Kuka kasvattaa ketä on Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttajakasvatukseen ja -osaamiseen liittyvä blogi.  Blogin aiheet juontavat juurensa arkielämän kuluttajaongelmista ja haasteista. Blogissa kirjoittaa vieraskynällä myös KKV:n ulkopuolisia asiantuntijoita.

Mini-Zaldo rantautui alakoulujen opetukseen viime syksynä. Helppokäyttöinen verkkosivusto on erityisesti 4.-6.-luokkalaisille suunnattu oppimisympäristö kiinnostavista talousasioista tehtävineen ja peleineen. Mini-Zaldo on isomman mörön, Zaldon, pikkusisar. Valloilleen päästessään möröt aikaansaavat taloudellisia ongelmia ja hälläväliä-elämäntyyliä. Nuorten tehtävänä on kesyttää finanssimöröt ja pysyä itse ’kukkaron herrana’.

Zaldo.fi on maksuton oppimisympäristö, jota koko luokka voi käyttää joko tietokoneilla tai mobiililaitteilla esimerkiksi yhteiskuntaopin ja matematiikan oppiaineissa. Ja miksei myös muissakin talousasioita lähellä olevissa opetuksen arkisissa tilanteissa. Mini-Zaldossa käydään läpi asioita muun muassa pätäkästä, perheen hilloista, omasta kukkarosta ja kulutuskemuista.

Isompi mörkö on seikkaillut yläkoulujen yhteiskuntaopin oman talouden opetuksessa jo useamman vuoden ja siitä on yläkoulun opettajien keskuudessa hyviä kokemuksia. Oppilaiden mielestä sivusto on hauska, pelillisyys on plussaa ja sisällön yhteys arkielämään hyvä juttu.

Zaldon tunnettuutta on edistetty myös kilpailuilla joka vuosi. Sekä ylä- että alakoulujen luokat voivat testata oppimiaan tietoja ja taitoja sivuston testillä ja osallistua samalla rahapalkintojen arvontaan. Oman lisäsuolansa kilpailuun toi tänä vuonna se, että paras yläkoulun luokka palkittiin osallistumisoikeudella eurooppalaiseen talousosaamiskilpailuun: European Money Quiz –finaaliin. Suomea lähtevät toukokuussa Brysseliin edustamaan kaksi oppilasta Merikosken koulusta Oulusta.

On tärkeää, että talousasiat nousevat esiin ja niistä puhutaan sekä koulussa että kotona. Olipa sitten kysymys karkin tai kännykän ostosta, säästämisestä, leffassa käynnistä, maksukortin käytöstä, mobiilimaksamisesta tai muusta rahaan liittyvästä pohdinnasta kuten mistä rahaa saa, miten sen saa riittämään ja miten sen käyttöä voi myös suunnitella. Taloustaitojen varhainen oppiminen vaikuttaa elämänhallintaan monin eri tavoin, ja kaikki me toivomme nuorten pärjäävän myös talousasioissa. Siksi asioiden oppimista kiinnostavalla tavalla pitäisi entisestäänkin edistää ja innostavia oppimateriaaleja jatkuvasti kehittää.

Zaldon toteutuksesta ovat vastanneet Finanssiala ry sekä Nuori Yrittäjyys ry yhdessä muiden yhteistyökumppaneiden (FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Sitra ja Pörssisäätiö) kanssa. Sivuston toivotaan olevan apuna nuorille oman talouden haltuunotossa ja opettajille tukena näiden asioiden opetuksessa.

Artikkelin kirjoittaja, viestintäpäällikkö Elina Antila koordinoi talousosaamisen hankkeita FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnassa.

Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2018 nostaa esiin tärkeän kysymyksen: Lasten arki köyhyydessä. Tässä arjessa lapset oppivat tietonsa, taitonsa, asenteensa, toimintavalmiutensa sekä hyvinvointiin vaikuttavat tottumuksensa.

Mikä on alle kouluikäisen lapsen arkea?
Ihmisellä on syvään juurtunut ajatus, että kotiin liittyvät asiat opitaan kotona ja kodin kulttuurin kautta. Tätä täydentää varhaiskasvatus. On vanhempien ja huoltajien velvollisuus ja oikeus kasvattaa lapsensa. Meillä on kasvatusperinne, jonka mukaan olemme toimineet vuosituhansia. Arjen taidot on opittu kotona ja tekemällä on opittu. Arkikokemus on kuitenkin erilainen silloin, kun arki laajenee älypuhelimen tai tabletin kautta erilaisiin digitaalisiin ympäristöihin, jotka eivät ole vanhemmille tai kasvattajille tuttuja.

Lapsen syrjäytyminen digitalisoituvassa arjessa
Tutkimusten mukaan suomalaislasten hyvinvoinnin pitkään jatkunut kehitys on taittunut 1990-luvun laman jälkeen. Taloudellinen tilanne perheessä voi johtaa siihen, että lapset syrjäytyvät tavanomaisena pidetystä elämäntavasta.

Lapsille oma kulutus merkitsee sosiaalista voimaa. Lapset ostavat, vaihtavat ja antavat toisilleen erilaisia tavaroita. Kaupankäynnin vastavuoroisuudet ja vaihtosuhteet kuuluvat leikki- ja toveriyhteisöihin. Kun kulutuksen merkitys kasvaa, puute marginalisoi. Ilman digitaalista osallisuutta elävä lapsi jää helposti sosiaalisen yhteisön ulkopuolelle. Lapselle ei myöskään synny hyvinvointia tukevia tottumuksia, joita digitaalisten välineiden hallitsemisesta seuraa. Nämä taidot ovat mediataitoja, taloustaitoja ja digitaalisen ympäristön edellyttämiä taitoja kuluttajan oikeuksista ja vastuista.

Samaan aikaan kotien kasvatusmahdollisuudet ovat vaikeutuneet. Kasvatukseen ja lasten kanssa olemiseen jää entistä vähemmän aikaa. Toisaalta pohditaan, onko käsitys siitä, miten paljon aikaa lasten kanssa tulisi viettää, muuttunut.  Etätyö mahdollistaa kotona tehtävän työn ja myös korvaukseton kotona tehtävä ylityö on lisääntynyt. Se voi syödä perheeltä aikaa ja emotionaalista läsnäoloa, jolloin lapset viettävät enemmän aikaa yksin ja keskenään.

Kasvattajan toimintamalli hakusessa
Kehittyvän tekniikan myötä lapsille luodaan omaehtoista toimintaa sekä vanhemmista ja kasvattajista riippumattomia tiloja. Lasten ja yritysten väliset suhteet herättävät myös eettisiä pohdintoja. Kaupalliset toimijathan eivät pyri hillitsemään lasten haluja, vaan päinvastoin myötäilemään niitä. On hyvä tiedostaa, että yritysten markkinoinnissa tarkkaillaan myös digitaalisia valintoja tekevän lapsen haluja ja tarpeita, jonka jälkeen tietoa käytetään lasten osallistamiseen, halujen synnyttämiseen ja tekemisen ohjailuun.

Älyarjessa kasvattajille ei ole vielä ehtinyt muodostua valmista toimintamallia, ei myöskään psykologista kasvatusperinnettä. Jokaisen aikuisen ja kasvattajan on parhaan kykynsä mukaan pohdittava itse, minkälainen lapsen arki älylaitteen kanssa on, ja päätettävä millaiseen kuluttajuuteen lapsia ohjaa.

Apuvälineitä valvontaan ja yhteydenpitoon
Kasvatuksessa ja huolenpidossa on mukana teknisiä apuvälineitä, jotka ovat hyväksi avuksi, mutta niiden käyttö edellyttää eettistä pohdintaa ja vastuullisuutta. Lasten hoidon ja ohjaamisen tueksi on syntynyt (paikka)tietoon perustuvaa seurantaa ja vanhemman etäläsnäoloa. Vanhusten ja muiden huolenpitoa tarvitsevien elämään ovat niin ikään tulleet erilaiset valvontalaitteet, joiden avulla voidaan parantaa henkilöiden turvallisuutta.

Lapsuus ja kodin arki muuttuvat siksi, että yhteiskunta muuttuu. Digitaaliset pelit, verkko ja puhelimet avaavat lapsille toiminnallisen kentän, jolla he voivat liikkua ja myös kuluttaa aikuisen valvonnan ulkopuolella. Samaan aikaan kun digitaalinen media tuo lasten ulottuville sisältöä, jonka käsittelyyn he tarvitsevat apua, se mahdollistaa myös yhteydenpidon vanhempiin ja turvan hakemisen.

Inspiroiduin löytäessäni mediakasvattajien Fb-ryhmästä julkaisun, joka alkaa tiiviillä nykytilanteen kuvauksella:

”Digitaalinen teknologia on ollut sosiaalisen muutoksen katalysaattori henkilökohtaisten tietokoneiden yleistymisestä 1980-luvulla, World Wide Webin leviämiseen 1990-luvulla ja edelleen mobiililaitteiden ja sosiaalisen median nousuun 2000-luvulla. Vaikka koulut ovat monin tavoin sopeutuneet kehityskulkuun kahden viime vuosikymmenen aikana, yleinen käsitys on, että lasten, esiteinien ja teinien elämä pyörii sellaisten digitaalisten teknologioiden ja uusien toimintatapojen ympärillä, jotka ovat jotain aivan muuta kuin mitä he kohtaavat kouluopetuksessa.”

Viime vuoden aikana minä ja monet vierakynäkirjoittajat olemme tässä blogissa pohtineet älykotia eri näkökulmista. Onko kouluopetus sopeutunut digitaalisen arjehallinnan taitojen kehittämisen haasteisiin? Kohtaavatko oppilaat kouluopetuksessa arjenhallinnan toimintatapoja, jotka antavat valmiuksia digitaalisen ajan kuluttajuuteen ja arjen taitoihin.

Mediakasvatuksessa mediatodellisuuden hyödyntämistä on jo tutkittu.

”Transmediaalinen lukutaito ottaa lähtökohdaksi uudenlaisen tulkinnan teini-ikäisten mediatodellisuudesta. Medialukutaidon lähtöoletuksia ei hylätä, vaan niitä laajennetaan ja täydennetään. Kun perinteisesti medialukutaito on kiinnostunut siitä, mitä media tekee nuorille. Transmediaalinen lukutaito kääntää asetelman toisin päin kysyen: Mitä nuoret tekevät medialla? Sen sijaan, että nuoria tarkasteltaisiin kuvaruutujen hallitsemina kuluttajina, heidät nähdään samanaikaisesti sekä tuottajina että kuluttajina (prosumers: producers + consumers), jotka osaavat tuottaa ja jakaa vaativuudeltaan vaihtelevia ja eri tyyppisiä mediasisältöjä.”

Tuottajina ja kuluttajina älykodissa

Älykodin arjen taitojen opettamisessa tulee ottaa samanlainen ote. On tärkeää pitää lähtökohtana arjenhallinnan klassisia kotitaloustaitoja, joita ovat taloustaidot, kuluttajataidot, ruoanvalmistustaidot, asumiseen ja puhtauteen liittyvät taidot. Ne ovat edelleen lähtöoletuksia, mutta eivät riittäviä. Niihin on kytkettävä digitaalisen ajan kuluttajataidot, joita käytetään kotitalouden ollessa verkottunut yhä useampaan suuntaan ja toiminnan muuttuessa kotityön tuottamisesta palveluiden käyttämiseen.

Toisaalta erilaiset kotitalouksien yhteiskäyttöratkaisut esim. liikkumiseen, tilojen käyttöön tai harvemmin käytettäviin kotitalouden tavaroiden hankintaan muodostavat kotitalouksien ekosysteemejä. Kun median käyttö muuttuu vastaanottajan roolista myös tuottajan rooliin, on kehityssuunta arjenhallinnassa päinvastainen, kotien oma tuottaminen muuttuu palveluja käyttävän kuluttajan roolin suuntaan.

Kuluttaja- ja kotitaloustaitoja opetetaan perinteisesti pohtimalla:

  • Mitä ovat kuluttamisen vaikutukset kotitaloudelle ja ympäristölle
  • Miten kuluttaja voi säästää tekemällä itse tai valitsemalla viisaasti.

Tämä ei enää riitä, alustat ja palvelullistuminen ovat niin kiinteä osa kotitalouden arkea, ettei niitä voi sivuuttaa opetuksessa.

Palvelullistuminen tarkoittaa sitä, että kuluttajalle luodaan digitaalisia palveluja yhdistämällä eri lähteistä saatavaa tietoa uudenlaisiksi kokonaisuuksiksi ja tarjoamalla sitä reaalimaailman laitteisiin ja tuotteisiin. Palveluita käytetään älylaitteilla ja kodit toimivat eräänlaisina palvelualustoina ja kasvupohjana palvelujen alustoille.

Kohtaavatko nuorten todellisuus ja arjenhallinnan opetus?

Kasvattajien asenteet digitaalisuuteen vaihtelevat. Osa opettajista ja vanhemmista haluaa antaa oppijoiden käyttöön uusimmat laitteet ja sisällöt mahdollisimman varhain ja nopeasti. Toiset taas haluavat suojella ja vaalia perinteistä digivapaata arkea, kuluttamista ja niihin liittyviä taitoja. Älykoti ja palvelullistuminen eivät poista tarvetta opettaa nuorille kotitaloustaitoja. Sen sijaan ne laajentavat esimerkiksi kotitalousopetuksen näkökulmaa koulun opetuskeittiön syömiseen liittyvien tehtävien harjoittelusta kotitalouksille tarjolla olevan palvelumaaston hahmottamiseen.

Opettamisessa on keskeistä:

  • Mitkä ovat digitaalisessa yhteiskunnassa hyödyllisiä taitoja ja miten lapsia harjaannutetaan niihin? Arjen taitoihin opittaessa kasvattaja joutuu pohtimaan millaisia (työ)tehtäviä oppilaalle annetaan?
  • Mihin kotitöihin harjaantuminen ja arjen tehtävät valmentavat lasta selviytymään aikuisuudessa?
  • Mitä käytöstapoja noudatetaan ja miksi?
  • Millaista mallia aikuinen itse näyttää digitaalisten laitteiden ja ohjelmien käytössä?

Koska älykoti on ”palvelualusta”, digitaalisen ajan kotitaloustaito on transmediaalisen lukutaidon tapaan joukko taitoja, käytäntöjä, arvoja, havaitsemistapoja sekä oppimisen ja vaihdon strategioita, joita kehitetään ja sovelletaan uusien yhteistoiminnallisten kulttuurien konteksteissa.

Ehdotan arjenhallinnan opettamisen näkökulmaksi: Mitä nuoret tekevät palvelualustoilla? Digitaalisesta arjesta käsin tarkastellaan ja jäsennetään myös luokkahuoneen ulkopuolisia kotitalouden hoitoon liittyviä palveluita.  Sen kautta voi yhdessä luoda arjessa tarvittavaa tietämystä!

Vähennetään huolipuhetta ja luovutaan älykännykoiden kieltämisestä haaveilu. Ne ovat osa normaalia arkea. Koulussa ei tarvitse ‘rokottaa’ nuoria vastustamaan digitalisaation negatiivisia vaikutteita, vaan nuorten on opittava elämään ja huolehtimaan hyvinvoinnistaan digitaalisessa arjessa.

Lapsuuden, nuoruuden ja kodin arjen tilat muuttuvat siksi, että yhteiskunta muuttuu. Mielestäni tässä olisi arkea tutkiville tutkimuskohde.

”Transmediaalinen lukutaito uudessa mediaekologiassa” on Transmedia literacy -projektin julkaisu, joka on saanut rahoituksen Euroopan Unionin Horizon 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta.

Kuluttajaliiton julkaisemalla ”Kuluttajansuojan ABC” -videolla voit tutustustua kuluttajansuojan perusteisiin.

Videolta löydät tietoa markkinoinnin sääntelystä, sopimuksista, koti- ja etämyynnin pelisäännöistä, virhevastuusta ja ongelmatilanteiden ratkaisusta. Video soveltuu hyvin myös opetusmateriaaliksi ja kaikille, jotka haluavat tutustua paremmin kuluttajansuojalain keskeiseen sisältöön. Video on julkaistu Kuluttajaliiton YouTube -kanavalla ja sen sisältöä tukeva pdf-opas on ladattavissa Kuluttajaliiton materiaalipankista.

Kuluttajansuoja on yksi niistä asioista, joihin ei yleensä kiinnitä suurempaa huomiota ennen kuin kohtaa jonkin ongelman. Kansallinen ja EU-tasoinen lainsäädäntö suojelee kuluttajaa monin eri tavoin. Kuluttajansuoja ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys ja asian havaitakseen ei tarvitse edes katsoa kauas. Jo EU:n sisällä löytyy monen tasoista kansallista lainsäädäntöä – suojaa tai suojattomuutta. Pohjoismainen kuluttaja on tottunut kuluttajansuojan korkeaan tasoon. EU-lainsäädännön kuluttajansuojaa koskevat mahdolliset harmonisointipyrkimykset koituisivat toteutuessaan korkean suojan maiden kuluttajien tappioksi.

Arjessa toimiessamme teemme jatkuvasti valintoja ja päätöksiä. Ostaessamme kulutushyödykkeitä ja palveluja yrityksiltä, toimimme markkinoilla kuluttajan roolissa. Emme vain ajattele asiaa aivan näin perusteellisesti. Kun kuljemme aamulla kioskin kautta ja ostamme kahvin mukaan, harva ajattelee, että on samalla tehnyt sopimuksen ja sopimuksia säätelee laki.

Kuluttajalla saattaa myös olla vääriä uskomuksia, kuten että tuotteen – vaikkapa vaatteen tai kengät –  voi jälkikäteen aina palauttaa kauppaan niin halutessaan. Palautus- ja vaihto-oikeus on kuitenkin kaupan tarjoama vapaaehtoinen etu asiakkaille. Kauppa voi itse määritellä ehdot, kuten palautusoikeuden pituuden ja sen, että tuote tulee palauttaa alkuperäisessä pakkauksessaan.

Kahden kuluttajan välistä kauppaa ei säädellä kuluttajansuojalaissa. Kuluttajansuojaan tulee lähitulevaisuudessa uusia haasteita. Jakamis- ja alustatalous muuttaa ja haastaa perinteistä roolijakoa ja uusiin kaupankäynnin muotoihin tarvitaan uutta sääntelyä.

Kuluttajansuojalaki täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Lakia kannattaa juhlia. Kuluttajan luottamus markkinoiden toimivuuteen on tärkeää myös kansantaloudelle. Selkeät ja toimivat riidanratkaisun kanavat sekä niiden saavutettavuus ovat kuluttajalle keskeisiä. Tuomioistuimen ulkopuoliset riidanratkaisuelimet takaavat kuluttajalle mahdollisuuden viedä asiansa eteenpäin ilman pelkoa hallitsemattomista oikeudenkäyntikuluista.

Artikkelin on kirjoittanut Paula Pessi, kuluttajaekonomisti, joka työskentelee Kuluttajaliitossa.

Helsingin Sanomat kertoo Upright-yrityksestä 14.3.2018 otsikolla ”Annu Nieminen, 33, etsi Piilaaksosta hanketta, joka pyrkisi pelastamaan maailman – kun sitä ei löytynyt, hän perusti sen Suomeen”. Nieminen uskoo ihmisten toimivan rationaalisesti, kun oikeaa tietoa on tarjolla. Upright-yrityksessä kehitetään menetelmiä luoda datasta tietoa, joka kertoo kuluttajalle tiivistettynä ymmärrettävässä muodossa yritysten toiminnan vaikutukset ympäristöön, terveyteen yhteiskuntaan ja tiedon luomiseen.

Olen samaa mieltä: kun saamme selkeää tietoa oikeaan aikaan oikeassa yhteydessä, se ohjaa päätöksentekoamme. Uskon, että teknologia ja datan käyttö voisivat antaa meille kuluttajille todellista valtaa. Siihen tarvitaan tueksi datatalouden uusia palveluja, jotka sujuvoittavat kuluttajan fiksuja valintoja.

Meitä kuluttajia ympäröi kuitenkin koko joukko viestejä, jotka hämärtävät käsitystämme taloudestamme. Teknologiaa ja lisääntynyttä tietämystä päätöksenteon perusteista käytetään vauhdittamaan ostopäätöksiä myös epäeettisin tavoin. Toimimme digitodellisuudessa evoluution luomien mielen rakenteiden varassa.

Kuluttajien maksamisen kynnys on madaltunut, kun seteli ei oikeasti siirry kädestä pois toiselle – velotettu summa näkyy myöhemmin vain yhtenä rivinä sähköisessä tiliotteessa tai luottokorttilaskussa.

Mielemme on rakennettu niin, että kun käytämme vaikka 50 euroa, niin sen käyttäminen voi tuntua suorastaan säästöltä.  Jos tuote maksaa 30 euroa, mutta meille luvataankin kolme kahden hinnalla taikka toimituskulut ilmaiseksi 50 euron ostoksesta, niin etutarjousta ei ole helppo ohittaa.

Kun ostamme viidentoistatuhannen euron auton, 500 euron lisävarusteet ovat enää pieni investointi. Ja jos alennuksen suuruus on vain tänään -50%, niin tarjous kannattaa käyttää.

Kun kauppa pistää kolme erihintaista tuotetta rinnakkain ja tietää meidän helpommin kallistuvan keskihintaiseen, ei vielä tarvita lainsäätäjää suojaamaan kuluttajaa. Näissä tilanteissa auttaa, jos kuluttaja on oppinut ennalta harkitsemaan ja päättämään, kuinka paljon rahaa ostokseensa käyttää.

Kaupallisia viestejä ja toimintamekanismeja ajatellaan opittavan hallitsemaan ja käsittelemään mediakasvatuksessa, kuluttajakasvatuksessa, talouskasvatuksessa, ympäristökasvatuksessa ja monien oppiaineiden tiedollisten sisältöjen kautta.

Kaikkea koettua ei voi käsitellä ja suodattaa osaamisen avulla. On myös sellaista koukuttamista, joka ovelasti ja ohimennen saa meidät toimimaan yrityksen haluamalla tavalla. Esimerkiksi luottomainokset ovat tavanomaistaneet kuluttajaluoton oleellisena osana elämyselämää. Luotto on nyt kuukausi- tai apurahaa.

Kehitys ei huoleta vain kuluttajien edustajia. Myös käyttökokemusten ja käyttöliittymien suunnittelijat ovat pohtineet, mitkä ovat eettiset rajat käyttäjää ohjaavien järjestelmien muotoilussa.

Tästä ilmiöstä puhutaan termeillä ”dark patterns” tai  ”dark UX”. Silloin “color theory is manipulated to misdirect, language is used to confuse rather than clarify, and the user isexploited to boost company reach or profits”. Jotkut näistä malleista ovat suorastaan lainvastaisia. Esimerkiksi:

  • Forced continuity eli tilausansa.
  • Privacy Zuckering, jossa kuluttaja tulee antaneeksi henkilökohtaisia tietojaan enemmän kuin alun perin on ajatellut.
  • Roach motel, jossa sivuston ja palvelun muotoilu on sellainen, että kuluttaja tulee tilanneeksi tuotteen tai uutiskirjeen ja tilauksen lopettaminen onkin lähes mahdotonta.

Teknologia mahdollistaa myös hyvien toimintapojen edistämisen
Ammattilaisten eettisyys on tärkeä keino vastuuttomien toimintatapojen torjumisessa mutta se ei riitä. Jos yritys toimii harkitusti harhaanjohtaen, vastuuta ei voi siirtää yritykseltä kuluttajalle ja olettaa kuluttajakasvatuksen, media- tai talouslukutaidon turvaavan kuluttajien edut.

Silloin, kun käyttäytymis- ja neurotieteiden oppeja käytetään teknologian avulla yrityksen menestymiseksi kuluttajien tilanteesta piittaamatta, tarvitaan lainsäädäntöä ja sen tehokasta toimeenpanoa.

Kuluttajapolitiikassa on säännöllisesti arvioitava, milloin lainsäädännöllä asetetaan rajat yritysten toiminnalle, milloin kuluttajan omaan, kuluttajakasvatuksen tukemaan harkintaan pitää luottaa ja milloin tarvitaan useita erilaisia keinoja kuluttajan ja yrityksen välisen kohtuullisen vastuunjaon takaamiseksi.

Opetuksen ja kasvatuksen rooli on muutoksessa
Mikä on kuluttajakasvatuksen, oppimisen ja kuluttajan toimimisen harjoittelun mahdollisuudet ja tehtävä, kun yritykset vaikuttavat yhä sofistikoidummin kuluttajien päätöksentekoon?

Mitä osaamista kuluttajakasvatus, kuluttajataitojen harjoittelu ja oppijoiden tiedon tai valmiuksien lisääminen tuottaa, mitä nk. keskivertokuluttajan pitäisi hallita? Miten kuluttajakasvatuksella voidaan tukea ihmisen hyviä aikeita kuluttaa kohtuullisesti, jos päätöksentekoympäristö on valtaosin toisensuuntaista?

Kuluttajakasvatus kehittyy – tiedon ja osaamisen ohella on opetussuunnitelman mukaan kiinnitettävä huomiota myös tiedon kyseenalaistamiseen ja kriittisen ajattelun taitoihin. Niihin kuuluu  myös kyky tunnistaa ihmiselle ominaiset käyttäytymismallit ja  -vinoumat sekä  sen tunnistaminen, milloin on paikka harkinnalle.

Artikkelin kirjoittaja Anja Peltonen toimii kansainvälisten kuluttaja-asioiden johtajana Kilpailu- ja kuluttajavirastossa.

Tämän päivän yltäkylläinen hyödyketarjonta tarjoaa kuluttajille valtavan määrän vaihtoehtoja allokoida rahaansa ja tyydyttää tarpeitaan. Jotta kuluttaja pystyy hyödyntämään tarjolla olevia vaihtoehtoja mahdollisimman täysimääräisesti, tulee hänellä olla erilaisia resursseja, lähinnä rahaa hyödykkeiden hankkimiseen sekä aikaa hyödykkeiden vertailuun ja optimaalisten kulutuspäätösten tekemiseen.

Malli oikeasta ja tavoiteltavasta
Kuluttajalle on kautta aikain haluttu luoda mallia ”oikeasta” ja tavoiteltavasta kulutuksesta. Rationaalisen kuluttajan on odotettu käyttävän rahansa järkevästi – vertailevan vaihtoehtoja ja tekevän parhaita mahdollisia valintoja tyydyttääkseen tarpeitaan. Kulutusvalinnat tulee tehdä harkiten ja rahaa käyttää vain käytettävissä olevien tulojen mukaan. Heräteostoksia paheksutaan erityisesti juuri siksi, koska niitä ei juurikaan pohdita. Kulttuurissamme arvostetaan säästäväisyyttä, ja kokemuksia hyvien tarjouksien löytämisestä vaihdetaan.

Resurssit ja kontrolli kuluttamisessa
Erityisesti pienituloiset joutuvat miettimään tarkasti, mihin kaikkeen niukat taloudelliset resurssit riittävät. Tällöin joudutaan asettamaan kulutushyödykkeet järjestykseen niiden hankinnan välttämättömyyden mukaan.Tätä järjestystä pyrkivät myös ulkopuoliset tahot normatiivisesti sanelemaan. Hyödyketarjonnan muuttuessa välttämättömiä hyödykkeitä joudutaan määrittelemään uudelleen.

Kulutukseen liittyy aina kontrolli, sillä ylenmääräisellä kulutuksella voi olla kielteisiä seurauksia terveydelle, sosiaaliselle elämälle tai kuluttajan taloudelle. Hyvän kulutuksen malliin kuuluu siis sen hallinta.

Kulutuksen ympäristövaikutukset ovat olleet jo pitkään esillä julkisessa keskustelussa. Ne kytkeytyvät niin tavaroiden hankintaan kuin myös niiden käyttöön. Kulutuksen ympäristövaikutuksia pohdittaessa olennaista on sekä kulutusvalinnat itsessään kuin myös kulutuksen määrä. Nyt yleistynyt jakamistalous – tavaroiden kierrätys, yhteisomistus ja jakaminen – on yksi vastaus kulutuksen ympäristöongelmiin, ja siksi siihen latautuukin hyvän kulutuksen elementtejä.

Hyvä kulutus tuottaa myös henkistä ja fyysistä hyvinvointia, joka pitkällä tähtäimellä voi edistää terveyttä. Yksiköiden hyvä terveys hyödyttää koko yhteiskuntaa alentuvien sairaudenhoitomenojen kautta, joista osin vastaa julkinen sektori ja veronmaksajat.

Mahdollisuus valinnanvaraan laajentunut
Mikä voisi olla tämän päivän hyvää, tavoiteltavaa kulutusta? Olisiko se ympäristönäkökohdat huomioivaa ekologista tai luonnonvaroja säästävää vaatimatonta tai aineetonta kulutusta? Olisiko se vastuullista ja eettistä tuotantotapaa painottavaa? Pitäisikö kulutuksessa ottaa käyttöön mahdollisimman laajasti uutta teknologiaa? Olisivatko terveelliset elintavat tärkeimpiä hyvän kulutuksen muotoja? Pitäisikö kulutuksessa muistaa suosia kotimaisia hyödykkeitä ja kantaa sen myötä kortensa talouskasvuun? Olisiko kulutuksessa pyrittävä säilyttämään tiettyjä perinteitä vai pyrkiä suosimaan markkinoille tulevia uusia hyödykkeitä? Vai onko hyvä kulutus jotakin muuta?

Tämän päivän pirstaloituneessa toimintaympäristössä hyvä kulutus on hyvin monenlaisia elementtejä sisältävä. Hyvän kulutuksen mallit voivat osin olla keskenään jopa ristiriitaisia. Siksi hyvää kulutusta on mahdotonta määritellä yhdellä ainoalla tavalla.

Individualisoitunut kuluttaja voi omassa elämässään painottaa mieltymystensä mukaisesti monia eri asioita ja valita hänelle sopivimman hyvän kulutuksen mallin. Mahdollisuus valinnanvaraan vaatii kuluttajalta yleensä resursseja. Tämän päivän moninaisten vaihtoehtojen maailmassa hyvää kulutusta voidaan kuitenkin saavuttaa myös niukoilla resursseilla. Se antaa mahdollisuuden toteuttaa hyvää kulutusta erilaisilla tulotasoilla ja erilaisissa olosuhteissa.

Kirjoittaja Anu Raijas on kuluttajaekonomian dosentti, joka on vuosia opettanut Helsingin yliopistossa kuluttajakäyttäytymistä ja erityisesti kotitalouksien taloudellista käyttäytymistä.

Mediapedagogit, tutkijat ja journalistit ovat nostaneet blogeissaan viime viikkoina esille medialukutaidon eri näkökulmia. Kuka kasv@ttaaketä pohtii mediakriittisyyttä erityisesti kaupallisen vaikuttamisen ja kaupallisen sisällön tunnistamisen näkökulmasta.

Mediapedagogi Ismo Kiesiläinen toteaa blogipostauksessaan ”Median seuraaja tarvitsee hyvän roskapostisuodattimen”  näin:

”Mitä kriittisemmin haluamme mediaa lukea, sitä tiukemmin meidän on valikoitava se osa mediavirrasta, jonka otamme vakavasti. Siksi mielemme tarvitsee hyvän roskapostisuodattimen. Miten se toimii? Mistä taidoista se koostuu? Miten näitä taitoja voisi kehittää ja opettaa?”

Nettilukutaitoa on tutkinut myös digitaalisten tekstitaitojen tutkija Carita Kiili , joka kertoo blogipostauksessaan kuudesluokkalaisia koskevasta tutkimuksestaan (Kiili ym. 2018):

”Vain puolet oppilaista kyseenalaisti kaupallisen nettisivun luotettavuuden energiajuomien terveysvaikutusten tiedonlähteenä. Vain noin viidennes (19%) havaitsi nettisivun kaupalliset tarkoitusperät, vaikka kaupallisuus (esim. logo, kirjoittajan ammatti) oli selkeästi esillä. Eräs oppilas pohti kaupallisuuden merkitystä seuraavasti: ”Ei ole [luotettava], koska he yrittävät myydä tuotetta eivätkä välttämättä kerro terveysriskeistä”.

Nykyinen opetussuunnitelma antaa opetukselle tavoitteet, mutta opettajalle jää vapaus päättää, millaisella sisällöllä ja miten opetuksen tavoitteisiin vastataan. Kiilin mukaan ”opettajan pitää voida antaa oppilaille eriyttäen tukea, jotta kukin oppilas voi kehittyä nettitekstien arvioijana. Heikommat oppilaat tarvitsevat tukea perusasioissa, jotka toiset jo hallitsevat. Taitavat oppilaat hyötyvät puolestaan vaativammista tehtävistä, joissa pohditaan esimerkiksi sitä, miten tekstin laatijan tarkoitusperät heijastuvat tekstin sisältöihin.”

Opettajan tulee kyetä ohjaamaan oppijaa tiedon äärellä. Hän on tiedon suodattajana ja oleellisen tiedon arvioijana. Opettajalta vaaditaan ensiluokkaista medialukutaitoa, eli kykyä kriittisesti arvioida viestien sisältöjä, muotoja ja tavoitteita. Kriittisyyteen kuuluu kyky arvioida sisällön kaupallisuus, koska mainosmielessä tehty kaupallinen sisältö voi olla kaikin puolin laadukasta, mutta jättää mainitsematta jotakin tai korostaa oman tuotteen tai palvelun ominaisuuksia tai muuta käyttöarvoa. Opettajalta vaaditaan myös erityistä kykyä hahmottaa tiedon tarkoitusperien monimutkaisuus yksinkertaisen pinnan takana.

Opettajille mainostaminen ja kampanjointi ei ole kiellettyä. Opettajalle kriittinen ote ja kyky ”katsoa nurkan taakse” on hyvin monenlaisten tietojen ja taitojen summa. Se edellyttää hyvin vaativaa ammattitaitoa. Siksi kouluille ja opettajille tarjotun aineiston tulee olla valikoitua. On mysteeri, kuinka opettajan roskapostijärjestelmä pystyy suodattamaan viestejä siitä valtavasta määrästä sisältöä, jonka opetusalan ammattilainen päivittäin kohtaa.

Tavallisten ihmisten ei Kiesiläisen mukaan edes kannata yrittää arvioida kaikkea tarjottua tietoa. Hän toteaa: ”Suureen osaan sisällöistä voi suhtautua välinpitämättömästi. Koska tämä valinta pitää tehdä nopeasti, se tehdään yleensä intuitiolla, jopa ilman tietoista ajattelua.” Sen sijaan opettaja on työssään toisenlaisessa roolissa, opetukseen sisältö on valittava huolella.

Opettajien lisä- ja täydennyskoulutuksella on tärkeä rooli koulujen opetuksen kehittämisessä. Monissa oppiaineissa ainejärjestöt ja muut toimijat järjestävät opettajille lisä- ja täydennyskoulutusta yhteistyössä yritysten kanssa.

Kouluissa ammattilaisten on oltava kollektiivisesti kriittisiä kaikelle tiedolle, jolla pyritään vaikuttamaan. On arvioitava, mikä sisältö palvelee opetuksen tavoitteita, kuka on sisällön takana ja mitä intressejä taho edustaa.

Opetussuunnitelma kannustaa kouluja yhteistyöhön ympäröivän maailman kanssa, sillä varauksella, ettei kouluja saa käyttää kaupallisen tai muun vaikuttamisen välineenä. Näin alaikäiset oppilaat ovat suojassa mainosviesteiltä.

Mediakasvatuksen asiantuntija Maija Puska otti puheeksi tiedon välittäjän etiikan kirjoittaessaan Mainonta&Markkinointi -lehdessä otsikolla:”Osallista, älä johda harhaan, puolusta journalismia  –  mediakasvatuksen alkeet media-alan ammattilaisille” Hän tiivistää ajatuksensa hyvästä journalismista näin:

”Hyvä journalismi sisältää aina mediakasvatuksellisen eetoksen: auki kirjoitettujen työprosessien, visuaalisuuden, tarinoiden ja luotettavan tiedon kautta jokainen juttu voi pienin askelin edistää suuren yleisön medialukutaitoa.”

Kun keskustellaan tiedon tuottajan vastuusta, on tarpeen pohtia myös laajemmin niitä eettisiä periaatteita, joiden mukaan opettajille tarjotaan taustatietoa eri oppiaineisiin. Jokainen opettajan tietopaketti, yhteistyötarjous ja pullakahvit on tarjottava läpinäkyvästi.

Nuori kollegani kannusti minua kirjoittamaan kuluttajakasvatuksen historiasta. Niinpä ryhdyin toimeen.

Kuluttajakasvatus yhdistetään usein talouskasvatukseen. Minna Autio kertoi ”Mun Talous” -verkoston luennossaan, että talouskasvatuksen, kotitalousopetuksen ja talouskoulujen historia alkaa jo 1800-luvulta.

Katri Laine vuonna 1927 toteaa: ”Tilikirjasta sitten nähdään, paljonko edellisenä vuonna on kulunut erilaisiin kodin tarpeisiin… Kun niin menettelemme, riittävät rahamme aina.”

Kuluttajakasvatus ja talouskasvatus yhdistetään usein myös säästäväisyyskasvatukseen, koska säästäväisyys oli 1940-luvulla kasvatuksen päätavoitteita. Vielä tänä päivänä kuluttajakasvatus yhdistyy ajatukseen, että siinä opitaan hillitsemään rahankäyttöä. Vaikka jo 1960-luvullakin puhuttiin taloudellisuuskasvatuksesta, oli vielä tuolloin kodeissa vallalla autoritäärinen kasvatus, jota leimasi ajattelu, jonka mukaan lapsen tahto on vanhemman taskussa, eivätkä lapset käyttäneet tai päättäneet rahasta.

Kulutusyhteiskunta alkoi muuttaa suomalaisten elämää 1970-luvulla ja suurten ikäluokkien aikuistuttua kuluttaminen muuttui arkiseksi itsestäänselvyydeksi. Myös lastenkasvatuksen murros ajoittuu 1970-luvulle, jolloin syntyi kuluttajakasvatus-talouskasvatus. Tarve kasvatukselle lisääntyi, kun yksityinen kulutus oli kolminkertaistunut Suomessa 1940-luvun lopulta 1970-luvun loppuun mennessä. Säästäväisistä kansakunnan rakentajista tuli iloisia kuluttajia.

1970-luvulla alkoi talouskasvatus. Suomessa nuorisolla alkoi olla omaa käyttörahaa ja 80-luvulle tultaessa lasten ja nuorten ostovoima, lasten vaikutus perheiden ostopäätöksiin sekä lapsille ja nuorille suunnatut mediat lisääntyivät. Muotiin tulivat hemmotteleva ja vapaa kasvatus, jolloin vanhemmat saattoivat ryhtyä lastensa kavereiksi asettamatta minkäänlaisia vaatimuksia lapsilleen.

Kun aikaisemmin uskottiin ehdollistavaan kasvatukseen, 1960–1970-luvulta lähtien on korostettu lapsen yksilöllisiä piirteitä. Lapsen kehitystä pitää tukea, eikä ajatella niin, että lapsi pitää kasvattaa kohti lapsen ulkopuolelta tulevaa kasvatustavoitetta. Tähän liittyi ajatus, että kuluttajista voidaan kasvattaa rationaalisia; tietoa hankitaan, se luetaan, ymmärretään ja analyysin jälkeen valitaan paras ja järkevin vaihtoehto.

Perusopetuksen opetussuunnitelmaan laadittiin ensimmäisen kerran vuonna 1985 läpäisyperiaatteella eri oppiaineissa opetettavat teemakokonaisuudet. Näitä olivat kansainvälisyyskasvatus, ympäristökasvatus, perhekasvatus, kuluttajakasvatus, joukkotiedotuskasvatus, terveyskasvatus ja laillisuuskasvatus. Koulussa opetettiin, miten kuluttajana oppilaalla on valtaa ja vastuuta. Oppilaan on ymmärrettävä kuluttamiseen liittyviä ongelmia. Käsiteltiin harkittua ostamista ja kaupassa asioimista. Tärkeitä teemoja olivat myös säästäminen ja nuori kuluttajana.

1990-luvulla luovuttiin edellisen vuosikymmenen vapaasta kasvatuksesta. Nyt siirryttiin lapsikeskeiseen kasvatukseen, joka sisältää vanhempien asettamia rajoja. Vanhempien pitää olla kiinnostuneita lapsensa asioista, lapsia pitää kannustaa ja heidän kanssa täytyy keskustella. Vuoden 1994 perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan oppilas olisi osaava ja harkitseva kuluttaja. Tavoitteena oli kyky arvioida kulutusvalintoja sekä ymmärrys valintojen vaikutuksesta oppilaan omaan elämään ja ympäristöön. Oppilaan katsottiin tarvitsevan tietoja tuotteista, tuoteturvallisuudesta, tavaroista ja palveluista, jotta hän olisi arvostelukykyinen ja vastuullinen kuluttaja. Kuluttajakasvatuksessa oppilaita ohjattiin huomaamaan kansalaisen vaikuttamismahdollisuuksia.

Jos verrataan opetussuunnitelman perusteita ennen vuoden 2014 uudistusta, näkyy talouskasvatuksessa arvojen muutos. Vuoden 1985 opetussuunnitelman perusteissa korostetaan rahan säästämistä ja taloudellisuutta, kun taas vuosien 1994 ja 2004  perusteissa  puhutaan  rahankäyttösuunnitelmasta. Nyt voimassa olevan opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen tavoitteet edellyttävät opetusta, joka tähtää itsestä huolehtimisen ja arjen taitoihin. Opetus kehittää kuluttajataitoja, kohtuullisuutta, jakamista ja säästäväisyyttä sekä harjaantumista kestävän elämätavan mukaisiin valintoihin.

Koko kuluttajuuden kenttä, kaupallinen viestintä, taloudenhallinta ja ostaminen ovat digitalisoituneet 2020- lukua kohden mentäessä. Kulutus perustuu sopimuksiin ja kodin toiminnat ovat palvelullistuneet. Samalla näyttää siltä, että yhteiskunnassa vallitsee kasvatustyyli, jossa luovutaan auktoriteetista ja lapset halutaan itsenäistää varhain.

Eletään monitahoisessa sopimusyhteiskunnassa, jossa lapset joutuvat itse valitsemaan ja päättämään asioista, jotka kasvattajan pitäisi päättää. Ihanne, että kasvatuksessa rajat asetetaan neuvottelemalla, on epälooginen. Kasvattaja ja kasvatettava eivät ole tasavertaisia neuvottelukumppaneita eikä lapsi voi toimia markkinoilla täysivaltaisena kuluttajana.

Vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteissa perinteiset 1970-luvun taloudellisuuskasvatus ja 80-luvun kuluttajakasvatus sisältävät sekä yrittäjyyttä että arjen hallintataitoja. On selvää, ettemme kuluttajina pärjää pelkästään näillä perinteisillä taidoilla. Tarvitsemme yhä enemmän monilukutaitoa, tieto- ja viestintäteknistä osaamista sekä kestävän tulevaisuuden rakentamistaitoja.

Kuluttajakasvatus sisältyy nykyään kaikkeen osaamiseen ja siksi sen pirstaloituminen tai kokonaan unohduksiin jääminen on opetuksessa riski. Tarvitaan uudenlaista ajattelua ja tutkimusta digitaalisen ajan kuluttajuudesta ja siinä tarvittavasta monipuolisesta osaamisesta.

Nykyaikainen oppimiskäsitys tähtää aktiiviseen toimijaan. Millainen on sitten 2020-luvun kuluttajakäsitys? Kasvatammeko meille tarjottavasta loputtomasta valikoimasta valitsevia kuluttajia, ja valinnoillaan omaa itseään miellyttävää yksilöitä? Vai tuottaako opetus yhteisön jäseniä, jotka osoittavat vastuullisuutta, ymmärrystä ja joustavaa tiedon omaksumisen kykyä jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä?

Inspiraation ja tiedon lähteinä:

Pekka Rokan väitöskirja: https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/66741/978-951-44-8456-8.pdf?sequence=
Minna Aution luento: http://muntalous.fi/wp-content/uploads/2014/12/kuluttaminen-osana-nuorten-identiteettic3a4-minna-autio.pdf
Martti Helströmin blogi: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/12/kotikasvatuksesta-osa-2.html

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pohtii Yle:n haastattelussa ”Kasvatus voi olla pahimmillaan vallan väärinkäyttöä”, kuka käyttää valtaa perheissä – lapset vai vanhemmat. Asiat, joista Kurttilan blogissa puhutaan liittyvät vahvasti kuluttamiseen. Kyse on siitä, millainen on vanhemmille tarjottu mielikuva hyvästä lapsuudesta, millaisia sosiaalisia paineita syntyy omistamisesta, miten käsitellä kaupallista viestintää ja kuinka kasvattaja kestää lapsen pettymykset. Kurttila on huolissaan myös lasten avuttomuuden lisääntymisestä ja vaatii vanhemmilta korjausliikkeitä kasvatukseen.

”Meillä on syntymässä avuttomien lasten sukupolvi, joiden toimintakyky on heikko. Itseluottamus valloittaa maailma ei kasva ministeritasoisessa kotien kuljetuspalvelussa. Tai suojelussa, jossa lapsi muuttuu avuttomaksi eikä luota enää itseensä ja ympäristöönsä. Vanhempien pitäisi tässäkin luottaa sekä lapseen että kasvuympäristöön.”

Aikuisen elämän hallinnan valmiuksia ovat yhdessä elämisen ja kasvattamisen taidot. Osa ihmisistä on vaarassa syrjäytyä, jos heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia valmiuksia. Perheet kärsivät somen luomista kulutuspaineista ja digitaaliset laitteet pommittavat jatkuvalla kaupallisella viestinnällään. Kasvattajana – niin kodeissa kuin kouluissa – tarvitsemme ainakin näitä taitoja: tiedonhallinta- ja medianlukutaitoa, neuvottelu- ja argumentointitaitoa, taloustaitoa, kuluttajan oikeudellista ja eettistä tietoa, kulttuurista tietoa, ajattelun joustavuutta, itsensä johtamisen taitoa sekä kykyä elinikäiseen oppimiseen.

Missä nämä elämisen valmiudet syntyvät ja kehittyvät? Ihmisellä on syvään juurtunut ajatus, että kotiin liittyvät asiat opitaan kotona ja kodin kulttuurin kautta. Kasvatusperinteemme, jonka pohjalta olemme toimineet vuosituhansia, on ollut mutkatonta aina silloin, kun yhteiskunnan muutokset ovat olleet hitaita.

Koulutusjärjestelmämme on viime vuosikymmeninä huolehtinut uusien tai kodin ulkopuolella tarvittavien taitojen opettamisesta. Parikymmentä vuotta sitten kotitalouden oppiaineeseen kuulunut perhekasvatus poistettiin ja tilalle tuli uusi oppiaine terveystieto, joka käsittelee ihmisen kasvua ja kehitystä. Toivottavasti se myös ohjaa vanhemmuuteen ja  kasvattajaksi.

Miten syntyy lapsen hyvä digi-arki?

Vanhemmuuteen on tähän asti opittu periaatteella: tehdään niin kuin suvussa on ollut tapana. Nykyään vanhemmuutta ohjaa media ja kaupalliset viestit. Mainosten ohella tarvitsemme ajanmukaista ja puolueetonta viestintää lapsen kasvusta ja kehityksestä sovellettuna digiaikaan. Kuka siis valmentaisi huoltajia ja aikuisia älyarkeen?

Jokaisen vanhemman on parhaan kykynsä mukaan pohdittava, millainen on älylaitetta käyttävän lapsen sellainen arki, joka on toivottu ja tavoiteltu. Itse on päätettävä, miten kasvattaa ja millaisia kasvatustavoitteita asettaa. Kun aikuinen antaa lapsen käyttöön älylelun tai hyödyntää paikkatietoon perustuvaa seurantaa, hän joutuu pohtimaan vastuullisuutta ja eettisyyttä, sillä tietoverkkoon liittymisellä on monenlaisia seurauksia. Digilaitteiden käyttö lapsenvahtina tai viihdykkeenä ei ole kasvatusta. Lapsi kaipaa edelleen aikuisen läsnäoloa, rajoja ja rakkautta. Heidän kasvattajansa tarvitsevat voimaannuttavaa ohjausta.

Kuluttajuus on aina ollut osa kodin arkea. Arjen rutiineissa tottumukset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Nyt olemme vedenjakajalla, enää emme voi kasvattaa niin kuin suvussa on ollut tapana, vaan päätelaitteet, palvelut ja sovellukset ovat läsnä kodissa koko ajan ja niiden kanssa elämään oppiminen vaatii kasvattajalta tietoista kasvattajuutta ja vahvaa vanhemmuutta. Seuraavassa 90-luvulla syntynyt Ella Airola pohtii yhdessä elämisen muutosta oman sukupolvensa näkökulmasta.

Sosiaalinen media kotitaloudessa – lisääkö vai vähentääkö se sosiaalisuutta?

Sosiaalisen median käyttö kotona nähdään sekä uhkana että mahdollisuutena. Mediasta voi lukea, että ’’Sosiaalinen media auttaa ehkäisemään kotona asuvien vanhusten yksinäisyyttä’’ ja toisaalta ’’Näin sosiaalinen media voi aiheuttaa masennusta’’. Kaikkia sosiaalisen median tuomia muutoksia on myös vaikea arvottaa entiseen nähden parempina tai huonompina. Tavat toimia ovat vain erilaisia kuin ennen.

Vuorovaikutuksen rytmi on aivan uudenlaista ja siitä irrottauduttuakseen täytyy jopa keksiä tekosyitä.

Perheen yhteiset hetket

Omassa lapsuudessani perheemme vaihtoi päivän kuulumiset kokoontuessamme yhteen iltaruoan äärelle. Nykyisin päivän tapahtumia kerrotaan pitkin päivää perheen yhteisessä ryhmäkeskustelussa WhatsAppissa tai Messengerissä. Toki kuulumisten oikea-aikainen vaihtaminen olisi ollut mahdollista myös ennen älypuhelimien pikaviestipalveluita, ihan perinteisellä tekstiviestillä. Pikaviestipalvelut ovat kuitenkin tekstiviesteistä poiketen ilmaisia ja mahdollistavat juurikin ryhmien luomisen.

Toisaalta aina ei edes tarvitse osoittaa viestiään erityisesti perheelleen tai tietylle kaverille, vaan päivän kohokohta tulee helposti jaettua visuaalisessa muodossa Instagramissa tai Spanchatissä tai tarinan muodossa Facebookissa. Keskustelu tapahtumasta käydään julkaisun yhteydessä eikä siihen välttämättä enää palata kasvotusten.

Ruokailun lisäksi perheen yhteisiin hetkiin kuului aikaisemmin illan tv-visan tai perheystävällisen sarjan seuraaminen koko porukalla. Nykyisin tv-kanavien ja tilausvideopalveluiden omat sovellukset mahdollistavat ohjelmien katsomisen lähes miltä tahansa älylaitteelta minä hetkenä hyvänsä. Harva siis enää kiirehtii tv:n ääreen tietyllä kellon lyömällä, vaan vetäytyy mieluummin omaan rauhaansa itselleen parhaalla hetkellä.

Naapureiden yhteisöllisyys

Lapsena vapaa-aikani kului pitkälti naapurin lasten kanssa. Meillä oli tapana mennä koputtamaan kaverin ovelle ja kysyä ’’Voiko Katariina olla?’’. Kerran onnistuimme menemään niin ristiin, että olimme yhtä aikaa toistemme kotien ovella kysymässä samaa kysymystä. Enää tätä erehtymisen vaaraa ei ole, sillä olen kuullut, että myös kaverusten huoltajat hyödyntävät pikaviestipalveluiden ryhmä-ominaisuutta. Ryhmässä voi helposti kysyä lapselleen luistelu- tai hiekkalaatikkoseuraa.

Sosiaalinen media on muuttanut kanssakäymistä naapureiden kanssa muutenkin kuin leikkiseuran haussa. Asuinalueen Facebook-kirppikset ja Naapuriapu-ryhmät ovat jopa aktivoineet mahdollisesti muuten niin omaan asuntoon sulkeutunutta elämää. Sosiaalinen media madaltaa kynnystä ja tekee yksinkertaisemmaksi kysyä kiinnostaisiko jotain käyttämättömäksi jäänyt leipäkone tai saisiko lampun vaihtoon apua.

Liika on liikaa

Sosiaalisesta mediasta voi inspiroitua, mutta se voi myös luoda paineita ja kateellisuutta. Kun et millään keksi, mitä tekisit lounaaksi, on sosiaalinen media täynnä ruokabloggaajia, -vlogaajia ja -instagrammaajia. Kun lähdet etsimään sopivaa reseptiä, haasteena on oikeastaan enää valinnan vaikeus. Asukuvat, juuri remontoidut asunnot ja puhtaan valkoinen lemmikkikoira saattavat nekin inspiroida, mutta monesti niistä saattaa syntyä tunne, että itseltä puuttuu jotain tai on ihmisenä riittämätön.

Julkisuudessa on ollut erilaisia tempauksia sosiaalisen median käytön rajoittamiseksi. On ehdotettu offline-aikaa klo 22 jälkeen ja sosiaalisesta mediasta vapaata kuukautta. Kaverini kertoi, että hänen kotonaan on tällä hetkellä käynnissä ’’Yksi laite kerrallaan’’ -haaste. He yrittävät siis esimerkiksi välttää selaamasta puhelintaan samalla kuin katsovat ohjelmaa läppäriltä. Havahduin siihen, että tähän on todella tultu. Vuorovaikutuksen rytmi on aivan uudenlaista ja siitä irrottauduttuakseen täytyy jopa keksiä tekosyitä.

Miten sinä koet sosiaalisen median muuttaneen elämääsi? Jatketaan keskustelua KukaKasvattaaKetä -facebookryhmässä.