Archives For Talouskasvatus

Mun Talous -verkosto järjestää ensi viikolla (27.3.–2.4.) Puhu rahasta -viikon toista kertaa. Teemaviikko on tällä kertaa myös osa kansainvälistä Global Money Week’ia.

Raha teema on siis esillä mediassa ja kouluissa ensi viikolla. Kuka kasvataa ketä ehdottaa jutun juureksi seuraavia teemoja: rahasta on hyvä puhua ja sopia kodeissa, viikkorahoista sopiminen, viikkorahojen käyttämisen säännöt ja milloin ostoksiin tarvitaan vanhempien lupa. 

Toisaalta sopimusten tekemisen taito on raha-asioiden hoitamisen perusasia.

Yhtä tärkeää kuin sopiminen on se, että osaa käyttää maksuvälineitä. Ottakaa koulussa puheeksi uudet maksamisen tavat. Etsikää eri puolilta tietoa, mitä ja miten maksamista mainostetaan ja miten uusista maksutavoista kansalaisille kerrotaan.

 

Monet vanhemmat ovat epäonnistuneet talouskasvatuksessa, sanoo varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi.  Helsingin Sanomien kirjoituksessa 6.3.2017

Vanhemmuus on kuitenkin muutakin kuin onnistumista tai epäonnistumista kasvatuksessa. Olen työkseni pohtinut kuluttajakasvatusta jo kohta 15- vuotta. Samalla olen kasvattanut oman lapseni aikuiseksi. Olen itse siis en vielä isovanhempi-ikäinen, mutta en enää alaikäisenkään vanhempi.

Talous, raha ja kuluttaminen ovat helposti moraalisia, häpeän, ylpeyden tai onnistumisen aiheita. Kuitenkin syvimmiltään kyse on elämästä. Siihen kuuluu se kulttuuri jossa elämme, ja jota me ihmiset yhdessä luomme. Lapsi tai perhe ei ole saareke tämän ulkopuolella. Sen sijaan, että puhumme epäonnistuneesta vanhemmuudesta, meidän kannattaisi puhua maailmasta, taloudesta, kuluttamisesta ja rahan käytön monista eri tavoista.

Tähän maailmaan kuuluu kaikki innovaatiot, kaikki digiloikat ja kaikki mediailmiöt. Se on meidän kulttuuriamme.  Olemme monessa kulutukseen ja rahankäyttöön liittyvässä asiassa uuden edessä, joka päivä – myös vanhempina. Emme voi toimia ja kasvattaa niin kuin meitä itseämme on kasvatettu, vaan jokaisen vanhemman on keksittävä itse, miten reagoi uutuuksiin oman lapsensa kanssa. Tänä päivänä vanhemman on esimerkiksi päätettävä antaako lapselle käyttöön mobiilimaksamiseen liittyvän palvelun tai missä iässä sellaisen antaa?

Kestävä kulutus on välttämätöntä tulevaisuuden kannalta. Säästeliäisyys on osa sitä, miksi siis puhua erikseen kolikoiden possuun laittamisesta ja siitä, että ruokaa ei kannata heittää hukkaan, vaatteet kannattaa käyttää, siihen asti kunnes ovat epäsopivia tai rikkinäisiä.

Säästämisen siemen on omien tarpeiden tunnistamisen ja niiden tyydyttämisen keinojen oppimisessa. Lapselle ei siis kannata ostaa lohdutukseksi lahjoja, vaan mieluummin antaa aikaa ja syliä. Aikuistenkin yli varojen kuluttaminen saattaa johtua ennemmin tunteiden käsittelyn puutteesta kuin siitä, ettei ymmärtäisi mitä rahalla saa. Kestävyyden taustalla on oppi onnellisuudesta.

Entäpä, jos tänä päivänä onkin karhunpalvelus korostaa lapselle sitä, että tekemällä palveluksia saa vastineeksi rahaa? Kotitöistä maksettu palkkaraha kun tulee kuitenkin perheen omasta pussista. Entäpä jos talouskasvatuksessa keskitymme siihen ajatukseen, että monia asioita on maailmassa rajallisesti, aikaa, rahaa ja ruokaa jne. Niitä kannattaa käyttää vastuullisesti. Toisaalta meillä on paljon asioita, jotka eivät jakamalla hupene, kuten ystävällisyys, onnellisuus ja yhteisöllisyys. Niitä ei voi koskaan tuhlata.

Voisiko vanhempia kannustaa enemmän, vahvistaa ihmisten ymmärrystä siitä, että he itse luovat osaltaan sitä maailmaa, jossa eletään. Lapsen kasvun ja kehityksen kannalta on tärkeää oppia hahmottamaan miten maailma toimii. Lapsi oppii parhaiten tekemällä ja harjoittelemalla. Oleellista taloustaitojen syntymisen kannalta on se, että tehdään lapsen kanssa yhdessä. Kun aikuinen itse toimii rahan kanssa vastuullisesti, kertoo, näyttää mallia ja perustelee toimintaansa. Se on jo ”onnistunutta” talouskasvatusta.

”Nykyään kuluttaminen on kauhean helppoa. Netissä tehdyt ostokset ja vaikkapa Netflixin kaltaisten palvelujen kuukausimaksut ovat pieniä puroja, joista helposti yhteensä kertyy isoja summia.” toteaa viime vuoden 2016 Talousguruvoittaja Maija Löyskä  Helsingin Sanomien haastattelussa 3.3.2017

Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomas Niskakangas katsoo kolumnissaan tärkeimmiksi taidoiksi perinteisen säästämisen ja sijoittamisen. Näitä taitoja hän perustelee sillä, että koron käsitteen ja korkolaskun ymmärtäminen estää velkaantumista. Samassa kolumnissa puhutaankin sitten jo riskin ottamisesta ja sijoittamisesta, joka on usein jo kaukana tavallisen koululaisen tai lukiolaisen tai heidän perheidensä elämästä.

Ostosten tekeminen kellon ympäri ja lompakon muuttuminen digitaaliseksi muuttaa vahvasti lasten ja nuorten oppimisympäristöä. Olemme tilanteessa, jossa vanhat kasvatusperinteet eivät enää toimi. Ilmiö on tunnettu mediakasvatuksessa, ja nyt toimintaympäristön muutos rynnistää taloustaitoihin.

Tämä haastaa myös taloustaitokilpailut, jotka ovat perinteisesti olleet pankkien tapa tehdä yritysyhteistyötä koulujen kanssa. Pian markkinoilla on kuitenkin myös uusia toimijoita ja uudenlaisia rahoituspalveluita, ja nuoret voivat hankkia erilaisilla puhelinsovelluksilla toimivia tilejä perinteisten suomalaisten pankkien sijaan.

Taloustaito ei sinällään muutu, se vain monipuolistuu toimintaympäristön muuttuessa. Se on yhdistelmä perinteistä taloustaitoa sekä kuluttajan oikeuksien tuntemista, siinä on myös aimo annos medialukutaitoa ja paljon arjenhallintaa.

Taloustaidoissa on kysymys osaamisesta, joka näkyy kykynä toimia kuluttajana digitaalisissa ympäristöissä. Se on uudenlaista osaamista joka osaltaan vaikuttaa kuluttajien taloudelliseen hyvinvointiin.

Talouttaan taitavasti hoitava ihminen käyttää voimavaroja tarkoituksenmukaisesti ja hallitsee talouttaan yrittäjämäisellä tavalla. Hän ottaa vastuun taloudellisesta tilanteestaan sekä ymmärtää kulutuksensa suhteessa kokonaistalouteensa.

Taloudenpitoon tarvitaan kykyä ymmärtää digitaalisia markkinointi- ja mainoskäytäntöjä. Erityisen tärkeäksi nousee kyky hallinnoida verkossa tapahtuvia sopimuksia ja maksutapahtumia. Yksi uusi taloustaidon laji on hahmottaa digitaalisen tietojen keräämisen ja kasvavan vuorovaikutustalouden riskit ja hyödyt.

Tutustuin talousguru 2017 kysymyksiin ja jään odottamaan talousguru-kilpailun digiloikkaa, jossa verkossa tehtävät sopimukset ja sopimusehdot, maksamisen uudet menetelmät ja digitaalisen ajan taloudenhallinnan haasteet ja innovaatiot pääsevät samalle viivalle perinteisten korkojen ja sijoituspohdintojen rinnalle.

Kuka kasv@ttaa ketä -blogi on ollut pienellä tauolla, koska minulla oli ilo olla Kroatiassa. Osallistuin asiantuntijana EU:n Twinning light -projektissa “Developing the Financial Literacy Programme with the aim of raising the level of financial literacy in the Republic of Croatia” Teemana oli siis taloudellinen lukutaito.

Taloudelliset vaikeudet ja vuodesta 2008 kestänyt lama koettelee kroatialaisia niin kuin meitä suomalaisiakin. Kroatiassa ongelmia ovat tuottaneet Sveitsistä otetut valuuttalainat, joiden takaisin maksaminen ei onnistukaan, niin kuin kuluttajat olivat ajatelleet.

Aivan niin kuin meilläkin on vahva tahto kuluttajien taloustaitojen parantamiseen, myös Kroatia on ottanut kuluttajien taloudellisen lukutaidon kehittämisen yhdeksi kärkihankkeekseen. Eroavaisuutena Suomen ja Kroatian välillä on se, että meillä on käsitteenä kuluttajakasvatus, jolloin talouskasvatus on luontevasti osa sitä. Kroatiassa taas puhutaan kuluttajan talouskasvatuksesta. Tämä johtuu siitä, ettei Kroatiassa ole samalla tavalla kuluttajaviranomaisia tai kuluttajaneuvontaa kuin meillä.

Matkan aikana minulle kävi yhä selvemmäksi, miten tärkeää taloudenpidossa on kuluttajataitojen osuus. Taloudellinen lukutaito määritellään kolmeen eri osa-alueeseen: taloudellinen tietämys, taloudellinen käyttäytyminen ja taloudelliset asenteet.

Edellä mainitut osa-alueet eivät yksinään riitä vaan tarvitaan myös kuluttajan oikeudellista tietämystä, kaupallisen viestinnän lukutaitoa sekä digitalisoituvan toimintaympäristön tuntemusta.

Taloudellisen selviytymisen kannalta on välttämätöntä, että kuluttaja

  • hyödyntää voimavarojaan tarkoituksenmukaisesti, hallitsee talouttaan kestävästi sekä huolehtii sovituista vastuistaan.
  • ennakoi realistisesti toimiaan suhteessa elämäntilanteeseensa ja talouteensa.
  • ymmärtää kulutustottumustensa vaikutuksen hyvinvointiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa.
  • osaa hallinnoida henkilökohtaista dataa ja yksityisyyttä.
  • maksaa turvallisesti verkossa eri maksutavoin ja hyödyntää verkossa olevia taloudenhallinnan apuvälineitä ja palveluita talouden hallintaan.
  • hyödyntää tarkoituksenmukaisesti digitaalisia markkinoita ja alustoja silloin, kun hän ostaa tai myy tavaroita ja palveluita.
  • käyttää oikeuksiaan markkinoilla ja toimii vastuunmukaisesti. Hän tietää, että laki säätelee markkinointia, sitä valvotaan ja siihen voi vaikuttaa.
  • hahmottaa kaupan tekoon liittyvien sopimusten sitovuuden sekä niiden vaikutuksen tuotteen ja palvelun koko elinkaaren ajan.
  • toimii lain antamin oikeuksin virhe- ja viivästystilanteissa sekä tietää erilaiset hyvitysvaihtoehdot. Osaa neuvotella yrityksen kanssa ja käyttää tarvittaessa kuluttajaneuvontapalveluita.

Näitä taitoja voidaan kehittää kasvatuksen keinoin, perusopetuksessa ja elinikäisessä oppimisessa. Meillä on jo pitkään tehty työtä perusopetuksessa talouskasvatuksen edistämiseksi. Meillä myös uskotaan opetuksen mahdollisuuksiin. Kroatiassa on parhaillaan meneillään opetussuunnitelman uudistus, jonka takia he ovat kiinnostuneita suomalaisten tavasta opettaa koulussa talousasioita. Tapasin matkan aikana paikallisia talouskasvatuksen toimijoita ja oli yllättävää, miten samankaltaisia näkemyksemme olivat. Tahtoa on paljon molemmissa maissa, joten oleellista on kohdistaa tavoitteet, toiminta ja resurssit oikeaan paikkaan ja aikaan.

OECD:n uuden tutkimuksen mukaan suomalaisten taloudellinen lukutaito on 30 maan vertailussa toiseksi korkein. Paras taloudellinen lukutaito oli raportin mukaan Ranskassa. Tutkimuksen maista 17 on OECD-maita ja 13 OECD:n ulkopuolisia maita.

Tutkimuksessa taloudellisen lukutaidon määritelmä perustuu kolmeen eri osa-alueeseen, joissa suomalaiset olivat tasaisen vahvoja:

  • taloudellinen tietämys
  • taloudelliseen käyttäytyminen
  • taloudelliset asenteet

Tutkimuksen mukaan suomalaiset arvioivat itse taloudellisen lukutaitonsa hyväksi. Tietämystä mitattiin esimerkiksi korkotasoon ja inflaatioon hahmottamiseen liittyvillä kysymyksillä. Taloudellista käyttäytymistä mitattiin esimerkiksi budjetointiin, laskujen maksamiseen ja ostovertailuihin liittyvillä kysymyksillä. Taloudellisia asenteita puolestaan mitattiin säästämiseen ja suunnitelmallisuuteen liittyvillä kysymyksillä.

Mobile paymentTaloudellisen lukutaidon kehittäminen on maailmanlaajuinen haaste. OECD:n mukaan taloudellista osaamista tulisi parantaa entistä systemaattisemmin peruskoulutuksessa.

Sen lisäksi, että olemme sijoittuneet hyvin suhteessa muihin maihin, sisältävät syksyllä 2016 käyttöön otetut perusopetuksen opetussuunnitelmat talousosaamista enemmän ja yhä nuoremmille kuin koskaan aikaisemmin.

Meillä on siis hyvät lähtökohdat kehittää talouslukutaitoamme entisestään. Haasteita riittää, digitalisaatio monimutkaistaa taloudellista tietämystä, esimerkiksi pankkien ohella markkinoilla on muitakin rahan kanssa operoivia toimijoita.

Taloudellinen käyttäytyminen sisältää jatkossa yhä vahvemmin digitaalisten sopimusten teon, mikä liittyy muun muassa budjetointiin. Maksamisen uudet muodot tuovat laskujen maksamiseen lisää vaihtoehtoja, mutta myös osaamishaasteita. Vertailu ennen ostopäätöstä on tiedonhakua verkossa, johon kietoutuu kaupalliset vertailusivustot sekä bigdata. Mielenkiintoista on myös, miten tämä kaikki vaikuttaa taloudellisiin asenteisiin.

Meillä on Suomessa hyvät verkostot talouskasvatukselle. Esimerkiksi Mun talous -verkostoon kuuluu tällä hetkellä 94 organisaatiota. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on myös mukana Mun talous -verkoston järjestämillä Puhu rahasta -messuilla pitämässä työpajaa. Messujen tavoitteena on saada esiin enemmän tietoa ja vuorovaikutusta nuorten taloudenhallinnasta sekä nostaa esille konkreettisia työkaluja nuorten talousosaamisen edistämiseksi.

Järjestäjät kutsuvatkin Mun talous -verkoston jäsenten lisäksi kaikki nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset, opettajat, opiskelijat ja aiheesta kiinnostuneet messuille.

Hävikin uudet muodot

Taina —  28.9.2016

Mistä oikein on kysymys, kun kuluttajalta jää kuntosalikortti käyttämättä, viihdekanava seuraamatta tai musiikki kuuntelematta, vaikka hän maksaa palvelusta käyttömaksua kuukausittain?

Jäin pohtimaan, paljonko me maksamme käyttämättömistä palveluista. Onko sillä kotitalouden taloudenhallinnan kannalta merkitystä? Väittäisin että on, vaikka tietääkseni asiaa ei ole tieteellisesti tutkittu.

Ruokahävikki on kaikille tuttua: se näkyy kompostiastiassa, se voidaan punnita ja siitä tulee huono omatunto.  Esimerkiksi käyttämättömän viihdekanavan käyttöoikeudet eivät näy kokemusroskiksessa, eikä niistä välttämättä tule edes huono omatunto, kuten käyttämättömästä kuntosalijäsenyydestä. Tunnettua on, että syyllisyys liikkumattomuudesta painaa keskimääräistä kansalaista muutenkin.

Behavioural economics -ajattelun mukaan emme ole kuluttajina rationaalisia. Tätä ihmismielen heikkoutta käytetään esimerkiksi markkinoinnissa hyödyksi. Meille tarjotaan viihdekanavia – kokeile kuukausi maksutta ja peru tilaus, jos et kuukauden kuluessa haluakaan sitoutua kuukausimaksun maksajaksi.

Business concept. Online shopping. Infographics background E-comTilauksen peruutus unohtuu helposti. Vuosittain voimassa olevat tilaukset jäävät usein katkaisematta. Sama ilmiö on tuttu lähinnä lehtien tilauksissa, jolloin lukematon lehti muistuttaa viimeistään matkalla paperin keräykseen. Nyt tilaukset ovat usein sähköisessä muodossa olevia palveluita. Niiden käyttämättömyys ei tunnu missään, ei näy missään – paitsi kukkarolla.

Jos lähtisimme mittamaan käyttämättömien palveluiden määrää, mikä olisi yksikkö, raha, tunnit vai saamatta jäänyt tieto tai nautinto. Mitä on tämän kaiken takana, onko ”palveluhävikki” kansantaloudelle hyvä vai huono asia, pyörät pyörivät, velkaantuuko kansa?

Pitäisikö koulussa käsitellä taloudenhallinnan yhteydessä palveluiden tilaamista, sopimista ja mahdollista ”palveluhävikkiä”?

Kun opetussuunnitelma edellyttää ohjaamaan kriittiseen kuluttajuuteen, on opettaja haasteen edessä. Esimerkiksi talouskasvatusta ei voi enää välttämättä toteuttaa omien totuttujen arkikokemusten perusteella.

Aiotko opettaa mobiililompakon käyttöä? Mobiililompakolla tarkoitetaan sovellusta tai sovellusryhmittymää, joka on käytössä koko kuluttajakokemuksen ajan alkaen valinnasta ja vertailusta, ja jatkuen ostoon, kuittiin ja takuuseen. Opetuksen ja kulutuksen näkökulmasta mobiililompakkoon tutustuttaessa yhdistyvät mainonnan lukutaito, taloussuunnittelu, maksaminen sekä kuluttajanoikeudet.

Yhä useammin nuoret maksavat mobiililaitteillaan. Reaaliaikaisuutta ja erilaisia mobiililaitteita käytettäessä on ostoprosessi jatkumo, jossa eteneminen on kytköksissä mobiililaitteeseen ja siinä olevaan sovellukseen, joka saattaa mahdollistaa myös maksutapahtuman. Opetuksessa tulisikin nyt antaa valmiuksia monenlaisten sovellusten valintaan ja käyttöön. Opettaja voi tehdä sen luontevasti vain jos hän itse on perehtynyt niihin.

Kuka kasv@ttaa ketä tiimi astui opettajan saappaisiin ja kokeili uusia taloudenhallinnan  – ja maksamisen sovelluksia.

 

Kun innostuneena löytää juuri oikean tuotteen verkkokaupasta, ei huomiota juuri muuhun riitä. Sopimusehtoihin ei voi vaikuttaa, joten miksi ne lukisi, kun tässä ja nyt on kaivattu tuote. Siksi ehdot jäävät helposti lukematta. Sen sijaan joudumme päättämään erikseen siitä, miten tuotteen maksamme. Sitä valintaa ei pidä tehdä periaatteella ”ihan sama”.

Silloin kun tarjolla on erilaisia maksutapoja, käy helposti niin, että valitsee tutuimman asiaa ajattelematta. Se voi olla Visa Electron, maksukortin debit-puoli tai luottokortti. Kuluttajalle ennakkomaksu on kuitenkin aina riski, ellei ole olemassa maksuja turvaavaa järjestelmää. Jos maksaa ennen kuin tuotteet ovat saapuneet, rahoja ei saa takaisin, jos tuotteen toimitus ei onnistu tai jos yritys menee vaikkapa konkurssiin, kuten Anttilan tapauksessa.

Luottokortilla maksettaessa myös luotonantaja on lakisääteisesti vastuussa. Siksi luottokorttia suositellaan käytettäväksi verkkokaupassa – ja ilman luotonantajan vastuuta verkkokauppa ei olisi edistynytkään yhtä nopeasti.

Sen sijaan maksukortin debit-puolella maksaminen ennen tuotteen saamista on periaatteessa sama kuin rahojen lähettäminen postilokeroon. Joskus pankit voivat vastata niistäkin maksuista, mutta sitä ei laki edellytä.

Entä sitten, kun ei ole luottokorttia vaan Visa Electron? Kotimaisessa verkkokaupassa vaihtoehtoja on yleensä enemmän kuin kansainvälisessä. Meillä on edelleen normaalia, että tuotteen saa maksaa myös laskulla. Sitä kannattaisi käyttää. Ilahduttavaa on, että esimerkiksi Ellos toteaa maksuvaihtoehtoja esitellessään ”Suosittelemme laskua tai tiliä, jos haluat tutustua tuotteisiin kotona ennen kuin maksat”.

Kansainvälisesti verkko- ja huutokauppoihin on myyjillä käytössä esimerkiksi PayPal -maksuvälitysjärjestelmä, jossa rahat eivät liiku myyjälle, ennen kuin ostaja on saanut tilaamansa tuotteen. Nyt kun rahoituspalvelut uudistuvat kovaa vauhtia ja puhutaan Fintechistä, kummankin osapuolen edut huomioon ottavia välityspalveluja tulee lisää. Kuluttajalle valinta voi olla vaikeaa, kun maksutapoihin saattaa liittyä myös erillismaksuja.

Minkä tahansa maksutavan valitsee, kaksi perusasiaa on syytä tarkistaa: maksutapahtuman pitää olla turvattu ja sen lisäksi kannattaa varmistaa, että rahansa saa takaisin, jos myyjä ei toimi sovitulla tavalla.

Artikkelin kirjoittaja Anja Peltonen toimii kansainvälisten kuluttaja-asioiden johtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.

Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ”oppilaita ohjataan kriittiseen kuluttajuuteen”. Lapsen itsestä huolehtimisen ja arjen taitoihin kuuluu ikäkaudenmukaisten ostosten turvallinen tekeminen. Tässä muutama perusasia, joista voi lähteä liikkeelle, kun asiaa käsittelee.

Alaikäisiin kohdistuu kaupankäyntiin liittyviä erityisseikkoja. Alaikäiset eivät voi ostaa mitä vain omalla luvallaan, vaan osaan ostoksista tarvitaan aikuisen suostumus. Tarve vanhemman suostumukseen riippuu paitsi lapsen iästä, myös ostoksen hinnasta ja laadusta. Pääsääntöisesti alaikäinen lapsi voi tehdä käteisostoksia, mutta esimerkiksi lähimaksaminen matkapuhelimella voi olla myös vastuullinen maksutapa nuorelle.

Kaupankäynti perustuu aina sopimuksen tekoon ja molempien osapuolten hyväksymiin sopimusehtoihin. Sopimuksen tekemistä yksinkertaisimmillaan on se, kun asiakas ostaa tuotteen kaupan kassalla – tällöin asiakas ja myyjä tekevät sopimuksen, jota kumpikaan osapuoli ei voi ilman erityistä syytä yksipuolisesti muuttaa.

Entä jos ostopäätöksen jälkeen mieli muuttuu? Kaupan pystyy perumaan, jos kauppa on antanut tuotteelle vaihto- ja palautusoikeuden. Tällaisen oikeuden myöntäminen myyjälle on vapaaehtoista, joten tämänkin vuoksi on tärkeää tutustua sopimusehtoihin jo ennen tuotteen ostamista. Tämä olisi hyvä opettaa myös lapsille. Toki etämyynnissä (kuten muun muassa verkkokauppa ja puhelinmyynti) valtaosalla tuotteista on 14 päivän peruuttamisoikeus, mutta askel kerrallaan.

Opettajan ja lapsen kasvattajan on hyvä olla perillä kaupankäynnin perustana olevista sopimuksista. Kaupankäyntiä voi helposti oppia tutkimalla ja harjoittelemalla yhdessä. Samalla lapsi saa käsitystä rahan ja tavaran arvosta sekä alkaa hahmottaa sitovan sopimuksen merkitystä. Koulussa sopimuksen tekoa voi harjoitella ja kokeilla esimerkiksi draamakasvatuksen keinoin itse rakennetussa ”kauppaympäristössä”. Esimerkkitilanteet auttavat lapsia ja nuoria selviämään myös tosielämän kiperissä kauppatilanteissa itsenäisesti.

Lähimaksaminen

Veera —  3.8.2016

Mobile paymentLähimaksaminen on mullistanut korttimaksamista, koska sen avulla välttyy PIN-koodin näpyttelyltä. Lähimaksamisessa on kyse maksutavasta, jossa pienet ostokset maksetaan näyttämällä korttia tai puhelimeen liitettyä lähimaksamisen tarraa maksupäätelaitteen reunassa. Uutta perinteiseen korttimaksamiseen verrattuna on se, että käyttäjän on itse huolehdittava uudenlaisista turvallisuus asioista.

Lähimaksuominaisuus voi olla liitettynä maksukorttiin, jolloin maksu veloitetaan tililtä, johon kortti on liitetty. Jos lähimaksu on tarrana puhelimessa, maksu veloitetaan silloin sähköiseltä tililtä, jonne ladataan erikseen rahaa. Sähköinen tili on operaattorin tai muun tahon tarjoama palvelu. Lähimaksamisessa ostosten enimmäishinta voi olla 25 euroa, eli menetelmä on suunniteltu pienten ja nopeiden ostosten tekemiseen, erityisesti ruokakaupoissa käytettäviksi.

Lähimaksamista varten tulee olla siihen soveltuva debit-kortti tai yhdistelmäkortti, jossa veloitus voi lähteä joko credit- tai debit-puolelta. Oman pankin kanssa voi keskustella siitä, kummalta puolelta rahat veloitetaan.

Onko lähimaksaminen sitten turvallista? Ensimmäisenä tulee mieleen, voidaanko korttia helpommin käyttää väärin, koska maksun yhteydessä ei tarvita varmennukseksi henkilökohtaista PIN-koodia. Korttia kannattaa joka tapauksessa aina säilyttää huolellisesti, vaikka melko pieni ostoraja lähimaksamisessa estää suuremmat väärinkäytöt. Kaikissa korteissa on myös tietyt turvarajat siitä, kuinka monta ostosta voi tehdä ilman PIN-koodin näppäilyä. Esimerkiksi kortissa voi olla asetus, että joka viides lähiosto tulee varmistaa PIN-koodilla.

Lähimaksamisella on etuja, sillä se on huomattavasti nopeampaa kuin perinteinen kortilla maksaminen eikä kukaan saa oston yhteydessä urkittua kortin PIN-koodia tietoonsa. Lähimaksaminen on yleistynyt huomattavasti viime vuosina ja esimerkiksi opiskelijakorteissa on nykyään lähimaksu mukana.

Lähimaksu on maksutapa, jota jo 4–6-luokkalaiset saattavat käyttää, joten se on hyvä ehdottomasti sisällyttää opetukseen kolikoilla ja seteleillä maksamisen rinnalle. Lasten kanssa voidaan keskustella tunnilla esimerkiksi eri tavoin maksamisesta sekä tehdä harjoituksia puhelimen suojaamisesta ja PIN-koodien muistamisesta ja säilyttämisestä.

Oletko sinä jo käyttänyt lähimaksua? Millaisia ajatuksia kyseinen maksutapa herättää? Keskustelua aiheesta voi jatkaa kommenttikentässä!