Kuka kasvattaa ketä on Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) kuluttajakasvatukseen ja -osaamiseen liittyvä blogi.  Blogin aiheet juontavat juurensa arkielämän kuluttajaongelmista ja haasteista. Blogissa kirjoittaa vieraskynällä myös KKV:n ulkopuolisia asiantuntijoita.

Minkä teeman ympärille kuluttajuutta ja arjenhallintaa käsittelevä oppitunti tai monialaisen oppimisen kokonaisuus kannattaa rakentaa? Kotitalouden oppiaineessa usein käytetty teema on asumisen suunnittelu, jossa käsitellään nuoren itsenäiseen elämään liittyviä asioita. Se sopii parhaiten yhdeksäsluokkalaisille. Opettajien kannattaa tehdä yhteistyötä, koska teema on laaja ja siinä saavutetaan monen oppiaineen ja laaja-alaisen osaamisen tavoitteita.

Asumiseen perehtyessään nuoret kohtaavat runsaasti kaupallista sisältöä. Tätä sisältöä pitää käsitellä mainonnan- ja medialukutaidon menetelmin. Samalla kun oppilaat käyttävät verkkoa tiedonhakuun, opetuksessa opetetaan, että hakukoneet (esimerkiksi Google) toimivat kaupallisin periaattein kuten vertailusivutkin. Bloggaajat, tubettajat ja muut somettajat tekevät kaupallista yhteistyötä yritysten kanssa, mitä opetuksesa on tarpeen korostaa.

Kun asumisessa tarvittavista hankinnoista puhutaan oppilaiden kanssa, hinta ja laatu tulevat ensimmäisenä mieleen. Pystyykö ne maksamaan heti vai tarvitaanko lainarahaa? Mitä sohva maksaa osamaksulla tai muulla luotolla? Näitä talousopetuksessa tutuiksi tulleita asioita on edelleen tärkeä käsitellä opetuksessa. Kansalaisten velkaantuminen on iso yhteiskunnallinen ongelma, joten ei pidä unohtaa kulutusluottojen hintojen arviointia ja säästämisen merkitystä.

Budjetoinnin opettaminen lähtee liikkeelle sopimuksen ymmärtämisestä. Asumiseen liittyvät palvelut ovat joukko sopimuksia, joiden mukaan maksetaan toistuvia kuluja: vuokra, sähkö, vakuutus, mobiili- ja laajakaistaliittymät, viihdepalvelut. Eikä pidä unohtaa harrastusten kuluja! Sopimukset ovat talouden hallinnan perusta. Isojen kauppojen tarjoama vaihto- ja palautusoikeus on hämärtänyt sen tosiasian, että tavaroiden ostaminen on kauppasopimus, joka sitoo. Oppilaille annettavassa tehtävässä hankintojen yhteenlasketun summan perusteella voidaan arvioida, minkä arvoinen on kodin esineistö, mikä tieto tarvitaan esimerkiksi vakuutusta otettaessa.

Kun elämisen ja asumisen kuluja arvioidaan syvällisemmin, kannattaa vetovastuuta tarjota matematiikan opettajalle ja yhteiskuntaopin opettajalle. Hintojen tutkimisen lisäksi tarkastellaan sopimuksia ja niihin liittyviä sopimusehtoja. Määräaikainen vai kestosopimus? Oppilaiden on tärkeää oppia laskemaan omat vuosi- ja kuukausimenonsa sekä mahdolliset korot.

Käteisen ja sähköisen maksamisen muodot pitää tuntea. Oppilaiden on tarpeen osata arvioida maksamistavan valinnan vaikutuksia lopulliseen hintaan, reklamointimahdollisuuksiin ja turvallisuuteen.

Ostoprosessin opettamisen viimeisessä vaiheessa on kyse niistä taidoista, joita tarvitaan, kun kaupanteossa jokin meni pieleen. Jos hankituissa tuotteissa tai palveluissa on vikaa, laskut ovat virheellisiä, toimitus on myöhässä tms., niistä on osattava tehdä kuluttajavalitus eli reklamaatio.

Kuluttajakasvatus on mediakasvatusta, talouskasvatusta, oikeuksien ja vastuiden tuntemista sekä kestäviin valintoihin oppimista. Asumisen ympärille syntyy loistava oppimiskokonaisuus, mutta siihen tarvitaan oppiaineiden välistä yhteistyötä.

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Opetuksen, kasvatuksen ja elinikäisen oppimisen kannalta suurin haaste on, että osa ihmisistä syrjäytyy, jos heillä ei ole riittäviä tekoälyyn perustuvan tietoyhteiskunnan vaatimia viestintä- ja arjenhallintavalmiuksia.

Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään. Sen sijaan, että pohdimme ruudun seurannan määrää ja asetamme tuntirajoituksia, olisi tarpeen pohtia sitä, mitä tekoälyn toiminnasta ja verkossa olemisesta opetamme sekä minkälaisia verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme.

Sosiaalisessa mediassakin meillä on edelleen luolaihmisen tunne-elämä. Verkkokaupassa, somessa, sisältö- ja viihdepalveluissa ym. surffaava kuluttaja, ”kaksijalkainen nisäkäslaji”, on kyennyt kehittämään ihmeellisen koukuttavia ja houkuttavia tuotteita ja palveluita.  Silti sen kivikaudella kehittynyt fysiologia ja mieli laahaavat ainakin 10 000 vuotta jäljessä. Elimistömme ja havaintomaailmamme ovat edelleen viritetty elämään luonnossa, hyökkäämään ja puolustautumaan tai estämään aliravitsemus ja pääsemään mahdollisimman helpolla – aina kun vain mahdollista. Siksi uudenlaiseen teknologiaan perustuvassa ympäristössä eläminen on tuonut mm. seuraavia kielteisiä ilmiöitä: lihomme, kärsimme tuki- ja liikuntaelinten sairauksista sekä tarkkaavaisuuden ongelmista ja kiusaamisesta.

Ruoan osalta meillä on kokemusta teollisen tuotannon ja markkinoinnin vaikutuksista.  Lihavuus tuli länsimaissa epidemiaksi, kun teollisesti tuotetut hyvin suunnitellut herkut alkoivat nopeasti yleistyä 30-40 vuotta sitten ja ihmisen kivikautinen fysiologia yllätettiin. Nyt digitaalisella palvelumuotoilulla on näytön paikka, jotta samanlaista uhkaa hyvinvoinnille ei syntyisi henkisen ravinnon ja tiedon osalta.

Lapset ja heidän huoltajansa tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Jo pelkästään laitteiden arviointi on mahdotonta ilman tietoa. Pitäisikö digitaalisuuden käyttöönottoon laatia hyvinvointiohjeita ravitsemussuositusten tapaan?

Digitaalisessa maailmassa lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei sinänsä poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä sillä halutaan kertoa.

Entä kaupanteko, jakaminen, vaihdanta ja eri valuuttojen arvo? Ne ovat nyt myllerryksessä. Ehkä niitä opettaessa pitäisi miettiä sellaisia ikiaikaisia ihmisen toimintaperiaatteita ja sivistystä, joita tarvitsemme eläessämme yhteisön jäseninä. Vaikka kaikki muuttuu, ei mikään muutu?

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuutta eletään monenlaisessa maailmassa. Varallisuus määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona. Tässä voi jälleen hyödyntää ravitsemuksen tutkimuksen kokemuksia. Aikuisten syrjäytyneisyys ja heikko sosiaalinen asema lisäävät lasten lihavuusongelmaa perheissä, koska huoltajilla on heikommat valmiudet ohjata lapsiaan. Tarvitaan jatkuvaa panostusta perusopetukseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä lasten eriarvoisuuden vähentämiseen.

Hyvät blogin lukijat,

On aika kiittää kuluneesta vuodesta ja palata ensi vuonna taas uusin kujein. Vuonna 2017 blogissa puhututti erityisesti digitaalisuus, älyn tuleminen koteihimme ja sosiaalinen media. Kolmen luetuimman julkaisun kärjessä ovat:

1.Opettaja, hyödynnä tubettajia opetuksessa!

”Opettajan tehtävä on auttaa oppilasta arvioimaan YouTubesta saamansa tiedon luotettavuutta.”

2. Uusi kuluttajakasvatuksen kotitehtäväpankki on julkaistu

”Näissä kotitehtävissä pureudutaan nimenomaisesti omaan arkeen.”

3. Tunnistavatko oppilaasi mainoksen somessa?

”Nuorten some-käyttäjien onkin tärkeä oppia tunnistamaan mainonta muusta sisällöstä – milloin kyseessä on mainos, milloin aito bloggaajan suositus.”

Jos joku näistä jäi julkaisuhetkellä lukematta, niin laita villasukat jalkaan, ota gögilasi käteen ja käypä kurkkaamassa.

Rauhallista joulun aikaa!

Toivottaa KKK-blogitiimi

Kulunut vuosi on mennyt digitaalisuutta ja sen vaikutuksia kuluttajan arjenhallintaan pohtiessa. Nyt on aika laittaa tonttulakki päähän ja miettiä jouluisia kuluttajuuden muutoksia. Revitellä samaan tapaan kuin lapsuudessa aineita kirjoittaessani, vaikkapa otsikolla ”Joulu vuonna 2000”.

Jouluna 2030 yhteisöni valmistautuu joulun viettoon. Kasvatusvastuulliset yhteisön aikuiset ovat jo elokuussa kytkeneet lasten tabletteihin päälle joulupukin julkaiseman applikaation. Se on sovellus, joka seuraa lasten selailukäyttäytymistä ja antaa tärkeää tietoa lasten toiveista. Ohjelmassa on myös tonttuominaisuus, jolla voi seurata kiltteyden astetta. Jouluaattona lahjojen lisäksi laitteelta voi ladata joulupukin henkilökohtaisen valmennusohjelman edullisesti. Se on yhteensopiva varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilökohtaisen opetussuunnitelman kanssa.

Yksi yhteisön aikuishenkilöistä on tänä vuonna hankkinut perheelle uusimman Onko energiatehokkuus-ympäristöystävällisyys -järjestelmän, jonka käyttöönotto edellyttää myös konmari 5.0 ohjelman. Sen jälkeen ei mikään yhteisön käyttämistä esineistä ole henkilökohtaisia – koruja lukuunottamatta, vain tavarat ja tilat ovat ympäristön yhteistä.

Tänä vuonna yhteisö, joka asuu kolmella eri mantereella kokoontuu yhteisissä saunatiloissa, illan yhteys luodaan 13G verkossa. Kinkku 4.0 oli kasvamassa yhteistilan seinässä jo toukokuusta alkaen. Se kasvoi vähän heikosti kasvatusjärjestelmässä ilmenneen vian vuoksi, joka pysäytti proteiinin kasvun lähes kahdeksi viikoksi. Yhteisön vanhin keksi kuitenkin laittaa viherlaitteen päälle ja nyt pöytään saadaan uuden kauden levää, joten ruoasta ei ole pulaa.

Silti joulu jännittää: onkohan kaikki palvelusopimukset kunnossa, onko kaikki sopimusehdot nyt luettu ja hyväksytty. Joulustressiä riittää tänäkin vuonna.

Euroopan kuluttajakeskus julkaisee jälleen some-joulukalenterin

Euroopan kuluttajakeskus julkaisee jo kolmannen kerran some-joulukalenterin, jonka luukkuja avataan 1.-24.12. Facebookissa ja Twitterissä. Luukkujen takaa paljastuu käytännöllisiä vinkkejä matkustamisesta ja verkko-ostamisesta. Tänä vuonna kalenteri on tehty yhteistyössä Euroopan kuluttajakeskuksen Ruotsin, Tanskan ja Norjan toimipisteiden kanssa.

Seuraa:

Euroopan kuluttajakeskus Facebookiisa: https://www.facebook.com/Euroopankuluttajakeskus

Euroopan kuluttajakeskus Twitterissä: @eccfinland

Tietotekniikka, ruutu-aika ja lasten taidot puhuttavat aina. HS 22.11 2017 kirjoittaa aiheesta otsikolla ”Antakaa lasten käyttää kännyköitä niin paljon kuin he haluavat ja lopettakaa diginatiiveista puhuminen, sanoo 77-vuotias viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija”

Älylaitteiden ja tietotekniikan käyttäminen kuuluvat arkeemme. Viestintä­teknologian ja tulevaisuuden tutkija Marja-Liisa Viherä on artikkelin mukaan jo viime vuosituhannella ollut huolestunut siitä, että osa ihmisistä syrjäytyy, koska heillä ei ole riittäviä tietoyhteiskunnan vaatimia viestintävalmiuksia.

Kuluttajakasvatuksen näkökulmasta hän on oikeassa. Kun esimerkiksi ruutu-ajan määrästä keskustellaan ja asetetaan tuntimääriä, olisi tarpeen pohtia määrän sijaan sitä, mitä verkossa olemisesta opetamme ja mitä verkkokäyttäytymisen ja kuluttamisen malleja lapsille annamme. Lapset tarvitsevat valmiuksia digimaailmassa toimimiseen, koska ei ole olemassa diginatiiveja, jotka oppisivat kaiken itsestään.

Lapset tarvitsevat ohjausta ja mallia hyvistä digikäytänteistä. Laitteiden arviontikin on mahdotonta ilman aikuisten tukea.

Älä jätä lasta yksin digilaitteiden pariin
HS 22.11. 2017 julkaisi myös artikkelin ”Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset” Sen sijaan, että pelkästään asetamme kasvatuksen nimissä rajoituksia lapsen laitteiden käyttöön, on tarpeen pohtia asiaa syvällisemmin.

Vaikka digitaalisuus muuttaa toimintaympäristöä, lapsi tarvitsee edelleen aikuisen läsnäoloa, sillä digilaitteiden käyttö lapsenvahtina ei ole kasvatusta. Digikasvattaminen ei poikkea menneen ajan kasvattamisesta; ennen vanhemmat lukivat satuja ja  pelasivat lasten kanssa, nyt digitaalinen laite on väline siinä missä pelilauta tai kirjakin. Lapsen kanssa voi hyvin tutustua uusiin viihteen muotoihin, kokea yhdessä pelin tai videon tunnelma, pohtia median sisältöä ja tuumailla, miksi sisältö on tehty, kuka sen on tehnyt ja mitä siinä halutaan kertoa.

Maksullisten pelien hintoja olisi hyvä arvioida tarkemmin: montako tuttua asiaa digitaalisen palvelun käyttömaksulla voisi saada, millä pelissä maksetaan – rahalla, tiedolla vai ajalla. Pohditaan myös omaa ajan ja rahan käyttöä sekä tietosuojaa.

Yhdessä tehden ja mallia seuraamalla lapsi oppii suojaamaan yksityisyyttään ja tietojaan. Yhteinen matka digimaailmassa on parhaimmillaan yhtä opettava ja mukava kokemus kuin luontoretki. Opitaan hahmottamaan maailmaa ja vältetään jyrkänteitä valitsemalla ikäkaudelle sopivia reittejä.

Jos lapsi jätetään kulkemaan yksin digilaitteineen, voi oppiminen jäädä suppeaksi ja pelkästään tekniseksi. Lapsi tarvitsee kokemusta oikeasta ja väärästä turvallisen aikuisen kanssa. Matkaoppaana voi olla eri ikäisiä ja eri asioista kiinnostuneita aikuisia. Lapselle jo sellainenkin kokemus, että vanhempi väki ei osaa käyttää laitteita, on opettava ja maailmankuvaa laajentava.

Digihuumassa on hyvä muistaa, että lapsuuttaa eletään monenlaisessa maailmassa. Omistaminen tai ei-omistaminen määrittää taitojen syntymistä, mutta tottumukset syntyvät, kun laitteita käytetään kotona.

Älykeppi vahtii vaaria, vauvan ruokinta-aika ja ruoan koostumus tarkastetaan puhelimen näytöltä, vessapaperin loppuessa painetaan napista ja odotetaan tilauksen saapumista. (https://www.ces.tech/; Wu, Y. & Pillan, M., 2017). Onko älykodissa asuminen tällaista? Jos älykoti kehittyy samaan tahtiin kuin puhelin, asukas kysyy pian: voiko täällä vielä asuakin?

Älylaite kerää ja välittää päivittäistä tietoa sensorien, tunnistimien ja muistin avulla. Käyttäjät voivat puolestaan etäohjata toisiinsa yhdistyviä laitteita. Älylaitteilla pyritään muuttamaan toimintoja hyväksyttävään ja haluttuun suuntaan. Laitteet joko kohentavat tai parantavat käytettävyyttä tai niiden avulla luodaan kokonaan uusia toimintoja sekä tarpeita. Liikkuva elämäntapa hyödyntää monia mobiilisovelluksia. Älykkäissä ratkaisuissa käyttäjä, tuote, toiminta, tietty tilanne ja fyysinen ympäristö niveltyvät yhteen.

Sanakirjamääritelmä kuvaa ”älyä” kykynä selvittää ajattelun avulla asioiden olennaiset piirteet ja yhteydet, käsitys-, oivallus-, ajattelukyky, älykkyys, ymmärrys, intelligenssi, järki. ”Viisaus” puolestaan määritellään järkevyytenä, ymmärtämyksenä, syvällisenä tietämyksenä esim. vanhuuden viisaus, elämänviisaus, valtioviisaus, jälkiviisaus tai oppina, tietona, tietämyksenä esim. kirja-, tietoviisaus. Älykodissa asukkaat tarvitsevat varmasti sekä älyä että viisautta.

Älykodin asukas vuorovaikutuksessa kodin rakennetun ympäristön kanssa

Antropologi Mary Douglas (2000) on kuvannut, että elämään tulevat uudet asiat pyritään sijoittamaan osaksi tuttua järjestystä ja sijoittamaan se ennalta tunnetun järjestelmän osaksi. Mediateknologiaa tutkiessaan Peteri (2006) näki muuutoksia kodin merkityksessä ja pohti onko nätävissä koti markkinapaikkana vai onko ulottuvillamme kodin renessanssi. Ihmiset muokkaavat esineitä, latteita osaksi kodin arkea, mutta samalla esineet muokkaavat arkeamme ja toimintojamme. Uusinta teknologiaa otetaan käyttöön riisumalla niistä oman käytön kannalta turhia ominaisuuksia ja tekemällä niistä näin oman oloisia. Mutta mitä tarkoittaa oman älykodin kustomointi?

Millainen oppimisympäristö älykoti on?

Nykyisessä perusopetuksen opetussuunnitelmassa on seitsemän laaja-alaisen osaamisen kokonaisuutta, ne ovat taitoja, jotka täsmennetään vuosiluokkakokonaisuuksittain (kuvion lähde OPH verkkosivut):

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
Monilukutaito (L4)
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)
Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)
Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)

Nämä tavoitteet siis nousevat esiin kunkin oppiaineen tavoitteissa oppiainelähtöisesti. Oppiminen ei suinkaan pysähdy koulun seinien sisälle vaan ulottuu kokonaisvaltaisesti oppijan elämään. Älykoti onkin oiva oppimisympäristö. Se antaa mahdollisuuksia teknologialukutaidon, hyvinvoointiteknologian, viestintäteknologian oppimiseen. Se haastaa niin uteliaisuutta ja kriittistä ajattelua kuin kannustaa kestäviin valintoihin ja yrittäjyyden uusiin mahdollisuuksiin. Älykoti antaa mahdollisuuksia uuden oppimiseen, mutta vaatii asukkaltaan myös uutta osaamista.

Tämän vuosituhannen osaamistavoitteissa (Binkley et al. 2012) korostetaan ajatelun tapaa, jossa luovuus ja innovaatio, kriittinen ajattelu ja ongelmanratkaisu sekä oppimaan oppiminen ja metakognitiiviset taidot korostuvat. Työskentelytavassa kommunikointi ja yhteistyö ovat keskeisiä. Työn tekoon tarvittavien välineiden hallinnassa informaation lukutaito ja tietotekniikan käyttötaidot korostuvat. Elämme osana maailmaa, jolloin globaali ja paikallinen kansalaisuus limittyvät.

Kuluttajalle ja älykodin asukkaalle toivon: viisautta, kriittisyyttä ja loputonta uteliaisuutta uuden oppimisessa. Älyteknologiset sovellukset toivotan tervetulleeksi inhimillisyyden lisänä.

Lähteet

Binkley, M., Erstad, O., Herman, J., Raizen, S., Ripley, M., Miller-Ricci, M. & Rumble, M. (2012). Defining twenty-first century skills. In P. Griffin, B. McGraw & E. Care (Eds) Assessment and teaching of 21st century skills (pp. 17–66). New York: Springer.

Douglas, M. 2000. Puhtaus ja vaara. Tampere. Vastapaino

Peteri, V. 2006. Mediaksi kotiin. Tutkimus teknologioiden kotouttamisesta. Tampereen yliopisto

Wu, Y. & Pillan, M. (2017). From respect to change user behaviour. Research on how to design a next generation of smart home objects from User Experience and Interaction Design, The Design Journal, 20, pp. 3884−S3898, DOI: 10.1080/14606925.2017.1352891

Opetussuunnitelman perusteet 2014

https://www.ces.tech/

Kirjoittaja Hille Janhonen-Abruquah, FT on kotitaloustieteen yliopistonlehtori ja vastaa kuluttajakasvatuksen opetuksesta kotitalosuopettajan suuntautumisopinnoissa Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

Työpaja 3: Asuminen, puhtaus, kierrättäminen, jakaminen ja liikkuminen

Älykotitapahtuman työpajassa keskityttiin älyteknologiaan, teemoina arjen helpottaminen ja liikkuminen paikasta toiseen. Aiheeseen orientoiduttiin erään teknologiaan ja tulevaisuuteen painottuvan videon avulla. Videon päähenkilöllä Frankilla on käytössään yksi laite (puhelin), jonka avulla hän ohjasi erilaisia arjen toimintojaan. Laitteen avulla päivä sujui ongelmitta. Video herätti meissä ajatuksia ja kysymyksiä: Onko arki todella niin sujuvaa teknologian avulla? Onko tällainen elämä laitteiden kanssa tulevaisuutta? Mihin kaikkeen älytekniikkaa tarvitaan? Millaisia kääntöpuolia älytekniikalla on?

Pajassa oltiin skeptisiä liialle älytekniikalle. Videolla Frank pyöräili kuunnellen laitteen ohjeita reagoimatta muuhun ympäristöön. Tuleeko elämästä pelkkää suorittamista älylaitteiden varassa? Jäävätkö ympäristö, sää, luonto ja ihmiset huomiotta? Onko ihminen läsnä vain laitteensa kanssa? Tekevätkö laitteet ihmisestä entistä teknologiariippuvaisemman?

Frankin sujuva arki edellyttää, että kaikilla elinpiiriin kuuluvilla henkilöillä on samat sovellukset. Videossa Frankin työkavereilla oli sama sovellus, jolla he näkivät, keitä työpaikalle on kirjautuneena. Onko tällainen mahdollista oikeassa elämässä? Tällä hetkellä ihmisillä on erilaisia laitteita ja ohjelmistoja, jotka eivät välttämättä kommunikoi keskenään. Johtaako älytekniikka siihen, että kaikilla on oltava saman merkin laitteet?

Pajassa esitettiin tulevia nousevia trendejä, kuten esimerkiksi ‘’helpfull home’’. Tämä termi käsittää arjen hallinnan helpottamisen elektroniikan ja älyn avulla kodeissa. Pohdimme aihetta perheen ja arjen näkökulmasta. Jos tulevaisuudessa kaikki kodin toiminnot, kuten valojen sammutus, pesukoneen käynnistäminen ja oven lukitseminen, tapahtuvat yhdellä laitteella, tällöin kaikilla perheenjäsenillä tulisi olla toimintoja hallitseva laite. Se olisi varmasti hyödyllinen ja arkea helpottava.

Toisaalta toimiiko tällainen lapsiperheessä? Voiko koulutaivaltaan aloittava lapsi huolehtia kodin toiminnoista? Kenellä on ’’päävastuu’’ kodin laitteiden hallinnasta?

Optimaalisin tilanne älykodissa olisi sellainen, että koti tuntisi asukkaansa ja kaikki toiminnot olisi säädetty asukkaille sopiviksi. Se helpottaisi arkea ja esimerkiksi väsyneenä kotiin tulevan ei tarvitsisi ‘’tappella’’ eri laitteiden kanssa.  Mutta entä sitten, jos laitteet kaatuvat? Mitä silloin teemme? Jos kotiovikin toimii sovelluksella ja sähköllä, miten pääsemme edes kotiin?

Pohdimme myös eriarvoistaako älyteknologia ihmisiä. Milloin tällainen on kaikille arkipäivää ja laitteet niin edullisia, että kaikilla on mahdollisuus hankkia niitä? Johtaako tämä uuteen ilmiöön, älytekniikasta syrjäytyneisiin?

Artikkelin on kirjoittanut kotitaloustieteen maisteriopiskelija Juulia Lehtimäki. Hän suoritti ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa.

Työpaja 5: Kotitalouden sopimukset

Älykoti-tapahtuma herätti ryhmämme pohtimaan erilaisia älykodin toimintoja sekä minkälaisia tietoja ja taitoja kuluttaja tai kuluttajuuteen kasvava oppilas tarvitsee. Yhteiskunta ja sen myötä kotitaloudet ovat jatkuvassa muutoksessa teknologian kehittyessä eikä sopeutuminen muutoksiin aina ole kivutonta.

Koemme tärkeäksi, että koulujen kuluttajakasvatus kehittäisi oppilaan ajattelun taitoja: päätöksentekokykyä, erottelu- ja vertailukykyä sekä kykyä hallita ja tiedostaa tehtyjä valintoja seuraamuksineen. Koska älykodin toiminnot ovat jatkuvassa muutoksessa, ei opetuksessa voida käsitellä spesifejä ajankohtaisia ilmiöitä, sillä ne voivat hetken päästä olla jo vanhentuneita. Ajankohtaiset ilmiöt voivat toimia esimerkkeinä, mutta ajattelun taitoja kehittämällä oppilas voi soveltaa osaamistaan erilaisiin muuttuviin ilmiöihin.

Kuluttajaa neuvovat älyratkaisujen käyttöönotossa ja valinnassa monet eri tahot. Näitä tahoja ovat muun muassa palvelun tarjoajat, perhe, viranomaistahot ja kuluttajakasvattajat. Ne voivat tarjota apua älyratkaisujen käytössä sekä kuluttajan omien tarpeiden kartoittamisessa ennen valintojen tekoa. Ne tarjoavat apua myös ongelmatilanteissa. 

Kuluttajakasvattajien tavoitteena on kehittää oppilaissa kriittistä ajattelua, josta on apua tulevaisuuden älyratkaisujen hankinnassa ja valintojen tekemisessä.

Kuluttajaosaamisen voikin nähdä elinikäisenä oppimisprosessina. Tietoa on paljon saatavilla, minkä vuoksi on tärkeää oppia erottelemaan, mikä osa tiedosta on relevanttia ja vastaa omiin tarpeisiin. Tarvitaan myös taitoa tunnistaa tiedonlähde. Kuluttajalle riski voi olla tiedonlähteen luotettavuus, minkä vuoksi kriittisen ajattelun opettelu on tärkeää. Koska koulu tavoittaa tulevaisuuden kuluttajat, opetuksessa on tärkeää pohtia kuluttamisen keskeisimpiä näkökulmia pitkällä aikatähtäimellä.

Artikkelin ovat kirjoittaneet kotitaloustieteen maisteriopiskelijat Priska Tokola, Kati Oikarinen ja Emilia Hyvönen. He suorittivat ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa.

Työpaja 4: Kodinohjausjärjestelmät, asunnon talotekniikka, turvallisuus, huollot, päivitykset

Olemme Helsingin yliopiston kotitalousopettajaopiskelijoita ja osallistuimme 2.10.2017 Älykoti-tapahtumaan, jonka teemoja tänä vuonna olivat osaaminen, kuluttaja ja äly.

Tapahtuman kuudesta työpajasta osallistuimme työpajaan, jossa käsiteltiin kodinohjausjärjestelmiä, asunnon talotekniikkaa, turvallisuutta, huoltoa ja päivityksiä. Katsoimme keskustelua avaavan videon kodinohjausjärjestelmistä, jonka pohjalta kävimme moniammatillista keskustelua aiheesta.

Työpajassa käydyn keskustelun pohjalta kävi ilmi, että älykodin toiminnoista selviytyminen vaatii kuluttajalta lukuisia eri taitoja, kuten hyvää ja kriittistä medialukutaitoa, koodaamisosaamista, digitaitoja, yhteistyötä, aikaa, teknistä osaamista ja taloteknisten laitteiden ymmärtämistä.

Näiden taitojen lisäksi vaaditaan tietoa älykodista sekä tietoisuutta ja ajan tasalla olemista uusista tuulista. Osaamisen edistämisen keinoja ja mahdollisuuksia ovat muun muassa tiedostamisen herättäminen, tapahtumat, medialukutaidon opettaminen koulussa ja elinikäinen oppiminen.

Jotta ihmiset omaksuisivat tulevaisuuden älyratkaisujen vaatimat kuluttajataidot, heille pitäisi tarjota puolueetonta neuvontaa. Neuvonnan tehtävää ei tarvitse sysätä yhdelle taholle vaan sen hoitaminen vaatii yhteistyötä yritysten, palvelun tarjoajien, laitevalmistajien, myyjien, järjestöjen ja opettajien välillä. Lainsäädännön muutos on yksi askel neuvonnan käynnistämiseen.

Kuluttajia neuvovat ja opastavat tahot voisivat levittää tiedon kaikille helposti saatavaksi selkokielellä. Keskeinen tehtävä olisi kiinnostuksen herättäminen ja medialukutaidon opettaminen mm. opetusvideoiden ja käytännön opetuksen avulla sekä tarvittaessa näyttämällä etäyhteydellä, miten jokin toimii.

Älykoti on tulevaisuuden suunta, joka herättää odotuksien ja toiveiden lisäksi huolia. Vaikka arki helpottuu ja turvallisuus lisääntyy ohjailtavuuden myötä, laitteiden päivitykset, huoltojen yhteensopivuudet ja koko järjestelmän haavoittuvuus herättävät monissa myös huolta. Millaisia ajatuksia älykodin ohjailtavuus teissä herättää?

Blogin ovat kirjoittaneet kotitaloustieteen maisteriopiskelijat Sini Saarinen ja Maiju Kainulainen. He suorittivat ”Asuminen ja kotitalouspalvelut” -opintojaksoa Helsingin yliopistossa.