edellyttää kuluttajalta jatkuvaa oppimista ja osaamisen kehittymistä.

Kohti kuluttajalukutaitoa
Uudet kuluttajataidot ovat perinteistä laajempi ja moniulotteisempi joukko taitoja, jotka liittyvät etenkin kehittyvien medioiden sekä uuden viestintä- ja tietotekniikan käyttöön. Käsitteessä korostuu näkemys siitä, että digitalisoituvassa yhteiskunnassa ei riitä mekaaninen luku- ja kirjoitustaito, vaan aktiivinen toiminnallinen lukutaito edellyttää erilaisia uusia lukutaitoja.

Kuluttajalukutaidon määritelmä voisi lähteä seuraavista osaamiskokonaisuuksista.

  • Taito hankkia tietoa, vertailla ja tehdä valintoja
  • Kyky toimia kaupallisessa mediassa
  • Kyky hallita taloutta ja omia resursseja
  • Taito toimia kuluttajan oikeuksien ja vastuiden mukaisesti

Nämä neljä kokonaisuutta sisältävät kestävän kehityksen ja digitalisaation edellyttämät taidot kuluttajana.

Miten sinä määrittelisit kuluttajalukutaidon?

Vlogissa Taina Mäntylä ja Ella Airola keskustelevat kuluttajuuden muutoksesta ja kuluttajataitojen opettamisesta. Opettajalle voi olla haastellista seurata nopeasti muuttuvia kuluttajailmiöitä. Miten sinä pysyt ajan tasalla?

Opettajan tietopankki: kkv.fi/opettajalle