Kuka kasvattaa ketä on Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttajakasvatukseen ja -osaamiseen liittyvä blogi.  Blogin aiheet juontavat juurensa arkielämän kuluttajaongelmista ja haasteista. Blogissa kirjoittaa vieraskynällä myös KKV:n ulkopuolisia asiantuntijoita.

Arkena lasten ja nuorten älylaitteiden käyttöä rajoittaa päiväkodin ja koulun tuomat velvollisuudet. Nyt kesälomalla moni on toisin, oppitunneilla vietetty tai läksyjen tekoon käytetty aika on mahdollista viettää älykodissa, jossa on älyyn perustuvia viihdelaitteita, viestintälaitteita, turvalaitteita ja myös yhä useammin kulutus – ja rahankäyttö tilanteita.

Viestintäviraston mukaan viime vuonna jo 61 prosentissa mobiililiittymistä käytettiin laajakaistaa kiinteällä kuukausimaksulla ilman tiedonsiirron määrään kohdistuvia rajoituksia. Se tarkoittaa sitä, että myös lapsilla on yhä enemmän mahdollisuuksia käyttää vapaasti internetyhteyttä. Kun lapsella on oma mobiililiittymä, ei edes maalle siirtyminen tarkoita elämää ilman verkkomaailmaa.

Kun vanhemmat ovat töissä ja nuori yksin kotona viettämässä kesälomaansa, perheenjäsenet voivat silti olla sujuvasti toisiinsa yhteydessä. Erilaiset turvapalvelut kameroineen antavat vanhemmille mahdollisuuden seurata mitä kodissa tapahtuu. Myös lasten älypuhelimet mahdollistavat lasten sijainnin seuraamisen ja nopean yhteydenpidon. Tieto voi tosin lisätä tuskaa, sillä vanhempia saattaa alkaa huolettaa kesälomalaisten liiallinen notkuminen älylaitteidensa äärellä. Yksi katsoo liikaa YouTubea, toinen postaa koko ajan Instaan ja kolmas notkuu WhatsAppissa.

Intoa liikuntaan rannekkeilla, mittareilla ja sovelluksilla
Siinä ei ole mitään uutta, että vanhemmat toivoisivat lastensa viettävän lomansa pihaleikeissä, uimarannoilla, liikunnan parissa tai harrasteleireillä. Kuitenkin lapsille sosiaalinen media on tärkeä osaa yhteisöön ja kaveripiirin kuulumista. Lapsi saattaa vaikuttaa vetäytyneeltä, vaikka todellisuudessa hänen ympärillään on virtuaalisesti suuri joukko kavereita, joiden kanssa tekemistä riittää.

Vaikkapa liikuntaharrastuksen edistämiseksi on olemassa kannusteita. Älyranneke muistuttaa liikkumaan, jos se jää liian vähäiseksi. Askelmittarin kasvava lukema tai liikuntasovellukseen kertyvät suoritukset houkuttelevat fudistreeneihin tai kaverin kanssa lenkille.

Älylaitteet mahdollistavat usein myös ostamisen
Rahankäyttö ja omien oikeuksien ja vastuiden tunteminen on yhä tärkeämpää, koska kaupanteko ja asiointi liittyvät älykodin arkeen niin oleellisesti. Kun ostaminen ja rahankäyttö ennen tapahtui vain kodin ulkopuolella, nyt kodin seinien sisäpuolelta on yhteys niin pankkiin, verkkokauppaan kuin suoratoistopalveluihinkin. Verkkomaailman ostoskeskus on siirtynyt kotiin.

Lapset ja nuoret voivat tuhlata aikaansa verkon ostosparatiisissa ostaen viihdettä ja tilaten suosikkiruokiaan yrityksiltä, vaikka ovat fyysisesti kodissa tai kesämökillä. Yhä enemmän käydään myös kauppaa ja kierrätetään verkko-alustoilla, kun mopon osat ja fillarit vaihtavat omistajaansa. Aina ei ole helppoa erottaa, onko myyjänä yritys vai yksityishenkilö, mikä suuresti vaikuttaa ostajan oikeuksiin. Alusta- ja jakamistaloudessa kaupanteon perinteiset säännöt eivät välttämättä toimikaan enää.

Ohjaa lasta etukäteen median ja verkkokaupan palveluihin
Mutta samoin menneinä vuosikymmeninä, kesälomaa varten on lapsia aina valmennettu – miten huolehditaan syömisestä ja turvallisuudesta, miten otetaan vastuuta siisteydestä. Sovitaan keitä kavereita saa tuoda kotiin tai kenen luo mennään. Älykodin kesälomalainen kaipaa ohjausta myös siihen

  • mitä medioita käytetään
  • miten käyttäydytään sosiaalisen median ympyröissä
  • mitä omilla rahoilla saa ostaa verkosta
  • mitä palveluita on turvallista käyttää
  • mikä on rahamäärä, jolla ostoksia voi tehdä
  • millä maksutavalla saa maksaa
  • millaisia sopimuksia voi itse tehdä
  • miten saa selvää kenen kanssa kauppaa käy

Älykoti on paljon enemmän kuin tila. Se on kulutuksen ja kodin toimintojen keskuspaikka.

Vuoden päästä tulee voimaan uusi tietosuoja-asetus henkilötietolakiin. Asetukseen tehdyt muutokset tulevat koskemaan erityisesti lasten ja nuorten asemaa. Todennäköiset linjaukset ovat:

  • Alle 13–16-vuotias (ikä tarkentuu) lapsi tarvitsee vanhemman suostumuksen käyttääkseen palveluita, jotka tallentavat hänen tietojaan, kuten sosiaalista mediaa tai puhelimen sovelluksia
  • Tietoyhteiskuntapalveluissa lapsille osoitettujen viestien tulee olla selkeitä
  • Lasten tietojen suojaamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota tietoyhteiskuntapalveluissa

Suomen Safer Internet -toiminnan järjestämässä tietosuojauudistukseen liittyvässä keskustelutilaisuudessa pohdittiin, mitä tämä tietosuoja-uudistus käytännössä tulee lapsen näkökulmasta tarkoittamaan. Kooste keskustelutilaisuudesta on katsottavissa täältä.

Vaikka asetuksen tarkoituksena on parantaa ihmisten oikeuksia, sen seurauksena lapsi saattaa kokea, että hänen yksityisyyttään loukataan ja että, hän ei ole vanhempiensa luottamuksen arvoinen.

Vielä ei ole päätetty, millä tavalla vanhempi antaisi lapselle suostumuksensa jonkun digitaalisen palvelun käyttöön. Amerikan malliin peilaten mahdollisia tapoja antaa lupa voisi olla sähköpostivahvistus, luottokorttiostos vanhemman luottokortilla tai puhelinvahvistus. Jos luvan antaminen on vaivalloista, eivät vanhemmat välttämättä osaa tai jaksa sitä antaa, varsinkin jos lupia pitäisi antaa kymmenittäin.

Käytännössä lapsi ei uudistuksen myötä voi tehdä internetissä paljoakaan ilman, että vanhempi saa siitä tiedon. Parhaimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että nuori netinkäyttäjä saa tukea ja opastusta. Pahimmillaan lapsi jää ilman internetin yhteisöllistä kokemusta eivätkä lapsen taidot käyttää internettiä kehity.

Vanhemman antama lupa käyttää sovellusta ei tarkoita sitä, että lapsi olisi internetissä turvassa sen enempää kuin nytkään. Päinvastoin, lapselle saattaa jopa tulla valheellinen turvallisuuden tunne luvan saatuaan.

Tilaisuudessa pidettiin erityisen tärkeänä, että tietosuojaan liittyvistä lapsen oikeuksista opetetaan koulussa. Tekniset ratkaisut eivät korvaa vuorovaikutuksellista mediakasvatusta. Itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteena on, että oppilaat tulevat tietoisiksi omista oikeuksistaan ja vastuistaan sekä ymmärtävät toimintansa vaikutuksen omaan turvallisuuteen. Perustietojen hankkiminen teknologiasta ja sen kehityksestä ovat myös osa itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen tavoitteita.

Digitaalinen oppimateriaali ja teknologian käyttö kouluissa lisääntyy koko ajan. Tietosuoja-asetuksen vaatima lupa vanhemmilta voi vaikuttaa siihenkin, mitä oppimateriaaleja  ja -välineitä koulu ottaa käyttöön. Jos kaikki oppilaat eivät saa lupaa esimerkiksi oppimista tukevan pelin lataamiseen, se eriarvoistaa oppilaita. Toisaalta luvan kysymisen myötä vanhemmat tulevat tietoisemmiksi koulun opetuksesta.

Lue lisää:

Yksi suosituimmista sosiaalisen median palveluista nuorten keskuudessa on televisionkin syrjäyttänyt YouTube. YouTubea käyttää 85%  13–29-vuotiaista. Mitä nuoremmasta ikäluokasta on kyse, sitä enemmän se viettää aikaa YouTubessa.

Tubettajat ovat nykypäivän mediavaikuttajia ja nuoret arvostavat heitä enemmän kuin poptähtiä.  Tubettajat antavat realistisen kuvan elämästään, joten heihin on helpompi samaistua kuin kiiltokuvatähtiin. Opettajan tehtävä on auttaa oppilasta arvioimaan YouTubesta saamansa tiedon luotettavuutta.

YouTubessa on videoita lähes miltä tahansa sisältöalueelta. Yksi tubettamisen muoto on ladata YouTubeen videoblogeja eli videopäiväkirjoja, lyhyemmin vlogeja. Vlogi kertoo tubettajan arjesta, joko kuvaten koko päivän kronologisesti aamusta iltaan tai vain osan päivästä. Nuoret ovat erityisen innokkaita vlogien katsojia.

Koska vlogeissa tubettaja kuvaa arkeaan, videoilla esiintyy ajoittain myös kuluttamista. Vaatebrändit ja elintarvikkeet vilisevät kuvaruudussa, kun tubettaja käy ostoksilla, valitsee vaatteita tai laittaa ruokaa. Joskus tuotteiden esittelyssä on kyse kaupallisesta yhteistyöstä, mutta ei aina.

Eri kaupallisia lähteitä käytettäessä, opettaja on vastuussa siitä, ettei opetus tue yritysten markkinointia. Kuluttaja-asiamies neuvotteli blogimarkkinoinnin yhteiset pelisäännöt vuonna 2013 ja linjaus koulujen ja yritysten välisestä yhteistyöstä syntyi vuotta myöhemmin, mutta YouTube-markkinointi odottaa vielä omaa ohjeistustaan.
Mainonnan tunnistettavuus blogeissa
Koulujen ja oppilaitosten sekä yritysten ja yhteisöjen välinen yhteistyö, markkinointi ja sponsorointi

Vaikuttaa siltä, että tubettajat haluavat olla toiminnassaan mahdollisimman läpinäkyviä ja sponsoroitujen videoiden alussa asiasta yleensä ilmoitetaankin. On arvioitu, että yläkouluun siirtyvien nuorten on vielä vaikea hahmottaa internetin mainoksia, joissa viihde sekoittuu markkinointiin. Tässä kohtaa nuori tarvitsee aikuisen ohjausta, mikä on myös tärkeä osa koulun opetus- ja kasvatustyötä.

Oppilaita kiinnostaa ennen kaikkea tubettaja

Oppilaiden uudet kiinnostuksen kohteet muuttavat myös opetusta. Tiedonhallintataitojen tavoitteena on kannustaa oppilasta arvioimaan kotitalouteen liittyvää tietoa sekä ohjata oppilasta käyttämään luotettavaa tietoa valintojensa perustana.

Internetin ja sosiaalisen median on todettu motivoivan lapsia ja nuoria oppimaan, parantavan koulusuorituksia ja tekevän oppimisprosessista hauskempaa. Tämä innoitti minua syventymään aiheeseen tarkemmin nimenomaan vlogien osalta.

Kasvatustieteen Pro gradu -tutkielmassani (”Nuoret ja YouTube – tutkimus elintarvikkeiden kulutuksen viihteellistymisestä”) tutkin elintarvikkeiden kuluttamista nuorten vlogeissa YouTubessa. Tutkimukseni antaa viitteitä siitä, kuinka YouTube-videoita voisi hyödyntää opetuksessa, käyttää niitä osana kuluttajakasvatuksen oppimateriaalia. Oppilaiden kanssa voisi esimerkiksi keskustella heidän seuraamiensa tubettajien videoiden kaupallisuudesta.

Tutkimukseni oli kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa katsoin itse aineiston videot (50 kpl) ja analysoin ne. Toisessa osassa näytin videoita (4 kpl) yhdelle koululuokalle, jonka jälkeen oppilaat saivat kertoa vapaasti mieleen tulleista ajatuksista. Aineiston analyysi pohjautui vastakkain asetetuttuihin kulutuksen symbolisiin merkityksiin: utilitarismi  hedonismi ja egoismi – altruismi.

Tiivistetysti kerrottuna utilitaritisen kuluttajakäyttäytymisen taustalla on tarve ja sen tavoitteena on tarpeen tyydytys. Hedonistisen kuluttajakäyttäytymisen käynnistää halu ja sen tavoitteena on halun tyydyttämisen kautta saavuttaa mielihyvää. Utilitaritinen kulutus on usein arkista kun taas hedonistinen kulutus liitetään juhlaan. Altruistinen käyttäytyminen merkitsee uhrautumista toisen hyväksi, kun taas egoistiseksi toiminnaksi määritellään oman edun tavoittelu.

Tutkimuksesta selvisi, että elintarvikkeiden kuluttaminen nuorten YouTube-videoissa oli enimmäkseen hedonistista ja egoistista. Vaikuttaa siltä, että kuva, jonka videot antavat elintarvikkeiden kulutuksesta vastaa tosielämän tilannetta: ihmiset nähdään egoistisina ja kuluttaminen muuttuu koko ajan hedonistisemmaksi.

Nuoret näkivät tubettajan käyttäytymisen herkemmin egoistiseksi kuin itse sen näin. Tiedämme aikaisemmista tutkimuksista, että nuoret määrittävät minäkuvaansa median avulla. Siksi onkin luonnollista, että nuorten silmissä tubettajan, heidän idolinsa, käyttäytyminen videoilla korostui.

Gradu on kokonaisuudessaan luettavissa E-thesiksestä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/178489
Esimerkki aineistoni videosta: https://www.youtube.com/watch?v=NI_tkxIhrE4

Artikkelin on kirjoittanut kotitalousopettaja ja KKV:n kesäharjoittelija Ella Airola.

Sosiaalinen media on tullut pysyäkseen ja tuonut mukanaan paljon uusia asioita ja teemoja opeteltavaksi. Yksi niistä on mainonta sosiaalisessa mediassa. Nuorten some-käyttäjien onkin tärkeä oppia tunnistamaan mainonta muusta sisällöstä – milloin kyseessä on mainos, milloin aito bloggaajan suositus.

Tein hiljattain sosiologian pro gradu -tutkielmani nuorten aikuisten suhtautumisesta someen ja kulutukseen. Uudet virtaukset ja mainonta tehoavat parhaiten juuri nuoriin. He ovat kokeilunhaluisia ja vaihtavat tuotemerkkejä useammin kuin muut ikäryhmät. Kuluttamisesta on saattanut tulla heille jopa harrastus.

Tutkielmassani tarkastelin mainontaa nimenomaan Instagram-kuvasovelluksessa, jossa mainokset näkyvät lähinnä kahdella tavalla:

  • sisältöön upotettu mainonta, eli kuvissa ja teksteissä esiintyvä ”tuotemainonta”
  • sponsoroitu mainonta, eli maksettu mainospaikka

Erityisesti bloggaajat, vloggaajat ja Instagram-”tähdet” tekevät upotettua mainontaa. Sitä esiintyy yleisesti etenkin niiden käyttäjätilien kuvissa, joilla on paljon seuraajia. Sponsoroitu mainonta tarkoittaa, että yritys on maksanut mainospaikasta ja kohdentanut sen tietylle käyttäjäryhmälle. Mainos näkyy käyttäjien feedeissä ja kuvan yläreunassa lukee ”sponsoroitu”.

Alla olevassa linkissä on esimerkkikuva australialaisesta Instagram-henkilöstä, Essena O´Neill´sta, jolla oli sovelluksessa yli 200 000 seuraajaa.
http://www.elle.com/culture/news/a31635/essena-oneill-instagram-social-media-is-not-real-life/

Suosittu Essena kyllästyi epätodelliseen sosiaalisen median elämään ja poisti kaikki sometilinsä. Ennen niiden poistamista hän kertoi kuvateksteissä, mitä kuvien taustalla on. Tekstit kuvaavat osuvasti, miten mainosmaailma toimii sosiaalisessa mediassa:

  • Tilin ylläpitäjä voi esiintyä kuvassa tietyn vaateketjun mekko päällä, jolloin useimmiten kuvatekstiin tai kuvaan on merkitty mekon valmistaja tai valmistajan käyttäjätili.
  • Tuotteita mainostetaan kuvatekstissä usein kehuilla tai suosituksilla. Yhteistyötä käyttäjän ja yrityksen välillä ei kuitenkaan aina ilmoiteta selkeästi. Mekko on luultavasti saatu ilmaiseksi yritykseltä tai yrityksen kanssa on tehty yhteistyösopimus mekon esiintymisestä kuvissa. Yhteistyösopimuksen perusteella käyttäjätilin ylläpitäjälle saatetaan maksaa mekon näkymisestä tilillä.

Yhteisöllisyys ja ”brändiheimo” ohjaavat nuorten kulutusta

Nuoria houkutellaan ostamaan tuotteita, joiden avulla he voivat näyttää ja viestiä muille omaa elämäntapaa ja statusta. Saman brändin käyttäjille voi syntyä yhteisiä normeja ja rituaaleja, vaikka käyttäjät eivät henkilökohtaisesti tuntisikaan toisiaan. Kuviteltu yhteisöllisyys ja tunne yhteenkuuluvuudesta on yhteinen kokemus saman brändin käyttäjille. Vastaavanlaista kuviteltua yhteisöllisyyttä voi syntyä myös Instagramissa. Vaikka kaikkia sen käyttäjiä on mahdotonta tuntea, käyttäjätilien yhteyteen on mahdollista syntyä yhteisöllisyyttä.

Yhteisöllisyys voi sosiaalisessa mediassa rakentua vaikkapa vaatebrändin ympärille, jolloin yhteisöön kuuluminen näytetään muille hashtagien (#, eli aihetunnisteiden) ja tilin seuraamisen avulla. Tuotteiden ympärille rakentuu siten kuluttajien ”brändiheimoja”. Brändiheimoon kuuluminen ”sitoo” kuluttajaa jatkossakin ostamaan kyseisen brändin tuotteita.

Tuotteiden esittely saadaan helposti sekoitettua muuhun sisältöön niin, että mainonnan tunnistaminen on vaikeaa. Koulujen kuluttajakasvatuksessa ja monilukutaidon opetuksessa kannattaakin reippaasti tutustua someen selaamalla sisältöä ja käyttäjiä yhdessä nuorten kanssa. Mainoksia voidaan tutkia yhdessä ja tarkastella vaikkapa nuorten suosikkikäyttäjiä sekä millaista sisältöä he tililleen tuottavat. Nuoret tietävät somen uusimmista ilmiöistä jo valmiiksi paljon, mutta analyyttiseen tarkasteluun he tarvitsevat kouliintuneen aikuisen ohjausta.

Artikkelin on kirjoittanut juuri valmistumassa oleva valtiotieteiden maisteri Veera Värtinen.

Kävin vierailulla peruskoulussa ja sain osallistua yhdeksäsluokkalaisten kotitaloustunnille. Puhuimme nuorten kanssa omaan kotiin muuttamisesta, älykodista ja asumisesta.

Yksi oppilasryhmä totesi tunnin aikana, että kaikkien laitteiden ja sovellusten ylläpito, sekä maksuista ja sopimuksista huolehtiminen on myös kotitaloustyö.

Nuorten kanssa keskustellessa tuli ilmi, että nuoret tietävät varsin paljon asumisen kustannuksista. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten opetuksessa omaan kotiin muuttamista opettaminen tarkoitti nuorelle sisustussuunnitelmaa ja kodin tavaroiden budjetointia. Nyt opetuksessa kannattaa nostaa esiin palveluiden käyttö ja sopimukset.

Keskustelin kotitalousopettaja Anneli Rantamäen kanssa ja pohdimme, että pelkän pohjapiirroksen ja tavaroiden hankkimisen sijaan tänä päivänä asumiseen ja omaan kotiin muuttamista pohditaan kodin toimintojen kautta.

Budjetoinnin perusteeksi eivät enää riitä pelkät seinät, tavarat ja ruoka. On tarpeen ajatella kodin rahavirtoja kodin kaikkien toimintojen kautta. Mitä arjessa tehdään, mitä tavaroita ja palveluita käytetään ja mitä ne kuukaudessa maksavat?  Palveluiden tilaaminen perustuu sopimuksiin joiden mukaan kuukausittaiset, neljännesvuosittaiset tai vuosittaiset maksut tulevat maksettaviksi. Kodin laitteet ja niissä olevat sovellukset ovat monesti sopimuskimppu, jonka hahmottaminen vaatii kuluttajalta perehtymistä.

Seuraaviin kotitaloustoimintoihin on nykyään liitetty monenlaisia verkkopalveluita ja sovelluksia.

  • Syöminen, ruoan valmistaminen, ruoan valmistamisen esivalmistelut, muu ruoanvalmistus (puolivalmiit ja valmisateriat), astioiden pesu
  • Kodinhoito, pyykinpesu, silitys, muu vaatehuolto, kierrättäminen ja jakaminen
  • Asunnon ja sen laitteistojen hoito, huolto, ylläpito, päivitys – ja korjaustoimenpiteet
  • Huolenpito perheenjäsenistä, turvallisuus
  • Kotitalouden hallinto, kodin resurssien jakaminen, seuranta ja kirjanpito, asiointi, hankinnat, tiedonhankinta sekä median käyttö ja viestintä

Myös suuri osa kodin muista toiminnoista vaativat sovellusten hallinnan ja siihen liittyvän budjetoinnin

  • Nukkuminen, lepääminen, huolenpito itsestä
  • Muut vapaa-ajan toiminnot, sosiaalinen kanssakäyminen ja harrastukset
  • Etätyö ja opiskelu

Mitä sinä opetat oppilaille omaan kotiin muuttamisesta?

Kilpailu – ja kuluttajavirasto järjestää 7.6.2017 yhteistyössä Kotitalousopettajienliiton kanssa kesäkoulutuspäivän ”Kuluttajaksi kasvamassa”. Tule mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan kotitalouden ja kuluttajuuden uusista ilmiöistä ja oppimateriaaleista. Ohjelma ja ilmoittautuminen Kotitalousopettajaliiton sivuilla.

Älykoti on jo täällä

Taina —  26.4.2017

”Älykoti on jo täällä” totesi nuori kotitalousopettaja, kun keskustelimme kotitalousopettajien järjestämillä koulutuspäivillä viime lauantaina.

Älylaitteet ovat tulleet osaksi kotitalouksien toimintoja erityisesti hyvinvointi- ja terveyssovellusten myötä. Kun sovellus mittaa vaikkapa unta, tiedämmekö mitä tietoja se käyttäjästään kerää? Se on tietysti kerrottu käyttöehdoissa. Tietojen antaminen onkin pakollista. Joko hyväksyt tietojen keräämisen tai et voi käyttää sovellusta.

Nuoret ottavat tottuneimmin käyttöönsä erilaisia sovelluksia. Opettaja voi koulussa opettaa tietosuojasta ja kuluttajanoikeuksista sekä kannustaa nuoria perehtymään hankkimiensa sovellusten käyttöehtoihin. Nuoret joutuvat pohtimaan ja tarkistamaan, mitä ja minkälaista dataa sovellus kerää ja mihin sitä käytetään, kun se siirtyy laitevalmistajalle tai palveluntarjoajalle.

Yksi sovellus mittaa untasi ja kertoo askeleesi. Toinen sovellus tuntee kävelyreittisi, kolmas hallitsee taloutesi. Viihdepalvelusi tuntevat mieltymyksesi, kanta-asiakkuustili tietää ostoksesi.

Käyttäjistä saa kerätä vain sellaista tietoa, joka on tarpeen palvelun tuottamiseksi. Opetuksessa voi rohkaista oppilaita, että he käyttäjinä voivat vaatia, että datan hyödyntämistä pitäisi kehittää käyttäjälähtöisempään suuntaan. Nuorten on hyvä kasvaa tietoisiksi oikeudestaan omiin tietoihinsa.

Oppilaita voi kannustaa pohtimaan esimerkiksi seuraavia sovelluksiin liittyviä asioita:

  • mikä on henkilötieto
  • miksi henkilötiedon käsittelyyn tarvitaan käyttäjän lupa
  • kuka valvoo tietosuojaa ja mistä saa neuvontaa
  • kuka valvoo sopimusehtoja ja mistä kuluttaja saa tietoa ja neuvontaa
  • miksi tietosuoja ja kuluttajansuoja ovat älykodissa tärkeitä

Opettajan tausta-aineisto:
Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Oppilaille:
Ostopolku näyttää digiostamisen vaiheet – oppimistehtävät
Visa

Sain taannoin seurata keskustelua, jossa kahvipöydässä nuoriso esitteli käyttöön ottamaansa mobiilimaksusovellusta. Uudet menetelmät kiinnostavat, joten vanhempi polvi tarttui välittömästi omaan puhelimeensa ja latasi saman tien maksusovelluksen kännykkäänsä. Siinä jo kahvittelun aikana siirtyi näppärästi euro tililtä toiselle.

Varovasti herättelin keskustelua maksamisen turvallisuudesta ja tietosuojasta. Taisin saada heti kalkkiksen leiman, kun esitin samaa huolta kuin eläkeikäisiin kuuluva keskustelija, joka totesi asiaan päätään puistellen, että ”kysymys on sentään rahasta ja tilitiedoista”. Molemmat keskustelijat olivat yksimielisiä siitä, että täytyyhän sellaisen sovelluksen olla turvallinen, jota myydään sovelluskaupassa ja muutkin käyttävät.

Itse mietin, että ajatteliko kukaan kahvihetkessämme, mitä itse asiassa tapahtui maksusovellusta ladattaessa. Samalla syntyi uusi sopimus käyttäjän ja sovelluksen välille. Sovellus sai luvan käyttää, varastoida ja välittää henkilökohtaista dataa, myös tilitietoja.

Älypuhelin saattaa kuin huomaamatta muuttaa kuluttamista, kun ostaminen on helppoa ja maksaminen on nopeaa. Juha A Panzar totesi viisaasti Helsingin Sanomien kirjoituksessaan 19.4 Ovatko uudet maksutavat osasyy ylikuluttamiseen?

”Raha tilillä ei lisäänny, vaikka tavat sen kuluttamiseen lisääntyvät ja muuttuvat. Siksi ihmisten pitää entistä enemmän ja useammin muistaa käydä erikseen katsomassa, miten vähän tilillä olikaan enää rahaa jäljellä.”

Alustoja tulee lisää, ja yhä näppärämpiä maksuapplikaatioita kehitetään. Ei ole yhdentekevää kenelle luovutamme tilitietomme, tunnistetietomme ja bigdatan kulutustottumuksistamme.  Maksusovellukset ovat näppäriä, mutta pelkän tekniikan ei kannata antaa sokaista. Ennen kuin antaa tietoja itsestään kannattaa kysyä itseltään

  • mitä on lataamassa
  • mistä on lataamassa
  • miksi on lataamassa
  • mihin aikoo käyttää lataamaansa?

Jos ei pysty johonkin edellä mainituista vastaamaan, kannattaa miettiä onko palvelu vain hauska lisä vai onko se arjen raha-asioiden hoidon kannalta välttämätön.

Nykyään lähes kaikki kaupankäynti liittyy jollakin tavalla verkkoon ja digitaalisuuteen. Ihmisen on hyvin vaikea elää kulutusyhteiskunnan ulkopuolella, ja lähes yhtä vaikeaa on elää digitaalisen yhteiskunnan ulkopuolella.

Käytännössä kulutus ja digitaalisuus nivoutuvat arjenhallinnan taidoksi, jota ilman kotitalous ei selviydy. Parhaimmillaan digitalisaatio ja ihmisten verkostoituminen mahdollistavat osallisuuden tuotteiden, palveluiden ja sisältöjen tuottamisessa ja tarjoamisessa.

”Kuluttajien digitaalinen osaaminen on osaamista, jota kuluttajat tarvitsevat toimiakseen aktiivisesti, turvallisesti ja määrätietoisesti digitaalisilla markkinoilla”. Näin Euroopan komissio määritteli digitaalisen osaamisen jo vuonna 2011. Nyt komissio on julkaissut mainion kuvauksen “The Digital Competence Framework for Consumers (DigCompConsumers)” tästä keskeisestä arjenhallinnan taidosta. Suomeksi asiakirja kääntyi näin: ”Kuluttajien digitaalisen osaamisen puitteet ”.

Asiakirjan tarkoituksena on lisätä keskustelua ja antaa osaltaan suuntaviivoja sille, mikä meidän yhteinen käsityksemme kuluttajien tarvitsemasta osaamisesta digitaalisilla markkinoilla voisi olla ja lisätä digitaalisten markkinoiden näkyvyyttä laajemman yhteisön keskuudessa. Asiakirja on hyvä työväline opetuksen, valistuksen ja neuvonnan suunnittelijoille.

Tarvitsemme juuri nyt vuoropuhelua parhaista tavoista ohjata, neuvoa, kouluttaa ja kasvattaa kansalaisia. Tarve on yhteinen kaikissa EU-maissa. Asiakirja on EU:n oikeus- ja kuluttaja-asioiden sekä tiede- ja tietopalvelujen asiantuntijoiden yhteishanke. Sain ilokseni itsekin olla asiakirjaa tekemässä, kun eri EU-maiden edustajia kuultiin sen tekovaiheessa.

Tavoitteena on parantaa kuluttajien tervettä itseluottamusta digitaalisessa ostamisessa ja myymisessä sekä mahdollistaa se, että kuluttajat toimivat aktiivisesti ja määrätietoisesti digitaalisilla markkinoilla.

Erityisinä tavoitteina on auttaa kuluttajia:

  • tekemään tietoon perustuvia päätöksiä digitaalisilla markkinoilla
  • toimimaan turvallisesti verkossa ja välttämään joutumasta petollisen tai harhaanjohtavan markkinoinnin uhriksi
  • ymmärtämään digitaalisia markkinointi- ja mainoskäytäntöjä
  • hallinnoimaan verkossa tapahtuvia maksutapahtumia
  • ymmärtämään digitaalisten tietojen keräämisen ja kasvavan vuorovaikutustalouden riskit ja hyödyt.

Kuluttajien digitaalisten taitojen edistäjinä meillä kaikilla ammattilaisilla on vastuu auttaa kansalaisia digitaalisten markkinoiden haltuunotossa. Uusien taitojen edistämisessä tarvitaan ponnistuksia monilta asiantuntijoilta. Viranomaisten, kuluttajajärjestöjen, kuluttajakasvatuksen asiantuntijoiden, opettajien ja opettajankoulutuslaitosten sekä eri kansalaistoimijoiden toiminta on keskeisessä roolissa kun digitaalisaatiota edistetään.

Samaa teemaa käsitellään myös KKV:n verkkosivuilla olevassa opettajan tausta-aineistoksi laaditussa  Tietoa digitaalisen kaupankäynnin ilmiöistä

Samaan aikaan kun nuori kohtaa kaupallisen viestinnän, hänen kuluttamista ohjaavat nyrkkisäännöt, viestit ja symbolit. Ne ovat eri tahojen tuottamia, eri tavoin painottuneita, ja niiden tavoitteena on yhteinen tai yksilön hyvä ja kestävän kehityksen mukaisuus. Nuorta myös ohjataan lähdekritiikkiin ja viestin lähettäjän tunnistamiseen.

Viestitulvan keskellä nuorella on oman identiteetin rakentaminen meneillään. Olenko eettinen kuluttaja, olenko trenditietoinen, olenko vihreä? Perimmäisenä kysymyksenä on, tulenko hyväksytyksi, tulenko rakastetuksi.

Entä, jos minulla ei ole varaa olla ostamatta halvinta. Kenen kanssa puhun rahasta, miten selviydyn arjessani näiden yksinkertaistettujen ohjeiden mukaan? Miten erotan totuuden, vai onko totuutta olemassakaan? Kun mediavirrassa yksi sivu kertoo, miten teen juonti ehkäisee dementiaa ja toisessa varoitetaan myrkkyjäämistä, miten valitsen ja kuinka elämässä ylipäätään erotan oikean ja väärän tiedon?

Kasvattajina meidän tulisi tarjota nuorille eväitä heidän omien valintojen ja ratkaisujen tekemiseen. Hiljattain aivotutkija Katri Saarikivi totesi, että ihminen oppii parhaiten hämmennyksessä. Onko tehtävämme luotsata lapset ja nuoret keskelle tuota ristiaallokkoa ja antaa tehtäväksi etsiä se omaa hyvinvointia parhaiten tukeva ohje?

Hyvääkin tarkoittavat nyrkkisäännöt kannattaa avata ja arvioida niiden soveltamista omaan elämäntilanteeseen esimerkiksi seuraavasti:

  • En osta halvinta – >ostan harvemmin, niin ei tarvitse ostaa halvinta
  • Digiostaminen -> otan sen käyttöön kun olen valmis siihen
  • Älä astu tilausansaan – > en usko siihen, mikä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta
  • Säästä -> tulot ja menot tasapainoon, niin jotain voi jäädä säästöönkin

Tärkeää on puhua, ottaa selvää ja valita keinoja, joilla voi ratkaista ongelmia. Yleensä yksi yksittäinen valinta ei tee ruokavaliosta terveyttä edistävää tai huonoa, eikä pieni yksittäinen heräteostos kaada taloutta. Päteekö tämä elämään ja kuluttamiseen yleensäkin? Ehdotan, että nuoren kanssa pohditaan valinnoista syntyvää kokonaisuutta ja sitä, päteekö vanha viisaus ”kokonaisuus ratkaisee”.

Ensi vuonna Suomessakin mitataan ensimmäistä kertaa myös nuorten talousosaamista Pisa-kokeessa. Tämä aiheuttaa luonnollisesti paineita koulujen talousasioiden opetukselle: mitä ja miten taloudesta pitäisi nuorille opettaa tilanteessa, jossa itsenäinen ja vastuullinen rahankäyttö on vielä vähäistä? Peruskoulu on kuitenkin hyvä vaihe opettaa taloudesta, koska siellä tavoitetaan koko ikäluokka.

Professori Panu Kalmi on tehnyt talousosaamisesta tutkimusta, jossa koeasetelmassa nuoret saivat taloustietoa käytännön tekemisen kautta. Tutkimuksessa nuorten taloudellinen tietotaso mitattiin ennen ja jälkeen koeasetelman. Ennen koeasetelmaa tyttöjen taloudellinen tietämys osoittautui olevan poikia heikommalla tasolla, mutta koeasetelman jälkeen tytöt pääsivät tietämyksessään poikien kanssa samalle tasolle. Tämä tieto on tarpeen ottaa huomioon opetusta suunniteltaessa: oikein tarjottuna tytöt sisäistävät taloustietoa yhtä hyvin kuin pojatkin.

Tyttöjen heikompaan taloustietämykseen voi vaikuttaa erilaiset tekijät. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että poikien taloudelliseen sosialisaatioon panostetaan enemmän kuin tyttöjen. Professori Terhi-Anna Wilskan lasten viikkorahoja käsitelleet tutkimukset ovat osoittaneet, että pojille annetaan keskimäärin noin viidennes enemmän rahaa. Tämä on kiinnostava yksityiskohta: syntyykö miesten ja naisten palkkaero jo ennen työuraa? Poikia myös motivoidaan parempiin suorituksiin rahan avulla ja ylipäätään heille korostetaan taloudellista pärjäämistä myös tulevaisuudessa.  Wilska onkin ottanut esille kysymyksen siitä, osaavatko pojat vaatia enemmän rahaa vai opetetaanko heitä siihen? Miehet kun taitavat osata aikuisenakin pyytää naisia reippaammin korkeampaa palkkaa.

Taloudellisella tietämyksellä ei sinänsä tehdä mitään.

Tärkeämpää on se, kuinka tietämys näkyy taloudellisessa käyttäytymisessä. Panu Kalmin ja Olli-Pekka Ruuskasen taloudellista lukutaitoa käsittelevässä tutkimuksessa on ilmennyt, että vaikka naisten taloudellisessa lukutaidossa oli miehiin verrattuna puutteita, heillä taloudellinen käyttäytyminen oli miehiä paremmalla tasolla. Vuoden 2015 Nuorisobarometrissa ei tutkittu taloudellista tietämystä, mutta sen sijaan taloudellista käyttäytymistä. Siinä nähtiin, että 15–29-vuotiaat naiset olivat miehiä huolestuneempia omasta taloudestaan. He myös pyrkivät miehiä aktiivisemmin ehkäisemään tai mahdollisimman pian korjaamaan talouttaan uhkaavia ongelmia esimerkiksi vähentämällä kulutustaan tai hakemalla tukea vanhemmiltaan. Jos nuoret miehet toimivat naisia harvemmin näin, näkyykö tämä siinä, että nuorilla miehillä on naisia selvästi enemmän maksuhäiriöitä?

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin Nuoret ja velka -tutkimuksessa peräänkuulutettiin huomion kiinnittämistä nuorten elämässä kriittisiin siirtymävaiheisiin, 15 ja 18 vuoden iässä, jolloin syntyvät talousongelmat voivat ulottua pitkälle muussa elämässä. Tässä tutkimuksessa ilmeni myös, että opiskelijat eivät juurikaan joudu velkaongelmiin. He osaavat sopeuttaa kulutuksensa rajallisiin tuloihin, koska tietävät tämän elämänvaiheen olevan väliaikainen. Sen sijaan alhainen koulutus ja huono työmarkkina-asema lisäävät todennäköisyyttä maksuhäiriöille.

Summa summarum – tyttöjen ja poikien tasapuoliseen kohteluun talousasioiden opetuksessa kouluissa sekä kotona käytäntöihin ohjattaessa on kiinnitettävä huomiota. Niin ikään myös nuorten elämän riskitekijöiden tunnistaminen talousongelmien syntymisessä on tärkeää.

Kirjoittaja Anu Raijas on kuluttajaekonomian dosentti, joka on vuosia opettanut Helsingin yliopistossa kuluttajakäyttäytymistä ja erityisesti kotitalouksien taloudellista käyttäytymistä.